Rakas tätini nukkui pois kaksi kuukautta sitten. Viimeiset puoli vuotta elin kuin veitsenterällä, aina skarppina vahtimassa puhelinta yötä päivää jos jotain sattuu. Lopulta tätini menehtyi tosi nopeasti, hyvästit ehdin käydä sanomassa. Olin aivan shokissa jo pari päivää ennenkuin tätini kuoli ja sen jälkeen. En osannut muuta tehdä kuin itkeä ja puhua puhelimessa. Hautajaiset olivat elämäni kamalin päivä. Kesä meni aivan sumussa, en osannut iloita juuri mistään, enkä juurikaan muista kesästä mitään. Kun lomat loppui ja arki tuli, hetken aikaa oli hyvä olla. Nyt viimeisen viikon aikana ikävä ja muistot tätini sairasajalta ovat nousseet mieleen. Mikään ei taas huvita, ikävä on kova ja itku herkässä. Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä. Koska tämä kamala suru helpottaa, miten tästä pääsee yli? En ole oikein löytänyt mitään keinoa :(
Miten surusta pääsee yli?
Surumieli37
1392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei Surumieli, olisipa minulla sinulle joku hyvä vastaus.. Etsin itse samaa. Minun äitini kuoli kuukausi sitten. Palasin juuri töihin ja vaikka eka viikko meni työpaikallakin aika shokissa, nyt pystyy jo olemaan. huomaan kyllä, että sen minkä päivällä säästelee surussaan tulee illalla moninkertaisena takaisin. Eli jos päivällä vetää töissä muka ihan normaalina muiden seassa, niin illalla on vastassa lohduton itkeskely tai uneton yö. Telkkaria en ole juuri katsellut, mutta nyt tein senkin virheen parina iltana. Kivahan se on "rentoutua" ja saada vähän "muuta ajateltavaa", mutta kun ei se mitään auta, vaan siirtää itse asian käsittelyä ja siitä on sitten seurauksena uneton yö, kun alkaa kelaamaan juttuja vasta nukkumaan mennessä.
En tosiaankaan tiedä, koska tämä suru helpottaa. Kai se on yksilöllistä, ja riippuu myös kuinka läheisestä ja rakkaasta ihmisestä on ollut kyse. Jotkut sanovat, ettei suru katoa koskaan, vaan muuttaa muotoaan.. Ite yritän antaa surulle ja uikutukselle tilaa työnkin keskellä ja purkaa kuolemaa mahdollisuuksien mukaan myös kesken päivän..
Kai meidän on vain surettava, itkettävä itsemme kuiviin..