Hei! Vanhempani erosivat kun olin 11. Kotiolot olivat suoraan sanoen helvetilliset: yöt ja päivät tapeltiin, riideltiin käsirysyssä jne. Oli kauheaa nähdä, kun omat vanhemmat tappelivat niin rajusti.
Vanhempien eron jälkeen olin helpottunut, kun olin sitä ennen aina elänyt pelossa, koska taas seuraava tappelu. Minulla alkoi sitten "kapinavaihe", joka kesti pitkään.
Sen haluan sanoa teille, että erotkaa, jos tilanne niin vaatii, pienen lapsen ei tulisi nähdä väkivaltaa ja kuulla ainaista riitelyä.
Nyt aikuisena olen katkera siitä, koska en ole saanut elää ehjässä ja turvallisessa perheessä. Joskus nuorempana kävi kateeksi, kun kaikilla muilla on kodit ja sovinnossa elävät isät ja äidit.
Aina ei toki voi olla sopuisaa, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Jokaisen maailman lapsen tulisi kasvaa suhteellisen rauhallisessa ja tasapainoisessa perheessä.
Lapsuuden traumat ovat jättäneet jälkensä. Kärsin masennuksesta, paniikkihäiriöstä ja neuroottisista reaktioista. Jos mietitte avioeroa edellämainittujen, omassa lapsuudessa kokemieni vääryyksien takia, tehkää se!! Elämä lapselle/lapsille on silloin paljon parempaa.
Vanhempien eron jälkeen olin helpottunut, kun olin sitä ennen aina elänyt pelossa, koska taas seuraava tappelu. Minulla alkoi sitten "kapinavaihe", joka kesti pitkään.
Sen haluan sanoa teille, että erotkaa, jos tilanne niin vaatii, pienen lapsen ei tulisi nähdä väkivaltaa ja kuulla ainaista riitelyä.
Nyt aikuisena olen katkera siitä, koska en ole saanut elää ehjässä ja turvallisessa perheessä. Joskus nuorempana kävi kateeksi, kun kaikilla muilla on kodit ja sovinnossa elävät isät ja äidit.
Aina ei toki voi olla sopuisaa, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Jokaisen maailman lapsen tulisi kasvaa suhteellisen rauhallisessa ja tasapainoisessa perheessä.
Lapsuuden traumat ovat jättäneet jälkensä. Kärsin masennuksesta, paniikkihäiriöstä ja neuroottisista reaktioista. Jos mietitte avioeroa edellämainittujen, omassa lapsuudessa kokemieni vääryyksien takia, tehkää se!! Elämä lapselle/lapsille on silloin paljon parempaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heippa!
Minunkin vanhempani erosivat, kun olin lapsi (tosin vielä niin pieni, etten itse edes muistas sitä). Mutta olen kanssasi täysin samaa mieltä, varsinkin jos tilanne on kärjistynyt noinkin pahaksi kuin tekstissäsi kerrot. Mutta ei syyn edes tarvitse olla niin painava. Olen sitä mieltä, että jos vanhemmat eivät ole onnellisia yhdessä eivätkä halua olla yhdessä (oli syy sitten mikä tahansa), niin lastenkin kannalta on parempi erota, koska lapsi on onnellinen jos vanhemmat ovat onnellisia, olivat he sitten yhdessä tai eivät. Lapsikin on rikki, jos vanhemmat ovat rikki suhteessaan ja yrittävät väkisin lapsen takia olla yhdessä. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla onnellinen, kerran sitä vain täällä ollaan! Toki monet lapset reagoivat eroon kukin omalla tavallaan, mutta myös tottuvat siihen. Sitten olisi vanhempien hyvä vaan miettiä "millä tavalla" erotaan eli ollaanko EDES lapsen takia väleissä - se helpottaa lastakin. Minun on aina ollut hyvä olla molempien vanhempieni kanssa, vaikka isä muualla asuikin ja vanhempani ovat aina olleet hyvissä väleissä - vieläkin joskus soittelevat, vaikka olen jo aikuinen eikä asia koske minua.
