http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009091010226352_uu.shtml
Kuinkahan moni noista koulutukseen päätyneistä on oikeasti hyötynyt toiminnasta?
Kuinkahan moni noista koulutukseen päätyneistä on oikeasti hyötynyt toiminnasta?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin media harhauttaa.
Uutisissa sanottiin, että vain 90 on enää työttömänä. Kuitenkin n. 150 on eläkeratkaisujen piirissä eli siis eläkeputkessa ja vielä siis työttömien kirjoissa, 110 on koulutuksessa, joista suurin osa lienee humpuukikoulutuksessa. Oikeampaa olisi siis sanoa, että n. 300 on vielä työttömänä tehtaan alasajon jäljiltä. Kajaanin kokoisessa kaupungissa tuo on jättimäärä yhden työpaikan jäljiltä.
Uutisten kuulijoiden mieleen on kuitenkin porautunut, että vain 90 enää työttömänä. Että kyllä sitä työtä löytyy, hah!
Ainakin pari on hoitajakoulutuksessa. Muutama on lähtenyt opiskelemaan työttömyysturvan avuin ammattikorkeaan. Nämä tutuilta kuultuja, itse en näitä tunne. Näille on järjestetty jotain omia koulutuksia paikallisissa oppilaitoksissa, näin ainakin huhutaan.
Kainuussa lienee kuutisentuhatta työtöntä yhteensä. Tehtaalla työssä olleista, eihän heistä läheskään kaikki asuneet Kajaanissa, joten ei ihan voi sanoa että Kajaanissa. Naapurikunnissakin on populaa. Mutta kyllä täällä moni aiemmin työttömäksi joutunut tai jostain yksittäisestä työpaikasta työttömäksi joutuneista on tehtaalaisten hyysäyksestä katkera. Kokonaan on unohdettu ne, jotka ovat jääneet työttömäksi seurannaisvaikutusten vuoksi. Kyllä se minustakin on väärin. Itse olen nyt koulutuksessa, yllättävää kyllä, ihan asiallisessa. Ei huippukoulutus, mutta paljon parempi kuin hihhulikurssit. Olisi hyvä, jos kaikki työttömäksi joutuneet työpaikasta riippumatta pääsisivät johonkin asialliseen toimenpiteeseen, on väärin että yhdestä paikasta työttömäksi jäävät priorisoidaan muiden työttömien kustannuksella.