Maksaliiton sivut, tietoa maksasairauksista

Tässä maksaliiton sivusto, sieltä voi kuka tahansa etsiä kokijoiden ja asiantuntijoiden tietoa maksan sairauksista

http://www.musili.fi/fin/maksatietoa/tietoa_rasvamaksasta/

Sivulla on pdf-linkki josta saa tietoa maksasairauksista.

Olennaista on se että hiilihydrateista ei varoiteta lainkaan, pelkästään rasvasta. Jälleen kerran kävi näin, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, jotakuinkin minkä tahansa sairauden yhteydessä.

On merkillistä että kaikilla tämän palstan VHH:laisilla on aivan päinvastainen käsitys asiasta, ja järkähtämätön sellainen, ikäänkuin ei koskaan eikä missään olisi saanut edes yhtä lausetta oikeaa tietoa asiasta.

Eikö nyt jo olisi aika huomata että kannattaisi lukea muutakin kuin pelkkiä VHH-palstoja ja muita propagandatäytteisiä VHH-blogeja ja -foorumeita?
7132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lainaus tuosta pdf:stä:

"Pelkästään
ruokavaliolla, esimerkiksi rasvan laadulla tai sen
osuudella ravinnosta, ei ole vaikutusta rasvamaksan
syntyyn tai paranemiseen, ellei painoa saada
samalla pudotettua."

Siis tuohan kertoo, että ruokavaliolla ei ole merkitystä, kun vaan saadaan laihduttua.

Sinänsä tuo pdf vaikuttaa köykäiseltä jo lähdeluettelonsa puolesta. Siinä ei ole yhtäkään tieteellistä tutkimusta mainittu.

Eikö sinun pitäisi esittää väittämiesi tueksi jotakin perustellumpaa kuin ammattikorkeakoululaisen tutkielma.

Äänestä
  • Vaikka kuinka tikulla kaivat erinäisiä näkökulmia niin se, että rasvan vähentäminen on yksi tekijä joka edesauttaa maksan tervehtymistä. Hiilihydraatit eivät haittaa maksan toimintaa, pelkästään rasva. Vaikka sitten laihtumisen yhteydessä, mutta kuitenkin.

    Tällä palstalla on esitetty niputtain muita näkemyksiä ja niitä yhdistää vain se että ne eivät pidä paikkaansa mutta kuvaavat sitä miten niiden kirjoittavat haluaisvat asioiden olevan. Valitettavasti se ei muuta elintoimintoja miksikään.

    Äänestä

  • unohtui... kirjoitti:

    Vaikka kuinka tikulla kaivat erinäisiä näkökulmia niin se, että rasvan vähentäminen on yksi tekijä joka edesauttaa maksan tervehtymistä. Hiilihydraatit eivät haittaa maksan toimintaa, pelkästään rasva. Vaikka sitten laihtumisen yhteydessä, mutta kuitenkin.

    Tällä palstalla on esitetty niputtain muita näkemyksiä ja niitä yhdistää vain se että ne eivät pidä paikkaansa mutta kuvaavat sitä miten niiden kirjoittavat haluaisvat asioiden olevan. Valitettavasti se ei muuta elintoimintoja miksikään.

    erinäisiä näkökulmia niin se, että hiilihydraattien vähentäminen on yksi tekijä joka edesauttaa maksan tervehtymistä. rasvat eivät haittaa maksan toimintaa, pelkästään hiilihydraatti ja sokeri.

    Tällä palstalla on esitetty niputtain omituisia näkemyksiä ja niitä yhdistää vain se että ne eivät pidä paikkaansa mutta kuvaavat sitä miten niiden kirjoittavat haluaisvat asioiden olevan. Valitettavasti se ei muuta elintoimintoja miksikään.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Mitä sitä täällä mariset. Mikset ota suoraan yhteyttä maksaliitolla ja kerro miten asiat mielestäsi ovat?

    No eihän ne siitä piittaisi, mutta saisivat ainakin nauraa. Se pidentää ikää.

    Äänestä

  • Comombus kirjoitti:

    Mitä sitä täällä mariset. Mikset ota suoraan yhteyttä maksaliitolla ja kerro miten asiat mielestäsi ovat?

    No eihän ne siitä piittaisi, mutta saisivat ainakin nauraa. Se pidentää ikää.

    mutta kohta Katainen ei naura diabetesliitolle. Kansan persaus ei kohta kestä kuluja, joten muutoksen tuulet alkavat puhaltaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maksataksa kirjoitti:

Tässä maksaliiton sivusto, sieltä voi kuka tahansa etsiä kokijoiden ja asiantuntijoiden tietoa maksan sairauksista

http://www.musili.fi/fin/maksatietoa/tietoa_rasvamaksasta/

Sivulla on pdf-linkki josta saa tietoa maksasairauksista.

Olennaista on se että hiilihydrateista ei varoiteta lainkaan, pelkästään rasvasta. Jälleen kerran kävi näin, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, jotakuinkin minkä tahansa sairauden yhteydessä.

On merkillistä että kaikilla tämän palstan VHH:laisilla on aivan päinvastainen käsitys asiasta, ja järkähtämätön sellainen, ikäänkuin ei koskaan eikä missään olisi saanut edes yhtä lausetta oikeaa tietoa asiasta.

Eikö nyt jo olisi aika huomata että kannattaisi lukea muutakin kuin pelkkiä VHH-palstoja ja muita propagandatäytteisiä VHH-blogeja ja -foorumeita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu