Olen lueskellut liikkeemme histoiraa viime aikoina ja miettinyt tätä asiaa. Vanha puhuja Juho Näppä (1892 – 1968) päätti kirjoituksensa rohkaiseviin sanoihin: "Olemme saaneet kaksinkertaisesti Jumalan kädestä, sillä meillä on syntien anteeksisaamisen armo ja myös anteeksiantamisen armo Jeesuksen nimessä nytkin. Synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä! Joka uskoo, hän on autuas. Amen.”
Laestadiuksen aikalainen Erkki Antti Juhonpieti (1814-1900) sai uskon lahjan lukiessaan Raamattua.
Miksi nykyjään Päivämiehen avustajjilta on varsin kielletty kirjoittamasta synnin anteeksi antamista Päivämieheen? Kiinnostaisi se miksi tämä muutos tehtiin kait vasta nykyaikana.
Luin historiasta
2
172
Vastaukset
****Päivämiehen avustajjilta on varsin kielletty kirjoittamasta synnin anteeksi antamista Päivämieheen? ***
Tämä on lupaava alku. Kunpa vielä SRK kieltäisi puhveleitaan julistamasta perättömiä synninpäästöjään.- Arka veli
Hämmennän tätä lisää. On se sekavan oloista, että ei saa kirjoittamalla saarnata anteeksi, on juuri nyt 2000-luvulla päätetty. SRK:n omassa kirjassa "Profeettain jäjjillä" on luettavana monen puhujan kirjoituksessa kirjallinen synninpäästö. Tieto löytyi kirjoituksesta Omat Polut blogista. Kirja on julkaistu 1969.
http://freepathways.wordpress.com/2009/04/13/srk-kieltanyt-synninpaaston-julistamisen-tekstissa/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594