Nuoret ja abortti

Suomen hallitus ministerinsä johdolla moitti pappia joka esitti rippikoulussa aborttivideon 14-15-vuotiaille nuorille. Piispakin antoi asiasta papille huomautuksen.

Minun mielestäni pappi toimi asiassa vastuullisesti ja Suomen hallitus sekä kirkon johto asiattomasti.

Nuori ei ainoastaan saa, vaan hänen pitää abortoida sikiö tietämättä, mitä siinä todellisuudessa tapahtuu?
14-15-vuotiaat ovat liian herkkiä katsomaan aborttivideota, mutta ovat riittävän kypsiä teettämään abortin?

Miksi Suomen hallitus sekä kirkon johto haluaa peitellä sitä, mitä ihmisen omassa ruumiissa tapahtuu?

Miksi aborttitoimenpidettä pitää salailla nuorilta itseltään?
Totuushan on, että sikiö revitään riekaleiksi kemiallisesti tai vaihtoehtoisesti paloitellaan se kaapimalla.

Ymmärrättekö te tätä ristiriitaa? Halutaanko nuoria mieluummin järkyttää sillä, että opetetaan abortin olevan vain sana vailla merkitystä ja jossain vaiheessa, tehtyään jo abortin, nuori sattumoisin löytää asiaa koskevan videon ja saattaa saada trauman tiedostettuaan oman tekonsa.

Ettei vain Suomen hallitus ole omalla toiminnallaan luomassa ristiriitaa ihmisten mieliin ja edesauttamassa mielenterveysongelmaisten määrän lisääntymistä.

Aborttivideo tulisi ottaa pakolliseksi esitykseksi peruskouluissa eikä jättää nuoria heitteille antamalla heidän abortoida sikiön tietämättä, mitä siinä todellisuudessa tapahtuu. Jokaisesta laillisesta abortista vastaa koko tämä sairas yhteiskunta yhdessä, joka sallii abortin ilman mitään selityksiä. EN HALUA => LÄÄKÄRI MUOKKAA PERUSTEEKSI SOSIAALISET SYYT.
14121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ettei lasten anneta kasvaa pumpulissa vaan heitä, pilttejä, järkytetään jopa aborttivideon voimin. Olisi pöyristyttävää jos vaikkapa kouluissa olisi enenevissä määrin tarjolla ns. shokkihoitoa huumeiden käytön loistavista tuloksista, alkoholin väärinkäytön seurannaisista, rattijuoppouden tuloksista (niistä katkerista, jotka eivät ole sinut kohtalonsa kanssa) ja vaikkapa suojaamattoman seksin ihanuuksista mitä tosin aborttivideo jo tekeekin.

Minusta lapset pitää ehdottomasti kasvattaa siten, etteivät he opi käyttämään kehittyviä aivojaan saatika omaa harkintaansa tehdessään elämänsä valintoja, ja että kyllä se Jumala suojelee rakkaita lapsiaan kaikelta pahalta. Ja jos näin ei kuitenkaan tapahdu, niin J:n tarkoitus on vaan opettaa ihmistä ajattelemaan maanpäällisen kärsimyksen muodossa.

Äänestä
  • Pelko toimii - siitä ei liene epäselvyyksiä - mut miten. Esim. ongelma on et pelolla on toinenkin puoli - pelko ahdistaa ja saa ihmiset puolustuskannalle. Eikä pelko kehitä vaan toimii jopa oppimisen esteenä. Mä väitän et moni ongelma johtuu juuri liiasta pelosta. Eli pelkojen lisäämisen sijaan pitäs tarjota enempi positiivisia näkymiä.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Pelko toimii - siitä ei liene epäselvyyksiä - mut miten. Esim. ongelma on et pelolla on toinenkin puoli - pelko ahdistaa ja saa ihmiset puolustuskannalle. Eikä pelko kehitä vaan toimii jopa oppimisen esteenä. Mä väitän et moni ongelma johtuu juuri liiasta pelosta. Eli pelkojen lisäämisen sijaan pitäs tarjota enempi positiivisia näkymiä.

    En varmaankaan osaa ajatella tarpeeksi lapsenomaisesti, mutta jos ajattelee vaikkapa huumeiden tai alkoholin väärinkäytön vaaroja, ja niistä kertomista teini-ikäisille, niin eikö samalla voitaisi kertoa siitä, mitä elämä on. Sehän on valintoja. Havainnollistettaisiin seuraukset, ja kerrottaisiin että syy(t) seurauksille on kyllä aina olemassa, mutta ihminen on silkkaa typeryyttään ja ajattelemattomuuttaan valinnut juuri siten, kuin nyt on nähtävissä. Opetettaisiin/havainnollistettaisiin kasvaville pikkuaikuisille, noille tulevaisuuden toivoille, pieni ripaus vastuullisuutta, "sinä itse päätät, mitä valintoja elämässäsi teet".

    Mutta joo, ehkä tuo on liian naiivi ajatuskulku.

    Äänestä

  • Se riippuu videosta, millainen se on ja mihin siinä ja sen näyttämisellä on pyritty. Oliko videolla vain komplikaatioita ja aborttiaan katuvia ihmisiä? Mistä tahansa aiheesta kun saa varsin luotaantyöntävän ja kauhistuttavan esitelmän, jos sellaisen siitä haluaa tehdä. Jos sydänsairaalle ihmiselle näytettäisiin mahdollisimman kuvottavaksi ja leikkauksen riskejä korostaen tehty video, varmasti useampi kieltäytyisi leikkauksesta ja mieluummin rukoilisi uskonnon parantavaa voimaa. Jos papin tarkoitus oli saada nuoret ajattelemaan, että abortti on häpeällinen, vaarallinen, julma murha, jota aina kadutaan koko loppuelämä syystäkin tms., ei sitä voida hyväksyäkään. Tuskin sitä kliinisenä opetusvideona rippikoulussa kuitenkaan näytettiin, koska sellaiselle ei olisi ollut mitään syytä. Jokainen tietää, mikä abortti on, joten siitä voi keskustella ilman videoitakin. Eikun pihalle vaan aivopesua harrastavat papit. Jos näitä alkaa tulla enemmän, pitää itsekin erota kirkosta.

    Äänestä

  • vdss kirjoitti:

    Se riippuu videosta, millainen se on ja mihin siinä ja sen näyttämisellä on pyritty. Oliko videolla vain komplikaatioita ja aborttiaan katuvia ihmisiä? Mistä tahansa aiheesta kun saa varsin luotaantyöntävän ja kauhistuttavan esitelmän, jos sellaisen siitä haluaa tehdä. Jos sydänsairaalle ihmiselle näytettäisiin mahdollisimman kuvottavaksi ja leikkauksen riskejä korostaen tehty video, varmasti useampi kieltäytyisi leikkauksesta ja mieluummin rukoilisi uskonnon parantavaa voimaa. Jos papin tarkoitus oli saada nuoret ajattelemaan, että abortti on häpeällinen, vaarallinen, julma murha, jota aina kadutaan koko loppuelämä syystäkin tms., ei sitä voida hyväksyäkään. Tuskin sitä kliinisenä opetusvideona rippikoulussa kuitenkaan näytettiin, koska sellaiselle ei olisi ollut mitään syytä. Jokainen tietää, mikä abortti on, joten siitä voi keskustella ilman videoitakin. Eikun pihalle vaan aivopesua harrastavat papit. Jos näitä alkaa tulla enemmän, pitää itsekin erota kirkosta.

    Kukaan ei tiedä, mikä abortti ja abortoitu sikiö on ennen kuin on sen omin silmin nähnyt. Pelkkää kuvitelmaa kaikki muu.

    Äänestä

  • lkdfg kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä, mikä abortti ja abortoitu sikiö on ennen kuin on sen omin silmin nähnyt. Pelkkää kuvitelmaa kaikki muu.

    jo etukäteen, joten olet väärässä.

    Äänestä

  • vdss kirjoitti:

    jo etukäteen, joten olet väärässä.

    luulevat sen olevan veriklöntti, mutta oikeasti se on kuollut ihmisenalku.

    Äänestä

  • lkdfg kirjoitti:

    luulevat sen olevan veriklöntti, mutta oikeasti se on kuollut ihmisenalku.

    ottaminen ihmisestä ei tosiaan keskeytä raskautta.

    Äänestä

  • vdss kirjoitti:

    Se riippuu videosta, millainen se on ja mihin siinä ja sen näyttämisellä on pyritty. Oliko videolla vain komplikaatioita ja aborttiaan katuvia ihmisiä? Mistä tahansa aiheesta kun saa varsin luotaantyöntävän ja kauhistuttavan esitelmän, jos sellaisen siitä haluaa tehdä. Jos sydänsairaalle ihmiselle näytettäisiin mahdollisimman kuvottavaksi ja leikkauksen riskejä korostaen tehty video, varmasti useampi kieltäytyisi leikkauksesta ja mieluummin rukoilisi uskonnon parantavaa voimaa. Jos papin tarkoitus oli saada nuoret ajattelemaan, että abortti on häpeällinen, vaarallinen, julma murha, jota aina kadutaan koko loppuelämä syystäkin tms., ei sitä voida hyväksyäkään. Tuskin sitä kliinisenä opetusvideona rippikoulussa kuitenkaan näytettiin, koska sellaiselle ei olisi ollut mitään syytä. Jokainen tietää, mikä abortti on, joten siitä voi keskustella ilman videoitakin. Eikun pihalle vaan aivopesua harrastavat papit. Jos näitä alkaa tulla enemmän, pitää itsekin erota kirkosta.

    Siksi videoiden ei pitäisi olla mitään natsipropagandaa, vaan viileän analyyttisiä ja mitään värittömättömiä. Samoin propagandaa levittävien ihmisten pitäisi osata pysyä poissa opetus- ja valistustehtävistä. Ja mitä tulee uskonasioihin, niin eiköhän uskoa tuputtavien tai "voimakkaasti uskovien" pitäisi antaa ihmisille tavallaan vapaus valita itse, eikä jeesustelun varjolla koittaa manipuloida ihmisiä.

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    En varmaankaan osaa ajatella tarpeeksi lapsenomaisesti, mutta jos ajattelee vaikkapa huumeiden tai alkoholin väärinkäytön vaaroja, ja niistä kertomista teini-ikäisille, niin eikö samalla voitaisi kertoa siitä, mitä elämä on. Sehän on valintoja. Havainnollistettaisiin seuraukset, ja kerrottaisiin että syy(t) seurauksille on kyllä aina olemassa, mutta ihminen on silkkaa typeryyttään ja ajattelemattomuuttaan valinnut juuri siten, kuin nyt on nähtävissä. Opetettaisiin/havainnollistettaisiin kasvaville pikkuaikuisille, noille tulevaisuuden toivoille, pieni ripaus vastuullisuutta, "sinä itse päätät, mitä valintoja elämässäsi teet".

    Mutta joo, ehkä tuo on liian naiivi ajatuskulku.

    sinänsä huonoa ole, mut jos todellisuus ja videot eivät kohtaa niin se panee epäilemään. Eli kuinka tehdä video joka on kasvattava - olematta pelottava - ja silti todellinen (myös suhteellisesti). Historia on liian täynnä opetuksia joissa ongelmia liioitellaan (esim. huumeet, masturbointi).

    Äänestä

Tuleeko uskontoa opettaa näyttämällä uskonnon nimissä tehtyjä raakuuksia. Ja totuutta esittelemällä totuuden äärimuotoja. Parisuhdetaitoja vois opettaa perheväkivaltavideoilla. Kyse on arvoista - ja siitä miten tärkeäksi ko. arvon näemme. Fundamentalistille mikään keino ei ole liikaa - ja ääriliberaalille kaikki on suhteellista. Ristiriita on siinä et kaikkia ei voi tyydyttää samaan aikaan.

Saako nuorille syöttää sappinestettä aborttivideoiden yhteydessä? Entä vetää turpaan?

Abortti on varsin tunnerikas aihe ja siinä ylilyönnit ovat kovin tavallisia. Ko. tilassa järki ja suhteellisuus unohtuu - eikä niitä oikeassa oleva pelastaja edes tarvitse.

Äänestä

tärkeimpien asioiden opetuksen. Seuraavista tulisi näyttää videot.
- abortti
- sukupuoliyhdyntä
- vauvan hoito
- vammainen vauva
- pahoinpidelty ihminen (tämä on osalle esitetty)

Äänestä
  • Uutiset ja elokuvat korvaavat tuon puutteen - ja paljon enemmän. Riittävästi opetetut lapset voivat hakeutua lähimmän muotikaupan myyjän hoteisiin hoitamaan haavojaan - isin Visalla.

    Äänestä

jos saataisiin todenmukainen video suomalaisesta abortista, jossa nainen ottaa raskauden keskeyttävät lääkkeet ja vuoto tulee ulos. Suurin osa suomalaisista aborteista tehdään niin ja varhaisilla viikoilla. Olisi siinä jännä video. Tytöllä tulee verta pöksyyn, sitten vähän pönttöön, vatsaa vääntää, otetaan pari buranaa ja mennään lepäämään.

Siinä on todellisuus. Miksi valehdella nuorille, että he synnyttäisivät sikiön kun alkion koko on muutamia millimetrejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedon pimittäjille kirjoitti:

Suomen hallitus ministerinsä johdolla moitti pappia joka esitti rippikoulussa aborttivideon 14-15-vuotiaille nuorille. Piispakin antoi asiasta papille huomautuksen.

Minun mielestäni pappi toimi asiassa vastuullisesti ja Suomen hallitus sekä kirkon johto asiattomasti.

Nuori ei ainoastaan saa, vaan hänen pitää abortoida sikiö tietämättä, mitä siinä todellisuudessa tapahtuu?
14-15-vuotiaat ovat liian herkkiä katsomaan aborttivideota, mutta ovat riittävän kypsiä teettämään abortin?

Miksi Suomen hallitus sekä kirkon johto haluaa peitellä sitä, mitä ihmisen omassa ruumiissa tapahtuu?

Miksi aborttitoimenpidettä pitää salailla nuorilta itseltään?
Totuushan on, että sikiö revitään riekaleiksi kemiallisesti tai vaihtoehtoisesti paloitellaan se kaapimalla.

Ymmärrättekö te tätä ristiriitaa? Halutaanko nuoria mieluummin järkyttää sillä, että opetetaan abortin olevan vain sana vailla merkitystä ja jossain vaiheessa, tehtyään jo abortin, nuori sattumoisin löytää asiaa koskevan videon ja saattaa saada trauman tiedostettuaan oman tekonsa.

Ettei vain Suomen hallitus ole omalla toiminnallaan luomassa ristiriitaa ihmisten mieliin ja edesauttamassa mielenterveysongelmaisten määrän lisääntymistä.

Aborttivideo tulisi ottaa pakolliseksi esitykseksi peruskouluissa eikä jättää nuoria heitteille antamalla heidän abortoida sikiön tietämättä, mitä siinä todellisuudessa tapahtuu. Jokaisesta laillisesta abortista vastaa koko tämä sairas yhteiskunta yhdessä, joka sallii abortin ilman mitään selityksiä. EN HALUA => LÄÄKÄRI MUOKKAA PERUSTEEKSI SOSIAALISET SYYT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu