upea tapahtuma liittyen Teemu Sipon vihkimiseen katolisten piispaksi.Millainen tapahtuma se oli ja oliko
Yle mukana myös taltioimassa kyseistä tapahtumaa ja keitä oli paikalla!?
Yle mukana myös taltioimassa kyseistä tapahtumaa ja keitä oli paikalla!?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyseessä oli sinäänsä tavallinen kirkkovuoden 23. sunnuntain messu, jonka alussa uusi
piispa otti katedraalinsa haltuun. Paikalla olivat kaikki Turussa olleet piispat ja papisto.
Tilaisuus oli hyvin juhlallinen. Piispa Teemu Sippo SCJ istuutui istuimelleen kardinaali Lehmann
oikealla puolellaan ja piispa Kozon toisella puolellaan. Yle ei ollut paikalla.
Paikalla ei suinkaan ollut kardinaali Lehmann, vaan liberaalinuntius Tscherrig, joka johti messun alussa uuden piispan virkaanastujaiset. Muuten messu oli tavallinen, paitsi sen osalta, että piispa saarnasi tuoliltaan eikä lukupulpetilta, kuten tähän asti on ollut.
Nuntius käytti puheenvuoron, jonka yksi keskeinen sanoma oli: tukekaa isä Teemua ja pysykää hänen yhteydessään, kuunnelkaa häntä. Se oli lainaus paavin nimityskirjeestä. Nuntius painotti vielä, että ne, jotka eivät ole isä Teemun yhteydessä eivätkä kuule ja tue häntä, vaikka paavi ja hän ovat siihen kehottaneet, eivät ole myöskään kirkon yhtyedessä.
On se jumankauta kumma että nyt tulee liberaali nuntius tänne saarnaamaan meille turvenuijille että pPITÄÄ OLLA USKOLLINEN PIISPALLE. Missä oli nuntius Tscherrig kun vietettiin piispa Jozefin viimeisiä päiviä Helsingin piispana?* Meinasin mennä kirkkokahveilla sanomaan tuolle nuntiukselle suorat sanat: painukoon takaisin sveitsiinsä luopioristittyjensä pariin! Meni vaan sisu kaulaan ja mitäpä se ennä auttaisi.
Ps.1 * = Vastaus tähän kysymykseen: Kaivamassa maata Helsingin todellisen piispan Jozefin jalkojen alta!!!
Ps. 2 = Näiden eminenssien on turha kuvitella että heidän harmaa charminsa ja "kristillinen" Vatikaani II -hymynsä peittäisi heidän JUONITTELUNSA piispa Jozefia kohtaan!
Hyvät ihmiset! Älkää provosoituko. Kyllä silloin tämä sanoma pitäisi kaikua koko hiippakunnassa ja mielummin virallisestikin.
Olin itse paikalla tuossa messussa kaksi viikkoa sitten. Piispa Sipon vasemmalla puolella istui nuntius Tscherrig (joka johti messun alun) ja oikealla puolella oma monsignoremme Tuomo T. Vimpari. Ilmeisesti tarvitset silmälasit, jos sinun mielestäsi Tscherrig oli Lehmann ja Vimpari Kozon.
Hyvät ihmiset: Älkää ottako kuuleviin korviinne näiden modernistien provosoitumispuheita, vaan katsokaa totuutta silmiin. Piispa Wrobel häädettiin Suomesta nuntiuksen takia.
Suo anteeksi, mutta mehän olemme samalla asialla. Yksi juttu tarkennukseksi, en minäkään naispappeuta aja. Ja tosiaan kyllä virallisilla sivuilla ilmoitetaan, jos jotkut ei halua kirkon yhteyteen. Turha negatiivinen lietsonta toisia ryhmiä vastaan kannattaa lopettaa. Se ei aja kenenkään etuja vähinteen negatiivisten konservatiivisten taikka liberaalien etuja. Monet ovat tässä välissä tyytyväisiä, jos kirkossa olisi parempi henki. Piispa Wróbel on mennyt and life go on. Suomalaista piispaa on vaikeampi ajaa Suomesta pois, joten jatketaan nyt eteenpäin. Please! Please! Please! And please! Jookosta?
Korjaus: ...jos jotkut ei haluta kirkon yhteyteen.