Näin pitkästä aikaa baarissa ihmisen, josta välitän paljon ja jonka tiedän välittävän myös minusta. Hän oli aika paljon juovuksissa. Miksi hän oli minulle ilkeä, vaikka luulisi että tunteet olisivat olleet hiukan erit.
Viimeksi erosimme lämpimissä tunnelmissa.
Viimeksi erosimme lämpimissä tunnelmissa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
yks vois olla että sillä oli jääny hampaankoloon joku asia ja sen takia ehkä katkera? tai juopumisen ilosta? tai huono päivä, eripari sukat? eihän näitä tiiä muut paremmin mitä sinä ja se toinen, omalta kohdaltani osaan vaan sanoa tuon että oltiin katkeria vaikka piti kaiken olla selvää mutta päissään piti sitte se purkaa ja lietsoa pahaa mieltä ympärilleen.
oliko kyseessä mies vai nainen?
minä nainen. Miksi sellaiselle ihmiselle haluaa olla ilkeä, johon on kauan ollut ihastunut? Voisiko se liittyä siihen ettei meistä mitään tulisi, koska hän on varattu? Mutta ilkeää asennetta en ymmärrä, miksi se?
tähän vähä samaa mitä alemmalla kirjottava nainen.
siksi, koska tiesi varattuna, ettei voi saada sinua.Silloin on helpompi vihata ja pitää toinen etäällä. Juuri siksi että rakastaa. Voi vain toivoa, että toinen löytää toisen. Se kirpaisee lujaa, mutta sitten on tavallaan helpompi hengittää, kun toivo on mennyt.
Toi oli sykähdyttävä vastaus. Joku nainen ihan oikeasti ymmärtää tollasen kuvion, oman kokemuksen kautta kenties?
kiitos vastauksestasi. Toivon tosiaan että asia olisi näin. Kamalaa kuunnella toisen tylyyttä ja samalla huomata toisen hellän katseen sivusilmällä kun itse katsoo poispäin.
No, en voi muuta tehdä kun hänen toiveidensa mukaan. Ehkä sekin on rakkautta häntä kohtaan, antaa hänen olla rauhassa ettei läsnäoloni häntä ahdista.
Kipeästi rakastuneiden miesten liittoa ja vaadin meidän kaikkien nimissä tunteidemme kohteilta mitä mittavinta häirintäoperaatiota ja suurensuurta riitaa. Tulkoon ahdistus *kerjää*
ihanasti sanottu. Mielelläni häntä häiritsisinkin, mutta jos toinen on varattu ja tylysti asian ilmaisee (vaikka sivulauseissa saattaisi muuta sanoakkin) niin pakkohan sitä on kuunnella. Ettei muutu inho ihastuksen paikalle.
Odotat siis, että joku kirjoittajista osaisi lukea kyseisen ajatuksia? Olisit antanut edes puhelinnumeron, jotta voisin kysyä häneltä asiaa.