nyt kaipais neuvoa teiltä kanssasisaret! Minulla on aivan unelmien mies, mutta samaan pakettiin kuuluu valitettavasti myös miehen äiti. Anoppi ripustautuu poikaansa toden teolla. On utelias, tungettelee ja jauhaa minusta selän takana. Meillä ei ikinä mitään kunnon riitaa ole ollut, ja minulla ei ole hajuakaan mistä tämä johtuu että anoppi ei minusta tykkää. Itse ajattelen niin, että anopin mielestä en kelpaa hänen diplomi-insinööri pojalleen, koska olen "vain" lähihoitaja. Olen kyllä itse hyvin tyytyväinen työhöni. Anoppi on myös arvostellut minun vanhempani sen perusteella, että he eivät ole naimissa vaan avoliitossa!!! Kaikki mitä mieheni kanssa teemme on huonoa! Milloin se on matkustaminen, milloin mikäkin. Muutettiin isompaan asuntoon, se on anopin mielestä kallis. Ostettiin auto, se on anopin mielestä turha (silti kyllä kyyti kelpaa). Tiedän, ettei pitäisi ehkä välittää, mutta kun anoppi suhtautuu toiseen miniäänsä ja vävyynsä todella hyvin. Vaikka ne päättäisivät räjäyttää eduskunta-talon niin se olisi LOISTAVA idea. Saatata anoppi meidänkin suunnitelmista sanoa ensin, että kuullostaa hyvältä, mutta jälkeen päin tulee miehelle viestiä kuinka huono idea tämäkin on.. Anoppi tonkii asioita googlesta ja puuttuu joka asiaan. Anoppi myöskin sanoo minua teiniksi (olen 21v, mieheni 24v) selän takana. Silloin kun kihlauduimme ei anoppi viitsinyt edes onnitella. Nyt on häiden suunnittelun aika, mutta anoppi ei siitäkään mielissään ole. Kauhulla odotan mitä tapahtuu jos/kun joskus saamme lapsia. Laitoin tässä taannoin anopille sähköpostia (ei sen kans voi kasvokkain tästä puhua, vaikka siellä käydäänkin) ja kerroin, että tämä häiritsee. Sanoin myös, että on hyvä että hän on kiinnostunut poikansa elämästä ja välittää ja näin, mutta liika on liikaa. En saanut mailiini vastausta. Nyt on tulossa hautajaiset eteläsuomessa, anoppi pyysi poikansa mukaan mutta ei minua!! Varmaan puolet asioista kirjoittamatta, mutta tulis muuten liian pitkä rimpsu :) Mitä tässä voi tehdä? Pitääkö vain olal ja kärvistellä ajatuksella; ihana mies, niin täytyy sietää anoppia?
Anoppiongelma.
toivotonta.
161735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itse asiassa et voi tehdä paljonkaan. Yritä elää vain omaa elämääsi, miehesi kanssa. Ja unohda määräilevä anoppi. Häntä et kykene muuttamaan mitenkään. Kaikki muutokset, jota yritätä kohdistaa häneen. Saavat hänet, vain enemmän kääntymään sinua vastaan. Hänen mielestään, sinä olet *ulkopuoleinen*. Ja niinpä, sinua ei tarvitse noteerata mitenkään.
Tuohon sähköpostiin hän ei myöskään vastaa. On sen kyllä lukenut, mutta kokee sen ohjailuksi, johon sinulla ei *teininä* ole hänen mielestään, mitään oikeutta. Toden näköisesti anoppisi on ihminen, joka ei kunnioita muita ihmisiä. On ainoastaan silloin *mukava*, kun tarvitsee ilmaisiapalveluja, tai hyötyä jotenkin.
Yleensä tälläisten äitien mielestä, ei kukaan ole riittävän hyvä heidän lapselleen. Koska hänen arvomaailmansa mittarina toimii ainoastaan raha ja tittelit. Voi olla huonostikin käyttääntyvä *kokelas*, kunhan on vain riittävän *oppinut*. Jonka kustannuksella voi *briljeerata* omassa elämässä, kun itse ei ole mitään.
Ehkä anopillasi on ollut vittumainen anoppi ja nyt hän pistää vahingon kiertämään. Uskon että sinusta tulee myös vittumainen anoppi ja sitten tuleva miniäsi/Vävysi valittaa samalla tavalla keskustelupalstalla miten inhottava ihminen olet :D
Hehe, todennäköisesti minustakin tullee vittumainen täti ihminen :D No joo:D Mutta siis anopilla itsellään on anoppiinsa hyvät välit, soittelevat toisilleen melkeen päivittäin, vaikka tämä minun anoppini on jo miehestään eronnut. Ärsyttää vaan, kun ite oon sitä mieltä, että kaikkien kanssa pitäs yrittää edes tulla toimeen, mutta mulla alkaa kohta keinot loppua ku kokoajan sorsitaan. Huumorilla kai tääkin pitäs ajatella. Ärsyttävää..
tuosta ammatti ja titteli jutusta vielä, niin ite järjellä ajattelisin, että anopilla olisi jonkinlaista kunnioitusta hoitajia kohtaan, kun omat vanhemmat on vanhainkodissa. Mutta ei suinkaan. En tajua kertakaikkiaan. Mutta on kai meitä joka junaan ja osa jää vielä asemallekkin..
Oli pakko vastata viestiisi, koska itse olen lh ja mieheni DI. Enkä ole tullut anoppini kanssa toimeen enää vuosikausiin. Olen 39, mies 43.
Olen myöskin miniä, joka ei ole koskaan tule olemaan tarpeeksi hyvä anopilleni ja anoppini on juuri sellainen, että minun asiani kiinnostavat häntä vain silloin, kun hän haluaa jotain. Aina eivät miniä ja anoppi tule toimeen keskenään ja syyt siihen ovat moninaiset. Omani kanssa yritin tulla toimeen avioliiton ekat 14 v, mutta pari vuotta sitten mittani tuli täyteen. Sain tietää anoppini puhuneen minusta pahaa selkämme takana muiden sukulaisten kanssa yms, mikä oli minusta todella ilkeää ja anteeksiantamatonta. Hänellä varmaan oli omat syynsä siihen, mutta minulla ei riitä siihen kohtaan juurikaan ymmärrystä. Totesin silloin, että anoppini on tietynlainen ihminen jota siedän vain mieheni vuoksi. Parhaita kavereita emme ole ja säilytän suhteet nykyisin viileän asiallisina. En juurikaan ole hänen missään yhteydessä ja kun tapaamme, puhun yleensä säästä tai annan anopin pulputtaa omia asioitaan. Omasta elämästäni en juurikaan kerro. Mieheni on aivan normaalisti yhteydessä äitiiinsä, en ole sitä mitenkään häneltä kieltänyt.
Sähköposti on silloin varmaan ihan hyvä idea, jos kyseessä on fiksu ihminen jonka kanssa voi keskustella asioista. On toisaalta hyvä, että olet yrittänyt selvittää asioita suoraan anopin kanssa. Jos mitään vastausta ei kuulu, niin onhan se voinut osua jotenkin "hermoon" eikä hän ehkä tiedä mitä vastata. Eihän sinun tarvitse sietää anoppisi puolelta mitä tahansa sillä pelkkä sukulaisuus ei oikeuta kohtelemaan toista ihan kuinka huonosti vaan. Jokaisella on omat rajansa ja ne pitää uskaltaa myös vetää. Toivottavasti miehesi tukee sinua ja on osoittanut, että seisoo rinnallasi. Te olette nyt perhe, hyväksyi anoppisi sitä tai ei.
Nämä ovat tosi hankalia asioita. Toista ei valitettavasti voi muuttaa, itseään vain. Vedä rajat ja pitäydy niissä. Päätä missä määrin haluat olla yhteydessä anoppiisi ja mitä häneltä siedät. Itselläni se periaate, että jos en jonkun kanssa tule toimeen, niin pidän ko. henkilöön ystävälliset mutta hyvin etäiset välit.
Jaksamista ap:lle.
Anoppisii on miniä itsekin. Sanot, että välit on hyvät hänellä oman anoppinsa kanssa, ja he soittelevat päivittäin. Eikö se ole sekaantumista toisen elämään? Jos ei, niin miksi ihmettelet, että anoppi yrittää saada sinuun läheisen kontaktin?
Kyllä ne ajat ovat takanapäin, jolloin toisen koulutus ja ammatti rajoitti kanssakäymistä ja sosiaalista asemaa. Jokainen voi joutua työttömäksi tänä päivänä. Ammatti ja työpaikka ovat tärkeät, ja vanhemmillekin on helpottavaa tietää, että jälkikasvulla on ne asiat kunnossa.
Älä väheksy itseäsi. Pidä selkä suorana ja pidä omat asiasi omina asioinasi. Perheen hankinnat ja muut sovitaan kotona, niihin ei neuvoja anella kuin asiantuntijoilta. Harvoin appivanhemmat ovat sen paremmin perillä asioista kuin lapsensakaan.
Oli pakko vastata viestiisi, koska itse olen lh ja mieheni DI. Enkä ole tullut anoppini kanssa toimeen enää vuosikausiin. Olen 39, mies 43.
Olen myöskin miniä, joka ei ole koskaan tule olemaan tarpeeksi hyvä anopilleni ja anoppini on juuri sellainen, että minun asiani kiinnostavat häntä vain silloin, kun hän haluaa jotain. Aina eivät miniä ja anoppi tule toimeen keskenään ja syyt siihen ovat moninaiset. Omani kanssa yritin tulla toimeen avioliiton ekat 14 v, mutta pari vuotta sitten mittani tuli täyteen. Sain tietää anoppini puhuneen minusta pahaa selkämme takana muiden sukulaisten kanssa yms, mikä oli minusta todella ilkeää ja anteeksiantamatonta. Hänellä varmaan oli omat syynsä siihen, mutta minulla ei riitä siihen kohtaan juurikaan ymmärrystä. Totesin silloin, että anoppini on tietynlainen ihminen jota siedän vain mieheni vuoksi. Parhaita kavereita emme ole ja säilytän suhteet nykyisin viileän asiallisina. En juurikaan ole hänen missään yhteydessä ja kun tapaamme, puhun yleensä säästä tai annan anopin pulputtaa omia asioitaan. Omasta elämästäni en juurikaan kerro. Mieheni on aivan normaalisti yhteydessä äitiiinsä, en ole sitä mitenkään häneltä kieltänyt.
Sähköposti on silloin varmaan ihan hyvä idea, jos kyseessä on fiksu ihminen jonka kanssa voi keskustella asioista. On toisaalta hyvä, että olet yrittänyt selvittää asioita suoraan anopin kanssa. Jos mitään vastausta ei kuulu, niin onhan se voinut osua jotenkin "hermoon" eikä hän ehkä tiedä mitä vastata. Eihän sinun tarvitse sietää anoppisi puolelta mitä tahansa sillä pelkkä sukulaisuus ei oikeuta kohtelemaan toista ihan kuinka huonosti vaan. Jokaisella on omat rajansa ja ne pitää uskaltaa myös vetää. Toivottavasti miehesi tukee sinua ja on osoittanut, että seisoo rinnallasi. Te olette nyt perhe, hyväksyi anoppisi sitä tai ei.
Nämä ovat tosi hankalia asioita. Toista ei valitettavasti voi muuttaa, itseään vain. Vedä rajat ja pitäydy niissä. Päätä missä määrin haluat olla yhteydessä anoppiisi ja mitä häneltä siedät. Itselläni se periaate, että jos en jonkun kanssa tule toimeen, niin pidän ko. henkilöön ystävälliset mutta hyvin etäiset välit.
Jaksamista ap:lle.
"Laitoin tässä taannoin anopille sähköpostia (ei sen kans voi kasvokkain tästä puhua, vaikka siellä käydäänkin) ja kerroin, että tämä häiritsee. Sanoin myös, että on hyvä että hän on kiinnostunut poikansa elämästä ja välittää ja näin, mutta liika on liikaa."
Olet 21-vuotias. Missä oma äitisi on? Eikö hän tue sinua millään tavoin, ei käy, ei kysele? Olet ehkä hiukan kateellinen poikaystävällesi, kun tämän äiti on kiinnostunut ja läheinen.
Äidille ei parikymppiset nuoret ole mitenkään vielä kaukaisia ja poissa mielestä. Äiti eli siis anoppisi on teistä kiinnostunut, ja ehkä pelkää ettette selviydy ilman ohjausta.
(Moni äiti on sitä mieltä, usein silloinkin, kun lapset ovat jo eläkkeellä. Kerronpa sinulle, että sukulaistätini vielä kuolinvuoteellaan 87-vuotiaana pyysi veljeään huolehtimaan, että hautajaiset ja perunkirjoitukset sujuvat OK, koska epäili että lapset eivät osaa. Veli oli 90-vuotias.)
Nuorten tehtävä on elää "kunnolla" siten, että vanhempi polvi voi rauhassa antaa heille vapauden omaan elämään. Kaikki eivät siltikään pysty luovuttamaan, vaan huoli pysyy hautaan asti. Teidän pitää vain osoittaa, että huoli on turha.
Tuosta sinun meilistäsi vielä. Sanoisin, että taisi anopin mielii mennä matalaksi. Mitäpä siihen voi vastata. Olet suoraan nyt ilmoittanut hänelle, että et häntä arvosta. Mustaa valkoisella. - Oliko ihme, että hän ei halua sinua mukaan omaisensa hautajaisiin? Ei kai se miehen sukulainen ole sinun surusi tarpeessa? Ethän häntä edes tunne. Vai olisiko sinusta vain hauskaa matkustaa eteläsuomeen?
Jos menette naimisiin, voit olettaa, että anoppisi on maisemissa n. 40 vuotta. Oman itsesi kannalta suosittelen, että alat opetella selviytymistä miehen suvun kanssa, ja yksi tärkeimmistä on miehen vanhemmat. Älä kuuntele epämääräisiä kertomuksia siitä, miten anoppi sinusta puhuu selän takana. Et voi tietää onko jutuissa edes perää.
Sinä otit vain pojan, et anoppia.Älä anna anopin sotkea välejänne, sano että puolisosi tulee valita jompikumpi,kylässä käytte aina yhdessä, eikä tarvitse käydä kuin kerran kuussa, se on ihan riittävä vierailutiheys.Hautajaisiin änkeä vain mukaa...
Minullakin on vähän ilkeä anoppi, me miniät emme kelpaa mihinkään, mutta kun on tarittu, niin on ravittu eli emme enään tyrkytäkkään itseämme.Nyt hän on jo vanha,tarvisi apua, mutta hän saa nyt tulla itse pyytämään meitä miniöitä auttamaan.
Anoppia ei ole esim. pakko päästää sisälle, ilmoitaa, että ei olla kotona ja ei sen anopin tarvi kaikkea tietää mitä te teette.ELÄKÄÄ OMAA ELÄMÄÄ.
tv anoppi itsekkin, mutta minulla on maailman ihanimmat vävypojat.
Ole itsekäs. Terveesti itsekäs. Älä kiinnitä mitään huomiota anoppisi tekoihin ja sanomisiin. Ilmoita ja anna näkyä, että olet sinut itsesi kanssa ja tiedät varmasti anoppiasi paremmin parisuhteenne sujumisesta.
Älä kutsu anoppiasi kylään! Älä kuskaa autolla. Teillä kahdella, miehellä ja sinulla on oikeus omaan elämään, ja mustasukkaisen anopin on jo aika päästää näppinsä irti pojastaan.
Miten sitten suu pannaan, kun elämässä koittaa vastoinkäymisiä? Ilman niitä ei yksikään ihminen selviä.
Miten sitten toimit, kun olet ottanut kannan, että sinulla on oikeus itsekkyyteen, ei tarvitse toisia huomioida, jos ei tahdo. Miltä tuntuu, kun kukaan ei korvaansa lotkauta, vaikka sinulla on vaikeaa?
Voi kuule käydä myös niin, että läheisesi joutuu ahdinkoon ja torjuu SINUT, kun yrität osoittaa myötuntoa. Miltä luulet sen tuntuvan, kun muut löytävät toisensa ja tukevat toisiaan jossakin tilanteessa, mutta sinut torjutaan pois, koska et ole tähänkään asti halunnut olla tekemisissä.
Sama koskee tietysti jotakin ihanaa ja hauskaa asiaa, johon koko suku ottaa osaa, mutta sinua ei siihen kelpuuteta. Sinähän olet torjunut heidät omista asioistasi.
Helppo neuvoa ihmisiä, joista ei tiedä mitään. Elämä ei ole kuitenkaan niin yksiviivaista. Kyllä perheiden on pakko olla toistensa kanssa tekemisissä, on vain löydyttävä kaikkia tyydyttävä keskitie. Ilkeily ja ikävien viestien lähettely ei asiaa paranna.
On paljon helpompaa olla se joka torjuu kuin se joka torjutaan.
Kärsi!
Jos miehen otat, mukana tulee myös suku. Pitää kattoo etukäteen, että saa orvon, jos ei muu suku kelpaa...
Minun anoppini pitä oikeutenaan puuttua meidän matkoihimme, arvostella tekemisiämme muutenkin, jättää minut täysin toisarvoiseen, ulkopuoliseen, asemaan perhehierarkiassaan jne. Siitä vaan.
Parempi, että nurjasti minuun suhtautuva ihminen pysyy mahdollisimman etäällä. Pahempi olisi jos hän teeskentelisi ystävää mutta ajattelisi selän takana toisin.
Kohta hänestä tulee vanha eikä hän saa minusta enää ystävää kun sitä tarvisee.
En ole päässyt muuton takia nettiin ennen kuin nyt. Mukava, että tänne on syntynyt keskustelua ja kommentteja eri kanteilta. Hautajaisten kanssa meillä kävi niin, että mies sanoi ettei mene kun minua ei ole pyydetty, ja tilanne oli sillä hyvä. Joku tuolla kyseli minun äidistäni, oman äidin kanssa soittelen lähes päivittäin ( kovin usein ei tavata, välimatka 300km). Oma äitini tykkää miehestäni, tulevat mukavasti juttuun puolin ja toisin. Eli kateellinen en ole, olen vain tottunut siihen että äidiltä saa neuvoja ja apua, mutta hän myös ymmärtää jos niitä ei kaivata, olen saanut tehdä miten olen parhaaksi nähnyt ja jos se on virhe ollut niin eikös se niin ole, että vastoinkäymisistä oppii? :)
"Tuosta sinun meilistäsi vielä. Sanoisin, että taisi anopin mielii mennä matalaksi. Mitäpä siihen voi vastata. Olet suoraan nyt ilmoittanut hänelle, että et häntä arvosta. Mustaa valkoisella. - Oliko ihme, että hän ei halua sinua mukaan omaisensa hautajaisiin? Ei kai se miehen sukulainen ole sinun surusi tarpeessa? Ethän häntä edes tunne. Vai olisiko sinusta vain hauskaa matkustaa eteläsuomeen?" - Kuka on sanonut, että olen ilmoittanut, että en arvosta? S-posti oli hyvin hienovaraisesti ja asiallisesti kirjoitettu, jotten vaan tule loukanneeksi häntä. Ja kyllä vaan oma äitini on meidät molemmat kutsunut serkkunsa hautajaisiin, vaikka mies ei ollut tätä serkkua tavannutkaan. Itse olin sentään tavannut sukulaisen. Jos haluan eteläsuomeen niin enköhän hyppää vapaapäivänä autoon ja mene, ei siihen hautajaisia tarvita?
Mutta tosiaan, kukin ajattelee miten tahtoo ja näin kirjoittamalla on koko soppaa vaikea tuoda esiin. Itse ainakin olen sitä mieltä, että minä olen tässä se asioihin kypsemmin suhtautunut (siis kun vertaa anoppiin). Ja olen tässä tullut siihen tulokseen, että jos mun pärstä ei miellytä niin se on sitten voivoi. Onneksi on nyt yötyö niin ei tarvitse paljon vierailla, kun voi sanoa olevansa väsynyt.
Vielä sen verran lisään, että muuten miehen suku on aivan MAHTAVA, tosi mukavia ihmisiä kaikki ja ei ole ollut kyllä mitään ongelmaa kenenkään kanssa missään asiassa.
Ei vanhalla ole toivoa jälkikasvunsa "ystävyydestä" ainakaan kaupunkioloissa näinä päiinä. Moni anoppi ja äiti on saanut huomata, että jälkikasvulla ei ole aikaa tulla hoitamaan jotain vanhan ihmisen asiaa, esim. haravointia tai lampun vaihtoa. Luvataan, sanotaan, että lapset tulevat, mies on tulossa ensi viikolla, tytär voi pistäytyä kunhan joutaa, mutta nyt ei sovi jne. Menoja on kaikilla, koulut vievät ison ajan, läksyt päälle, perheen harrastukset, ylityöt, omat siivoukset, ostokierrokset, tapaamiset.
Vaikka olisi kuinka hyvät välit, niin apu ei tule. Pitää pyytää kerran. kaksi kertaa, kolmas kerta JOO JOO, TULLAAN kun ehditään, ja siitä eteenpäin ärtymystä eri vivahteissa. Kun sitten tullaan, on kiire, ei voi jäädä kahville, ei ole aikaa juttutuokioon, lapset nyrpistelevät, miksi AINA minä jne.
Kuitenkin tälläkin palstalla nuoret, apua tarvitsevat tyttäret ja miniät sanovat, että jos ei ystävyyttä ja avunantoa anopilta tule nyt, niin turha on sitä odottaa vanhana sitten itselle.
Kannattaa ottaa todesta nämä uhkaukset, sillä todennäköisesti ei apua tule herumaan. Sen voi muistaa myös se mummu, jonka pitäisi siirtää omia menojaan lapsenlapsen hoidon vuoksi. Toisen avustaminen pitää sovittaa omiin menoihin eikä päinvastoin.
Moni ikäihminen saa avun naapurilta tai talkkarilta, eikä sekään aina maksa kuin kiitoksen.
Aloittaja ei suinkaan ole ainoa, joka pyrkiii pysymään edellisestä sukupolvesta niin kaukana kuin mahdollista. Se on elämän meno, eikä se aina johdu edes huonoista väleistä. Esim. tuloerot saattavat tehdä tapaamisen hankalaksi. Mummu ei ehkä tunne oloaan kotoisaksi toimitusjohtajavävynsä hankkimassa omakotitalossa uima-altaan äärellä ja vävy/miniä kammoksuu mummun vanhoja perintöhuonekaluja, jotka tuoksuvat meriheinälle.
Niin se on.
"Näin on aina ollut, ja näin tulee aina olemaan", sanoi Sinuhekin aikoinaan.
Anoppisuhde liittyy napanuoran katkaisuun. Jos äijjä ei tajua napanuoran katkaisemista ennen vaimon hankkimista, ei se kykene siihen koskaan. Ei edes sitten, vaikka muori olisi jo haudassa. Vika on anopissa ja appiukossa ja kok suvussa kenties. Lukekaa raamattua ja ottakaa oppia sieltä, ennenkö edes haikailette yhteistä elämäntaivalta.