Tässä vähän saarnaa "väärille saarnamiehille"

Tämän avulla voi nyt jokainen hyvin itse päätellä, miten usein ja miten monin tavoin Jumalan nimeä käytetään väärin, vaikka kaikkien väärinkäytösten luetteleminen ei olekaan mahdollista. Pohtiaksemme kuitenkin lyhyesti Jumalan nimen moninaista väärinkäyttöä on ensiksi todettava, että sitä tapahtuu maallisissa, rahaa, omaisuutta ja kunniaa koskevissa jutuissa ja asioissa, silloin kun vannotaan vääriä valoja Jumalan nimeen tai pannaan sielu jonkin asian pantiksi, tapahtuipa se sitten julkisesti tuomioistuimen edessä, tai torilla tai muualla. Erityisen tavallista sellainen on avioliittoasioissa. Salaa kahden kesken mennään kihloihin, mutta jälkeenpäin rikotaan uskollisuudenvala. Kaikkein eniten väärinkäyttöä tapahtuu kuitenkin hengellisissä, omaatuntoa koskevissa asioissa, väärien saarnamiesten noustessa esittämään valheitansa Jumalan sanana. Katsohan, se merkitsee aina halua vetää Jumalan nimi pahuutensa verhoksi ja kaunistukseksi ja olla muka oikeassa, tapahtuipa se sitten yksinkertaisissa maallisissa asioissa tai tärkeissä ja vaikeatajuisissa uskoa ja oppia koskevissa asioissa. Valehtelijoihin kuuluvat myös rääväsuut, eivät pelkästään nuo jokaisen tuntemat täysin häpeämättömät, jotka arkailematta herjaavat Jumalan nimeä - heitä ei kuulu meidän, vaan pyövelin opettaa - vaan myös ne, jotka julkisesti pilkkaavat totuutta ja Jumalan sanaa ja jättävät ne Perkeleelle. Heistä ei ole nyt tarpeen puhua enempää.

Ote on tohtori M. Lutherin isosta katekismuksesta toisen käskyn selityksestä. Kirjoitin tänne, kun tuntui osuvan hyvin nykypäivän menoon, kun saarnamiehet tavoittelevat voittoa, väärentävät Jumalan Sanaa ja myyskentelevät sitä.
4113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ettei tähän aloitukseen juuri vastauksia tule. Se kun osuu liian ytimekkäästi näihin Jumalan sanaa väärentäviin voideltuihin, jotka laihduttavat uskovien lompakkoa.

Näyttää siltä, että helluntailaiset ovat tiensä valinneet ja seuraavat voideltujansa yhä suurempaan eksytykseen ja pimeyteen. Raamatun varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Lisää vaan fyysisiä tunneväristelyjä ja kaatumiskokemuksia ja rahat kolehtiin siunausten toivossa. No ei mitään uutta auringon alla. Keskiajalla ostettiin syntejä anteeksi rahalla (anekauppa), nyt annetaan rahaa että Jumala antaisi siunauksia, menestystä ja terveyttä. Eikä tämä ole vain helluntaisuuden synti vaan monien muidenkin uskovaisten eri suunnissa. Pimeyden pitää olla tosi suuri, kun Jumalalta aletaan ostaa mammonalla siunauksia ja terveyttä, vieläpä pelastustakin.

Äänestä
  • kuin vain olla voi! Kuitenkin joukossa on vielä Jumalaa pelkääviä uskovia,
    jotka vaeltavat aralla tunnolla Jumalan edessä.

    Täällä palstalla ei taida kovinkaan paljon uskovia olla tai ainakaan eivät
    ehkä kaikki kommentoi.(eivät ainakaan tähänaikaan..jolloin itse satun
    näitä lukemaan)

    Huolestuttava on nykyinen tilanne seurakunnissa,jossa menestystä
    saarnataan ja ihmiset hakevat korvasyyhyynsä opettajia,en yleistä,
    onhan sitä vielä joitakin seurakuntia,jossa tämä menestysteologia
    ei ole päässyt siten vaikuttamaan.

    Suvaitsevaisuuden henki on iskenyt uskoviinkin ja loukkaannutaan
    jos sitä pidetään pahana,kun halutaan elää helppoa elämää ja saada
    jotain ihmekokemuksia,jotain uutta ja tunnepitoista,josta lopulta jää
    pelkkää tyhjää jälkeen ja turhaudutaan entisestään.

    Olen miettinyt sitä,miten jotkut menevät tälläisiin kokouksiin uudelleen
    joissa menestysteologiaa saarnataan,kun luulisi kuitenkin,että sen huomaisi
    piankin,kun asiat eivät menekään,niinkuin lupaillaan,vai onko kyse siitä,että
    ennemmin sinnekin,kun kuivaan ja hiljaiseen omaan seurakuntaan..jos näin
    ajattelevia on paljon seurakunnassa,niin onko ihme,jos siellä on hiljaista,
    eikä Jumala pääse toimimaan.Jumalan varoituksetkin otetaan tuomitsevina
    ja lakihenkisyytenä.


    Tuo Lutherinkin kirjoitus oli kuin tästä palstasta,jossa on saanut lukea
    josjonkinlaista kirjoitusta,jopa Jeesukseen uskoviksi itseään nimittäviltä.

    Äänestä

  • Mitähän Paavali tarkoitti sanoessaan:
    2.Kor. 2:17
    "Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme".

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Mitähän Paavali tarkoitti sanoessaan:
    2.Kor. 2:17
    "Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme".

    Jumalanpalvelijan tehtävä on niin tärkeä ja
    sen suorittamiseen liittyy niin vakavia
    ikuisuuskysymyksiä,että on pakko kysyä
    kuka on velvollinen selliaiseen tehtävään?

    Vastaus on:
    Vain ne,jotka Jumala kutsuu ja varustaa.
    Vain ne,jotka eivät kaupustele Jumalan sanaa
    hyötyäkseen siitä itse,vaan julistavat sitä
    puhtaasti ja vilpittömästi kaikkinäkevän Jumalan
    silmien alla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-mietiskelijä- kirjoitti:

Tämän avulla voi nyt jokainen hyvin itse päätellä, miten usein ja miten monin tavoin Jumalan nimeä käytetään väärin, vaikka kaikkien väärinkäytösten luetteleminen ei olekaan mahdollista. Pohtiaksemme kuitenkin lyhyesti Jumalan nimen moninaista väärinkäyttöä on ensiksi todettava, että sitä tapahtuu maallisissa, rahaa, omaisuutta ja kunniaa koskevissa jutuissa ja asioissa, silloin kun vannotaan vääriä valoja Jumalan nimeen tai pannaan sielu jonkin asian pantiksi, tapahtuipa se sitten julkisesti tuomioistuimen edessä, tai torilla tai muualla. Erityisen tavallista sellainen on avioliittoasioissa. Salaa kahden kesken mennään kihloihin, mutta jälkeenpäin rikotaan uskollisuudenvala. Kaikkein eniten väärinkäyttöä tapahtuu kuitenkin hengellisissä, omaatuntoa koskevissa asioissa, väärien saarnamiesten noustessa esittämään valheitansa Jumalan sanana. Katsohan, se merkitsee aina halua vetää Jumalan nimi pahuutensa verhoksi ja kaunistukseksi ja olla muka oikeassa, tapahtuipa se sitten yksinkertaisissa maallisissa asioissa tai tärkeissä ja vaikeatajuisissa uskoa ja oppia koskevissa asioissa. Valehtelijoihin kuuluvat myös rääväsuut, eivät pelkästään nuo jokaisen tuntemat täysin häpeämättömät, jotka arkailematta herjaavat Jumalan nimeä - heitä ei kuulu meidän, vaan pyövelin opettaa - vaan myös ne, jotka julkisesti pilkkaavat totuutta ja Jumalan sanaa ja jättävät ne Perkeleelle. Heistä ei ole nyt tarpeen puhua enempää.

Ote on tohtori M. Lutherin isosta katekismuksesta toisen käskyn selityksestä. Kirjoitin tänne, kun tuntui osuvan hyvin nykypäivän menoon, kun saarnamiehet tavoittelevat voittoa, väärentävät Jumalan Sanaa ja myyskentelevät sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu