lähisuhteeseen.
Parin viikon kuluttua päättyy etäsuhteemme kun mies palaa takaisin samaan kaupunkiin. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme tavanneet neljästi ja pitäneet puhelimitse yhteyttä välillä harvemmin välillä tiiviimmin. Suhde alkoi viime vuoden lopulla, aika tuore tapaus siis. Ikää kummallakin 40v.
Matkalle lähti rakastunut mies (ainakin minun mielestäni), joka alkuun soitteli viikoittain. Pikkuhiljaa yhteydenpito harveni jolloin minä turhauduin ja huomautin, pientä piristystä kunnes keskikesällä sitten leimahti riita jonka seurauksena miehestä ei kuulunut kuukauteen. Pari ensimmäistä riidan jälkeistä viikkoa tein sovitteluyrityksiä, hän otti yhteyttä kun en kahteen viikkoon antanut kuulua itsestäni. Saatiin tilanne rauhalliseksi, sen jälkeen miehestä kuului hetken tiheämmin, luisui kuitenkin pikkuhiljaa taas vastaamattomuuteen. Hyvä on "pelaamaan" puhelimellaan muutenkin, jättää herkästi vastaamatta jos minä soitan tai viestin, itse vastaan kyllä jokaiseen yhteydenottoon.
Kesän mittaan olen huomannut omien tunteideni laimenevan, kai pakostikin kun suhteen ylläpito tuntuu välillä olevan vain minun varassani. Jokin aika sitten tapasimme -lähdin pois kesken illan aikaiseen herätykseen vedoten, keväällä olisin viettänyt yön hänen kanssaan vaikka nukkumatta.
Hieman hirvittää hänen paluunsa, en kaipaa miestä enää arkeani sotkemaan. Tiedän että hänelle tulee sopeutumisvaikeuksia intensiivisen työjakson jälkeen, mutta omakin elämä on kulkenut eteenpäin, oikeastaan hän on minut siihen pakottanut kun niin viileästi välillä on minuun suhtautunut.
Onko kokemuksia vastaavasta tilanteesta, kun pitäisi parisuhde kai rakentaa taas uudelleen?
Parin viikon kuluttua päättyy etäsuhteemme kun mies palaa takaisin samaan kaupunkiin. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme tavanneet neljästi ja pitäneet puhelimitse yhteyttä välillä harvemmin välillä tiiviimmin. Suhde alkoi viime vuoden lopulla, aika tuore tapaus siis. Ikää kummallakin 40v.
Matkalle lähti rakastunut mies (ainakin minun mielestäni), joka alkuun soitteli viikoittain. Pikkuhiljaa yhteydenpito harveni jolloin minä turhauduin ja huomautin, pientä piristystä kunnes keskikesällä sitten leimahti riita jonka seurauksena miehestä ei kuulunut kuukauteen. Pari ensimmäistä riidan jälkeistä viikkoa tein sovitteluyrityksiä, hän otti yhteyttä kun en kahteen viikkoon antanut kuulua itsestäni. Saatiin tilanne rauhalliseksi, sen jälkeen miehestä kuului hetken tiheämmin, luisui kuitenkin pikkuhiljaa taas vastaamattomuuteen. Hyvä on "pelaamaan" puhelimellaan muutenkin, jättää herkästi vastaamatta jos minä soitan tai viestin, itse vastaan kyllä jokaiseen yhteydenottoon.
Kesän mittaan olen huomannut omien tunteideni laimenevan, kai pakostikin kun suhteen ylläpito tuntuu välillä olevan vain minun varassani. Jokin aika sitten tapasimme -lähdin pois kesken illan aikaiseen herätykseen vedoten, keväällä olisin viettänyt yön hänen kanssaan vaikka nukkumatta.
Hieman hirvittää hänen paluunsa, en kaipaa miestä enää arkeani sotkemaan. Tiedän että hänelle tulee sopeutumisvaikeuksia intensiivisen työjakson jälkeen, mutta omakin elämä on kulkenut eteenpäin, oikeastaan hän on minut siihen pakottanut kun niin viileästi välillä on minuun suhtautunut.
Onko kokemuksia vastaavasta tilanteesta, kun pitäisi parisuhde kai rakentaa taas uudelleen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki tuntuu toisenlaiselta sitten kun mies on taas kosketusetäisyydellä, kokemuksesta tiedän. Sopeutumisaikaa vaatii kummaltakin, malttia siis äläkä kaikkea sano mitä mieleen ensimmäisenä juolahtaa. Anna vaan suhteelle uusi mahdollisuus, kyllä se rakkaus sieltä esiin nousee, usko pois:)