ENNUSTUS

Minä ennustan, että koulusurmat siirtyvät työpaikoille.
Mitä enemmän lomautuksia ja vittumaisia esimiehiä, sitä nopeammin pinna kiristyy ja tuloksia alkaa näkyä.

Ei tästä ole kauaakaan kun paperitehtaalle vietiin ase....

Kannattaisi siis vähän mietiä kuinka niitä työntekijöitä kohdellaan sekä pomojen että työkavereiden taholta....
3176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän muita työnantajia kohta ole,mutta miten saamme riistäjävaltion polvilleen, siinä pulma.

Äänestä

Koulusurmissa oli se vika,että surmaajaa oli kyykytetty koko ajan (tätä ei vain uskallettu kertoa,vaan sanottiin silmät pyöreinä : olipas yllätys,niin mukava ihminen jne ).Luulisi siellä työkavereiden selkäänpuukotusringissä jollain palavan päreet jo pelkästään työkavereiden vittuilusta.Ei kaikki pomot ole vittumaisia sillä joskus ja yleensä ne pahimmat vittuilijat löytyvät lähimmistä työkavereista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennustaja täällä näkee pitkälle kirjoitti:

Minä ennustan, että koulusurmat siirtyvät työpaikoille.
Mitä enemmän lomautuksia ja vittumaisia esimiehiä, sitä nopeammin pinna kiristyy ja tuloksia alkaa näkyä.

Ei tästä ole kauaakaan kun paperitehtaalle vietiin ase....

Kannattaisi siis vähän mietiä kuinka niitä työntekijöitä kohdellaan sekä pomojen että työkavereiden taholta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu