Olen laittanut parin kuukauden aikaina kymmeniin mol.fin sivustoilla ilmoitettuihin au pair -paikkoihin hakemuksia, ilmeisesti aivan järjetön tunku kaikkiin noihin sillä monetkaan eivät vastaa vaikka ilmoitus olisi ollut vasta pari päivää tai vastaavat vain au pairin jo löytyneen. Itseltäni ei todellakaan kokemusta puutu lastenhoidosta, olen työskennellyt vuoden lastenhoitajana sairaiden lasten kodinhoidonparissa, ollut kodinhoitajana yms. ja hoitanut valehtelematta satoja eri lapsia.
Pitää varmaankin laittaa Au Pair Wordin sivulle profiili, koska asia ei vain tunnu edistyvän muuten. En todellakaan uskonut paikan saamisen olevan näin vaikeaa. Pari perhettä on kyllä vaikuttanut todella kiinnostuneilta ja soittanut muutamankin kerran jopa, vaihtanut maileja yms. mutta sitten jossain vaiheessa ilmoittaneet löytäneensä toisen. Miten nopeasti muut ovat löytäneet au pair- paikkansa? Itselläni olisi kiire asian suhteen ja tarvitsisin paikan aivan piakkoin, mieluiten kuukauden sisällä.
Pitää varmaankin laittaa Au Pair Wordin sivulle profiili, koska asia ei vain tunnu edistyvän muuten. En todellakaan uskonut paikan saamisen olevan näin vaikeaa. Pari perhettä on kyllä vaikuttanut todella kiinnostuneilta ja soittanut muutamankin kerran jopa, vaihtanut maileja yms. mutta sitten jossain vaiheessa ilmoittaneet löytäneensä toisen. Miten nopeasti muut ovat löytäneet au pair- paikkansa? Itselläni olisi kiire asian suhteen ja tarvitsisin paikan aivan piakkoin, mieluiten kuukauden sisällä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja tosiaan Au Pair World, eikä Word :D
Kun ex-au pair perheeni halusi uuden au pairin, laitoin ilmoituksen mol.fi:n ja vastauksia tuli todella paljon. Jo muutaman tunnin jälkeen tuli ensimmäinen...
Itse löysin Au Pair paikan, juuri tuolta mol.fi:stä. Oikeastaan se oli ainoa paikka minne lähetin hakemuksen, ja mut valittiin siihen. Eli olin kyllä tosi onnekas.
Jos sinulla kerta on kokemusta noin paljon niin aika kumma että et perhettä ole löytänyt koska minä lähetin yhden päivän aikana n. 12 perheelle viestin ja puolet vastasi että haluaisivat soittaa minulle ja muutamat että ovat jo löytäneet au-pairin! Vain harva jätti vastaamatta.
Minulla meni ennemmin niin päin että jouduin hylkäämään monta hyvää perhettä kuin että olisin joutunut pettymään sen takia että minua ei valittu!
Jatka vain ahkerasti perheen hakemista mol.fi:n kautta koska se on minusta ainakin turvallinen reitti! Jos tutntuu että hylkäyksiä tulee liikaa niin tarkasta vaikka hakemuksesi, mieti tarkkaan mitä siinä sanot ja kerrot koska se vaikuttaa hirveästi!! Onne perheen hakemiselle! :)
Mulla on samallaisia kokemuksia Mol:in kautta..Laitoin perheille sähköpostia ja kirjoittelin useammankin perheen kanssa. Toiset eivät vastanneet ensimmäisen sähköpostin jälkeen yhtään mitään, eivät edes ilmoittaneet löytäneensä au pairia itselleen. Mun mielestä olisivat voineet edes ilmoittaa löytäneensä jonkun tai etteivät he halua minua au pairikseen. No niitten kanssa, jotka vaivautuivat vastaamaan, oli monia mielenkiintoisia keskusteluja. Eräälle perheelle sähköpostittelujen jälkeen ilmoitin, että tulisin mielelläni au pairiksi heille. Mitään ei puoleen toista viikkoon kuulunut tästä perheestä ja laitoin uuden viestin. Sen jälkeen tuli viesti, että sori, olemme löytäneet paremmin au pairin.
Toisen perheen kanssa kävi melko samalla tavalla..Kun ei mitään kuulunut, laitoin uuden viestin. Sitten tuli vastaus, että joo, tulisikko ylihuomenna tänne Turkuhun haastatteluun. Tuli vähän tunne, että ei ne oikeasti mua sinne haastatteluun edes halunnu, ku eivät olleet ennemmin ilmottaneet ja kaks muuta tyttöä oli haastatteluun menossa. Ja mites yhtäkkiä lähdet monen sadan kilometrin päähän, kun samaan aikaan olis pitäny olla töissäkin...
Laitoin sitten profiilini Au pair Worldin ja eipä aikaakaan kun mulla oli aivan ihanan tuntuinen perhe. Kahden viikon päästä lähden sitten tähän perheeseen au pairiksi :) tosi paljon ja hyviä yhteydenottoja tuli au pair worldin kautta, jota pidän parempana kuin Mol:ia.
Ja mulla on lähihoitajan että sosionomin, lastentarhanopettajan pätevyydellä, paperit sekä paljon työkokemusta lastenhoidosta mm. päiväkodista viiden vuoden ajalta. Että ei kyllä pitäny olla tuosta kiinni... Ihan kuin britit olis arvostanu koulutusta enemmän kuin suomalaiset... Ja suosittelen siis lämpimästä Au pair Worldia :)
Ma laitoin mollin sivuille oman hakemuksen,jossa hain au pairiksi. sen nimi oli netti-cv tai joku tommonen. hain muihinkin moniin eri aloihin silla samalla hakemuksella, mukaanlukien ulkomaille au pairiksi. Sitten muhun otti mukava suomalainen perhe yhteytta, etta ne tarttee aupparin saksaan! ja nyt oon taalla sitten. kannattaa kokeilla sitakin varsinkin jos haluaa suomalaiseen perheeseen toihin!
Mäkin vastailin muutamaan au pair-ilmoitukseen mol.fi:n sivuilta, mutta minkäänlaista vastausta ei kuulunut. Sitten ajattelin, että pitäisi saada homma etenemään, joten ilmoittauduin EurAuPair-toimistoon. Sieltäkin oon jo pari kuukautta perhettä oottanut löytyväksi. Mutta ei :( Yhen perheen jo löysin, mut hekin otti sitten toisen au pairin ihan yhtäkkiä. Ja itsellänikään ei tosiaankaan ole lastenhoitokokemuksesta puutetta, vaan oon ohjannut kerhoja ja leirejä, hoitanut tuttavien lapsia, työskennellyt koulunkäyntiavustajana ja sijaisopettajana. Tosi turhauttava, kun perhettä ei vaan meinaa löytyä, ainakaan USA:sta :( Minne päin olisit lähdössä?
Itse olen lähdössä tämän kuun lopulla au pairiksi, ja löysin perheen nopeasti aupair worldin kautta, se on paljon nopeampaa etsiä itse perhe ja sitten ottaa järjestöön yhteyttä!
laitoin kesällä kaks viestii, toiseen vastasivat et niillä on jo. Toiseen pääsin:D se on kai tuurista kiinni...
kirjoita [email protected] .. au pair paikka auki skotlannissa! mieluiten työt alkaisivat jo kahden viikon aikana..
itse kanssa mol:in kautta löysin perheen itelleni, pistin pariin suomalaiseen perheeseen hakemuksen ja toinen sitten otti yhteyttä ja nyt täällä Floridassa ollaan :) au pair worldissa kyllä minulle tuli todella paljon yhteydenottoja, sieltä kannattaa ahkerasti etsiä!