sanokaa mitä vit*ua minun pitäisi tehdä. 9 v suhde takana. Ja nyt miehellä on ollut jonkinmoinen parin kuukauden seksisuhde, ja sanojensa mukaan se on loppunut nyt (en tiedä voinko uskoa, sen verran hän on valehdellut viime aikoina).
No ollaan puhuttu ja itketty, ja minulla on kaikesta huolimatta tunne, että en haluaisi menettää häntä. vaikka tuo pettäminen sattuu ihan helkutisti, enkä tiedä miten tästä selviää.
Miehelläkin on tunteita jäljellä minua kohtaan, tiedän ja tunnen sen, ja siitä puhuttiinkin, mutta en tiedä onko niitä tarpeeksi että hän haluaisi jatkaa kanssani. Se tässä on kaikkein pahinta, kun en tiedä.
Hän sanoo, että hänen täytyy selvitellä ajatuksiaan, ja on viime ajat ollut milloin missäkin kavereillaan.
Puhuimme asumis erosta , että muuttaisimme toistaiseksi erilleen. Minulle vain ei mene päähän, että hän tosiaan haluaa jättää minut (enkä tiedä sitäkään varmaksi että haluaako sittenkään). Eikä hän kai itsekään tiedä, siksi selvittää ajatuksiaan.
Mutta kun kysyin että mikä tämä tilanteemme nyt on, niin hän sanoi että MIETITÄÄN ASUMISEROA. mitä ihmettä se käytännössä tarkoittaa....?! tarkoittaako se kenties sitä että hän voi mielestään tavata sitä toista jo tänä aikana... olen ihan rikki.
Hän sanoo, että ei mulla ole kiirettä sitä asuntoa etsiä, katsotaan miksi tämä tilanne kehittyy!? mutta tuntuu ihan kamalalta vain odottaa ja katsoa, että milloin hän sitten lopullisesti ilmoittaa että minun on lähdettävä.
Olisiko vain parasta alkaa huomenna jo katselemaan asuntoja? koska tuntuu vain siltä, että jos nyt tässä vain odottelen hänen päätöstään, niin en kestä sitä enää jos hän sitten ilmoittaa että meidän on erottava. Koska nyt minulla on jonkinlainen toivonkipinä jäljellä vielä, kun hän sanoi ettei tiedä itsekään vielä mitä haluaa. Enkä kestä enää, jos tämä toivo murskataan! siksi tuntuisi helpommalta vain lähteä, mutta miten voin, kun kuitenkin haluaisin jatkaa jos hänkin niin päättää.
olenko vain säälittävä takertuja? en vain pysty sisäistämään asiaa vielä, että hän edes harkitsee jättävänsä.
ja kuinka kauan hän aikoo minun odotuttaa päätöstään....
taitaisi olla parasta mennä jonkun lekurin puheille, jos saisi jotain rauhoittavia. Vai mitä neuvoisitte tekemään... olen yhden ystävän kanssa puhunut,mutta eipä sitä toinen pysty oikein auttamaan, vaikka tottahan se lohdutti kun joku kuunteli. Mutta hän asuu kaukana, eikä minulla ole mahdollista häntä tavata.
Lähellä minulla ei ole ketään läheistä ystävää, siksikin tämä tuntuu niin yksinäiseltä ja epätoivoiselta.
Tekisi mieli vetää pää täyteen...
Ja pisteenä iin päälle jäin 2 kk sitten työttömäksi, joten päivät kuluvat vain tätä asiaa päässä pyöritellessä.. nukuttuakaan en saa kunnolla, ja tuntuu ettei ole edes voimia mihinkään uuteen, kuten asunnon ja varsinkin työpaikan etsintään. Eilenkin kauppareissulla kyyneleet valuivat silmistä, enkä saanut niitä pidäteltyä.
No ollaan puhuttu ja itketty, ja minulla on kaikesta huolimatta tunne, että en haluaisi menettää häntä. vaikka tuo pettäminen sattuu ihan helkutisti, enkä tiedä miten tästä selviää.
Miehelläkin on tunteita jäljellä minua kohtaan, tiedän ja tunnen sen, ja siitä puhuttiinkin, mutta en tiedä onko niitä tarpeeksi että hän haluaisi jatkaa kanssani. Se tässä on kaikkein pahinta, kun en tiedä.
Hän sanoo, että hänen täytyy selvitellä ajatuksiaan, ja on viime ajat ollut milloin missäkin kavereillaan.
Puhuimme asumis erosta , että muuttaisimme toistaiseksi erilleen. Minulle vain ei mene päähän, että hän tosiaan haluaa jättää minut (enkä tiedä sitäkään varmaksi että haluaako sittenkään). Eikä hän kai itsekään tiedä, siksi selvittää ajatuksiaan.
Mutta kun kysyin että mikä tämä tilanteemme nyt on, niin hän sanoi että MIETITÄÄN ASUMISEROA. mitä ihmettä se käytännössä tarkoittaa....?! tarkoittaako se kenties sitä että hän voi mielestään tavata sitä toista jo tänä aikana... olen ihan rikki.
Hän sanoo, että ei mulla ole kiirettä sitä asuntoa etsiä, katsotaan miksi tämä tilanne kehittyy!? mutta tuntuu ihan kamalalta vain odottaa ja katsoa, että milloin hän sitten lopullisesti ilmoittaa että minun on lähdettävä.
Olisiko vain parasta alkaa huomenna jo katselemaan asuntoja? koska tuntuu vain siltä, että jos nyt tässä vain odottelen hänen päätöstään, niin en kestä sitä enää jos hän sitten ilmoittaa että meidän on erottava. Koska nyt minulla on jonkinlainen toivonkipinä jäljellä vielä, kun hän sanoi ettei tiedä itsekään vielä mitä haluaa. Enkä kestä enää, jos tämä toivo murskataan! siksi tuntuisi helpommalta vain lähteä, mutta miten voin, kun kuitenkin haluaisin jatkaa jos hänkin niin päättää.
olenko vain säälittävä takertuja? en vain pysty sisäistämään asiaa vielä, että hän edes harkitsee jättävänsä.
ja kuinka kauan hän aikoo minun odotuttaa päätöstään....
taitaisi olla parasta mennä jonkun lekurin puheille, jos saisi jotain rauhoittavia. Vai mitä neuvoisitte tekemään... olen yhden ystävän kanssa puhunut,mutta eipä sitä toinen pysty oikein auttamaan, vaikka tottahan se lohdutti kun joku kuunteli. Mutta hän asuu kaukana, eikä minulla ole mahdollista häntä tavata.
Lähellä minulla ei ole ketään läheistä ystävää, siksikin tämä tuntuu niin yksinäiseltä ja epätoivoiselta.
Tekisi mieli vetää pää täyteen...
Ja pisteenä iin päälle jäin 2 kk sitten työttömäksi, joten päivät kuluvat vain tätä asiaa päässä pyöritellessä.. nukuttuakaan en saa kunnolla, ja tuntuu ettei ole edes voimia mihinkään uuteen, kuten asunnon ja varsinkin työpaikan etsintään. Eilenkin kauppareissulla kyyneleet valuivat silmistä, enkä saanut niitä pidäteltyä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heips!
Toivon sulle hulluna jaksamista. Itse koin kaiken ton ihan äsken. Meidän suhde kesti 8 vuotta ja olin jo ihan varma että mennään naimisiin ja hankitaan lapsia kunnes PUM salama kirkkaalta taivaalta iski. Mun ukolla oli toinen ja kaiken lisäksi nuorempi ... No yritettiin kyllä vielä ns. taukoa, mutta mihin se sitten johti.... No yhtenä päivänä menin kotiin niin mies vehtailee siellä jonku toisen kanssa... ei hyvä!
Sun kannatta oikeesti ottaa itteä niskasta kiinni ja alottaa oma elämä... niin minäkin tein. Se sattu ihan helkutisti aluksi ja itkin tosi paljon, mutta nyt oikeesti, elämä on paljon parempaa kun ei tarvi miettiä sitä miehen toista naista vaan ne saa rauhassa vehtailla niin paljon ku lystää ja sä saat tehä mitä haluat. Mua helpotti ajatus siitä, että jos mies on valmis satuttaan mua noin paljon en mä oo ansainnu sitä. Mulle on varmasti jotain parempaa niinku sullekki, ei sun tarvi tommosta kestää... Se sattuu mutta usko mua oot vielä joskus tosi onnellinen ja sulla on se joku joka ei vois ikinä satuttaa sua noin paljon!
Ja mun erosta ei oo vasta kun kuukausi... Sä pystyt siihen NAINEN!!!!!
No ensinnäkään "asumisero" ei tarkoita normaalissa kielessä yhtään mitään. Asumusero tarkoitti aikaisemmin avioeron sitä vaihetta, jossa puolisot muuttavat eri asuntoihin vaikka ovat vielä virallisesti naimisissa, mutta nykyisessä laissa on vain harkinta-aika ja on ihan sama asuvatko eroavat puolisot yhdessä vai eivät.
Mutta te ette ole naimisissa olleetkaan, vain asuneet yhdessä. Jos te muutatte erillenne, niin teidän avoliittonne yksinkertaisesti päättyy. Jos joskus muutatte takaisin yhteen, niin sitten olette taas avoliitossa. Mitä sinun avomiehesi tuolla asumisero-sanalla tarkoittaa, sitä ei voi tietää kukaan muu kuin hän itse. Kysy häneltä!
Se oletteko jonkinlaisessa parisuhteen tapaisessa vaikka asuisitte erillänne on vain teidän kahdestaan sovittava.
Mies on kyllä aika itsekeskeinen pälli: itse ensin on suhteessa jonkun muun kanssa ja sitten kun jää kiinni, antaa sinun odottaa mitä hän suvaitsee päättää haluta. Sinuna käskisin miehen kerätä kimpsunsa ja muuttaa muualle miettimään mitä haluaa. Paitsi jos mies omistaa asunnon yksin tai se on esim. hänen työsuhdeasuntonsa, niin silloin lähtisin itse. Mutta siis nyt yhteiselämä katkolle! Jos mies sitten joskus päättääkin haluta jatkaa sinun kanssasi (ts. se uusi nainen ei huolikaan häntä), katsokaa sitten huolitko sinä häntä enää takaisin vai et.
Ymmärrän että sivusuhteen takia ei välttämättä kannata koko suhdetta lopettaa jos se muuten toimii hyvin. Mutta jos mies jahkailee että haluaako hän enää olla sinun kanssasi vai ei, niin ei häntä silloin kannata jäädä odottelemaan, menköön. Älä elättele mitään toivonkipinöitä! Miksi haluaisit miehen, joka ehkä saattaa kelpuuttaa sinut paremman puutteessa ellei se uusi nainen huolikaan häntä? Jos suhteessa ollaan niin kyllä sen pitää perustua siihen että molemmat sitä selvästi haluavat.
Että voit asua miehen luona vielä niin kauan, kunnes olet löytänyt oman asunnon. Ala siis heti etsiä uutta asuntoa ja säilytä omanarvontuntosi. Jos jäät, niin totuttele siihen, ettei mies arvosta sinua enää ja tekee mitä huvittaa. Lopulta lennät pihalle kuitenkin, oli paikkaa mihin mennä tai ei.
moi. kauheeta oli lukea tota, olen tosi pahoillani! Mut siin oon kyllä edellisten kanssa samaa mieltä et et kyllä oo niin nöyrä et jäät sitä odottamaan sinne! Ei ole rakkautta satuttaa noin mielettömästi. Kunnollinen mies irtautuis ensin suhteesta asiallisesti ja rehellisesti ja olis sen jälkeen muiden kanssa, tämä kaveri ei ole sun arvoinen, joten sietää olla nöyrä jos sen takaisin joskus otat. Mut sen nimenomaan pitäis olla SUN päätökses tässä tilanteessa et otatko SÄ hänet takaisin EIKÄ niin että mahtaisko hän kelpuuttaa SUT vielä.
Henkilökohtaisesti itse en kyllä ottais tollasta miestä takaisin vaan antaisin sen jatkaa samanarvoisten naisten panemista. Sä et ole yksi niistä. Pidä puolesi ja ole pää pystyssä. Voimia tosi paljon, uskon et osaat tehdä oikean päätöksen kunhan et peräänny siitä mitä sydän sanoo. Sinuna siis pitäisin itsestäni huolta ja panostaisin siihen työn ja asunnon hakuun. Jos ne saat ni siinä on sulle vahva uuden elämän alku, jottet putoa tyhjän päälle! Jaa itse kortit itsellesi valmiiksi, älä anna miehesi jakaa niitä sinulle.
Värikästä syksyä!
saman kokenut. nuo neuvot ovat kyllä hyviä, mitä ihmiset on tähän sinulle antaneet, mutta helpommin sanottu kuin tehty. ymmärrän täysin, että se on vaikeaa ja lähes ylitsepääsemätöntä tuo asunnonkin etsiminen tuossa tilanteessa. en tiedä olemmeko me toiset niin heikoista tarpeista tehtyjä, että romahdamme vaikeissa tilanteissa. mutta jos romahdus tapahtuu niin se tapahtuu, jos itkettää kokoajan, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itkeä. suru on surtava, ja pienin askelin eteenpäin. minä lähdin siitä, että aloin käymään pienellä lenkillä joka päivä. tein sen myöhään iltaisin koska ihmisten sekaan meneminen tuntui ylipääsemättömältä.
minulla oli onni, että petollinen mieheni lähti asunnostamme kunnes sain itse oman. jäin sairaslomalle. en kyennyt kolmeen kuukauteen kuin itkemään ja juuri ja juuri pidettyä itseni kunnossa, sen verran sain syötyä etten aivan nälkään nääntynyt.
äläkä välitä ihmisten kommenteista, minullekin päiviteltiin että kuinka sinä vielä sairaslomalla olet, senkun töihin vaan niin kaikki järjestyy. hyvää kai he tarkoittivat, mutta eivät he voineet minun tunteitani ja voimiani määrittää, että mihin on pystyttävä. eivätkä olleet välttämättä koskaan samaa kokeneet, eivät voineet tietää miltä tuntuu.
mutta selvisin, ja sinäkin selviät. toivon sinulle hurjasti voimia, tiedän että selviät. olet ajatuksissani.