Suomalaisten kansanmurha Venäjällä 1922 -> 20xx

Mielestäni on hämmästättyvää kuinka vähän Suomessa puhutaan Inkerin etnisestä puhdistuksesta, kansanmurhasta. Myös Karjalan Tasavallassa suoritettu etninen puhdistus täyttää kaikki kansanmurhan tunnuspiirteet. Inkeri oli enemmistöltään täysin suomalainen vielä 1930-luvulla. Karjalaiset oli vielä 1900-luvun alussa lähes neljännesmiljoona, pari vuosikymmentä myöhemmin vain 100.000. Nykyään karjalaiset ovat noin 9% vähemmistö omassa maassaan. Pietari, joka sijaitsee Inkerissä, oli yksi suurimmista suomalaiskaupungeista pitkään, vielä 1900-luvun alussa, ennen Bolshevikkeja oli Pietarissa arviolta 35 - 50.000 suomalaista, Inkerin maaseudut olivat täysin suomalaisia. Inkeriläisiä oli arviolta 220.000. Inkerissä oli esimerksi lähes 300 suomenkielistä koulua vielä 30-luvun alussa, Pietarin Sanomat ja muitakin suomenkielisiä sanomalehtiä julkaistiin. 1937 suomenkielestä tehtiin käytännössä laiton, kaikki koulut ja julkaisut lakkautettiin. Ihmisiä alkoi kadota joukkohautoihin (esm. Lovashovo) tuhansittain, vielä suurempi määrä häädettiin NL:n kuolemanleireille. Nämä ihmiset joutuivat kansanmurhan uhriksi. Neuvosto-venäläiset suorittavat täysin kansallisuuteen ja etniteettiin perustuvan etnisen puhdistuksen alueella, kyseessä on kansanmurha joka jostain syystä on vaiettu. Miksi näin ?
6381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

West End ja East End ovat ihan eri juttu. Suomessa on sitäpaitsi kovasti tapana piilottaa itäiset juurensa - jos niitä on.

Äänestä
  • Näiden itäisten juurien piilottamiseen syy juuri tässä Inkerin kansanmurhassa ? Suomettuneisuuden aika (joka ei oikeastaan koskaan edes päättynyt) vaati että Neukkulaa ja Itäslaavia ei saa arvostella. Kansanmurhakin sivuutettiin olan kohautuksella ? Olisi kyllä jo aika nostaa tämä suomalaisten kansanmurha tapetille. Täälläkin meuhkataan jostain olemattomasta Lappeenrannan puistosta kun samaan aikaan parisataa kilsaa itärajasta makaa kymmeniätuhansia suomalaisia jotka murhattiin suomalaisuuden tähden.

    Äänestä

  • Punakangas kirjoitti:

    Näiden itäisten juurien piilottamiseen syy juuri tässä Inkerin kansanmurhassa ? Suomettuneisuuden aika (joka ei oikeastaan koskaan edes päättynyt) vaati että Neukkulaa ja Itäslaavia ei saa arvostella. Kansanmurhakin sivuutettiin olan kohautuksella ? Olisi kyllä jo aika nostaa tämä suomalaisten kansanmurha tapetille. Täälläkin meuhkataan jostain olemattomasta Lappeenrannan puistosta kun samaan aikaan parisataa kilsaa itärajasta makaa kymmeniätuhansia suomalaisia jotka murhattiin suomalaisuuden tähden.

    http://anthroforum.com/showthread.php?p=249080#post249080

    vaatii kirjautumisen

    Äänestä

  • Punakangas kirjoitti:

    Näiden itäisten juurien piilottamiseen syy juuri tässä Inkerin kansanmurhassa ? Suomettuneisuuden aika (joka ei oikeastaan koskaan edes päättynyt) vaati että Neukkulaa ja Itäslaavia ei saa arvostella. Kansanmurhakin sivuutettiin olan kohautuksella ? Olisi kyllä jo aika nostaa tämä suomalaisten kansanmurha tapetille. Täälläkin meuhkataan jostain olemattomasta Lappeenrannan puistosta kun samaan aikaan parisataa kilsaa itärajasta makaa kymmeniätuhansia suomalaisia jotka murhattiin suomalaisuuden tähden.

    Ja olivatko surmatut oikeastaan edes suomalaisia? Vai karjalaisia? Vai äyrämöisiä ja savakoita? Väestökirjanpitoon merkityn suomalaisuuden takiahan heidät surmattiin. Tulee vain mieleen, miten oikein oli kaupata heille ja heidän esi-isilleen täysmääräistä suomalaisuutta etenkään kun sillä ei tainnut olla yksiselitteistä pohjaa.
    Rajan länsipuolelta kotoisin olevat sanovat usein itseään karjalaisiksi.

    Äänestä

Elintasopakolaisia palvelustöissä. Inkerissä taas Venäjän historiallinen kielivähemmistö - syntynyt ruotsinvallanaikaisen etnisen puhdistuksen tuloksena.

Äänestä
  • Sinä "vertaaja" olet aivan oikeassa, kun muistutat menneisyyden tapahtumista, jotka liittyvät 1600-lukuun. Silloin Ruotsi sai valta-alueeseensa Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin, johon kuului sekä Laatokan Karjala että Taka-Karjala, joka tunnetaan nykyään Suomen Pohjois-Karjalana. Noilla uusilla alueillaan Ruotsi järjesti barbaarisen raakalaismaisen etnisen puhdistuksen. Sen seurauksena Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin alkuperäinen ortodoksinen karjalaisväestö osittain surmattiin ja suuri osa väestöstä pakeni Venäjälle, osa Tverin alueelle saakka. Ja toisaalta Ruotsi asutti suunnitelmallisesti Inkerinmaata ja Käkisalmen lääniä luterilaisuskoisella väestöllä. Toki osa alkuperäisestä ortodoksiväestöstä vaihtoi uskontonsa luterilaiseksi ja jäi asumaan vanhoille asuinsijoilleen. Huomionarvoista on kyllä sekin, että myös osa ortodoksikarjalaisista onnistui jäämään Ruotsin alueelle ja sen peruna ortodoksisia "väestötaskuja" on edelleen mm. Liperin Taipaleella ja Polvijärven Sotkumassa, samoin Ilomantsissa. Siis Suomen nykyisistä ortodokseista kaikki eivät ole viime sotien jälkeistä evakkoväestöä.

    Kun nykyään puhutaan inkeriläisistä, Inkerin suomalaisista, niin he ovat Inkerinmaalle erityisesti 1600-luvulla muuttaneen suomalaisväestön jälkeläisiä ja muuttihan erityisesti Pietariin runsaasti suomalaisia myöhemminkin Venäjän vallan aikana. Ensin tuli Pietari Suuren raja ja sitten raja siirtyi vielä lännemmäksi Kymijoelle asti. Kaksisataa vuotta sitten raja siirtyi Tornion- ja Muonionjoelle. Sata vuotta sitten Pietari oli toiseksi suurin "suomalaiskaupunki" Helsingin jälkeen ja Viipuri kolmanneksi suurin.

    Tiedämme ja tunnemme myös Venäjän vallankumouksen jälkeen itärajan taakse muuttaneen ja osittain sinne myös muilutetun suomalaisväestön. Kovan kohtalon alaiseksi joutui suomalaisjuurinen väki myös Neuvostoliitossa. Barbaarista raakalaisuutta ovat suomalaisia ja karjalaisia kohtaan harjoittaneet niin Ruotsi kuin Neuvostoliittokin. Oikein hyvä, että sinä "vertaaja" otit tässä yhteydesä esille kokonaiskuvion.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Punakangas kirjoitti:

Mielestäni on hämmästättyvää kuinka vähän Suomessa puhutaan Inkerin etnisestä puhdistuksesta, kansanmurhasta. Myös Karjalan Tasavallassa suoritettu etninen puhdistus täyttää kaikki kansanmurhan tunnuspiirteet. Inkeri oli enemmistöltään täysin suomalainen vielä 1930-luvulla. Karjalaiset oli vielä 1900-luvun alussa lähes neljännesmiljoona, pari vuosikymmentä myöhemmin vain 100.000. Nykyään karjalaiset ovat noin 9% vähemmistö omassa maassaan. Pietari, joka sijaitsee Inkerissä, oli yksi suurimmista suomalaiskaupungeista pitkään, vielä 1900-luvun alussa, ennen Bolshevikkeja oli Pietarissa arviolta 35 - 50.000 suomalaista, Inkerin maaseudut olivat täysin suomalaisia. Inkeriläisiä oli arviolta 220.000. Inkerissä oli esimerksi lähes 300 suomenkielistä koulua vielä 30-luvun alussa, Pietarin Sanomat ja muitakin suomenkielisiä sanomalehtiä julkaistiin. 1937 suomenkielestä tehtiin käytännössä laiton, kaikki koulut ja julkaisut lakkautettiin. Ihmisiä alkoi kadota joukkohautoihin (esm. Lovashovo) tuhansittain, vielä suurempi määrä häädettiin NL:n kuolemanleireille. Nämä ihmiset joutuivat kansanmurhan uhriksi. Neuvosto-venäläiset suorittavat täysin kansallisuuteen ja etniteettiin perustuvan etnisen puhdistuksen alueella, kyseessä on kansanmurha joka jostain syystä on vaiettu. Miksi näin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu