Eräs tarina

Nainen tapasi miehen sattumalta, pidettiin yö kivaa. Se siitä, nainen ajatteli, mutta mies ottikin yhteyttä ja ehdotti tapaamista. Naiselle selvisi aika pian että varattu mies on kyseessä. Muka harmiton kivanpito jatkui satunnaisesti silti, olihan nainen sinkku, eikä oikeastaan edes halunnut mitään vakavaa.. kuinka ollakkaan vierähti 3vuotta. Siinä välissä nainenkin oli parisuhteessa, ja tuon varatun kanssa vehtaaminen katkolla. Se parisuhde kuitenkin päättyi ja vehtaaminen taas jatkui. Tuo varattu mies ei jättänyt naista rauhaan, soitteli, viestitteli päivittäin. Ja eräänä kertana nainen sitten tunnusti itselleen ja tuolle miehelle että on rakastunut, eikä voi tällaista peliä enää jatkaa. Mies vastasi tuntevansa samoin, mutta ei voisi "johonkiin aikaan" erota kun on kaikenmoisia "asioita". Nainen halusi suhteen loppuvan, sanoi hyvästit ja jatkoi elämäänsä. Mies otti kuitenkin verrattain pian yhteyttä ja totesi että on eronnut. Ok, nainen ajatteli että jospa sittenkin tästä voisi tulla vielä jotain, vaikka lähtökohdat niin huonot onkin, se rakkaus ja blaa, blaa.. Mies kuitenkin edelleen souti ja huopasi, on asiat niin sekaisin jne.. nainen tiesi että mies salaa ja valehtelee, lemppasi miehen pois taasen kerran ja jatkoi elämäänsä. Meni hetki ja nainen sai kuulla tuon miehen (ex)puolison olevan raskaana eli oli joo "asioita". No, se miten haluttu ja suunniteltu lapsi miehen puolelta on, ei voi tietää.. Nainen jatkaa elämäänsä, virheestä oppineena ja entistä vahvemmin vaistoonsa luottaen. Tietäen sydämessään että tuokin perhe elää valheessa ja petoksessa, surullista. Se mitkä ovat olleet miehen motiivit, ei voi tietää.. sitäkään ei voi tietää onko puoliso tullut "vahingossa" raskaaksi kun näyttää että mies nostaa kytkintä.. summasummarum, petosta yhtäkaikki, nainen itse yhtälailla hämmentänyt soppaa. Kärsijänä loppupeleissä on se (ex)puoliso ja lapsi...kärsiiköhän se mies ollenkaan?
2498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.. vieläkin tuo mies yrittää ottaa naiseen yhteyttä. Vaikka on kulunut jo puolivuotta eikä nainen vastaa yhteenkään viestiin, ei puheluun. Ja nainen ei todellakaan ole tästä ylpeä tai iloinen, vaan pahoillaan ja pettynyt, ylipäätään ihmisiin, mukaanlukien itseensä.

Äänestä

Kuulostaapa tutulta. Miehen käytös siis. Minä olen pikkuhiljaa vieroittautunut miehestä, enkä ottanut mitään yhteyttä. Hän jaksaa soitella ja ehdotella tapaamisia. Hän sai viimein omantunnon pistoksen ja tunnusti puolisolle ja odotti eroa. Puoliso halusikin koittaa jatkaa ja niinpä sitten mieskin kai helpottuneena. Paitsi että mies haluaa jatkaa minunkin kanssa. Eli tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Tunnustus oli vain joku välipurkaus häneltä. Nyt "rehellisenä" on mukava olla taas. Mitään ei ole oppinut. Minä opin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pää pinnalla kirjoitti:

Nainen tapasi miehen sattumalta, pidettiin yö kivaa. Se siitä, nainen ajatteli, mutta mies ottikin yhteyttä ja ehdotti tapaamista. Naiselle selvisi aika pian että varattu mies on kyseessä. Muka harmiton kivanpito jatkui satunnaisesti silti, olihan nainen sinkku, eikä oikeastaan edes halunnut mitään vakavaa.. kuinka ollakkaan vierähti 3vuotta. Siinä välissä nainenkin oli parisuhteessa, ja tuon varatun kanssa vehtaaminen katkolla. Se parisuhde kuitenkin päättyi ja vehtaaminen taas jatkui. Tuo varattu mies ei jättänyt naista rauhaan, soitteli, viestitteli päivittäin. Ja eräänä kertana nainen sitten tunnusti itselleen ja tuolle miehelle että on rakastunut, eikä voi tällaista peliä enää jatkaa. Mies vastasi tuntevansa samoin, mutta ei voisi "johonkiin aikaan" erota kun on kaikenmoisia "asioita". Nainen halusi suhteen loppuvan, sanoi hyvästit ja jatkoi elämäänsä. Mies otti kuitenkin verrattain pian yhteyttä ja totesi että on eronnut. Ok, nainen ajatteli että jospa sittenkin tästä voisi tulla vielä jotain, vaikka lähtökohdat niin huonot onkin, se rakkaus ja blaa, blaa.. Mies kuitenkin edelleen souti ja huopasi, on asiat niin sekaisin jne.. nainen tiesi että mies salaa ja valehtelee, lemppasi miehen pois taasen kerran ja jatkoi elämäänsä. Meni hetki ja nainen sai kuulla tuon miehen (ex)puolison olevan raskaana eli oli joo "asioita". No, se miten haluttu ja suunniteltu lapsi miehen puolelta on, ei voi tietää.. Nainen jatkaa elämäänsä, virheestä oppineena ja entistä vahvemmin vaistoonsa luottaen. Tietäen sydämessään että tuokin perhe elää valheessa ja petoksessa, surullista. Se mitkä ovat olleet miehen motiivit, ei voi tietää.. sitäkään ei voi tietää onko puoliso tullut "vahingossa" raskaaksi kun näyttää että mies nostaa kytkintä.. summasummarum, petosta yhtäkaikki, nainen itse yhtälailla hämmentänyt soppaa. Kärsijänä loppupeleissä on se (ex)puoliso ja lapsi...kärsiiköhän se mies ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu