Hei vaan kaikille. Tulin nyt tänne valittamaan kun en oikeen kellekkään viitti puhuu siitä, miten paljon ottaa päähän kun on niin yksinäinen. Olen viime vuosina alkanut ajattelemaan, että minun ei ehkä kuulu olla onnellinen. Minulla on ystäviä joita nään ehkä kerran 2 viikossa, mutta ei sitä tärkeintä eli rakkautta. Olen aina ollut sinkku ja aina varmaan tulen olemaan. Seurustelin kuukauden ja silloinkin minut vaihdettiin paremman näköiseen tyttöön. Olen muutenkin yksinäinen eikä lähelläni asu ketään ystäviä. Tunnen itseni todella tyhmäksi ja rumaksi. Kun katson peiliin olen mielestäni vastenmielinen, enkä usko että kukaan koskaan voisi todella rakastaa minua. Koko ajan toivon että joku tulisi juttelemaan tai tekisi aloitteen. Joskus jos niin sattuu käymään, en uskalla kuitenkaan tehdä mitään sen eteen että jutusta tulisi mitään, sillä en halua enää ikinä joutua kokemaan sitä tuskaa joka tulee siitä kun huomaa ettei kelpaakkaan ja joutuu jätetyksi. Pelkään että kun kanssani joku on vähän aikaa, niin kyllästyy ja vaihtaa parempaan. Olen 1 kerran saanut rukkaset ja kerran jätetty, en kestä enempää. Mutta olen niin yksinäinen että en tiedä mikä olisi parempi.. ehkä olisi parempi lähteä pois täältä. Mikä on elämän tarkoitus jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa tätä kaikkea? Kuten jenni vartiainen laulaa : niin täydellisen turhalta tää kaikki tuntuu ilman rakkautta
ikuinen sinkku ja yksinäinen -88
turhautunut...
71264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi.Aattelin vaan tässä piristää päivääsi.En oo kyllä mikään hirveen hyvä kirjotteleen mut yritetään.Ite jouduin jätetyksi kolmisen viikkoa sitten viiden vuoden suhteen jälkeen.Tyttöni vain ilmoitti että tunteet on hiipunu.Sain tietää asiasta kun epäilin että hänellä oli jotain sutinaa viikonloppuna erään toisen kanssa,ja oli pakko salaa tarkistaa puhelimesta viestit.Toisen puhelinta ei kyllä saisi katsoa mutta oli niin vahva tunne että jotain on vialla.Siellä oli sitten jotain flirttailuviestejä.Yritettiin erota ystävinä mutta itsestäni tuntuu että en voi olla enää pelkkä ystävä.Vihaan ja rakastan yhtäikaa...Sulle voisin sanoa niin kliseiseltä kuin kuulostaakin että olet vielä nuori ja uskon että varmasti löydät vielä ihmisen joka rakastaa sinua.Älä epätoivoisesti etsi itsellesi ketään niin jokin kaunis päivä tapahtuu ihmeitä :) Pidä ystävistäsi kiinni,niitä ei ole koskaan liikaa.Ennenkaikkea,rakasta itseäsi!Kun katsot peiliin näe siellä kaunis ja rakastettava ihminen.Tsemppiä ja hyvää syksyn jatkoa!
Kyllä sitä on aatellut että mitä järkeä on elää kun mikään ei tunnu menevän koskaan hyvin eikä mikään tunnu herättävän edes pientä iloa sisällä päin ja mieltä raastaa ikuinen yksinäisyys.
Mutta eiköhän jossain vaiheessa sinullekkin se aika tule että jonkun tapaat, joka pitää sinusta juuri sellaisenaan. Uskon kyllä että jos ihminen on minkäänlaisissa yhteyksissä muihin ihmisiin on hällä pakko jossain vaiheessa käydä säkä löytää kumppani. Pakko tosin myöntää että ei itsekkään jaksa aina tuohon sepitykseen uskoa, mutta tuskin maailmassa on olemassa niin epämielyttävää ihmistä (täysjärkistä sellaista siis) joka ei kelpaa kenellekkään... pitää vain rämpiä eteen päin......... kai se onni tästä kääntyy....?
olen vuosimallia 84 ja ajattelen ihan samoin kuin sinä. exäni kohtelia minua niin huonosti että uskoni miehiin ja rakkauteen omalla kohdallani on hävinnyt. En jaksa uskoa että tuolta maailmasta löytyisi mies jolle olisin se tärkein maailmassa ja joka ihan oikeasti rakastaisi minua! There's no love on these streets... siltä musta tuntuu... olen jotenkin jo sopeutunut ajatukseen, että tulen olemaan loppuikäni yksin, ehkä olen vain alistunut yksinäisyyteen ja luovuttanut koska ajatuskin että pitäisi lähteä treffeille uppo-oudon miehen kanssa tuntuu raskaalle. Salaa kuitenkin haaveilen kunnon miehestä ja onnellisuudesta, häistä ym. mutta en tiedä onko se vain toiveajattelua
tuo kuvailemasi asiaintila. Minullakin pari hyvää ystävää, jotka asuvat kauempana ja näen heitä todella harvoin. Yksinäisyys Suomessa yksi "kansantauti." Usko ja luottamus miehiin mennyt. Toki tiedostan, että niitä hyviäkin miehiä on olemassa, en vain jaksa uskoa että voisi omalle kohdalle osua ja vielä niin että molemmilla kolahtaisi... Olen tottunut yksineloon ja sopeutunut. Ei ikisinkkuus olisi minulle ongelma, mutta kyllähän se aina välillä kalvaa -olisi se vaan paljon kivempaa jos kaikki olis niinkun HYVIN..!
narun jatkeeks vaan
Kyllä minustakin aina välillä tuntuu, että jäänkö tässä yksin lasten kanssa. Joskus tuntuu, että eihän
tälläistä yh-äiti ketään huoli ja on minullakin treffit menneet pieleen ja sitten olen jäänyt sitä
murehtimaan, kuten taas kerran murehdin yhtä suhdetta tuleeko siitä mitään. Mutta kyllä aika näyttää
mitä elämä tuo tullessaan. Kuten ystävätkin ovat sanonneet, että kyllä se oikea sitten tulee kohdalleen
ei kannata turhaan kiirehtiä. Eron jälkeen itse rupesin panostamaan itseeni ja laittamaan itseäni
kuntoon ja huolehtimaan hyvin ulkonäöstäni ihan omaksi ilokseni. En tiedä miltä näytät, mutta ethän
loukkaannu, mutta koita vaikka ensin panostaa itseesi, laitat itsesi kauniiksi, kuntoile ihan omaksi iloksi
ainakin itse huomasin että tulee ihan hyvä olo. Kannattaa edetä rauhallisesti, sen olen itse nyt hiljattain
oppinut ja kyllä se oikea varmaankin tulee ajallaan kohdalleen kunhan jaksat odottaa ja varmaankin
silloin kun sitä vähinten osaa odottaa.
Kaikeka hyvää sinulle ja koita jaksaa, kyllä se elämä siitä paremmaksi muuttuu, vaikka välillä se tuntuukin
kurjalta, voin sanoa sen kokemuksesta.
Kuule, tee kaikkesi että saat iloisen ja positiivisen elämänmyönteisen asenteen kaikkeen mitä teekin tai puhutkin - se vie sinut pitkälle. Pukeudu kivasti ja iloisesti, pidä ryhtisi suorana ja pääsi pystyssä. Laita vaikka poninhäntä joka osoittaa ylöspäin eikä alaspäin.
Tutustu ihmisiin vaikka minkäikäisiin kunhan ne ovat elämään myönteisesti suhtautuvia, jätä kaikki murheen kantajat unholaan sinä et nyt jaksa kantaa heidän taakkojaan. Minä tiedän että sinä olet yhtä hyvä kuin me toisetkin. Jokainen meistä tuntee alemmuutta, on jätetty ja hylätty aikanaan, mutta olemme löytäneet kuitenkin sen ilon mitä elämä tarvitsee toimiakseen.