Olen suhteessa miehen kanssa jolla on jo lapsia edellisesta avioliitosta, ja hanelle on tehty vasektomia. Itsellani ei ole viela lapsia, ja niita kovasti haluan. Mieheni on valmis vasektomian purkuun ja haluaa kanssani lapsia, mutta onnistumisestahan ei ole takeita (ymmarran etta ei ole vaikka lahtokohdat olisi minkalaiset). Olen melko varma etta jos lasten saanti ei miehelle tehdyn operaation takia onnistuisi, en pystyisi pysymaan hanen kanssaan, ja poden huonoa omaatuntoa etta ajattelen nain! Varsinkin kun han haluaa samaa! Toisaalta sydan sanoo etta rakastamaansa ihmista voi moisen takia jattaa, mutta samalla ajattelen etta onko kukaan minulle tarkeampi ku unelmani omasta perheesta, lapsenlapsista ja muusta ihanasta mika seuraa? En ole varma ymmartaako mieheni etta tama on minulle niin tarkea asia, enka tieda voinko tallaista aaneen sanoa. Jos olisimme ns. samalla lahtoviivalla, asia olisi eri, mutten usko etta pystyisin seuraamaan sivusta toisen kasvavia lapsia ja kaikkea sita onnea kokematta sita itse. Tiedan etta kannattaisi huolehtia vasta sitten kun/jos on huolehdittavaa, mutta tahdon silti mielipiteita onko ajatteluni kohtuutonta ja loukkaantuisiko mieheni siita syvastikin?
Mies vs Lapsi
Kumman valitsisit?
151100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oletko ottanut huomioon jos itse et pystyisi saamaan lapsia, olisiko ok että rakastamasi mies jättäisi sinut sen takia? Jos se olisi ok, niin sitten on turha murehtia asiasta, vaan ottaa ne sitten niin miten ne tulevat. Ehkä sitä lapsenhankintaa ei kannata sitten vuositolkulla lykätä, ettei mene molempien aikaa hukkaan jos ei onnistu. Ainahan keinoja löytyy vaikkei miehesi lasta onnistuisikaan siittämään, jos sinä olet lisääntymiskykyinen niin eikö voisi ajatella sitten luovuttajan spermaa tms? Kannattaa keskustella. Ihmettelen vain miksi miehesi on tehnyt vasektomian jos nyt niin kovasti lisää lapsia haluaakin? Lisäksi huomautan vielä että lapsen saaminen ei ole pelkästään vaan sarja ihania seuraamuksia vaan se on iso vastuu ja kovaa työtä. Monella joutuu parisuhde koetukselle lapsien saamisen myötä, niin kävi meilläkin. Varmista nyt vielä että haluatte samoja asioita ja että miehesi on valmis uudestaan pienestä vauvasta huolehtimiseen ja kaikkeen mitä se tuo mukanaan.
Vasektomian menemisessä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä ja ehkä päätös on tuntunut aikaisemmin oikealta. Itse olen menossa kyseiseen toimen piteeseen ja olen varma nyt, että en halua enää jälkikasvua. Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos nykyinen parisuhde kariutuu. Olemme kuitenkin ihmisiä ja tulemme aina tekemään virheratkaisuja.
Mieheni ei arvannut mennessaan naimisiin etta nykyinen ex-vaimonsa kiinnostuisi enemman huumeista kuin perheestaan, ja lahtisi latkimaan. Silloinen paatoksensa oli ettei han enempaa lapsia halua, mutta tulevaisuuttahan ei voi ennustaa. En usko etta monikaan jolla jo biologisia lapsia on, ajattelisi adoptointia tai luovuttajan spermaa saadakseen lisaa, ja minulle on tarkeaa etta saan lapsia rakastamani miehen kanssa, ei pelkastaan sen takia etta niita pitaa saada keinolla milla hyvansa. Lapsen saannin arkea en pelkaa, ja olemme sen suhteen kumpikin hyvin realistisia. Olemme yhdessa kasvattaneet hanen lapsiaan jotka ovat viela melko pienia, joten lapsiperhe me olemme jo valmiiksi. :)
Ysein vasektomian yhteydessä spermaa kylläkin otetaan pakkaseen talteen, siellä laboratoriossa nimittäin. Juuri siksi, että jos se mieli sitten muuttuukin.
tarkistakaapa nyt sekin asia sieltä, missä toimenpide aikanaan on suoritettu.
Mutta itse olen sitä mieltä, jos puolisosi ei riittäisi sinulle ilman lapsia, olet väärässä suhteessa. Niin monesti on nähty se, että ne lapset eivät ole tie onneen.
Jos kumppanisi on se oikea ovat lapset vain plussaa, mutta pärjäisit hyvin ilmankin. mietihän tarkaan elämäsi arvojärjestystä, koska mitäpä jos et itse kykenekkään saamaan lapsia. oletko miettinyt sitä? Dellaistakin katsos tapahtuu, ettei lapsia tule edes hedelmöityshoidoilla. ja kaikkia ei edes kelpuuteta adoptio-vanhemmiksi.. (en nyt väitä ettei teitä kelpuutettaisi) mutta mietippä tarkkaan onko elämässäsi oikeasti arvot kohdillaan :)
Siis haluat lapsia ja lapsenlapsia joka on sinulle elämäsi haave ja unelma, rakastat miestäsi muttet tarpeeksi jotta olisit hänen kanssaan ilman sinulle biologisia lapsia vaikka lapsiperhe jo olettekin ja saat nauttia sijaisäitiydestä . kuitenkin tulisit katkeraksi jos et omia saa miehesi kanssa. Sen lisäksi et kuitenkaan halua lapsia kenen tahansa kanssa- vaan rakastamasi miehen- vaikka hän sinun lapsesi voisi kasvattaa siinä missä sinä hänenkin. Kuitenkaan et halua olla rakastamasi miehen kanssa jos et juuri hänen kanssaan saa lapsia, etkä halua kenenkään muunkaan kanssa lapsia, jos ei hän ole rakastamasi mies. Kuinka monta kertaa elämässäsi uskot löytäväsi elämäsi rakkauden 100% varmuudella saavasi lapsia hänen kanssaan? Tulet vielä pettymään kun on noin tiukat kriteerit, haaveesi olisi toteutettavissa muttei välttämättä tuossa mittakaavassa? Eikö elämää ilman omia lapsia voisi edes kokeilla saati harkita tai päin vastoin, josko perheenne toimisi hyvinkin yhteen vaikkei miehesi olisikaan lapsesi biologinen isä. Isyys on niin paljon muuta kuin biologiaa, sanonpa vaan.
Mulla oli kymmenen vuotta nuoruudenrakkauteni "rinnallani". Paitsi ettei se meinannut aikuistua millään. Se on tarina sinänsä, mutta pointti on se, että herra oli hedelmätön. Ikävä sikotauti iski turhan myöhään nääs. Ja kun aivan toisista syistä käskin sen painua mammansa helmoihin takaisin, jäbä tulkitsi sen vauvattomuuden syyksi. Kävi parkumassa oven takana yms. Minä tein lapsen yksin, toki erään miehen avustuksella. Ja sekin kävi parkumassa täysihoitoa. En nimittäin usko hetkeäkään, että se olisi ollut todella kiinnostunut tulevasta vauvasta. Minusta ja asunnostani kylläkin.
Päätin tiukasti vetää tämän homman yksin himaan. Täytyy myöntää, että rankempaa hommaa ei tässä maailmassa voi olla. Kun kakara sattui olemaan kaikkea muuta kuin nukke. Vetelin tyyliin 24/7 ja kukaan ei ollut auttamassa.
Yksinhuoltajuudessa on se etu, että kaikki muksun mokat on ihan vain sun syytäsi. Ainakin ulkopuolisten mielestä. Ja sen fiksuus ja arvomaailma on sinun syytäsi myös. Paitsi ulkopuolisten mielestä se on geeneissä. Isän puolelta tietenkin.
Vähän mä olin väsynyt. Kaikinpuolin. Univaje ja tosi temperamettinen huollettava. En jaksanut edes tuntea mitään. Olin robotti.
Kyllä lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa, eikä sekään aina riitä.
Jotenkin annoit tekstilläsi hirveän lapsellisen kuvan itsestäsi... "Vetelin tyyliin"... Yh minäkin olen ollut, eikä se nyt niin jumalattoman rankkaa ole kuin mitä annoit ymmärtää.
voit aivan hyvin lopettaa suhteen, jos vasektomian purku ei onnistu. Käsittääkseni sen purkamismahdollisuudet ovat huonot. Ennen avioliiton solmimista kannattaa harkita tarkoin, mitä elämältään haluaa.
Kyllä meillä ainakin on suhde vakavalla pohjalla vaikkemme ole naimisissa. Ja jos menisimme naimisiin, se ei muuttaisi yhtään mitään. Olemme olleet avoliitossa ja kihloissa nyt 10 vuotta, eikä tulisi mieleenkään lähteä lätkimään kovin heppoisin perustein! Kyllä minä ainakin tiedän tasan tarkkaan mitä elämältäni haluan, se on elämä avomieheni kanssa, ja siihen ei avioliittolappusia tarvita! Että ei se ole perustelu, että jos ei ole naimisissa, voi häipyä heti kun siltä tuntuu!
No riippuu siitä miten avioliiton tulkitsee. Moni kyllä tulkitsee niiden Jumalan edessä annettujen lupausten painavan jotain vaakakupissa...
Itse vaan kun en ole millään tapaa uskonnollinen, Jumalalle lupaaminen on sama kuin jos lupaisi vaikka olohuoneen seinälle tai kukkaruukulle... :) Ihan miten kukin asiat katsoo! Että ns kunnon kristityn mielestä sillä avioliitolla on varmasti enemmän painoa kuin minun mielestä, minulle riittää rakkaus ilman sitä virallista avioliittoa ihan yhtä lailla. Kukin tyylillään! Ja olemme varmasti yhtä oikeassa.
Eihän kyse ole loukkaantumisesta ei ei-loukkaantumisesta. Jos mies rakastaa sinua, hän murtuu kun lähdet, ei loukkaannu. Älä huoli, kyllä hän sinut päästää menemään. Nyt kyllä kyseenalaistan sinun rakkautesi. Jos rakastaisit oikeasti ja sydämestäsi, et ajattelisi tuolla lailla. Sinun kannattaa varmaan miettiä, oletko miehen kanssa rakkaudesta vai jostain muusta syystä. Rakkaudelta tuo ei kuulosta, laskelmoinnilta pikemminkin.
Edelliselle sanoisin että aika ilkeästi kommentoit ap:n ajatuksia. Mielestäni lapsen haluaminen on kyllä sen verran tärkeä asia naiselle ettei kyse ole mistään laskelmoinnista vaan järjen käytöstä tässä tapauksessa.
Toivon todellakin että lapsen teko onnistuu.
Itse olen vapaehtoisesti lapseton nainen ja olen sivusta seurannut naisten vauvakuumetta ja voin sanoa että se on todellista. Uskon, että aloittajan mies kokeneena kaverina myös ymmärtää sen ja jos tilanne menee vaikeaksi, mies tekee ratkaisun ja päästää aloittajan vapaaksi tekemään lasta. Suhde, jossa toinen joutuisi elämänsä tärkeimmästä asiasta luopumaan, ei tule kestämään. Nainen, joka ei saa halutessaan lasta kärsii kyllä siitä loppuelämänsä.
Aloittajan ikä ei käynyt ilmi, mutta lastenteko onnistuu parhaiten silloin kun ikä on sopiva, eli liian myöhään ei kannata jättää. Muuten voi käydä huonosti.
No kyllä minä olisin ollut puulla päähän lyöty ja surun murtama jos mies olisi jättänyt minut sen vuoksi, etten saa lasta. Eikä hän sen vuoksi jättänytkään, vaikka lääkäri lapsettomuutta minulle ennusti. Olisimme sitten adoptoineet. Oma lapsi se on adoptoitukin lapsi. Hän jätti minut vasta sitten kun yllätykseksemme vihdoin sain lapsen :)). Ja edelleen kahden lapsen äityskänä toivoisin, että koska kolmatta todennäköisesti en enää voi saada, vielä saisin lapsen adoptoida edelleen sillä argumentilla että oma lapsi se on adoptoitukin lapsi :).
Sun täytyy kuunnella sydäntä ja tehdä se mikä tuntuu oikealta.