Heippa!
Voiko joku selittää mulle, miten tälläinen on mahdollista:
Parisuhde on kestänyt jo parisen vuotta ja toivon että sitä pystyy vielä pelastamaan!
Vaikka rakastan miestäni syvästi ja hän minua vähintään yhtä paljon (Tiedän sen, tunnen sen, näen sen...), riitojen takia suhden loppu häämöttää. Riitoja syntyy mieheni mielestä pienistä asioista, kun esimerkiksi siivouksesta, tupakoinnista tai pilven polttamisesta viikonloppuna, tietokonepeleistä. Minä olen aina se joka riitaa hastaa!! Olen 23 vuotias nainen ja ennen tätä suhdetta olen ollut jo 4 vuotta toisessa. Tiedän, ettei aina kaikki voi mennä niin kun haluaa, mutta en jaksakaan toistaa itseäni jatkuvasti. Mieheni on yrittäjä ja sen työpäivät joskus kestävät aamusta iltaan, emmekään nähdä kun iltaisin ja viikonloppuisin (asumme kylläkin yhdessä). Iltaisin se on niin väsynyt, ettei edes puhua jaksa ja viikonloppuna tarvitsee omaa aikaa, vain itselleen, vaikka tietokoneen ääressä peliä pelamassa. Itse opiskelen ja teen tällä hetkeellä opparia, enkä käy töissä. Minulla on paljon aikaa itselleni ja haluan sitä yhteistä aikaa, se tuntuu minusta niin tärkeältä!
Mun näkökulmasta asia on niin, että viikolla me vaan nukutaan samassa sängyssä, puhutaan liian vähän ja viikonloppuna vietetään vain yksi päivä toistensa kanssa, jos ollenkaan. Mies näkee tilanteemme niin, että me nähdään joka päivä iltaisin kotona, syödään iltapalaa, katsotaan yhdessä sylikkäin telkkaria ja mennään yhdessä sänkyyn. Viikonloppuina riittää se, että olemmemolemmat kotona, vaikka tehdäänkin ihan eri asioita, se läsnäolo on sille tärkeä. Tässä on meidän suurin ristiriita! Minä toivon enemmän yhteisiä harrastuksia, mies toivoo enemmään aikaa itselleen. Monesti suutun pienistä asioista ja purskahdan itkuun, kun olo on niin turhauttavaa, mutta mies EI YMMÄRRÄ MINUA, mikä minulla on hätänä??!! Tottakai sille tulee paha olo, että se on syypää siihen, että olen onneton ja se ahdistaa sitä paljon. Se sanoo, ettei pysty niin helpostii muuttamaan itseään, koska toi "ENEMMÄN AIKA ITSELLE" on osa sen persoonallisuutta ja se on kun häkkiin suljettu, jos se ei sitä saa.
Eilen käytiin keskustelua, jossa hän sanoi rakastavansa minua, MUTTA toi tilanne on sietämätön ja sen takia suhde kärsii niin paljon, että olemme molemmat onnettomia. Eikä se tiedä tuleeko tästä mitään. Kertoi, ettei se ehkä ole valmis parisuhteeseen (2 vuoden yhdessäolon jälkeen-kö?) vaikka rakastaa minua syvästi. Mun ainoa ajatus, etten halua menettää tätä miestä, koska niin ihana kun se osaa olla minua kohtaan, ei pystynyt kuka muu mies.
Onko meidän näkemykset parisuhdesta liian erilaiset ja ei toivoa enää ole?
Antakaa vinkkeja, jos on kokemusta vastavasta!
Kiitos
Voiko joku selittää mulle, miten tälläinen on mahdollista:
Parisuhde on kestänyt jo parisen vuotta ja toivon että sitä pystyy vielä pelastamaan!
Vaikka rakastan miestäni syvästi ja hän minua vähintään yhtä paljon (Tiedän sen, tunnen sen, näen sen...), riitojen takia suhden loppu häämöttää. Riitoja syntyy mieheni mielestä pienistä asioista, kun esimerkiksi siivouksesta, tupakoinnista tai pilven polttamisesta viikonloppuna, tietokonepeleistä. Minä olen aina se joka riitaa hastaa!! Olen 23 vuotias nainen ja ennen tätä suhdetta olen ollut jo 4 vuotta toisessa. Tiedän, ettei aina kaikki voi mennä niin kun haluaa, mutta en jaksakaan toistaa itseäni jatkuvasti. Mieheni on yrittäjä ja sen työpäivät joskus kestävät aamusta iltaan, emmekään nähdä kun iltaisin ja viikonloppuisin (asumme kylläkin yhdessä). Iltaisin se on niin väsynyt, ettei edes puhua jaksa ja viikonloppuna tarvitsee omaa aikaa, vain itselleen, vaikka tietokoneen ääressä peliä pelamassa. Itse opiskelen ja teen tällä hetkeellä opparia, enkä käy töissä. Minulla on paljon aikaa itselleni ja haluan sitä yhteistä aikaa, se tuntuu minusta niin tärkeältä!
Mun näkökulmasta asia on niin, että viikolla me vaan nukutaan samassa sängyssä, puhutaan liian vähän ja viikonloppuna vietetään vain yksi päivä toistensa kanssa, jos ollenkaan. Mies näkee tilanteemme niin, että me nähdään joka päivä iltaisin kotona, syödään iltapalaa, katsotaan yhdessä sylikkäin telkkaria ja mennään yhdessä sänkyyn. Viikonloppuina riittää se, että olemmemolemmat kotona, vaikka tehdäänkin ihan eri asioita, se läsnäolo on sille tärkeä. Tässä on meidän suurin ristiriita! Minä toivon enemmän yhteisiä harrastuksia, mies toivoo enemmään aikaa itselleen. Monesti suutun pienistä asioista ja purskahdan itkuun, kun olo on niin turhauttavaa, mutta mies EI YMMÄRRÄ MINUA, mikä minulla on hätänä??!! Tottakai sille tulee paha olo, että se on syypää siihen, että olen onneton ja se ahdistaa sitä paljon. Se sanoo, ettei pysty niin helpostii muuttamaan itseään, koska toi "ENEMMÄN AIKA ITSELLE" on osa sen persoonallisuutta ja se on kun häkkiin suljettu, jos se ei sitä saa.
Eilen käytiin keskustelua, jossa hän sanoi rakastavansa minua, MUTTA toi tilanne on sietämätön ja sen takia suhde kärsii niin paljon, että olemme molemmat onnettomia. Eikä se tiedä tuleeko tästä mitään. Kertoi, ettei se ehkä ole valmis parisuhteeseen (2 vuoden yhdessäolon jälkeen-kö?) vaikka rakastaa minua syvästi. Mun ainoa ajatus, etten halua menettää tätä miestä, koska niin ihana kun se osaa olla minua kohtaan, ei pystynyt kuka muu mies.
Onko meidän näkemykset parisuhdesta liian erilaiset ja ei toivoa enää ole?
Antakaa vinkkeja, jos on kokemusta vastavasta!
Kiitos
Vastaukset 4
Vanhimmat
John Gray, Miehet ovat marsista, naiset venuksesta-kirjaa, omas suhtees siitä on ollut paljon apua.
ote kirjasta:
"Miehet riitelevät oikeudesta olla vapaita, naiset riitelevät oikeudesta olla vihaisia. Miehet haluavat tilaa, mutta naiset haluavat ymmärtämistä. Kun nainen saa tukea kuulluksi tulemisen tarpeelleen, hän pystyy tukemaan miehen vapauden tarvetta."
Lue tuolta lisää,
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9524590468
Ensinnäkin lakkaa kutsumasta häntä mieheksesi. Avioliitossa elävällä vaimolla on mies. Sulla on poikaystävä, jonka kanssa luuhaat samassa talossa.
Noniin, sitten kun olet rehellisesti tunnustanut tuon, käsität, että omit poikaystävääsi ihan liikaa. Te siis seurustelette, ja tässä vaiheessa juuri yritetään selvittää, onko toinen sinulle sopiva puoliso. Hän ei ole miehesi, eikä sinun - vielä. Ei siinä vaiheessa yritetä vielä "pitää yllä" yhtään mitään parisuhdetta.
Poikaystäväsi puhuu oihan oikeista asioista, kun hän sanoo, ettei oloe ehkä valmis parisuhteeseen sinun kanssasi. On olemassa naisia, jotka antavat miehensä tulla ja mennä eivätkä itsekään vaadi huomiota. . Ja sitten on niitä jotka mielellään antavat vaimolleen huomiota. Suurimmalla osalla miehistä on tapana antaa just tuolleen vaan sen verran huomiota että tyttö pysyy koukussa. Ja jos mies on niin luuseri, ettei halua sitoutua oikeaan avioliittoon, ei kannata aikaa tuhlailla tuossa iässä.
Minun mielestäni tuo on todella loukkaavaa, että kirjoitat näin.
"Te siis seurustelette, ja tässä vaiheessa juuri yritetään selvittää, onko toinen sinulle sopiva puoliso. Hän ei ole miehesi, eikä sinun - vielä. Ei siinä vaiheessa yritetä vielä "pitää yllä" yhtään mitään parisuhdetta."
Ihan kun toiseen ihmiseen ei pystyisi sitoutumaan ja toista ei pystyisi rakastamaan täydestä sydämestään vaikka ei olisikaan vielä naimisissa. Eiväthän kaikki edes koe tarvetta mennä naimisiin. Tuohan olisi sama asia kuin serkullani ei olisi mitään parisuhdetta ollutkaan kun olivat yhdessä ennen naimisiinmenoa ainakin kahdeksan vuotta. Minä itse tiedän, että olen sen oikean miehen löytänyt itselleni ja rakastan häntä enemmän kuin mitään koko maailmassa. Haluan hänen kanssaan naimisiin ja haluan perustaa perheen hänen kanssaan. Kertaan vielä, että minua ja varmasti monia muitakin loukkaa tuollainen parisuhteen vähättely. Eihän seurustellessakaan suhde toimi jos sitä ei pidetä yllä jollain keinolla. Sen haluaisin vielä lisätä, että mielestäni tuohon mies sanaan paneutuminen on turhaa hiusten halkomista. Onhan kyseisellä viestin aloittajallakin avomies niin miksei hän voi kyseistä miestä sanoa miehekseen.
Kannattais lopettaa se pössyttely, eikä se tupakointikaan niin terveellistä ole.