Vielä kauheampaa on, että vanhemmat eroavat ja jatkavat riitelyään eron jälkeen. Silloin aseena ovat myös lapset, jotka ovat eniten kärsivät osapuolet.
Sen lisäksi, että riita jatkuu vaan, usein lapset menettävät myös toisen vanhempansa kokonaan.
Jos oikeasti haluaa lasten parasta, eroaa, mutta hoitaa asiat sovussa sen jälkeen, eikä aseta lapsia välikappaleiksi parisuhdekostoon.
Mutta tätähän toki eivät tuollaiset vanhemmat pysty tekemään.
vanhempien huonot välit estävät lasta kasvamasta normaalisti. Eikä aina tarvita edes vanhepien kovaa riitelyä yms. vaan pelkästään kylmää, vihamielistä ilmapiiriä, kyräilyä.
Itse erosin, kun alkoi tuntua siltä, että kotielämä on pelkkää näyttelemistä. Ei voinut osoitaa tunteitaan, ei kertoa juttujaan - ei mitään - koska niistä seurasi aina riitaa ja hammasten kiristystä. Tyydyttiin siis puhumaan uutisista, joiden katsomista telkkarista, netistä ja tekstiteevestä exäni myös piti paljon enemmän kuin seurustelusta perheensä kanssa.
Perisuhteet menee pieleen usemmiten siksi, kun tarpeet eivät kohtaa. Erityisen pieleen suhde menee, jos toinen voi toteuttaa omaa tärkeimmäksi kokemaansa tarvetta päivittäin - ellei tuntitolkulla 24/7 vuodesta toiseen - ja toinen ei voi toteuttaa omaansa kuin pari kertaa vuodessa.
Kaikkein kauheinta herkästi vaistoaville lapsille on, että vanhemmat näyttelevät asioitten olevan kunnossa. Meidän tuttu pariskunta on yhdessä lasten takia, olleet jo vuosia ja molemmilla menossa suhteen ulkopuoliset jutut, joista molemmat tavallaan tietää ja asiasta kai sovittukin, mutta silti kärkytään kumpi kärähtää ensin. Ja samaan aikaan sitä perhehelvettiä viedään eteenpäin väenvängällä mentaliteetilla "erotaan kunhan lapset ovat vähän isompia". Lapset alkavat olla jo isoja ja ainakin perheen teini-ikäinen tytär näyttää kärsivän ja vaistoavan vanhempien huonot välit. Olen 100% samaa mieltä, että kun suhteessa ei ole muuta enää jäljellä kuin ne yhteiset lapset, niin kaikille osapuolille parempi ratkaisu laittaa lusikat jakoon ja taata lapsille mahdollisimman tasapainoinen tulevaisuus.
Vanhempani jatkoivat riitelyä sielä eron jälkeen useaan otteeseen. Yleensä minä olin se "välikappale", jonka avulla "kyräiltiin" toisiaan vastaan sanallisesti. Esimerkiksi isältä äidin haukkumista, mitätöintiä ja halveksuntaa, äidin puolelta utelua isän tekemisistä ja omien virheiden selittelyä, siten että yksin ei ole tehnyt kaikkia virheitä.
On tosi ikävää, että jopa vielä aikuisenakin saa osakseen tätä "kyräilyä", mutta ohitan vain sen. Olen niin tottunut siihen jo.
Mielestäni eron jälkeen tulisi ainakin jättää lapset rauhaan, eikä enenpää kiusata ikävillä asioilla. Vanhemmissa ne viat on olleet, ei lapsissa. Väistämättä olen katkera, mutta olen sisareni kanssa saanut kärsiä niin paljon. Olen katkera, mitä kaikkea perhehelvetti on saanut aikaan minulle. Ja syystä!
Mielestäni ei kannata jatkaa, jos perhe-elämä on teeskentelyä, näyttelyä ja kyräilyä. Kyllä sen lapset ennen pitkään kuitenkin huomaavat ja saavat siitä kärsiä. Ei tietenkään ole helppoa erotakaan. Mutta, jos aivan kokoaikaista paineen alla olemista on, niin toki silloin.