Kaukosuhde joko toimii tai sitten ei, näin sanotaan. Haluaisin kuulla muiden omia kokemuksia asiasta, ennen kuin alan ehdotteleen mitään kaukosuhteita tärkeelle ihmiselle. Molemmilla meillä on opiskelut kesken ja molemmat valmistuu reilun vuoden kuluttua, sitten ei olis esteitä asua lähempänä. Eli kertokaahan kokemuksia vastaavista tilanteista tai muuten vaan kaukosuhteista.
kaukosuhde
-z-
3656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jouduin valitsemaan puolisoni kanssa kaukosuhteen siinä vaiheessa kun sain työpaikan toiselta paikkakunnalta. Puolisoni jäi vielä opiskelemaan... ja välimatkaa noin 400 kilsaa.
Yhdessä ollaan oltu 4 vuotta ja viimeiset kaksi vuotta kaukosuhteessa. Kieltämättä suhteen hoitaminen on aika rankkaa ja välillä tuntuu, että jaksaako tätä suhdetta hoitaa vaikka rakastaa omaa puolisoa. Onneksi ollan vielä jaksettu mutta toivottavasti tämä palkitaan jossain vaiheessa.
Veikkaan että suurimmat kysymykset tulevat tällaisessa kaukosuhteessa siitä, mitä kumppani tekee toisella paikkakunnalla. Herää epäilyksiä mitä tekee silloin kun ei vastaa puhelimeen. Tällaiset tilanteet meillä oli muuton jälkeen.
Itseäni askarrutta se, että miten meidän käy jos puoliso ei saa täältä päin töitä ja saa paikan joltain toiselta paikkakunnalta...
Itse olen ollut kaukosuhteessa (300 km välimatkalla) nyt n. 9 kk ja katkollakin ehdittiin välillä olla muutama viikko. Eli ihan helppoa ei ole ollut. Kummallakin on opiskelut kesken, itse valmistun varmaan vuoden lopulla ja kumppani tahollaan n. 1 1/2 vuoden kuluttua.
Vaihtoehtoina on joko se, että odotetaan molempien valmistumista tai se, että itse muutan aikaisemmin hänen luokseen gradua kirjoittelemaan. Jälkimmäinen vaihtoehto alkaa tuntua paremmalta, ettei tarvitsisi vuosikausia pitää tällaista hankalaa järjestelyä. Kummallekaan ei enää tunnu riittävän tapaaminen joka toisena viikonloppuna, mutta tätä useammin emme pysty asiaa järjestämään koulu- ja työkiireiden vuoksi.
Joka tapauksessa olen varma, että tässä on mulla "elämän mies" (olen seurustellut useaan kertaan, lyhyempiä ja pidempiä suhteita & asunut samassa taloudessa). Eli kyllä sellaisesta kannattaa pitää kiinni. Tapaamiset ovat nykyisellään tosi ihania ja romanttisia ja varmaan sellaisina pitkään pysyvätkin, koska emme ole koko ajan nokikkain. Kummankin kaverit ja perheet ovat tykästyneet ja tukevat omalla tavallaan. Sanoisin sinulle siis, että yrittänyttä ei laiteta - anna palaa vaan! Sillähän se selviää. Ei rakkaus saa olla olosuhteista kiinni, vaan jos jotain haluaa, järjestelyt hoituvat tavalla tai toisella!
En haluaisi elää kaukosuhteessa, mutta koska olemme poikaystäväni kanssa päättäneet olla yhdessä, täytyy tämä ero kestää :)
Hän opiskelee toisella paikkakunnalla, ja minä asun ja olen töissä kotipaikkakunnallamme. Olemme olleet yhdessä kohta 4 v ja siitä ajasta yhteensä 2,5 v kaukosuhteessa eli näemme joka viikonloppu pe-su.
Ratkaisevaa kaukosuhteen onnistumiselle on luottamus ja rehellisyys ja aito rakkaus. Täytyy voida luottaa toiseen 110% muuten ei tule mitään. Ja mustasukkaisuus ei myöskään sovi kuvioon.