Mustasch @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki

STONER ROCK -YHTYE MUSTASCH LEVYNJULKAISUKIERTUEELLAAN MYÖS RYTMIKORJAAMOLLE

Ruotsalainen stoner rockia ja metallia sekoitteleva Mustasch julkaisee 30. syyskuuta uuden studioalbumin ja saapuu sen tiimoilta viiden keikan kiertueelle Suomeen. Edellisen kerran viime syksynä maassamme vieraillut kokoonpano nähdään nyt myös Seinäjoen Rytmikorjaamolla.

Göteborgissa 1998 perustettu Mustasch syntyi osittain samoja muusikoita sisältäneen punk-bändi Grindstonen hajoamisen jälkeen. Uusi yhtye sai nopeasti perustamisensa jälkeen levytyssopimuksen ja alkoi kerätä mainetta Ruotsin metallipiireissä ahkeran keikkailun sekä stoneria metalliin yhdistelevän soundinsa ansiosta.

Erityisesti varhaiseen Black Sabbathiin verratun Mustaschin ensimmäinen pitkäsoitto ”Above All” julkaistiin vuonna 2002, ja se pysyi Ruotsin Top-40 -listalla lähes 20 viikkoa. Levy julkaistiin lopulta 15 maassa, ja pian yhtye kiersi Eurooppaa esimerkiksi Entombedin ja Motörheadin seurassa. Tämän vuoden syyskuussa Mustaschilta ilmestyy nimetön, järjestyksessään viides studioalbumi, jonka julkaisukiertue tuo bändin runsaan vuoden tauon jälkeen myös Suomeen.

Kiertueen jokaisella keikalla Mustaschia lämmittelee Swallow the Sunistakin tuttujen muusikoiden tähdittämä Plutonium Orange. Metallivaikutteista rock’n’rollia soittava kokoonpano perustettiin jo vuonna 2000, mutta sen debyyttialbumi julkaistaan vasta myöhemmin tänä vuonna.

Mustasch ja Plutonium Orange Seinäjoen Rytmikorjaamolla la 7.11.2009!

LIPUT MYYNNISSÄ NYT!
Liput Selmun jäsenille 10€ ja muille 13€
Ennakkomyynti: Tiketti, Lippupalvelu, Selmu ry:n toimisto (Koulukatu 14), Amarillo Seinäjoki, Coffee House Seinäjoki, www.rytmikorjaamo.fi

Ovet aukeaa klo 21
-K18-

Lisätietoja: rytmikorjaamo.fi
0408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tiinaselmu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu