Kylläpä ketuttaa taas. Pääsin hiljattain viimeinkin juttelemaan kasvotusten erään (hiljalleen kylläkin onneksi taaksejäävän) piiloihastuksen kanssa. Emme varsinaisesti tunne toisiamme kuin korkeintaan nimiltä ja kasvoilta, mutta se riitti, kun keräsin rohkeuteni ja tervehdin häntä kohdatessamme ohimennen. Hän hymyili kohteliaisuuttaan, istuutui viereeni, ja aloimme rupattelemaan niitä ja näitä.
Onneksi tuokio ei kestänyt pitkään. Hän oli kyllä mainio, mutta jotenkin onnistun aina olemaan mahdollisimman tylsä ja tylsämielinen keskustelukumppani. Jotenkin onnistuin oman analyysini mukaan sekä vaikuttamaan vaivaantuneelta, katselin osan ajasta jonnekin poispäin (lopun ajasta onneksi häntä ilman erityishuomiota kehon keskiosiin), ja kaiken huipuksi onnistuin vaikuttamaan ylimieliseltä. Jotenkin keskustelu kulki vain niin, etten voinut kuin mainita jotain, mikä jälkikäteen ajatellen vaikutti omahyväiseltä.
Siis voi saatana. Jos jossain olisi rupattelukoulu, olisin ensimmäisenä ilmoittautumassa. Nyt en tiedä, toivonko saavani uutta mahdollisuutta tämän naisen kanssa - luultavasti sinetöisin vain paskan maineeni. Ei nyt sillä, että minulla olisi jotain piilotettuja motiiveja - piiloihastumiseni ei alun alkaenkaan perustunut oikein millekään muulle kuin illuusioilleni, mutta olisi ollut mukavaa tutustua vaan-kaverina. Mutta eipä se onnistu ainakaan kasvotusten. Perkele.
Onneksi tuokio ei kestänyt pitkään. Hän oli kyllä mainio, mutta jotenkin onnistun aina olemaan mahdollisimman tylsä ja tylsämielinen keskustelukumppani. Jotenkin onnistuin oman analyysini mukaan sekä vaikuttamaan vaivaantuneelta, katselin osan ajasta jonnekin poispäin (lopun ajasta onneksi häntä ilman erityishuomiota kehon keskiosiin), ja kaiken huipuksi onnistuin vaikuttamaan ylimieliseltä. Jotenkin keskustelu kulki vain niin, etten voinut kuin mainita jotain, mikä jälkikäteen ajatellen vaikutti omahyväiseltä.
Siis voi saatana. Jos jossain olisi rupattelukoulu, olisin ensimmäisenä ilmoittautumassa. Nyt en tiedä, toivonko saavani uutta mahdollisuutta tämän naisen kanssa - luultavasti sinetöisin vain paskan maineeni. Ei nyt sillä, että minulla olisi jotain piilotettuja motiiveja - piiloihastumiseni ei alun alkaenkaan perustunut oikein millekään muulle kuin illuusioilleni, mutta olisi ollut mukavaa tutustua vaan-kaverina. Mutta eipä se onnistu ainakaan kasvotusten. Perkele.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Naisethan tykkää omahyväisistä paskiaisista. Rupattelukoulu on olemassa ja sen nimi on "kun seuraavan kerran näettä menet jututtamaan häntä".
Epäilen omahyväisyyteni kuitenkin olleen sellaista töksähtelevää laatua, ei soljuvan mahtailevaa kuten suuriegoisilla pelureilla.
Toisekseen - harmittaa, jos rupattelutaidon kartuttamiseksi pitää pilata maineensa sellaisten ihmisten kanssa, joihin olisi mukava tutustua :( Kun ei niitä tilaisuuksia kuitenkaan tule liikaa, niin pitäisi vaikuttaa niillä yksittäisillä kerroilla kiinnostavammalta kuin onkaan. Työkavereiden kanssa on helpompaa - he joutuvat kanssani tekemisiin tahtomattaan, joten olen voinut tottua ja lopulta vapautua heidän seurassaan ja parantaa epäsosiaalinen maineeni vähän paremmaksi.
Sinulta ylimielisyyttä vaistomaisesti. Jos kyse on siitä että hän tulkitsi jonkun jutun väärin se on HÄNEN vikansa, eikä sinun.
Seuraavan kerran kun kohtaat hänet niin mene juttusille huolehtimatta mistään, jos tarkoituksesi on hyvä - ja se on - niin väärintulkitsemiset ovat HÄNEN virheitään!
Jos hän käyttäytyy epäkohteliaasti sinua kohtaan tai muuten rimpuilee tai alkaa nälvimään niin loukkaannu ja kysy mikä vikana. Jos hän kertoo mikä vikana voit selittää mitä tarkoitit. Jos hän ei kerro mikä vikana niin voit oikeutusti vaatia että hän kohtelee sinua hyvin koska ongelmaa ei ole.
Liika sankaruus on sitä että alkaa kantamaan naisen virheitä itse ja alkaa miettimään missä vika itsessä on ja alkaa kompensoimaan naisen tekemiä virheitä. Sankaruus on sitä että hoitaa oman osansa ja tahtoo että lopputulos on hyvä eikä aseta sille esteitä itse.
En tiedä, miten hän tulkitsi puhelemiseni. Omasta näkökulmastani tulin epähuomiossa ujuttaneeksi sellaisen "minä olen jotain, sinä et"-tyylisen vihjeen, vaikka se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Toisekseen en onnistunut kuljettamaan keskustelua mihinkään, vaan jäin pyörimään siihen kohtaan, johon hän sen ensin johdatti.
Sinun tehtäväsi ei ole miettiä miten nainen tulkitsee asiat.
Naiset on erilaisia. Ne elää tässä ja nyt. Jos teet mielestäsi virheen niin jatka vaan eteenpäin, nainen on yksinkertainen kone - se unohtaa sen virheen kun nälkee hymyilevän naaman.
Jos se alkaa märehtiin sitä juttua niin hän ottaa sen asian kyllä esille ja jos ei ota on se taas hänen virheensä, ei sinun.
Seuraavalla kerralla kun tapaat hänet hymyile leveästi ja mene moikkaamaan avoimesti ja niinkuin mitään väärää ei olisi ja kaikki olisi ihan mahtavasti - itseasiassa kaikki on ok ja kaikki on mahtavasti.. Tällöin osoitat että sun puolelta ei ole väheksyntää ja nainen hyppää nimenomaan "tähän hetkeen". Se nainen voi kyseenalaistaa jotain taustalla mutta se ei ole varma itsestään ja tulkinnastaan (naiset on NAISIA) joten sekään ei käänny sinua vastaan ellet anna sen kääntyä sinua vastaan. Jos sulla on puhdas omatunto ei sulla ole syytä huoleen koska KAIKEN VOI SELITTÄÄ JOS SE ON NAISELLE JOKU ONGELMA, mutta selityksiä ei tarvita tai kaivata ellei nainen kerro ongelmasta.
Tein kuitenkin myös sen virheen (pahoittelen tässä välissä, että tämä minun kirjoitteluni vaikuttaa jopa minusta välillä väkinäiseltä vastaaninttämiseltä, mutta se ei ole tarkoitukseni), että olin TYLSÄ. Sen hän saattaa muistaa. Eikö sitä sanota, että ensivaikutelma on tärkein, eikä sitä voi korjata? Tosin en tiedä, onko hän saanut minusta jo aiemmin ensivaikutelmia; olemme olleet samoissa sosiaalisissa ympyröissä ja jopa facebook-kavereita näiden ympyröiden johdosta, tämä oli vain ensimmäinen kerta kun juttelimme kahden kesken... Tai toinen kerta, mutta ensimmäistä ei lasketa, kun kysyin häneltä vain jotain ei-henkilökohtaista.
Turha tässä tietenkään kai on murehtia sitä, miten seuraavalla kerralla töppään. Kai on parempi päästä seuraavaan kertaan kuin olla koskaan enää tapaamatta siinä pelossa, että onnistuu antamaan vielä huonomman vaikutelman itsestään.
Jotkut naiset oikeasti pitävät vähän ujoista ja sellaisista kavereista joista selvästi huomaa heidän olevan hermostunut naisten seurassa. Ei tälläiset mitään yleisiä tapauksia ole, mutta mitä olen kuunnellut niin sellanen voi olla kuulemma ihan suloista ja ainakin kertoo heti sen ettei kyseessä ole mikään naisia pyörittävä pelimies.
Tottahan se on, että paremmat mahdollisuudet olisi olla ylimielinen pelimies kuin hiljainen ja arka kaveri joista ehkä 0.1% naisista pitää. Mutta toivotaan, että sulla kävi tuuri ja nainen ei ole näitä "yksi virhe ja ulos" tapauksia. :) Toisaalta jos et kohdannut tätä naista sedun vipissä niin sulla on ihan hyvät mahikset sen suhteen ettei kyseessä ole ylimielinen prinsessa.
Sen verran voin sanoa, että ensi kerralla kun näät niin älä ole sellainen alistunut kun pelkäät hänen reaktiota asioista mitä sanoit/teit vaan kohtaa se nainen ihan normaalisti. Siitä ei ainakaan ole mitään hyötyä jos kohtaat sen naisen anteeksi pyytelevänä ja alistuneena, näytät silloin vain luuserilta. :)
Olet tietenkin oikeassa - jos saan vielä tilaisuuden jutella hänen kanssaan (se on kyllä mahdollista - kohtasimme mahdollisimman arkisessa tilanteessa, siis ei sedulassa, ja on hyvin mahdollista että tilanne toistuu. En viitsi paljastaa tarkemmin, koska jostain syystä pelkään, että hän tunnistaisi itsensä ja minut. SE olisi noloa). Olen kohtaamisestamme lähtien miettinytkin, mitä voisin vastaavan tilaisuuden toistuessa hänen kanssaan jutustella. Se ei ole vaikeaakaan keksiä, etenkin kun mokaamani keskustelu antoi aiheita kyllä.
Muistuttaisin vain että rumalla naisella ei tee mitään.
Minusta tuntuu, ettei sinulle kannata vastata yhtään mitään, mutta menkööt: On hän, ainakin minusta.
Itsestä aina tuntuu kuin omat mokat olisi elämää suurempi juttu, mutta ei ne muista siltä tunnu. Ainoa minkä ehkä onnistuit tekemään oli se, että nainen kuvittelee, ettet pidä hänestä ollenkaan, mikä käsitys korjaantuu seuraavalla kerralla kun menet juttelemaan!
Toivon todella (en ole varma, miksi se on niin tärkeää) että olet oikeassa. Ainakin seuraava kerta on helpompi nyt, kun olemme (tai siis hänkin on) virallisesti tiedostaneet toistemme olemassaolon elävässäkin elämässä.