Viimeisten vuosikymmenten aikana voin ja muiden eläinrasvojen kulutus on romahtanut kolmannekseen aikaisemmasta. Ensin tuli margariini ja voin alamäki alkoi. Nykyisin tehdään kovetettuja kasvisrasvoja ja kevytlevitteitä on saatavana lukuisia eri merkkejä.
Sianlihasta on myös poistunut rasva lähes kokonaan. Aikaisemmin joulukinkussa oli 3-4 cm silavakerros päällä. Nykyisin ei juuri ollenkaan.
Terveysviranomaisten suositusten mukaan tulee välttää eläinrasvoja ja suosia kasvisrasvoja, koska eläinrasvat ovat epäterveellisiä ja aiheuttavat kaikki mahdolliset sairaudet mitä ihmisillä on.
Luulisi ihmisten olevan terveempiä kuin koskaan kun eläinrasvoja ei käytetä juuri ollenkaan, vaan miten on käynyt? Sydänsairaudet, verenpaine, kolesteroliongelmat ovat hälyyttävästi lisääntyneet samoin diabetes, jopa lapsilla. Lääkekulut ovat räjähdysmäiseti kasvaneet samoin sairauskulut, vaikka ihmisten pitäisi olla terveitä, syödäänhän meillä terveyssuositusten mukaisesti.
Olisikohan aika etsiä syitä muualta kuin eläinrasvoista. Voisikohan virallisen terveysopin kannattajat hieman tutkia hiilihydraattien, teollisesti kovetettujen kasvisrasvojen vaikutusta sairauksiin, kun eläinrasvojen kulutus lähenee nollaa, eikä sitä kohta voi enää syyttää mistään.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuka niitä tutkimuksia rahoittaa?
Oletko nähnyt työtöntä kirurgia papoille/mummoille vaippoja vaihtamassa?
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/kahvipapuja.htm
Joidenkin margariinien valmistusprosessissa käytetään nikkelirouhetta.
"Terveysviranomaisten suositusten mukaan tulee välttää eläinrasvoja ja suosia kasvisrasvoja, koska eläinrasvat ovat epäterveellisiä ja aiheuttavat kaikki mahdolliset sairaudet mitä ihmisillä on."
? kerran: Eläinrasvojen vaarallisuudesta terveydelle ei löydy mitään tieteellistä todistetta. Rasvanpelkoinen ravintosuositus perustuu luuloon ei tietoon.
Noudattakoon kuka haluaa, minä en. LCHF/VHH on terveellinen ruokavalio kaikessa suhteessa.
Kyllä sitä näyttöä löytyy, aika paljonkin. Ongelma onkin siinä, että rasva ei ole likikään niin vaarallista kuin mitä on uskoteltu ja hiilihydraattien vaaroja on taasen vähätelty aivan tolkuttomasti. Suosituksetkin ovat muuttuneet, nykyään suositellaan hitaita hiilihydraatteja eli oikeaan suuntaan ollaan menossa.
"Kyllä sitä näyttöä löytyy, aika paljonkin. Ongelma onkin siinä, että rasva ei ole likikään niin vaarallista kuin mitä on uskoteltu"
Pelkästä mielenkiinnosta:
Kun Ruotsin Elintarvikelaitoksen professorit eivät löytäneet mitään näyttöä eläinrasvojenvaarallisuudesta niin olisi mielenkiintoista tietää mitä sinä meinaat näytöllä.
terveisin
Eikös niistä tuhansista tutkimuksista jäänyt 72 tutkimusta jäljelle? Tässä debatissa oli kyse vain sv-taudeista, ei esimerkiksi diabeteksesta (tyydyttynyt rasva lisää insuliiniresistenssiä) tai alzhaimerin taudista.
Nyt meni mrx-08 metsään niin että kajahti, pam!
70 näistä 72 elintarvikelaitoksen viittaamasta tutkimuksesta ei kuulunut aihepiiriin lainkaan tai sitten en osoittivat jopa, että tyydyttynyt rasva on hyödyllistä.
Eli voidaan aiheellisesti kysyä, että mihin ruotsin elintarvikelaitos perustaa tutkimuksensa?!
Mitään, korostan mitään ei jäänyt jäljelle.
näin se oli ja on:
http://www.dagensmedicin.se/asikter/debatt/2009/04/08/livsmedelsverket-bor-omede/index.xml
terveisin
Sori, jos et ole tuotalukenut, et ehkä ymärrä edellistäkään:
http://koti.utanet.fi/~paula/xyz/lainaa.htm