Koeaika

Eikö mene niin kun mulla 4 kk koeaika niin voin sanoa itseni irti vaikka heti ilman syytä, eikö se ole puolin ja toisin näin? ja velvoitetaanko minulta tekemään ne työt mitkä olen sopinut esim. asiakaspalvelutyössä asiakkaat? kysyisin vaan tälläistä voisitteko viisaammat vastata
7225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voit sanoa.Koska irtisanomisaikaa ei ole puolin eikä toisin.
Keskeneräisiä töitä ei tarvitse tehdä loppuun.
Kun työnantaja on itse koeajan siihen halunnut niin se on hänen ongelmansa.

Äänestä
  • Onko niin että työpuheluihin pitää vastata aina MYÖS iltaisin ja viikonloppuihin niin tämä kyseinen työantaja laittoi minulle että työpuhelimeen pitää vastata aina ja kantaa se mukana koko ajan.Ja pitääkö lähteä töihin jos edelliseen iltaan ei kuulunut mitään saman päivän aikana tunnin varotusajalla, olin jo ehtinyt sopia omia menoja niin työnantaja sanoi että työ menee omien menojen edelle...mutta on sellasia menoja myös joita ei voi hoitaa iltaisin ja on kysymys osa-aikatyöstä jossa on tunteja n 50-60 kuukaudessa.Enhän nyt koko ajan voi kotona odottaa että tuleeko töitä sille päivälle vai ei ja onko åpakko lähteä 2 tunnin takia 20 kilometrin päähän jos ei ole sille päivälle muuta????

    Äänestä

  • kuka tietää kysymykseen vatauksen kirjoitti:

    Onko niin että työpuheluihin pitää vastata aina MYÖS iltaisin ja viikonloppuihin niin tämä kyseinen työantaja laittoi minulle että työpuhelimeen pitää vastata aina ja kantaa se mukana koko ajan.Ja pitääkö lähteä töihin jos edelliseen iltaan ei kuulunut mitään saman päivän aikana tunnin varotusajalla, olin jo ehtinyt sopia omia menoja niin työnantaja sanoi että työ menee omien menojen edelle...mutta on sellasia menoja myös joita ei voi hoitaa iltaisin ja on kysymys osa-aikatyöstä jossa on tunteja n 50-60 kuukaudessa.Enhän nyt koko ajan voi kotona odottaa että tuleeko töitä sille päivälle vai ei ja onko åpakko lähteä 2 tunnin takia 20 kilometrin päähän jos ei ole sille päivälle muuta????

    Luepa se kirjallisesti tekemäsi ja itse allekirjoittamasi työsopimus, sieltä ne vastaukset löytyvät. Mitään tällaisia 24/7-puhelinpäivystykseen ja jatkuvassa hälytysvalmiudessa olemiseen liittyviä velvoitteita ei työnantaja voi työsopimuksen solmimisen jälkeen yksipuolisesti määrätä, jollette yhdessä ole niistä sopineet ja niitä sopimukseen kirjanneet. Piste. Jos on ongelmia, ota yhteyttä ammattiliittoosi tai työsuojelupiirin toimistoon.

    Äänestä

  • kuka tietää kysymykseen vatauksen kirjoitti:

    Onko niin että työpuheluihin pitää vastata aina MYÖS iltaisin ja viikonloppuihin niin tämä kyseinen työantaja laittoi minulle että työpuhelimeen pitää vastata aina ja kantaa se mukana koko ajan.Ja pitääkö lähteä töihin jos edelliseen iltaan ei kuulunut mitään saman päivän aikana tunnin varotusajalla, olin jo ehtinyt sopia omia menoja niin työnantaja sanoi että työ menee omien menojen edelle...mutta on sellasia menoja myös joita ei voi hoitaa iltaisin ja on kysymys osa-aikatyöstä jossa on tunteja n 50-60 kuukaudessa.Enhän nyt koko ajan voi kotona odottaa että tuleeko töitä sille päivälle vai ei ja onko åpakko lähteä 2 tunnin takia 20 kilometrin päähän jos ei ole sille päivälle muuta????

    Jos sinut on velvoitettu vastaamaan työpuheluihin vapaa-ajallasi, on kyseessä päivystys tai varallaolo. Useissa työehtosopimuksissa päivystysajalta on määrätty 50% palkka. Jos et ole päivystyksessä, ei työpuheluihin tarvitse vastata. Jos kuitenkin vastaat ja hoidat työasian, voit olla oikeutettu puhelinsoittokorvaukseen, joka on määritelty työehtosopimuksessa.

    Velvollisuus tulla töihin vapaa-ajalla on myös päivystystä tai vähintään hälytystyötä. Jälkimmäiseen sen sijaan ei tarvitse suostua kuin hengenvaarassa tms. erittäin painavasta syystä. Kaupan peruuntuminen ei ole tällainen painava syy. Työ menee omien menojen edelle silloin, kun olet töissä tai voit odottaa kutsua töihin tulemiseksi. Omalla vapaa-ajallasi työ on toisisijainen.

    Oleellista tilanteessasi on se, mitä olette sopineet työajoiksesi, tuntimääräksesi ja varoitusajaksi. Jos työnantaja määrää sinut sopimuksen (ja lain) rajoissa 2 tunnin ajaksi 20 kilometrin päähän, sinun on mentävä. Työnantajalle ei kuulu lainkaan se miten kaukana työpaikalta asut.

    Äänestä

Koeajalla työsuhteen voi purkaa kumpi tahansa osapuoli, mutta ei kuitenkaan epäasiallisella syyllä. Työntekijäpuolella tällainen syy on esim. uusi työtarjous paremmalla palkalla. Normaali irtisanominen on luonnollisesti tällöin mahdollista. Koeaikapurkua käytettäessä työt loppuvat saman työpäivän jälkeen eli periaatteessa välittömästi ei voi lähteä.

Jos jälkeesi jää tekemättömiä töitä tai aktiivisia asiakkuuksia, on työnantajan tehtävä hoitaa ne eteenpäin toisille työntekijöille. Et kuitenkaan saa haitata tiedon siirtoa tai pantata tietoa, kuten et muutenkaan työsuhteessa. Kun työsuhteesi on päättynyt, sinulla ei ole velvollisuuksia yrityksen suuntaan.

Äänestä
  • Miten menetellään kun palkka on maksamatta , piti olla tänään tilillä mutta eipä näy..voiko työnantaja sillä perusteella jättää maksamatta että irtisanoin itseni....koeajalla....?

    Äänestä

  • jos joku tietää niin vastatkaa kirjoitti:

    Miten menetellään kun palkka on maksamatta , piti olla tänään tilillä mutta eipä näy..voiko työnantaja sillä perusteella jättää maksamatta että irtisanoin itseni....koeajalla....?

    Menet töihin ja vaadit
    -palkan
    -palkkalaskelman
    -TYÖTODISTUKSEN
    (voit kirjoittaa itse valmiiksi: Nimi on työskennellyt Firmassamme pvm-pvm tehtävissä X ja Y irtisanomisen syy: IRTISANOTTU KOEAIKANA allekirjoitus )

    Puhuvat jotain tilitoimistosta, niin soitatte sinne yhdessä tai pyydät numeron.
    -käsket lähettää S-POSTISSA tilinauhan (palkkalaskelman) heti (tunnin sisällä)
    -kysyt saatko palkan heti (käteen/tilille)

    ps. ota eväät mukaan
    ps2. voit höpöttää liitosta tai työsuojelupiiristä jotain (älä aloita sillä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuka tietää kysymuksen kirjoitti:

Eikö mene niin kun mulla 4 kk koeaika niin voin sanoa itseni irti vaikka heti ilman syytä, eikö se ole puolin ja toisin näin? ja velvoitetaanko minulta tekemään ne työt mitkä olen sopinut esim. asiakaspalvelutyössä asiakkaat? kysyisin vaan tälläistä voisitteko viisaammat vastata

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu