Ollaan oltu yhdessä kohta neljä vuotta ja kohta kolme vuotta asuttu yhdessä. Aluksi kaikki oli ihanaa, niinkuin aina. Nykyään elämä on lähes sellaista (minun mielipide) että olen vain kotipiika joka käy kaupassa ja maksaa laskuja. (Minä käyn töissä ja hän opiskelee) Seksiä meillä on viimeisen vuoden aikana 09/08-09/09 3 kertaa. Tämä ei vain voi riittää minulle. En ole koskaan pettänyt avomiestäni, eikä ole edes käynyt mielessä. Koko ajan odotan että kyllä se tästä muuttuu niin ihanaksi kuin muillakin. Mutta olen saanut kuullu että hän on käynyt naispuolisten ystäviensä kanssa ulkona kun minä olen ollut töissä (ei edes kertonut minulle vain sain tietää vahingossa) ja nämä naiset 3kpl olivat meillä silloin kun olin yövuorossa töissä. Mulle on tullut sellanen olo et hän häpee mua, niinhän mun edellinenkin poikaystävä sanoi suoraan. Mutta en tiedä miksi. Hän vain sanoo et kyl hän voi mennä... Minulle huudetaan välillä kirosanoja ja olen pyytänyt häntä ettei niin paljon kiroilisi, turhaan. Hän on lukenut tekstareitani ja facebookkiani (tyhmänä olin jättänyt sen auki, tunnusti tämän juuri eilen) ja syyttänyt minua siitä kun puran pahaa oloa siskolleni. Hän ei haluisi että puhun meidän asioita. Myös vitun valehtelijaksi hän on minua syyttänyt (kyse oli pettämisestä), vaikka en todellakaan ole koskaan häntä pettänyt, mutta ei ole sitäkään anteeksi pyytänyt. Olen vain pyytänyt et vietettäisiin enemmän aikaa yhdessä, lähdettäisiin johonkin tai jotain.. Johonkin reissuun tai edes illalla johonkin Mutta ei.. Minä joudun suurilta osin maksaan meidän menot, koska olen työssä käyvä ja hän opiskelee. Silti en ymmärrä miksi ei voisi tehdä edes jotain keikkaa työn lomassa? Niin minäkin tein. Olen ollut aika hiljaista rouvaa parin viikon ajan, kun olen päässäni ajatellut sen, että enhän mä voi toista pakottaa siihen, että mä olisin sen tärkein ihminen. Mutta siinä se ongelma varmastikin tulee. Mä haluan olla se tärkein ihminen sille, johon olen sitoutunut. Musta nyt vain tuntuu et kaverit ja pleikkarit menee kauas mun edelle. Nyt kun olen ollut hiljaa jokusen aikaa ja yrittänyt miettiä meidän tilannetta ja mun tulavaisuutta, mulle juuri eilen annatettiin, että olen passiivis-agressiivinen ihminen ja syyllistän muita eikä hän jaksa tätä enää... Mulla on vaan sellainen olo et mä en osaa enää sanoa mitään.
Parisuhteen tasa-arvoisuus?
Ansku1912
1159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa siltä että miehesi on löytänyt itselleen hyvän elättäjän ja kotipiian: hän voi vain olla ja huidella omilla menoillaan, sinä elätät hänet eikä hänen tarvitse sitoutua sinuun. Tulee sellainen vaikutelma että olette melko nuoria. Nyt laitat pisteen sille että sinä olet vain elättäjä ja kotiorja: sinäkin tarvitset PARISUHTEEN, jota tuo sinun kuvaamasi suhde ei ole! Kyllä terveessä suhteessa harrastetaan seksiäkin enemmän kuin 3x/vuosi. Suosittelen että hankit oman asunnon (tai jos asutte omistusasunnossa, laitat miehen pihalle koska sinähän teidän elämisenne olet maksanut) ja sanot että tarvitset miettimisaikaa. Jos avopuolisosi todella haluaa jatkaa sinun kanssa, erossa viettämänne aika saa hänen silmänsä aukeamaan. Jos taas yhteiselämä ei häntä kiinnosta, ei hän silloin varmasti ole takaisin anelemassa.