Mitähän mulla oli

Siimanpäässä tänään järvellä.Uistelin neljällä vavalla eräässä tutussa paikassa kun yksi jäykistä takilavavoistani taipui kunnolla noin klo 20.00 aikoihin.
luulin sitä ensin pohjakosketukseksi mutta sitten huomasin sen tulevan mukana,sisäänpäin en voinut kuitenkaan kelata yhtään joten minun oli lopulta laitettava moottori vapaalle alussa tunsin pientä nykytystä mutta sen jälkeen en mitään vaan se jokin siiman päässä oli vain hyvin passiivinen ja painoi pirusti tuuli painoi venettä koko ajan viistosti sitä kohti .Missään vaiheessa se ei tullut pintaan olen saanut kyllä suuria haukia viimeksi kolme viikkoa sitten 6.7 kiloisen ja joskus kympin hauenkin mutta ne eivät ole näin käyttyneet.Jos se ylenpäänsä oli mitään elävää olisiko se voinut olla jättikuha kuhathan ovat yleensä hyvin passiivisia vastustajia ja tyytyvät vain kampeamaan jos sitäkään eivät siis syöksyile eivätkä hypi ilmaan.Onko kellään palstalla kokemusta jättikuhan väsytyksestä sopiiko tuollainen käyttäyminen isolle kuhalle.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

veneessä vaan maskottina, syö kuulemma paremmin :D mutta isolta kuhalta kuulostaisi. Niitä saa ilmeisesti raijata mukana vaikka tunti tolkulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


almasty kirjoitti:

Siimanpäässä tänään järvellä.Uistelin neljällä vavalla eräässä tutussa paikassa kun yksi jäykistä takilavavoistani taipui kunnolla noin klo 20.00 aikoihin.
luulin sitä ensin pohjakosketukseksi mutta sitten huomasin sen tulevan mukana,sisäänpäin en voinut kuitenkaan kelata yhtään joten minun oli lopulta laitettava moottori vapaalle alussa tunsin pientä nykytystä mutta sen jälkeen en mitään vaan se jokin siiman päässä oli vain hyvin passiivinen ja painoi pirusti tuuli painoi venettä koko ajan viistosti sitä kohti .Missään vaiheessa se ei tullut pintaan olen saanut kyllä suuria haukia viimeksi kolme viikkoa sitten 6.7 kiloisen ja joskus kympin hauenkin mutta ne eivät ole näin käyttyneet.Jos se ylenpäänsä oli mitään elävää olisiko se voinut olla jättikuha kuhathan ovat yleensä hyvin passiivisia vastustajia ja tyytyvät vain kampeamaan jos sitäkään eivät siis syöksyile eivätkä hypi ilmaan.Onko kellään palstalla kokemusta jättikuhan väsytyksestä sopiiko tuollainen käyttäyminen isolle kuhalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu