Tutkimusten mukaan noin 6-9 % lapsista perheissä eivät ole kasvattajaisän biologisia lapsia vaikka hän niin itse luuleekin.
Tehdään pieni kysely: Voitko sinä, äiti ja nainen, tunnustaa täällä, että sinulla on lapsi jota kasvattajaisä luulee omakseen? Sama kysely miehille: Luuletko, että sinulla on biologinen lapsi/a jossain ja kasvattajaisä ei ole tietoinen asiasta. Tai kasvatatko tietoisesti toisen biologisen isän lasta "omanasi".
Itse uskon, että minulla on biologinen lapsi jonka toinen isä on jo kasvattanut aikuiseksi. Kauan sitten minulla oli yhden yön suhtde työkaverini kanssa. He olivat miehensä kanssa yrittäneet toista lasta jo useamman vuoden onnistumatta mutta kuinka ollakaan, noin 9 kk päästä meidän yhteisestä yöstä syntyi heidän toinen lapsensa.
Kommentteja?
Tehdään pieni kysely: Voitko sinä, äiti ja nainen, tunnustaa täällä, että sinulla on lapsi jota kasvattajaisä luulee omakseen? Sama kysely miehille: Luuletko, että sinulla on biologinen lapsi/a jossain ja kasvattajaisä ei ole tietoinen asiasta. Tai kasvatatko tietoisesti toisen biologisen isän lasta "omanasi".
Itse uskon, että minulla on biologinen lapsi jonka toinen isä on jo kasvattanut aikuiseksi. Kauan sitten minulla oli yhden yön suhtde työkaverini kanssa. He olivat miehensä kanssa yrittäneet toista lasta jo useamman vuoden onnistumatta mutta kuinka ollakaan, noin 9 kk päästä meidän yhteisestä yöstä syntyi heidän toinen lapsensa.
Kommentteja?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Omatunto koettelee ja rintaa pistää aina kun näistä jutellaan. Minun ihana tyttäreni, juuri kotoa omilleen lähtenyt ei ehkä ole aviomieheni lapsi. En koskaan ole tätä paljastanut kenellekään, enkä paljasta. Niin ihanaa meidän elämä on ollut kaikkine myötä- ja vastoinkäymisineen.
Sattuuko lapsi olemaan kummisetänsä lapsi? No, tuskin maailma on niin pieni. Syntymäaikasi saattaisi vain täsmätä siihen ajatukseen, joka minulla on mielessä... En tuomitse. Minulla on itselläkin sekava tilanne.
Sosiaaliset paineet sanelevat paljon tässä maailmassa. Rakastan miestä, jonka kanssa en voi olla. Olemme molemmat varattuja. Emme ole koskaan rakastelleet, mutta uskon että se on vain ajan kysymys. Loppuelämä ei voi mennä näin. Loppuelämä kuitenkin kuluu nykyisten hyvien kumppaniemme kanssa. Vaikka eroaisimme, emme oikein siltikään voisi olla yhdessä. Se olisi liikaa kaikille... Olen tuntenut tämän miehen jo 9 vuotiaasta.
Lapsi on, mieheni kanssa. Toisesta haaveilen, ja miehenikin haluaa lisää lapsia. Olen toisen miehen kanssa kevyesti puhunut, vihjaillut, että jospa teemmekin lapsen yhdessä, kun emme voi elää yhdessä. Kuulostaa niin traagisen romanttiselta... Jos siis saamme tilaisuuden joskus tehdä muutakin kuin istua hetken sylikkäin.
En olisi koskaan uskonut, että näin voi tuntea tai ajatella. Elämä on elokuvaa ihmeellisempää. Jos joskus saan rakkauteni kanssa lapsen, emme koskaan sitä kenellekään paljasta. Mieheni on upea isä! Ja toinen mies tulee aina olemaan osa elämäämme, ja näin ollen tuntisi lapsensa.
Minulla on vahva epäilys, että tämän toisen miehen isällä on lapsi, joka nyt on jo nuori aikuinen, naimisissa olevan naisen kanssa. Kukaanhan ei siitä tiedä mitään, mutta olen mielessäni laskeskellut... Vieläpä tämä minun luvattoman rakkaani isä on tämän salatun lapsensa kummisetä. Kyllä näitä tarinoita varmasti piisaa...
Mutta eihän ihminen voi olla onnellinen ellei tee niinkuin sydän sanoo. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sinun tulee jättää miehesi ja lyöttäytyä yhteen elämäsi suuren rakkauden kanssa! Tai ainakin yrittää! Sehän on kohtalo, jos olet kerran tuntenut hänet 9-vuotiaasta. Jos hankkisit lapsen hänen kanssaan, sehän olisi valhetta, ja siitä ei seuraisi mitään hyvää kenellekkään. En käsitä miksette te voisi elää yhdessä? Mikä voi olla sellainen syy?
Kohtalouskovainen lankeaa lihan edessä aina. Antaa pimpaa tai keppiä, puoliso potkaisee mäkeen käryn myötä ja sitten syytetään kohtaloa, loistavaa. Ihminen voi valinnoillaan ja teoillaan ohajata sitä ns kohtaloa. Kohtalouskovainen on kuin tuuliviiri tyvenelläkin säällä.
On se hyvä kun sinä olet ehdottoman tietoinen miten toisen tulee olla ja elää.
Se syy... Ne syyt... Painaa harteilla ajatus siitä, että esimerkiksi omat vanhempani kääntäisivät minulle selkänsä, jos jättäisin nykyiseni. Toisella miehellä on sama juttu. Vuodet jotenkin menivät ohi, emmekä nuorempakaan olleet koskaan vapaita toisillemme. Lapsena vanhempammekin kiusoittelivat, että meistähän tulee aikuisena pari. No, ei tullut, ja nyt sitä ei kukaan enää hyväksyisi.
Lisäksi kaunis lapseni, en koskaan haluaisi erottaa häntä isästään. Toinen mies asuu kaukana, joten välimatka lapsen kanssa exään olisi surkea tilanne viattomalle olennolle. Vaikka itsekkäästi kaipaan toisen kainaloon, en pysty sentään olemaan niin itsekäs, että tuhoaisin niin monen muun elämän.
Nyt kärsin minä, ja elämäni rakkaus. Se on paljon vähemmän kärsimystä, kuin että jos kärsisi kaikki ympärillämme. Puolisot, vanhemmat, ystävätkin olisivat shokissa... En ole silti onneton, koska onnea on sekin, kun tietää tekevänsä oikein muille.
Kun tapat itsesi, maailma paranee.
Kiitos tästä "rakentavasta" palautteesta.
Kenties viestini vaikutti äkkiseltään marttyyripuheelta, mutta se ei ollut tarkoitukseni. Kun lapsi on mukana kuvioissa, niin moni äiti unohtaa itsensä. Eipä siinä ole mitään ihmeellistä, tai poikkeuksellista. Mikäli sinulla on minulle oikeita neuvoja, luen ne mielelläni. Itsemurhapuheet vain suututtavat. Sitäpaitsi se on suurinta itsekkyyttä, mitä voi löytyä.
Ex-miehelläni on lapsi toisen naisen kanssa. Toisen naisen ex-mies ei tiedä ettei ole lapsensa isä. Isyys selvisi kun näin lastemme näköisen lapsen tällä toisella naisella ja olin jo aiemmin epäillyt heillä olevan suhteen. Kun kysyin niin hän kertoi ja halusi erota.