...ja yhteiset hankinnat. Etenkin se kallein, asunto.
Olen hyvin koulutettu ja suht mukavasti ansaitseva nainen, mieheni palkka on pieni. Ongelmana on, että yksin minun palkallani ei kuitenkaan omakotitaloa rakenneta (ja sopivia myytäviä tulee tällä paikkakunnalla harvemmin eteen), sillä hyvälaatuista omakotitaloa ei yksinkertaisesti saa rakennettua alle 200.000 euron ja todennäköisesti siihen uppoaisi kuitenkin 250.000-270.000. Isot rivitaloasunnotkin (joita täällä päin huonosti saatavissa) maksavat yli 150.000, mikä on jälleen yhdelle hyvätuloisellekin ihmiselle yksin mieletön velkataakka. Ja näissä hinta-asioissa kun ei kannata olla optimistinen.
Halusin aikoinaan nimenomaan valita alan, jolla on hyvät palkat ja etenemismahdollisuudet - juuri siksi, ettei minun tarvitse nipistellä perusasioista niinkuin asumisesta, pukeutumisesta ja ruoasta. Olen vielä urani alkupuolella ja veisi monta vuotta kerätä yksin tarpeeksi iso käsirahaosuus tai maksaa laina. Rakastan miestäni, ja olenkin todella ahdistunut (menettämässä yöuneni), sillä hänen kanssaan en saa elintasoa, johon jo ammattinvalinnallani tähtäsin. Joutuisin luopumaan paljosta tietäen, että monet muut suomalaiset voivat kuitenkin kahden ihmisen tuloilla samanlaiset haaveet toteuttaa.
Luopuako miehestä vai elintasosta? Olen umpikujassa, sillä totuus on, että meillä on vain yksi elämä. Kyse ei ole edes pinnallisuudesta (minulle riittää 150 neliötä ja yksi kerros), vaan realiteetista, että kaikki maksaa nykyään mielettömästi enkä halua velka-ahdinkoon enkä kärvistellä vuosia vuokralla. Ajatuksia?
Emme ole vielä naimisissa tai kihloissa ja haluaisinkin saada "sisäisen rauhan" tässä asiassa ennen lopullista päätöstä yhteisestä tulevaisuudesta.
Olen hyvin koulutettu ja suht mukavasti ansaitseva nainen, mieheni palkka on pieni. Ongelmana on, että yksin minun palkallani ei kuitenkaan omakotitaloa rakenneta (ja sopivia myytäviä tulee tällä paikkakunnalla harvemmin eteen), sillä hyvälaatuista omakotitaloa ei yksinkertaisesti saa rakennettua alle 200.000 euron ja todennäköisesti siihen uppoaisi kuitenkin 250.000-270.000. Isot rivitaloasunnotkin (joita täällä päin huonosti saatavissa) maksavat yli 150.000, mikä on jälleen yhdelle hyvätuloisellekin ihmiselle yksin mieletön velkataakka. Ja näissä hinta-asioissa kun ei kannata olla optimistinen.
Halusin aikoinaan nimenomaan valita alan, jolla on hyvät palkat ja etenemismahdollisuudet - juuri siksi, ettei minun tarvitse nipistellä perusasioista niinkuin asumisesta, pukeutumisesta ja ruoasta. Olen vielä urani alkupuolella ja veisi monta vuotta kerätä yksin tarpeeksi iso käsirahaosuus tai maksaa laina. Rakastan miestäni, ja olenkin todella ahdistunut (menettämässä yöuneni), sillä hänen kanssaan en saa elintasoa, johon jo ammattinvalinnallani tähtäsin. Joutuisin luopumaan paljosta tietäen, että monet muut suomalaiset voivat kuitenkin kahden ihmisen tuloilla samanlaiset haaveet toteuttaa.
Luopuako miehestä vai elintasosta? Olen umpikujassa, sillä totuus on, että meillä on vain yksi elämä. Kyse ei ole edes pinnallisuudesta (minulle riittää 150 neliötä ja yksi kerros), vaan realiteetista, että kaikki maksaa nykyään mielettömästi enkä halua velka-ahdinkoon enkä kärvistellä vuosia vuokralla. Ajatuksia?
Emme ole vielä naimisissa tai kihloissa ja haluaisinkin saada "sisäisen rauhan" tässä asiassa ennen lopullista päätöstä yhteisestä tulevaisuudesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sinä saat rahaa kuukaudessa käteen? Entä miehesì?
Sun kannattaa erota nyt kun olet vielä sen verran nuori että kelpaat jollekin miehelle. Kaltaisesi rahanahneet naiset eivät ole miesten suosiossa eli mitä vanhemmaksi käyt sitä vähemmän kiinnostat miehiä.
Tiesithän että uramiehet valitsevat ne kaikkein nuorimmat ja kauneimmat naiset itselleen. Eli olet jo myöhässä. Voisit kelvata jollekin eronneelle 40-vuotiaalle perheelliselle miehelle edellyttäen että olet kuvankaunis.
2500, yhteensä noin 4000.
Mihin ratkaisuun päädyit silloin, ette ole enää yhdessä?