Kertokaa mitä teen kun minun työnantajani alkaa huutamaan minulle yhtäkkiä ilman syytä, puhuu kaikista takanapäin pahaa ja haukkuu kaikkia, edessä päin esittää niille mukavaa. Sit työnantaja ei huolehdi työasioista esim. vakuututuuksista eikä ole hoitanut työterveyslääkäripalvelua ja ei maksa palkkasaatavia yms. En kestä olla tuolla töissä, mutta jos itse irtisanoudun niin tulee kuitenkin se 3 kuukauden karenssi enkä pärjää sitten mitenkään, mutta myös tuolla töissä on tosi kamalaa olla.
auttakaa
surullinen.
3537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ollut Itä-Suomessa n. 25 v. sitten sellaisen työnantajan palveluksessa, joka
usein alkoi huutamaan ja raivoamaan ihan pikkuasioista. Tein silloin sen virheen,
että aina vain joustin ja joustin... Ja mitä enemmän joustin, sitä enemmän
olisi vielä pitänyt joustaa ja joustaa ja aina vain joustaa, yhä enemmän joustaa
ja joustaa ... Omituista oli, että sillä seudulla eivät työntekijät osanneet ollenkaan
pitää puoliaan, vaan suostuivat tekemään ilmaista työtä, koska luultavasti heille
VAPAA-AIKA oli tuntematon käsite. Ja ilmapiiri oli sellainen, että ahkerointia
arvostettiin enemmän kuin älykkyyttä.
Eihän siinä tilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa, kuin että sanoin itseni irti,
kun olin onnistunut saamaan toisen työpaikan. Tosin siinäkin työpaikassa
oli sellainen henki, että kunnan päättäjiä olisi pitänyt mielistellä enemmän...
On selvää, että olen jo kauan sitten muuttanut pääkaupunkiseudulle,
jossa työnantajat sentään ovat korkeasti koulutettuja, älykkäitä ihmisiä,
eikä mitään hermostuneita huutajia.
Käy itkemässä työterveyshuollossa tai -lääkärillä. Lääkäri kirjoittaa sulle todistuksen jos tilanne tosiaan niin paha, että meinaa terveys mennä. Tuo on myös työsuojeluasia, voit ottaa työsuojelupiiriin yhteyttä tai tehdä sen työterveyshuollon kautta. Tsemppiä sulle ja ota rohkeesti askel eteenpäin. Itse koin samanlaista kyykytystä töissä (ja niin kaikki muutkin työkaverini, mutta he ovat vaan TURTUNEET ja ei kuulemma pidä ottaa HENK. KOHT.), menin työterveyshuoltoon ja hermolomalle. Harkitsen työpaikan vaihtoa/irtisanoutumista, koska kyykytys tuntuis jatkuvan... Lääkäri tosiaan voi kirjoittaa sen todistuksen ja karenssia ei tällöin tule. Kuulutko muuten johonkin liittoon josta voit saada varmistusta asiaan?
En usko että 'hermoloman' hakeminen on paras vaihtoehto- tuollainen pomo jota kirjoittaja kuvailee todennäköisesti kaivaa lääkärintodistuksesta koodit esiin netistä ja huutaa sun masennus-hermoloma-työuupumus- diagnoosin talon sisällä että ulkona, laittomuuksia kun tekee näemmä koko ajan muutenkin. Itselleni helsingissä työterveyshuollossa sanottiin suoraan että ei voi muuta kirjoittaa kuin 'työhön soveltumaton' sillä masennus ja työuupumus eivät ole sama asia, kuin huono työpaikka tai hullu pomo, ehkä muualla voi saada helpommin hermolomaa.
Suosittelen että otat pikaisesti yhteyttä liiton asianajajaan jos sellaiseen kuulut. Älä missään tapauksessa anna pomon jatkaa lainvastaista toimintaa, vaan kasaa itsesi ja hae apua asiantuntijoilta joita ovat työlakiin perehtyneet viranomaiset, juristit ja järjestöt. Hermoloma ei ratkaise mitään, vaan pitkittää asioita eikä aiheuta pomolle päänvaivaa- hänhän tässä toimii väärin, et sinä! Hänen toimintansa on saatava kuriin ja hänen tulee tuntea nahoissaan seuraukset työntekijöidensä lainvastaisesta kohtelusta.