ero tuli pari viikkoa sitten. olin töissä monen sadan kilometrin päässä kun sain ilmoituksen ettei tunteita enään ole, yritin puhua parisuhdeterapiasta mutta vastaus oli suoraan että voidaan mennä mutta ei siitä ole hyötyä ja välissä oli ettei sinne kannata mennä. no, käskettiin olla viikonloppu pois kotoa että saa rauhassa miettiä ja tulihan tuota viinaa otettua vitutukseen aika lailla mutta sunnuntaina tuli sitte vastaus että ei kannata mennä eikä jatketa suhdetta vaikka on lapsia 1.5 poika ja 2.5 tyttö. tunteet loppunu kuulemma aikoja sitten ja kun olen kuulemma liian äkkipikaine. no tässä parinviikon kärvistelyn jälkeen ei auta nukahtamis lääkkeet mitään, vituttaa vaan niin äärettömästi kun olisin antanut mitä vain että olisin saanut pitää perheeni ja lapseni, reissujeni luonteen takia olen välillä viikonkin pois kotona ja saatan keretä käydä siinä välissä kotona vilkaisemassa avovaimoa ja lapsia 2 tuntia. erosta nyt toista viikkoa ja kuulin sunnuntaina että sillä on jo uusi mies kehissä, on tässä paripäivää puristanu rintaa senverran pahasti etten tiedä mitä tehdä. olo on tyhjä, mieli tyhjä, elämä tyhjä. haamuna yritän työni tehdä mutta ei siitä paljon apua olekaan ku voimat on niin loppu kun kaipaa entistä puolisoa ylikaiken. oon kumminkin kolmikymppinen ja kokenut aika paljon paskaa elämäni aikana että millon tämä saatana loppuu. mieli ja kroppa niin finaalissa että saapa nähä mihin tää johtaa.
pinna kireällä
kaaleppi
3444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nää on just näitä elämän kohokohtia... Pariviikkoa erosta on vielä todella lyhyt aika, ja tottakai tuntuu pahalta ja millään ei olekkaan mitään väliä. Oletko ennen eronnut? Itse pahimmassa vaiheessa yritin muistella että kyllä olen tästä ennenkin selvinnyt, sekä miettinyt miten monet muutkin ihmiset ovat eroistaan selvinneet. On nyt siinä ja siinä etten joudu turvautumaan lääkärin apuun kun nukkumisesta ei ole tullut pitkään aikaan oikein mitään, olo pahenee tästäkin syystä. Kyllä tästä nyt kuitenkin on selvittävä(ei ole paljon vaihtoehtoja). Surra saa ja pitääkin, mutta sitten jossain vaiheessa pakko helpottaa.
Aika parantaa haavat. Vanha klisee, mutta totta. Olen käynyt saman läpi kuin sinä 1 1/2 v sitten. Alussa olin itsetuhon partalla ja täynnä tuskaa. Minulle kävi kuitenkin niin, että tulin katsoneeksi itseäni ja huomasin, että itse olin eron loppujen lopuksi aiheuttanut. (olen myös itse ollut mm äkkipikainen).
Löysin avukseni liikunnan, erityisesti luonnossa liikkumisen, ystävien kanssa juttelun ja tärkeimpänä
kaikesta hiljaisen rentoutusmietiskelyn, jossa pyritään rauhoittamaan ja tyhjentämään mieli.
Vihan ja surun tunteet on kohdattava aidosti, mutta niitä ei saa jäädä vaalimaan ja ruokkimaan. Ne on
vaan tunteita ja menee itsellään pois ajan kanssa.
Oudolta tuntuu, mutta nykyään tuntuu melkein siltä, että ero oli parasta, mitä minulle on tapahtunut. En nimittäin ehkä koskaan olisi tutustunut itseeni ja oppinut hyväksymään itseäni ilman näitä kokemuksia. Helppoa se ei tule olemaan ja pahoja päiviä on luvassa, mutta myös niitä hyviä päiviä.
Muista vaan nauttia lasten kanssa olemisesta. Isyys ei häviä mihinkään, vaikka ero tulisikin. Päinvastoin, voit nauttia lastesi seurasta ja oppia heiltä monenlaisia asioita elämästä.
Viinan kanssa ei kannata ruveta liiallisesti lotraamaan, mutta turhan ankarakaan ei itselleen kannata olla, jos joskus sortuu.
Mennyttä et saa takaisin ja eron piti tulla. Sille et voinut mitään. Se on hyvä tiedostaa. Mennyttä et voi muuttaa. Se pitää vaan hyväksyä ja alkaa elämään uudestaan entistä viisaampana. Tämä voi olla sinulle myös elämäsi paras asia, jos otat sen kasvun paikkana, etkä katkeroidu.
joo ,kyllä olen eronnut ennenkin, silloin vaan oli kolmasosapuoli katottuna valmiiksi eikä sekään ero ollut helppo. siitä erosta meni kolme viikkoa eteenpäin ja tultiin vonkaamaan takasin mun lapsi mukana, yllätyin itsekin kuin kylmän rauhallisesti pystyin silloin sanomaan että ei onnistu enään. viinan kans on tullut läträttyä viikonloppuisin että sais unohtamaan tämän kaiken paskan mutta arkena ei ole tarvinnut viinaan koskea. työni takia pitää olla pääkoppa kunnossa kun ratissa on mutta siinä on väkisinki aikaa miettiä kuinka ihanaa exällä on uuden miehen kanssa ja tekeekö ne samoja asioita iltaisin kuin me yhdessä. viime viikolla joutu meneen lääkäriin rintakipujen takia ja huippas päässä, verenpaineet oli kohollaan mutta ei mitään vakavempaa. oon pitäny itteeni yleensä vahvana miehenä joka kestää stressiä älyttömästi mutta ilmeisesti tämä oli mun raja. kaverit nyt on yrittäny sanoa että elä mieti niitä asioita ja yrittäny olla tukena ja onhan siitä ollutkin apua mutta väkisinkin tulee jotain asioita välillä mieleen. tämä on kyllä ollut semmoista aikaa että on kerennyt kyllä tutustumaan itseeni ja miettiä että mitä haluan elämältä, en ainakaan perhettä enään koska en uskaltaisi olla enään yhtä avoin toiselle ihmiselle kuin nyt olin. todennäköisesti olen yksin lopunelämääni yksin koska minulla on liian pitkä muisti jos mua on satutettu enkä haluaisi että uudessa suhteessa toinen osapuoli joutuisi kärsimään minun kokemuksistani ja siitä mitä muutoksia tämä ero on saanut minussa aikaiseksi. voihan se olla että aika parantaa haavat mutta arvet kumminki jää