Missä Suomen itsenäisyys, kuka määrää asiat nykyään? Hassua kun kukaan ei puhu ydinjäte vuoresta mitään.
On naurettavaa kiirehtiä päätöksiä vanhanaikaista ydinvoimaloista.
Suomen kansan on saatava itse päättää asiasta, jos tästä maasta tehdään ydinjätekaatopaikka, keskieurooppalaisille? Aivan järkyttävää. sitä paitsi, kansalle jää ydinjäteotteet 40 000 - 50 0000 vuodeksi!
Onko mikä säilytysmuoto kestää tällaisia aikamääriä? Mikä materiaali ja kuka on testannut?
Vihreätkin, joiden pitäisi ottaa oikeasti kantaa, ovat täysin selkärangattomia hallituksessa, ja he ovat myyneet kaikki arvonsa rahasta ja vallasta.
Ei ulkomaalaisiin ole luottamista, ne pettää aina. Edes yksiköiden koosta ei puhuta.
Eurajoenkin yksikkö on niin massiivinen, että sen ääni kuuluu takuulla Turkuun asti. Aivan sairasta tehdä noin valtavia yksiköitä Suomeen ja edes piirustukset eivät ole valmiit.
Usa:ssa Eurajoen uuteen voimalaan ei olisi turvallisuusriskien vuoksi saanut edes lupaa ja tuottaa 7 kertaa saastaisempaa ydinjätettä kuin vanhat. Huh Huh. Kuinka välittää Suomen edusta?
Syöpää on jo tarpeeksi ihmisissä Suomessa, mutta siitä ei kasvoton EU:n ökyrikkaat markkinavoimat välitä.
Ovatko kaikki rahalla ostettavissa? Ihmettelen suuresti, miksi kansallinen puuenergia on täysin unohdettu eikä siihen suuntaan tehdä mennä. Miten järki häviää kun ihmiset pääsevät eduskuntaan, hallitukseen tai valtaan.
Ehkä lahjus- ja koruptioasiaa ei käyty mediassa vielä loppuun, jonkin vaan kaikki on niin järjetöntä.
Pekkarinen on kiero kuin korkkiruuvi puhuu puolesta " ei " sanoilla, mikä hätä on? Uuden tuulivoimaloiden kapasiteettiakaan ei ole kukaan selvittänyt?
Kansallisesti tarvitsemme puulle rakentuvaa energian ja sähkön tuotantoa, mikä työllistäisi nuoria ja monia pieniä yksiköitä.
Keskusta ei välitä yhtään todellisesti oman maa työllistymisestä, kun puuhaa taas ulkomaalisia, puolalaisia rakentamaan tänne ydinvoimaa. Huomaa, että maassamme on hyvin heikko ja välinpitämätön presidentti, mitä ei koskaan etsi mitään kansallista etua ja edusta järjenkäyttöä.
Jääkö Vanhanen Suomen historiaan ydinjätekaatopaikan pääarkkitehtina?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.