Miksi?

Ongelmani ei varmasti ole uusi kenellekään. Seurustelin poikaystäväni kanssa yhteensä noin neljä vuotta. Alamäki alkoi vuoden 2008 kesällä jolloin hän jätti minut. En halunnut hyväksyä eroa. Vinguin ja piinasin häntä yli kahden kuukauden ajan, jonka jälkeen muutin ulkomaille. Siellä ollessani aloimme keskustella uudestaan ja päätinkin palata takaisin Suomeen ja aloittaa seurustelun uudestaan. Kaikki meni taas hyvin kunnes taas tämän vuoden kesän alussa hän ilmoitti minulle haluanvansa erota. Lupasin itselleni etten enää alistu soitteluun ja hänen piinaamiseensa, mutta taas kun tunnen itseni yksinäiseksi ja hylätyksi keksin mitä tahansa tekosyitä hänelle soittamiseen. Olen puhunut ystäville ja vanhemmille asiasta ja kaikkien neuvo on sama: älä soita! Se tuntuu mahdolliselta kun joku läheinen sanoo sen mutta heti kun olen yksin näppäilen taas hänen numeronsa. Haluan päästä yli mutten voi. En voi olettaa että joku olisi kokoajan vahtimassa minua ja rohkaisemassa, mutta mistä apu tähän tunteeseen? Ex-poikaystäväni sanoo vielä rakastavansa minua mutta että hän ei halua olla sidottuna. Myönnän etten ehkä ollut paras tyttöystävä, en kuitenkaan koskaan pettänyt tai pilkannut häntä. Alennan itseäni hyväksymällä hänen ehdotuksensa siitä että näemme ajoittain, mutta silloinkin vain kun hänelle sopii. Tukahdutan häntä ja satutan itseäni. Tuntuu että ainoa ratkaisu on heittää puhelin pois ja mennä lukkojen taakse. Miksen voi antaa olla? Miksen voi jatkaa? Ja kaikkein tärkeimpänä, miksei hän enää halua minua?
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poista sen numero puhelimestasi. Tyyppi haluaa vain nauttia. Nauttia seksistä ilman vastuunottoa ja sitoutumista toiseen.Ehkä juttu alkoi muuttua liian vakavaksi ja sitoutumiskammo iski. Pelkää "menettävänsä nuoruutensa" jos sitoutuu sinuun. Ehkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


88_ kirjoitti:

Ongelmani ei varmasti ole uusi kenellekään. Seurustelin poikaystäväni kanssa yhteensä noin neljä vuotta. Alamäki alkoi vuoden 2008 kesällä jolloin hän jätti minut. En halunnut hyväksyä eroa. Vinguin ja piinasin häntä yli kahden kuukauden ajan, jonka jälkeen muutin ulkomaille. Siellä ollessani aloimme keskustella uudestaan ja päätinkin palata takaisin Suomeen ja aloittaa seurustelun uudestaan. Kaikki meni taas hyvin kunnes taas tämän vuoden kesän alussa hän ilmoitti minulle haluanvansa erota. Lupasin itselleni etten enää alistu soitteluun ja hänen piinaamiseensa, mutta taas kun tunnen itseni yksinäiseksi ja hylätyksi keksin mitä tahansa tekosyitä hänelle soittamiseen. Olen puhunut ystäville ja vanhemmille asiasta ja kaikkien neuvo on sama: älä soita! Se tuntuu mahdolliselta kun joku läheinen sanoo sen mutta heti kun olen yksin näppäilen taas hänen numeronsa. Haluan päästä yli mutten voi. En voi olettaa että joku olisi kokoajan vahtimassa minua ja rohkaisemassa, mutta mistä apu tähän tunteeseen? Ex-poikaystäväni sanoo vielä rakastavansa minua mutta että hän ei halua olla sidottuna. Myönnän etten ehkä ollut paras tyttöystävä, en kuitenkaan koskaan pettänyt tai pilkannut häntä. Alennan itseäni hyväksymällä hänen ehdotuksensa siitä että näemme ajoittain, mutta silloinkin vain kun hänelle sopii. Tukahdutan häntä ja satutan itseäni. Tuntuu että ainoa ratkaisu on heittää puhelin pois ja mennä lukkojen taakse. Miksen voi antaa olla? Miksen voi jatkaa? Ja kaikkein tärkeimpänä, miksei hän enää halua minua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu