Saakelin laastarit

... ja tässä sitä taas ollaan. Laastarina. Tuin ystävää eron jälkeen, ja hän kiinnostui minusta. Meni 4 kk, meillä ei ollut sen kummempaa kun että nähtiin silloin tällöin. Pidettiin paljon yhteyttä, oli fyysisistä kontaktia (muttei seksiä), ihastuin. Rakensin itselleni pilvilinnan, ja elin mielikuvissa reilut 4 kk. Sitten romahdin alas, hänellä olikin toinen johon oli ihastunut. Vaikka lupasi selvittää tunteensa minuun ensin. Kele. Tiesin vaarat heti alusta, mutta en välittänyt niistä. Tiesin, ettei meistä tulisi mitään. Pelotti, että minusta tulisi laastari. Ja niinhän siinä kävi. Miksen luottanut omaan intuitioon silloin? Olisi pitänyt. Nyt heitin 4 kk kankkulan kaivoon kun odotin toista. Turhaan.

Kysymys kuuluu: hän oli ystävä minulle. Kannattaako minun ilmoittaa, että haluan tilaa toipua. Että haluan että välimme katkaistaan hetkellisesti, jotta pääsisin pois pilvilinnani raunioista? Vaikka siinä menisi vuosi? Tai katkaisenko välit kokonaan?
4760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ajattele nyt vain itseäsi ja sitä, mikä sinulle on parasta. Näin et katkeroidu.

Äänestä

Minulle kävi samoin. Mutta mies palasin exän luo. Nyt tuntuu, että minulla ei ole edes oikeuttaa osoittaa tunteitani. Entä saanko tapella tästä miehestä?

Äänestä
  • Jotkut pystyy uuteen seurustelusuhteeseen heti edellisen päätyttyä, useimmat ei. Jos ei anna ihmiselle sitä "suruaikaa" niin päätyy haavoittamaan itseään, ja pahimmillaan juuri tuommoiseen tilanteeseen että ero ei sitten ollutkaan lopullinen ja tulee vaan heitetyksi syrjään. Miksi ihmiset haluaa tällaiseen tilanteeseen?
    Itse olen juuri eronnut ja yksi miespuoleinen kaveri on ilmeisen kiinnostunut. Olen sanonut suoraan että tilanteesta ei voi tulla mitään koska en ole toipunut edellisestä ja päätyisin vaan satuttamaan häntä, mutta viesti ei tunnu menevän perille. Kuinka voi ihminen ihan tarkoituksella haluta laastariksi?? En aio hänen kanssaa mihinkään ryhtyä, mutta kyllä koettelee itsehillintää kun on ihan rikki ja hajalla ja joku ois väkisin tunkemassa lohduttajaksi. Ärsyttää oikein kun yritän vaan pysyä kasassa ja nyt pitää käyttää energiaa tämänkin tyypin tunteiden ajattelemiseen, kun kyseessä on kuitenkin ystävä jonka kanssa on pakostakin tekemisissä.

    Äänestä

  • kköo kirjoitti:

    Jotkut pystyy uuteen seurustelusuhteeseen heti edellisen päätyttyä, useimmat ei. Jos ei anna ihmiselle sitä "suruaikaa" niin päätyy haavoittamaan itseään, ja pahimmillaan juuri tuommoiseen tilanteeseen että ero ei sitten ollutkaan lopullinen ja tulee vaan heitetyksi syrjään. Miksi ihmiset haluaa tällaiseen tilanteeseen?
    Itse olen juuri eronnut ja yksi miespuoleinen kaveri on ilmeisen kiinnostunut. Olen sanonut suoraan että tilanteesta ei voi tulla mitään koska en ole toipunut edellisestä ja päätyisin vaan satuttamaan häntä, mutta viesti ei tunnu menevän perille. Kuinka voi ihminen ihan tarkoituksella haluta laastariksi?? En aio hänen kanssaa mihinkään ryhtyä, mutta kyllä koettelee itsehillintää kun on ihan rikki ja hajalla ja joku ois väkisin tunkemassa lohduttajaksi. Ärsyttää oikein kun yritän vaan pysyä kasassa ja nyt pitää käyttää energiaa tämänkin tyypin tunteiden ajattelemiseen, kun kyseessä on kuitenkin ystävä jonka kanssa on pakostakin tekemisissä.

    tuskallinen olo kun luin tätäkin viestiä,. Mikset sitten antanut mulle anteeksi.. en millään ehtinyt silloin torstaina ottamaan yhteyttä , sorryy!! Et tietenkään ole laastari vaan ihan oikea ihana ihminen, jota ei halua menettää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyvä30 kirjoitti:

... ja tässä sitä taas ollaan. Laastarina. Tuin ystävää eron jälkeen, ja hän kiinnostui minusta. Meni 4 kk, meillä ei ollut sen kummempaa kun että nähtiin silloin tällöin. Pidettiin paljon yhteyttä, oli fyysisistä kontaktia (muttei seksiä), ihastuin. Rakensin itselleni pilvilinnan, ja elin mielikuvissa reilut 4 kk. Sitten romahdin alas, hänellä olikin toinen johon oli ihastunut. Vaikka lupasi selvittää tunteensa minuun ensin. Kele. Tiesin vaarat heti alusta, mutta en välittänyt niistä. Tiesin, ettei meistä tulisi mitään. Pelotti, että minusta tulisi laastari. Ja niinhän siinä kävi. Miksen luottanut omaan intuitioon silloin? Olisi pitänyt. Nyt heitin 4 kk kankkulan kaivoon kun odotin toista. Turhaan.

Kysymys kuuluu: hän oli ystävä minulle. Kannattaako minun ilmoittaa, että haluan tilaa toipua. Että haluan että välimme katkaistaan hetkellisesti, jotta pääsisin pois pilvilinnani raunioista? Vaikka siinä menisi vuosi? Tai katkaisenko välit kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu