Taas näitä ongelmia, mutta nyt alan olla neuvoton...
Tutustuin kaverini ex mieheen jokin aika sitten, aiemmilla iskuyrityksillä en miehelle "lämmennyt",
mutta nyt kun tutustuimme, meillä synkkasi heti ja molemmat haluaisi vakavamman suhteen.
Ja sitten tulee se mutta; kyseisen miehen ex-tyttöystävä on ällistyttävän mustasukkainen, vaikka he eivät ole olleet yhdessä yli puoleen vuoteen. Nainen kyttää miehen tekemisiä kokoajan, jos näkee esimerkiksi miehen juttelevan jollekin naispuoliselle kaverilleen, saa siitä molemmat osapuolet osansa.
Heillä on lapsi ja aina tilaisuuden tullen ex tutkii miehen puhelimen, poistelee numeroita ja soittaa naispuolisille, joihin tämä on ollut yhteydessä.
Näin kävi myös minulle, tosin ennen kuin olimme tämän miehen kanssa tutustuneet; hän laittoi minulle tekstiviestin ja kysyi kyytiä naapurikaupunkiin. Tämän jälkeen ex oli saanut miehen puhelimen käsiinsä ja soitti minulle raivoten, että kuinka kauan olen jahdannut "hänen miestään".
Nyt mietityttää, mitä tästä jutusta tulisi?
Joudumme pitämään matalaa profiilia, jottei ex saisi vihiä tapailustamme, mutta eihän tämä voi
jatkua ikuisesti! Pelkään myös, että jos miehen ex saisi tietää, hän yrittäisi riistää oikeuden tyttären tapaamiseen. Eihän niinkään voi tehdä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
sappi kiehua. Voi prkele! Exälle ei kuulu pätkän vertaa mitä touhuilette. Ainoastaan lapseen liittyvät asiat. Sairasta!
Harvalla kanttia lähteä mukaan soppaan. Onko vaivan arvoista? Elätte omaa elämää. Exällä oma elämä..
ja valitettavaa, jos ei muuta mietittävää...
Miksi aikuisille on opastettava käytöstapoja?
...piti tosin itsekin miettiä, että haluanko osaksi tuosa mustasukkaisuus show'ta, mutta
tulin siihen tulokseen, ettei se kuolemaksi ole.
Jos exä alkaisi uhkailemaan/rupeaisi väkivaltaiseksi, voisin vain todeta, että
minkä kadulla voittaa käräjillä häviää.
Oletteko ihan kolmisin istuneet alas ja tehneet selväksi kuka on ex ja kuka on nyx. Miehet joskus osaavat esiintyä vapaina miehinä, vaikka ero entisestä on vähintään vaiheessa jos lainkaan taphtunut. Onko mies kertonut selvästi exälle suhteen olevan ohi, vai pääseekö ex kulkemaan miehen elämään miten lystää silloin kun sinä et ole paikalla? Selvitä asiaa rahallisesti.Kyllä kaikki selviää. Mies on avainhenkilö. Onko hän ollut johdonmukainen. Toisaalta, jos pariskunnalla on yhteinen lapsikin, on aivn luonnollista, että puolessa vuodessa eroaminen ei ole selvä asia vaan aivan kesken. Ehdotan että vetäydyt, ja annat heidän selvittää välinsä rauhassa. Silläkin riskillä, että sitten he menevätkin taas yhteen. Sehän voisi olla lapsenkin kannalta hyvä ratkaisu. Älä tee asiasta naisten välistä tappelua, vaan pyydä, että mies tekee tilanteen selväksi.
"Oletteko ihan kolmisin istuneet alas ja tehneet selväksi kuka on ex ja kuka nyx. Miehet joskus osaavat esiintyä vapaina miehinä, vaikka ero entisestä on vähintään vaiheessa jos lainkaan tapahtunut"
- Tiedän kyllä, että miehet osaa joskus olla näin paskamaisia, mutta kuten sanoin, erosta on kulunut jo yli puoli vuotta ja se johtui naisen uskottomuudesta. Tämän nainen on itsekin sanonut.
"Onko mies kertonut selvästi exälle suhteen olevan ohi, vai pääseekö ex kulkemaan miehen elämään miten lystää kun sinä et ole paikalla?"
- Todellakin on, muuttivat erilleen heti eron jälkeen, eikä mies ole pitänyt muuten yhteyttä, kuin lapsen takia. Siksi en ymmärrä, mikä exää riivaa. Uskoisin, että kun mies on hänet jättänyt pettämisen takia, hän ei olisi halunnut erota... Ja kuten sanoin, ex ei myöskään vielä tiedä meidän jutusta, koska olemme rauhassa seuranneet, mitä tästä tulisi...
Ja toiseen viestiin:
" Kaverin exään ei pitäisi sekaantua, jollei tahdo ongelmia. Naisten kesken se on kylläkin aika selkeetä, ettei kaverin exiin sekaannuta joten olisi sinun olevan tietoinen tulevista ongelmista jos siihen sotkuun lusikkasi iskit..."
- Tämäkin on niin yksilöllistä, esimerkiksi itselleni on aina ollut sama, alkaisiko joku kavereistani exäni kanssa, MENNYT ON MENNYTTÄ JA TULEVA TULEVAA, ja se siitä.
" Ja mitä vklisään tulee, niin hän tulee aina olemaan tekemisissä lapsen äidin kanssa pidit siitä tai et, heillä on yhteinen lapsi mikä varmasti on heille tärkeintä elämässä. Ja jos tämän "ex-parilla" onkin mahdollisesti jotain vispilän kauppaa vielä josta et ole tietoinen?? Ei nyt luulisi ex-vaimokkeen olevan noin hysteerinen, ellei heillä olisi vielä jotain meneillään.."
- Olen kyllä suhtautunut asiaan niin, ettei lapsen takia yhteydenpitäminen missään nimessä haittaa, ei lapsen pidä joutua erosta kärsimään. Sen verran tämän ex-parin suhteesta tiedän, ettei miehellä ole ollut mitään mielenkiintoa eron jälkeen exäänsä, muuta kuin olla tekemisissä lapsen takia.
Mutta kuten sanoin, ex taitaa vielä vinkua miehen perään, koska ero tavallaan oli "hänen syytä".
Jos hän ei ole onnellinen, ei ilmeisesti kukaan muukaan saa olla...
"Tutustuin kaverini ex mieheen jokin aika sitten, aiemmilla iskuyrityksillä en miehelle "lämmennyt",
mutta nyt kun tutustuimme, meillä synkkasi heti ja molemmat haluaisi vakavamman suhteen."
Niin... Kaverin exään ei pitäisi sekaantua, jollei tahdo ongelmia. Naisten kesken se on kylläkin aika selkeetä, ettei kaverin exiin sekaannuta joten olisi sinun olevan tietoinen tulevista ongelmista jos siihen sotkuun lusikkasi iskit...
Ja mitä vklisään tulee, niin hän tulee aina olemaan tekemisissä lapsen äidin kanssa pidit siitä tai et, heillä on yhteinen lapsi mikä varmasti on heille tärkeintä elämässä. Ja jos tämän "ex-parilla" onkin mahdollisesti jotain vispilän kauppaa vielä josta et ole tietoinen?? Ei nyt luulisi ex-vaimokkeen olevan noin hysteerinen, ellei heillä olisi vielä jotain meneillään..