Kauanko

Jos palkkanne olisi myöhässä, niin kauanko odottaisitte ennenkuin ottaisitte puheeksi työnantajanne kanssa. Minun työpaikassani on palkkapäi´vä liukuu eestaas, joskus odotan kolme päivää´ toisinaan viikon. Nyt ei ole vielä palkkaa näkynyt, vaikka meillä pitäisi palkkapäivän olla kuun 1. päivä. Siis näin lukee työsopimuksessani. Priaatteenani on ollut, että palkkaani en rupea kerjäämään, vaan kyllä se on tultava ajallaan. Tiedän kyllä , että on rahat tiukalla työnantajalla, mutta pitäisi edes neuvotella palkkojen myöhästymisestä, mutta ei mitään kuulu. kyllä se palkka on tähän mennessä vielä ainakin tullut, kuitenkin myöhässä.
5193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse en suostuisi moiseen "liukuun" laisinkaan.
Olen työpanokseni jo antanut ja palkkani siis ansainnut, toiseksi eihän omatkaan laskut
odota. Ei pankille lainaa voi maksaa "liukuvasti" takaisin.

Kolmas seikka, mielestäni on oikeus korkoon mikäli palkka myöhästyy?

Äänestä

"niin kauanko odottaisitte ennenkuin ottaisitte puheeksi työnantajanne kanssa"

Tuohon on vai yksi oikea vastaus.

Jos palkkaa ei näy tilillä palkanmaksupäivänä, niin yhteys heti työnantjaan/palkanlaskijaan.
Eli samana päivänä kuin palkka on sovittu maksettavaksi.

Äänestä
  • Palkanlaskijan työpäivä alkaa aamu kahdeksalta, ei sitä sen myöhäisemmäksi kannata jättää.

    Äänestä

ongelma minulla. Aloitin kesällä uuden työn aika pienessä yrityksessä. Palkkapäivä sovittu 15 päivä joka kuuta. Heinäkuussa ihmettelin miksi palkka ei näkynyt tililläni. Kyselin josko olisin antanut väärän tilinumeron. Numero oli oikein mutta hän kertoi että 15 päivä on se päivä kun palkka pistetään maksuun. Koska minulla eri pankki niin näkyi vasta 16 päivä tililläni. Elokuun palkkapäivä ajoittui lauantaille. Eli palkan olisi pitänyt olla jo perjantaina 14 päivä käytettävissä. Koska oli viikonloppu niin palkka pistettiin maksuun vasta maanantaina 17 ja oli tililläni vasta tiistaina 18 päivä iltapäivällä.Eli neljä päivää myöhässä. Näinhän palkanmaksun kanssa ei saa olla ja ajattelin ottaa puheeksi asian kunhan koeaika on ohi.

Äänestä

jos ei palkanmaksupäivänä olisi tilillä - kyllä sitä olisi ihmeissään! Heti vaan, ja saman tien muuallekin puheeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HELMI K kirjoitti:

Jos palkkanne olisi myöhässä, niin kauanko odottaisitte ennenkuin ottaisitte puheeksi työnantajanne kanssa. Minun työpaikassani on palkkapäi´vä liukuu eestaas, joskus odotan kolme päivää´ toisinaan viikon. Nyt ei ole vielä palkkaa näkynyt, vaikka meillä pitäisi palkkapäivän olla kuun 1. päivä. Siis näin lukee työsopimuksessani. Priaatteenani on ollut, että palkkaani en rupea kerjäämään, vaan kyllä se on tultava ajallaan. Tiedän kyllä , että on rahat tiukalla työnantajalla, mutta pitäisi edes neuvotella palkkojen myöhästymisestä, mutta ei mitään kuulu. kyllä se palkka on tähän mennessä vielä ainakin tullut, kuitenkin myöhässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu