Tässä alkaa vähitellen ihmetyttää, että millainen naisen oikein pitäisi sitten olla, että kelpaisi. Olen kuullut ja lukenut aika paljon juttuja siitä, kuinka miehet inhoavat naisten "kieroilua" ja sitä, että naiset eivät sano asioita suoraan, vaan kuvittelevat miesten osaavan lukea ajatuksia. Samoin myös siitä, että naiset jotenkin testaisivat miehiä ja muuta tällaista.
Voin sanoa, että itse en ole käyttäytynyt tällä tavalla, vaan aina olen pyrkinyt kohtelemaan miehiä reilusti ja ystävällisesti. Näyttämään kiinnostukseni miestä kohtaan silloin kun sellaista tunnen, ja myöskin olemaan antamatta miehelle turhia toiveita suhteeni silloin, kun en ole hänestä kiinnostunut
Ja arvatkaapa mikä on lopputulos ?
No se, että minä olen kuulemma tylsä. Että miehet eivät kiinnostu minusta, koska en ole tarpeeksi haastava ja näin ollen tarpeeksi mielenkiintoinen.
Tässä alkaa kohta epäilykset nousta, että vaikka mitä miehet väittäisivät, niin oikeasti he (miehet siis) haluavat niitä vaikeita ja narttumaisia naisia. Muuten en pysty ymmärtämään, miksi tällaiset naiset saavat niin paljon miesten huomiota osakseen.
Voin sanoa, että itse en ole käyttäytynyt tällä tavalla, vaan aina olen pyrkinyt kohtelemaan miehiä reilusti ja ystävällisesti. Näyttämään kiinnostukseni miestä kohtaan silloin kun sellaista tunnen, ja myöskin olemaan antamatta miehelle turhia toiveita suhteeni silloin, kun en ole hänestä kiinnostunut
Ja arvatkaapa mikä on lopputulos ?
No se, että minä olen kuulemma tylsä. Että miehet eivät kiinnostu minusta, koska en ole tarpeeksi haastava ja näin ollen tarpeeksi mielenkiintoinen.
Tässä alkaa kohta epäilykset nousta, että vaikka mitä miehet väittäisivät, niin oikeasti he (miehet siis) haluavat niitä vaikeita ja narttumaisia naisia. Muuten en pysty ymmärtämään, miksi tällaiset naiset saavat niin paljon miesten huomiota osakseen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä jos ainakin tämän palstan miehiin olisit törmännyt, niin tuollainen reilu peli ja kieroilun välttäminen olisi takuuvarmasti paras keino miehen saamiseen. Vaan toki jos joistain pelimiehistä puhut, niin sellaiset varmasti haluavat "metsästää" ja "lisää haastetta". Haluatko pelimiehen?
En ole ainakaan tietoisesti koittanut etsiä mitään pelimiestä. (Tosin minulle alkaa vähitellen olla epäselvää mitä tuolla "pelimies"-termillä edes tarkoitetaan enään. Jotkut kun tuntuvat olevan sitä mieltä, että jo pelkästään se, että mies kykenee keskustelemaan naisen kanssa tekee hänestä pelimiehen.) Voin suoraan sanoa, että en välttämättä erota sitä, kuka on tällainen pelimies ja kuka ei.
Odotan nimittäin samanlaista suoruutta mieheltä, kuin itseltänikin. Jos mies esimerkiksi baarissa tai muualla flirttailee kanssani, hymyilee, tai muuten tekee selväksi, että seurani on tervetullutta, niin silloin katson, että mies toivoo minun tulevan iskemään häntä/tutustumaan muuten. Jos mies taas istuu jossain nurkassa, eikä osoita mitään kiinnostusta minua kohtaan, niin silloin oletan, että seurani ei ole tervetullutta.
olen huomannut tämän saman ilmiön. En polta, juon harvoin ja silloinkin vähän ja kiroilenkin vain jos isken varpaani pöydän jalkaan tms. En kohtele miehiä narttumaisesti, en johda harhaan, mutta annan huomiota, jos välitän hänestä MUTTA, olen sinkku ja miettinyt, olenko minäkin liian tylsä? Pidän luonnossa liikkumisesta ja rauhallisista koti-illoista, ruokaa tehden ja leffaa katselemalla tai ystävien kanssa olosta.
Pitääkö tässä rueta pukeutumaan h*oramaisesti, kohdella miehiä ala-arvoisesti ja alkaa ryyppäämään joka viikko, että miehet kiinnostuisivat?
Otetaan satunnaisotannalla kymmenen miestä ja kymmenen naista, ja laitetaan ne viikonlopuksi samaan mökkiin. Miesporukasta erottuu lähes takuuvarmasti kaksi miestä, joilla on vipinää useiden ryhmän naisten kanssa, ja joiden seura kelpaisi melkein kaikille niistä kymmenestä naisesta. Kysymys voi olla hyvästä ulkonäöstä, hyvästä supliikista, aggressiivisuudesta tai mistä tahansa, mutta luultavasti miesporukasta erottuu pari tällaista.
Naisena miettisin ainakin itse, että tavoittelenko jompaa kumpaa noista kahdesta miehestä, ja jos tavoittelen, niin miksi ja mitä hyötyä siitä on.
Sama täällä. Jos ei pelaa ihmeellisiä pelejä, ei saa itkupotkuraivokohtauksia, ei yritä kyykyttää miestä, ei juoruile, ei ravaa baareissa tekemässä mustasukkaiseksi -- miehiä ei kiinnosta.
Olen hoikka, pukeudun siististi ja mielestäni naisellisesti (en yliseksikkäästi, mutta esim. hameisiin). Kohtelen miehiä mahdollisimman reilusti ja ystävällisesti. Sinkkuna saa silti olla.
Hyvän ystävän mies sanoi sen johtuvan siitä, kun en käyttäydy naisellisesti...
edes halua "naisellisesti" käyttäytyvää naista, jos se muka tarkoittaa pelien pelaamista ja testailua ja loputonta juoruilua tyttökaverien kanssa. Oma näkemykseni naisellisuudesta on vähän erilainen, mutta jos sillä nykyään tarkoitetaan jotain pissistelyä, niin sitten en edes halua naisellista naista.
no mikähän tämän ystäväsi miehen mielestä on naisellista käyttäytymistä jos ei se että on asiallinen ja pukeutuu hameisiin? Minulla on aina supenaisellinen olo kun puen hameen ja saappat ja hame on aina polviin saakka, mutta naisellisen mallinen....
ehkä me ollaan vaan liian hyviä nykyajan miehille, kun olemme "kilttejä" naisia siinä mielessä, että käyttäydymme aikuismaisesti ja asiallisesti... tiedä häntä...
No juurikin tämä mies oli sitä mieltä, että minun pitäisi olla "naisellinen" siten, että olisin ylitunteellinen vuoristorata ja miehiä kyykyttävä pissis.
Vaan kun haluan olla oma seesteinen itseni :( Jos ei miehille kelpaa, niin ei sitten...
...kaikkea usko, mitä jotkut miehet suustaan päästelevät. Ei miehet ylitunteellisia pissiksiä halua. Ehkä mies halusi vain lohduttaa sua sanomalla noin, ainakin liiotteli rankasti, vai oliko tuo sun oma tulkintasi miehen puheista?
Voihan tuossa totuuden siemen olla. Ehkä olet pidättyvä, etkä osoita miehille, joista olet kiinnostunut, että välität heistä todella. Miehet kaipaa ihan samaa mitä naisetkin useimmiten.
Mikähän on sitten miehekästä pukeutumista tai miehekkyyttä?
Onko verkkarit miehekkäämmät kuin farkut tai päinvastoin?
Naisellinen voi nainen olla tai nainen vaan mutta mies ei tiedä milloin on miehekäs.
Itse kun juttelen naisille yritän olla kuulostamatta nynnyltä mutta en myöskään hirveästi korota ääntäni enkä käyttäydy kovin suureleisesti koska pelkään pelottavani naisia tms.
Naisellisuus on pyhää mutta miehekkyys mikä voi sitten tarkoittaa jotain abstraktia polleana olemista voidaan tulkita kukkoilevaksi ja aggressiiviseksi. Mies ei saa olla 'mies'. Näin kai meille kaikille epäsuorasti lastentarhasta asti opetetaan.
En edes tiedä haluanko olla 'miehekäs'. On aika ristiriitaista että ainakin osa naisista haluaa nähdä sitä yllä mainittua miehekkyyttä mutta toisaalta se on kulttuurillisesti demonisoitu jossain määrin ja kaikki miehet eivät myöskään vain ole sellaisia, varsinkaan silloin kun törmäävät itseään kiinnostavaan naiseen. Naisesta välittävä 'herkempi' mies ei välttämättä käyttäydy naista kohtaan välttämättä juurikaan sen erilaisemmin kuin nainen ihastelemaansa miestä kohtaan, kun tunteita on pelissä.
olla muutenkin kuin käyttäytymällä kertomillasi tavoilla. Samoin kiinnostava. Oikeastaan tämän voisi vastata myös ap:lle ja muutamalle muulle kirjoittajalle. Monille miehille varmaan naisellisuuteen riittää naisellisten eleiden käyttäminen. Omasta mielestäni leikkimielinen ja huumorintajuinen nainen on kiinnostava. Leikkimielinenhän voi olla myös siten, ettei ole tippaakaan aggressiivinen, mikä taitaa ärsyttää joitakin miehiä.
Kuka on sanonut sinua tylsäksi? Ei kai vaan kyseessä ole itse tehty ylianalysointi?
Voi hyvin olla, että tietynlaiset miehet haluavat metsästää naisia. En kuitenkaan usko, että se kovin yleistä on. Lähtökohdat parisuhteelle siinä tilanteessa ainakin ovat huonot. Kun mietin kavereideni tyttöystäviä, tulee mieleen vain yksi pariskunta, jossa nainen pompottaa miestään. Kaikki muut suhtautuvat miehiinsä ystävällisesti tukien.
Toki voisi sanoa tylsäksi ihmistä, jolla ei ole mitään harrastuksia tai sosiaalista elämää.
"Toki voisi sanoa tylsäksi ihmistä, jolla ei ole mitään harrastuksia tai sosiaalista elämää. "
Oletkohan miettinyt, että nyky yheiskunnassa sinkkuina olevista nuorista (tässä tilanteessa naisista) suurin osa elää köyhyysrajan alapuolella jolloin ei kertakaikkiaan jää rahaa harrastaa mitään (muutakuin ehkä lenkkeilyä) tai käydä missään (jos pitää valita ostaa ruokaa vai viinaa, niin kukaan ei osta viina) ja nämä asiat verottavat sosiaalista elämää, koska 3 € kahvikupista kahvilassa voi yksinkertaisesti olla liikaa joskus! En kutsuisi tälläsiä ihmisiä tylsäksi, sillä yleensä tälläinen tilanne ei ole itseaiheutettu vaan siihen on joutunut pakosti (opiskelee, pieni palkkainen työ, kalliit vuokrat muut elämiseen menevät kulut). Näillä ihmisillä kuitenkin on mielenkiinnon kohteita, he eivät vain siinä elämäntilanteessa voi niitä toteuttaa!
kannattaa miettiä tarkkaan kuinka "tylsän" määrittelee
Kuinka paljon maksaa kahvikupillinen itse keitettynä? 5c? Keksi voikin maksaa jopa 10c. Nuorten naisten suosimat siiderit ovat kyllä kalliimpia (ja juomakelvottoman makuisia).
Minulle sosiaalinen elämä tarkoita kahviloissa ja baareissa ravaamista. Minulle se tarkoittaa ajan viettämistä hyvässä seurassa. Toki toisinaan vietän aikaa hyvässä seurassa kaupallisen viihteen parissa, mutta se ei ole olennaista.
Mikä vika lenkkeilyssä on? Lempiharrastuksiani. Opiskelijoille on tarjolla monenlaisia harrastusmahdollisuuksia erilaisten opiskelijajärjestöjen kautta suhteellisen edullisesti. (ei varmaankaan koske AMK:ta?) Joitain harrastuksia taloudellinen tilanne toki rajoittaa.
No eihän tässä kirjoittaja sanonutkaan etteikä viettäisi aikaa kavereidensa kanssa ja kyllä ymmärrän sen, että jos on talous tiukalla ei tule ensimmäisenä mieleen lähteä kavereiden kanssa kahville. EN tiedä missä päin suomea sinä asut, mutta pääkaupunki seudulla ei hirveästi nähdä kavereita kotona (yleensä pitkät välimatkat ja on helpompaa nähdä kaupungissa). Lenkkeily onkin mukavaa, harrastan sitä itsekin.
En väittänytkään, että kirjoittaja ei viettäisi aikaa kavereiden kanssa. Mikäli hän ei viettäisi aikaa kavereiden kanssa, voisi sanoa, että hänellä ei ole sosiaalista elämää. Tämä voisi tehdä ihmisen tylsäksi. Eipä ylianalysoida.
Asun pääkaupunkiseudulla, mutta en ole pääkaupunkiseudulta.
Jos miehet ovat sanoneet sua tylsäksi, ei ne varmaan ole tarkoittanut, että sun pitäisi olla vaikea tai narttumainen. Voi sitä olla mielenkiintoinen muutenkin.
Saattaa kyllä olla, että narttumaisuudella hetken pystyisi miestä hämäämään, mutta ei siitä pysyväksi lääkkeeksi ole.
Ehkä tuo tylsyys tarkoittaa, että olet yrittänyt tutustua miehiin, joiden arvomaailma poikkeaa omastasi. Ehkä ne miehet on halunneet käydä baareissa ja rellestää jne.Tai ehkä teillä ei ollut mitään keskusteltavaa, ehkä mies toivoi, että olisit kiinnostunut jostain jutusta, mistä hän.
En tiedä, mulle kelpaisi sellainen "tylsä" nainen.
Älkää nartuiksi muuttuko. Minäkään en ole ajatellut rentuksi pelimieheksi muuttua, vaikka se lyhyellä tähtäyksellä tilannetta parantaisikin.
"Mikähän on sitten miehekästä pukeutumista tai miehekkyyttä? "
Minusta miehekästä on se, että mie on aikuinen (henkisesti), hän ottaa vastuuta, arvostaa naistaan, asettaa perheen kavereiden edelle (tiedän, että kuullostaa oudolle, mutta tarkoitan sitä, että ei livistä kavereiden kanssa baariin ensimmäisenä lomapäivänä vaan asettuu viettämään ensisijaisesti aikaa perheen kanssa ja vasta sitten loma puolivälin tienoilla lähtee kavereiden kanssa jonnekin) siis tämä lähinnä siinä tilanteessa että lomat ovat puolisoilla samaan aikaan.
Miehekästä pukeutumista ei oikeastaan ole, on vain tyylikästä (esim. siistit farkut ja rento kauluspaita/siisti t-paita tai neule) ja junttimaista (vanhan ajan verkkarit, siis sellaset vanhat ja kuluneet, urheiluvaatteetkin voivat olla tyylikkäät!).
ja siksi et ole tavannut samanlaisia miehiä. Kyse on puhtaasti matemaattisesta todennäköisyydestä, millaisia miehiä eniten tapaat olit missä vaan. Älä lannistu. Kuvittele samaa kuin jos olisit lesbo: sinun olisi vaikea tavata sellaista naista jonka kanssa seurustella, koska lesboja on niin pieni osa väestöstä. Heteroa leikkiminen ja miehen kanssa väkisin seurusteleminen ei muuttaisi asioita parempaan, eikö vaan?
Naisen "tylsyys" taitaa useimmiten olla vakautta, yleistä "tervepäisyyttä", omillaan toimeen tulemista. Miltei aina miehelle on tärkeää olla parin vahvempi ja järkevämpi osapuoli. Jos naisessa on tiettyä "heitukkamaisuutta", tuntee mies olevansa perinteinen, kunnon äijä suhteessa naiseen. Hän voi aina olla varma, että oikutteleva muijansa tarvitsee kuitenkin "pelastajansa" sekä lohduttajaa itkukohtauksissaan. Jos mies on tätä lajiketta, hän ei ole sopiva kumppani vahvalle naiselle.
Tätä "vahva nainen" ilmaustahan käyttävät sellaiset pahimmanlaatuiset riivinraudat, joilla menee suhteet pieleen, kun miehet eivät jaksa olla riitelemässä joka asiasta ja tekemässä valtataistelua kaikesta parisuhteessa. "Vahvat naiset" haluavat valtataisteluita parisuhteessa, ja mielellään vielä niin että mies on sitten sen tyyppinen että alkaa läskit tummuun jos ei akka tottele. Sitten kun useimmat miehet eivät vaan jaksa tällaisia valtataisteluita eivätkä muutenkaan ole niin hirveän aggressiivisia, niin nämä "vahvat naiset" tulevat nettiin valittamaan kuinka miehet ovat nössöjä. Uskoisin, että tässä ketjussa käsitelty naisten tylsyysongelma on eri asia kuin tämä "vahva nainen" -juttu.