Eli chatissa tavattiin, vaihdettiin suoraan meseosoitteet ja vuosi takana ahkeraa mesettelyä ja kännyköintiä, ja ensi kuussa lähdenkin tapaamaan englantilaismiestä Lontooseen, jonne hänkin saapuu n. 80 kilometrin päästä viettämään kanssani aikaa viideksi päiväksi. Toistaiseksi mennään sillä asenteella että katsotaan nyt mitä tulee, jos pahemmin toisiimme tykästytään niin vakavoidutaan etäsuhteessa. Myöskin tulevaisuudessa kummallekin olisi mahdollista vaihtaa asuinmaata.
Majoittumisen olemme järjestäneet niin, että hän otti samasta hotellista huoneen kuin itsekin otin, ja jos käykin ilmi että totuus toisesta onkin jotain aivan muuta kuin olemme odottaneet, löytyy minulle pakopaikka ja oma rauha. Sukanvarressakin on rahaa melko runsaasti mukana, ja paikanpäällä en ole aivan yksin vierailla vesillä, sillä minulla asuu sukulainen siellä joka tietää tilanteestani ja tulostani. Näin ollen siis olen huomioinut kaiken ja varasuunnitelmia on, joten päästään itse asiaan..
Te, joilla on kokemusta Suomi-Englanti-suhteesta, ja miksei muutkin, olisin kiinnostunut kuulemaan missä tapasitte, miten suhteenne eteni, kauanko meni ensimmäiseen tapaamiseen, mihin suhde loppui, jos edes loppui yms. Kaikki tieto on arvokasta ja antaa lisäpotkua :)
Lisäksi olisin kiinnostunut Englannin tapakulttuurista ja siitä, onko jotain mitä pitäisi huomioida erityisesti? Omana itsenäni sinne olen menossa, mutta räväkkänä ja temperamenttisena tyttönä haluan kuitenkin varmistaa etten aivan totaalisesti nolaa itseäni möläyttämällä jotain todella typerää. Lisäksi ihan perinteiset "täällä kannattaa käydä"-vinkit otetaan ilolla vastaan :)
Suomi-Englanti-Suomi
11
1636
Vastaukset
- kuukuukuu
Hei! Olen seurustellut Englantilaisen miehen kanssa nyt 2 vuotta. Tapasimme pubissa ja mies tuli juttelemaan hän pyysi minua ulos kanssaan ja kävimme aluksi treffeillä. Noin kuukauden päästä hän alkoi puhumaan suhteen vakavuudesta ja kysyi tahdonko olla hänen tyttöystävänsä. Asumme Lontoossa.
Eniten minua hämmensi aluksi se että mies maksoi kaiken. Siis aivan kaiken ja aina. Yritin tarjoutua maksamaan joskus tai edes maksamaan tipit mutta ei. Muutenkin poikaystäväni on todella herrasmies, ottaa kädestä kiinni kun ylitämme tietä, kantaa kauppakassit, kehuu aina ulkonäköäni, kysyy kuinka voin jne. jne. En nyt hauku suomalaisia miehiä joiden kanssa seurustelin aikaisemmin, mutta tämä englantilainen herrasmies vei sydämeni täysin hyvällä käytöksellään!!! Voit yrittää maksaa osuutesi mutta ainakin ensimmäisillä ja vielä toisillakin treffeillä oma poikaystäväni lähes loukkaantui moisesta.
Myös small talk kannattaa muistaa. Vieläkin jos poikaystäväni soittaa ja kysyy vaikkapa jotain pientä alkaa keskustelu suurin piirtein näin: Hei, mitä kuuluu? Kuinka voit? Kuinka päivä on mennyt jne. Ja minä tietenkin latelen vastaan nämä samat kysymykset. Alussa tämä tuntui ajanhaaskaukselta sekä rahantuhlaukselta jaaritella moisia. Sama tapahtuu myös joka kerta kun näemme esim. töiden jälkeen.
Näin kahden vuoden jälkeen on joitakin asioita jotka vielä sekoittavat pakkaa. Suomalaiset ovat aika suoria puheissaan ja joskus poikaystäväni kokee minun olevan vähän tyly kun pamautan jonkin mielipiteeni ulos tuosta noin vain. Poikaystäväni aloittaa aina keskustelut vähän kierrellen ja kaarrellen ja tunnustellen kunnes pääsee asian ytimeen. Hän pitää minua myös hyvin avoimena seksin suhteen, meillä suomessahan alastomuus ja seksistä puhuminen ei ole niin suuri juttu kuin heillä. Myöskin se että olen hyvin itsenäinen ja tottunut huolehtimaan itsestäni enkä odota mieheltä mitään aiheuttaa joskus päänvaivaa. Poikaystäväni tahtoo vaihtaa meillä lamput, hoitaa auton jne. Aluksi tähän oli vähän vaikea tottua mutta nyt tuntuu että saan olla enemmän nainen. (Toivottavasti löydän sisäisen mieheni uudelleen jos tarve vaatii.)
Juomiskulttuuri on myös vähän erilainen. Ehkä hillitympi. Olen nähnyt humalassa olevia ihmisiä mutta todella harvoin ketään oksentelemassa tai sammuneena missään.
Enpä keksi oikein muita erilaisuuksia. Ei nämäkään asiat mitään kulttuurishokkeja ole aiheuttaneet ja varmasti monia asioita tiedät jo itsekin. Mukavia treffejä!!!!- xxxkissesxxx
Kiitos asiallisesta vastauksesta, kiva kuulla että noinkin hienon ja hyväkäytöksisen miehen olet itsellesi löytänyt.. Miehesi käytös on todellakin hatunnoston arvoista.:) Asuitko jo silloin Lontoossa kun tapasitte, vai muutitko vasta jälkeenpäin sinne?
Kiitos myös muistutuksestasi small talkista, olen jo hyvin pitkälle tottunut siihen että netissä kommunikoidessamme varsinainen keskustelu ei ala ennenkuin ollaan vaihdettu nämä pakolliset kysymykset, mutta hyvä tietää että myös oikeassa kanssakäymisessä tämä ajoittain hieman ärsyttäväkin tapa on vahvasti käytössä.
Kiitos myös kun mainitsit tuosta suomalaisesta suorapuheisuudesta, täytyneepä tuokin muistaa pitää mielessä, joskin mielestäni olen luontaisestikin melkoisen hyväkäytöksinen.
Vielä kerran, kiitos vastauksestasi! - kuukuukuu
xxxkissesxxx kirjoitti:

Vielä kerran, kiitos vastauksestasi!Eipä kestä kiitellä. Oli mukava kirjoittaa omia mietteitä ja asioita joita on huomannut suhteessa.
Olin asunut Lontoossa n. puoli vuotta kun tapasin nykyiseni. Häntä ennen olin käynyt muutamilla treffeillä mutta uuden kaupungin huuma ei antanut vielä silloin tilaa seurustelulle.
Lontoossa on myös paljon kivoja paikkoja minne mennä. Puistot ovat suuria ja siellä on kiva ”seikkailla” jos sää on hyvä. Museot ovat yleensä ilmaisia ja niissä on paljon nähtävää.
Olen ihan varma että reissu ja treffit menevät hyvin! - allyranora
kuukuukuu kirjoitti:
Eipä kestä kiitellä. Oli mukava kirjoittaa omia mietteitä ja asioita joita on huomannut suhteessa.
Olin asunut Lontoossa n. puoli vuotta kun tapasin nykyiseni. Häntä ennen olin käynyt muutamilla treffeillä mutta uuden kaupungin huuma ei antanut vielä silloin tilaa seurustelulle.
Lontoossa on myös paljon kivoja paikkoja minne mennä. Puistot ovat suuria ja siellä on kiva ”seikkailla” jos sää on hyvä. Museot ovat yleensä ilmaisia ja niissä on paljon nähtävää.
Olen ihan varma että reissu ja treffit menevät hyvin!Itse tapasin nykyisen poikaystäväni ollessani Lontoon lähellä töissä ja poikaystäväni työskenteli samassa paikassa. Muutama viikko ehdittiin englannissa seurustella, nyt kaukosuhteena ollut n. 4kk. Poikaystäväni oli juuri kahden viikon lomalla suomessa, tykkäsi kovasti mutta kuulemma hirveän kallista :)
No mutta. Meillä ei tuo maksupuoli ollut ongelma, molemmat yleensä maksavat oman puoliskonsa tai tyyliin minä maksan tämän tällä kertaa, sinä seuraavalla kerralla. Todennäköisesti lähinnä johtuu kyllä molempien budjettien minimaalisuudesta. Ei ole paljon varaa muuhun. Myös minä olen kyllä muuten huomannut tuon kohteliaisuuden, minullakin poikaystävä aina availee ovia, päästää menemään edellään, kantaa tavaroita yms. ellen ehdi itse ensin. Tässä asiassa kuten suorapuheisuudessakin pienet väärinkäsitykset ja loukkaantumiset on yleensä hoidettu huumorilla ja parilla naurulla.
Itselläni suurin kummastus on ruokakulttuuri. Ainakin useimmat britit tuntuvat syövän illallisen vasta melko myöhään illalla kun taas perussuomalaisena olen tottunut syömään klo.17-18. Paikalliset pubit ovat usein erinomaisia ruokapaikkoja, sillä ne ovet yleensä halvempia kuin ravintolat ja ruoka on enemmän kotitekoista, itse ainakin matkustaessa kyllästyn ravintolaruoan jatkuvaan puputukseen. Siellä saa myös rauhassa istuskella ilman että aletaan luoda vihaisia katseita...
Pääosin englanti ja etenkin lontoo on jo niin kansainvälistynyttä ettei hirveästi eroja tuollaiseen peruseurooppalaiseen elämänmenoon juuri ole. Ja kuten sanottu, pienet kommellukset vain luovat lisää puheenaiheita ja niistä selviää parhaiten 'sattuuhan sitä' asenteella. Onnea mahdolliseen tulevaan suhteeseen ja nauti matkastasi! Lontoo on kyllä tosi hieno kaupunki.
Ai niin. varmaan ihan tarpeeton neuvo, mutta kannattaa olla tosi tarkkana missä liikkuu etenkin pimeän aikaan... Poikaystäväni on kotoisin juuri hiukan levottomammalta alueelta ja tarinat joita olen kuullut eivät tosiaankaan innosta vierailemaan. On ihan oikeasti vaarallista. - tyhmiö
allyranora kirjoitti:
Itse tapasin nykyisen poikaystäväni ollessani Lontoon lähellä töissä ja poikaystäväni työskenteli samassa paikassa. Muutama viikko ehdittiin englannissa seurustella, nyt kaukosuhteena ollut n. 4kk. Poikaystäväni oli juuri kahden viikon lomalla suomessa, tykkäsi kovasti mutta kuulemma hirveän kallista :)
No mutta. Meillä ei tuo maksupuoli ollut ongelma, molemmat yleensä maksavat oman puoliskonsa tai tyyliin minä maksan tämän tällä kertaa, sinä seuraavalla kerralla. Todennäköisesti lähinnä johtuu kyllä molempien budjettien minimaalisuudesta. Ei ole paljon varaa muuhun. Myös minä olen kyllä muuten huomannut tuon kohteliaisuuden, minullakin poikaystävä aina availee ovia, päästää menemään edellään, kantaa tavaroita yms. ellen ehdi itse ensin. Tässä asiassa kuten suorapuheisuudessakin pienet väärinkäsitykset ja loukkaantumiset on yleensä hoidettu huumorilla ja parilla naurulla.
Itselläni suurin kummastus on ruokakulttuuri. Ainakin useimmat britit tuntuvat syövän illallisen vasta melko myöhään illalla kun taas perussuomalaisena olen tottunut syömään klo.17-18. Paikalliset pubit ovat usein erinomaisia ruokapaikkoja, sillä ne ovet yleensä halvempia kuin ravintolat ja ruoka on enemmän kotitekoista, itse ainakin matkustaessa kyllästyn ravintolaruoan jatkuvaan puputukseen. Siellä saa myös rauhassa istuskella ilman että aletaan luoda vihaisia katseita...
Pääosin englanti ja etenkin lontoo on jo niin kansainvälistynyttä ettei hirveästi eroja tuollaiseen peruseurooppalaiseen elämänmenoon juuri ole. Ja kuten sanottu, pienet kommellukset vain luovat lisää puheenaiheita ja niistä selviää parhaiten 'sattuuhan sitä' asenteella. Onnea mahdolliseen tulevaan suhteeseen ja nauti matkastasi! Lontoo on kyllä tosi hieno kaupunki.
Ai niin. varmaan ihan tarpeeton neuvo, mutta kannattaa olla tosi tarkkana missä liikkuu etenkin pimeän aikaan... Poikaystäväni on kotoisin juuri hiukan levottomammalta alueelta ja tarinat joita olen kuullut eivät tosiaankaan innosta vierailemaan. On ihan oikeasti vaarallista.toivottavasti tavoitan sut vielä! itse oon lähdössä au pairiksi lontooseen ja kiinnostas tietää että mitkä noita pahoja ja inhoja alueita on? en ehkä blondina pikkupäissään haluaisi eksyä mihinkään pakistanilaisten keskelle pimeällä, näin mitenkään pahaa tarkoittamatta.. en vaan ole koskaa ennen käynyt siellä, en tunne ketään (paitsi tulevan hostperheen ja senkin netistä/puhelimesta) enkä tooodellakaan tajua metrokartasta/ busseista hölkäsen pöläystä.
- etiq
Tapasimme netissä ja jo kolmen kuukauden kirjoittelun päästä matkustimme yhdessä Belgiaan. Tapasimme lentokentällä ja aluksi hermostutti paljon ja molemmat olivat hieman hiljaisia. Mies puhui paljon hiljempaa ja käyttäytyi hillitymmin kun osasin odottaa... Päivän jälkeen olimme jo tosin täysin erottamattomia! Päätimme suhteesta siinä ja heti.
Mies asui Birminghamissa, ja tuli luokseni Helsinkiin kuukauden jälkeen matkastamme. Asuimme hänen kanssaa hotellissa ja kaikki meni hyvin. Yhdessä olimme kuin satu! Kaikki meni erinomaisesti emmekä riidelleet mistään. Kaikki oli unelmaa... kunnes aikaa oli kulunut hieman omissa maissamme.
En ollut välttämättä valmis suhteeseen ja mies oli todella "paranoid"..
Koska meillä oli niin paljon välimatkaa ja saattoi mennä kolme-neljä viikkoa tapaamisten välissä, alkoi hän ikään kuin seota... olin todella innoissani suhteestamme, mutta aloimme riitelemään aina kun emme nähneet toisiamme. Hän epäili minun pettävän ja vaikka mitä muuta ja riidat kärventyivät todella pahoiksi.
Hän halusi tulla taas Suomeen, mutta siinä vaiheessa minun oli pakko kertoa etten enää halunnut olla suhteessa. Kaukosuhde ei todellakaan ollut HÄNEN juttunsa. Vaikka me molemmat kestimme ns. fyysisen erossaolon alkoi epäluulot vain kasvaa.
Monta kertaa riitelimme eron jälkeen ja lopetimme puhumisen. sitten sovin ja annoin hänelle uuden mahdollisuuden. hän aina pilasi jutun ja muuttui taas yhtä hulluksi ja omistushaluiseksi kuin ennenkin.
Vaikka olen puhunut englantia kui toisena äidinkielenä siitä asti kun muistan, niin tunsin silti kielimuurin olevan paikalla. Puhuminen oli vaikeaa muistakin syistä, kun toinen oli hieman ...kamala.
Mies on nyt jäänyt historiaan enkä ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Tiedän että hän vielä tykkää minusta.
En todellakaan ryhdy enää kaukosuhteeseen. paha maku jäi.
mutta pakko sanoa että englantilaiset miehet jotka olen täällä suomessa tavannut, on ihan omaa luokkaansa. kyllä niissä miehissä vaan on sitä jotain;)- xxxkissesxxx
Alkuperäinen kirjoittelija täällä, eli lyhyesti ja ytimekkäästi; Kaikki meni paremmin kuin osasin unelmoidakaan. Tämä englantilainen herrasmies vei sydämeni aivan täysin, ja taisinpa saman tehdä hänelle sillä suunnitelmissa olisi uusi tapaaminen hyvinkin pian. Eipä sitä olisi uskonut että vielä näinkin "aikuisena" pystyisi heittäytymään noinkin järjettömään rakkaudenpuuskaan ja kovin suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta..:)
Kiitos kaikille kokemustenne kirjoituksesta, oli todella rohkaisevaa lukea muiden kokemuksia vastaavasta asetelmasta, minä siirryn nyt taka-alalle lukemaan muiden kaukosuhteista ja odottelemaan, josko se mies sieltä rantautuisi jouluksi suomeen.:) - Afternoon tea
xxxkissesxxx kirjoitti:
Alkuperäinen kirjoittelija täällä, eli lyhyesti ja ytimekkäästi; Kaikki meni paremmin kuin osasin unelmoidakaan. Tämä englantilainen herrasmies vei sydämeni aivan täysin, ja taisinpa saman tehdä hänelle sillä suunnitelmissa olisi uusi tapaaminen hyvinkin pian. Eipä sitä olisi uskonut että vielä näinkin "aikuisena" pystyisi heittäytymään noinkin järjettömään rakkaudenpuuskaan ja kovin suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta..:)
Kiitos kaikille kokemustenne kirjoituksesta, oli todella rohkaisevaa lukea muiden kokemuksia vastaavasta asetelmasta, minä siirryn nyt taka-alalle lukemaan muiden kaukosuhteista ja odottelemaan, josko se mies sieltä rantautuisi jouluksi suomeen.:)Ehkä et enää lue tätä, mutta kirjoitanpa kuitenkin :)
Minä löysin englantilaiseni Suomesta. Olemme seurustelleet nyt neljä vuotta ja aivan ihana on tuo mies! Kohtelias, iloinen, seurallinen, auttavainen ja rakastettava. Enpä vaihtais häntä mihinkään. Onneksi ollaan siis täällä samassa maassa, vaikka kaukosuhde meillä silti on. Tavataan kerran pari kuukaudessa ja lomat vietetään yhdessä. Ja yhteisestä tulevaisuudesta puhutaan nykyään jatkuvasti.
Toivottavasti sun juttusi etenee onnellisesti. - xxxkissesxxx
Afternoon tea kirjoitti:
Ehkä et enää lue tätä, mutta kirjoitanpa kuitenkin :)
Minä löysin englantilaiseni Suomesta. Olemme seurustelleet nyt neljä vuotta ja aivan ihana on tuo mies! Kohtelias, iloinen, seurallinen, auttavainen ja rakastettava. Enpä vaihtais häntä mihinkään. Onneksi ollaan siis täällä samassa maassa, vaikka kaukosuhde meillä silti on. Tavataan kerran pari kuukaudessa ja lomat vietetään yhdessä. Ja yhteisestä tulevaisuudesta puhutaan nykyään jatkuvasti.
Toivottavasti sun juttusi etenee onnellisesti.Kyllä täällä tulee käytyä vähän väliä katsomassa, josko vielä jotain vastauksia tulisi, muiden kokemuksia on edelleen kiva lukea :)
Kiva kuulla että sinunkin englantilaisesi on aivan ihana, liekö niillä verissä tuo kohteliaisuus ja kaikki muutkin mainitsemasi positiiviset jutut..;) Asutteko kaukanakin toisistanne?
Itse olen lähdössä uudestaan Englantiin tammikuun alussa, ei millään malttaisi odottaa rakkaansa näkemistä.
Jos joku on kiinnostunut vähän "henkilökohtaisemmasta" postailusta, eli ei kaiken kansan nähden, olisi kiva vaihtaa sähköpostitse kokemuksia :) Kaikennäköiset kaukosuhteessa elävät on tervetulleitä lähettämään sähköpostia, mutta erityisesti Suomi-Englanti-suhteet kiinnostavat :) Sähköpostiosoitteeni on [email protected] :) - Afternoon tea
xxxkissesxxx kirjoitti:
Kyllä täällä tulee käytyä vähän väliä katsomassa, josko vielä jotain vastauksia tulisi, muiden kokemuksia on edelleen kiva lukea :)
Kiva kuulla että sinunkin englantilaisesi on aivan ihana, liekö niillä verissä tuo kohteliaisuus ja kaikki muutkin mainitsemasi positiiviset jutut..;) Asutteko kaukanakin toisistanne?
Itse olen lähdössä uudestaan Englantiin tammikuun alussa, ei millään malttaisi odottaa rakkaansa näkemistä.
Jos joku on kiinnostunut vähän "henkilökohtaisemmasta" postailusta, eli ei kaiken kansan nähden, olisi kiva vaihtaa sähköpostitse kokemuksia :) Kaikennäköiset kaukosuhteessa elävät on tervetulleitä lähettämään sähköpostia, mutta erityisesti Suomi-Englanti-suhteet kiinnostavat :) Sähköpostiosoitteeni on [email protected] :)Nyt on jo siis viides vuosi täyttynyt. Asumme 500 km päässä toisistamme.
Kohta tulee kesä ja sitten voidaankin olla taas pitempään yhdessä. Olemme jo "keski-ikäisiä", joten ehkä sekin auttaa tuon ikävän kanssa. Ollaan jalat maassa kumpikin. Luultavasti parin vuoden sisällä kuitenkin vihdoin muutetaan yhdessä asumaan. Se alkaa tuntua jo lyhyeltä ajalta kun viisi vuotta on takana.
- miiiii
Mitähän näille suhteille kuuluu nykyään :)?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004766992- 262531
- 2202504
- 1451805
- 1141718
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu611124- 741123
IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41115Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.1381032Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu62930