kumpa sotkut selviäis ja elämä alkais taas voittamaan aina keväällä tulee helvetinmoinen vapauden kaipuu halu mennä tuntea oppia tuntemaan...nykyään perheellisenä ei siihe pysty on vaan helevetinmoinen ahdistus mikään ei tunnu miltään ja missään ei oo mitään järkee
Halu keskustella oman kumppanin kanssa on poissa halu rakastella halu suukotella ja halia on poissa - tää tuli tää vapauden kaipuu paljon rankemmin tänävuonna kuin viimevuonna.... nyt jo itsestänikin tuntuu että loppu häämöttää lasten kanssa tässä vielä porskuttaa jollainlailla arkea mutta mies voisi olla muualla -en kestä sitä... en jaksa olla tuon ihmisen kanssa en ainakaan koko loppuelämääni mietin näitä kysymymksiä mielessäni m itä haluan tarvitsen ja miten ne toteutan .... jos ei ole tyytyväinen elämäänsä sille kai on tehtävä jotain se mihin lähtisin tai mitä päätän pitää minun itse selvittää .... ja muutaman pölyisen luurangonkin mun pitäisi kaapista heittää ulos jotta voisin jatkaa elämääni sillä ne kolistelee sielä välillä niin kovaa että ajatukset pysähtyy ja sydän pamppailee mitä jos olisin valinnut toisin aikoinani mikä minut sai valitsemaan tuon ihmisen jonka kanssa muutaman lapsenkin (ihanan lapsen )sain .... pelottaa ajatus että tässä tää nyt on mun loppuelämäni kyllä mulle täytyy olla jotain muuta jotain parempaa vieläkin parempaa kuin tämä ....
Mikään ei riitä!
Halu keskustella oman kumppanin kanssa on poissa halu rakastella halu suukotella ja halia on poissa - tää tuli tää vapauden kaipuu paljon rankemmin tänävuonna kuin viimevuonna.... nyt jo itsestänikin tuntuu että loppu häämöttää lasten kanssa tässä vielä porskuttaa jollainlailla arkea mutta mies voisi olla muualla -en kestä sitä... en jaksa olla tuon ihmisen kanssa en ainakaan koko loppuelämääni mietin näitä kysymymksiä mielessäni m itä haluan tarvitsen ja miten ne toteutan .... jos ei ole tyytyväinen elämäänsä sille kai on tehtävä jotain se mihin lähtisin tai mitä päätän pitää minun itse selvittää .... ja muutaman pölyisen luurangonkin mun pitäisi kaapista heittää ulos jotta voisin jatkaa elämääni sillä ne kolistelee sielä välillä niin kovaa että ajatukset pysähtyy ja sydän pamppailee mitä jos olisin valinnut toisin aikoinani mikä minut sai valitsemaan tuon ihmisen jonka kanssa muutaman lapsenkin (ihanan lapsen )sain .... pelottaa ajatus että tässä tää nyt on mun loppuelämäni kyllä mulle täytyy olla jotain muuta jotain parempaa vieläkin parempaa kuin tämä ....
Mikään ei riitä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiedätkö.. tuo juttu kalahti niinsanotusti ohtaan minua!!!
joku jossain tuntee niinkuin minä. hienoo.
Mene ihmeessä kunnon ruummiilliseen työhön ja uuvuta itses täysin niin tiedät että olet olemaassa jos ei muuta niin mene metsätöihin tai käänä vaikka suuria kiviä nurin .
Tiedät ainakin olevan olemassa . sulla taitaa olla liian helppoa kaikki et joudu mitään tekemään ja vastuunotto on aika heppoista kait kun ei perhe ja varsinkin lapset ja heidän kanssa olo ja elo ja tekeminen kiinnosta mitenkään.
Mene vaikka autiolle saarelle yksinään ilman mitään tarvikkeita ehkä sitte tulee jotain mieleen ja osaa jotain arvostaa ja välittää ja tuntuu joltakin .
Kuulostaa niin tyhjänpäiväiseltä ongelmasi jonka olet itsellesi tehnyt .
Aivan liian itsekeskeiseltä , ei ihmisellä pidä aina olla vain hyvä olo vaan on tehtävä jotain joskus kaikki nimittäin tulee ykstoikooiseksi jos ei tarvii ponnistella mihinkään .
Voisit varmaan vähintäinkin mennä opiskelemaan jotain uutta johon on pakko miettiä ja tehdä töitä
pysyy vapaana eikä mene naimisiin ja tee lapsia. Eipähän ole kenessäkään kiinni ja tuo helvetillinen vapauden kaipuu on ja pysyy, ainakin mulla.
Täytyy mennä, otanpa luudan ja lähden... nyt on neidon mentävä on on noidista lentävä, käyn tulella taivaan ja loitsut raikuen soooiiiii.....
lapset kuitenkin on tehty ja naimisiin en todellakaan ole menossa kuitenkin kannan vastuuni että lapsilla on onnellinen elämä että heillä on hyvä olla on suurin vastuu jota joudun kantamaan ... elämä kasvattaa sanotaan mutta ...silti tuntuu etä sekään ei riitä
juuri niin.. samaa mieltä naimisiinmenoista. Onnekseni minulla jo kasvattamisen vastuukin jo varsinaisesti päättynyt, eihän nuorta aikuista tarvitse enään kasvattaa.. jo lentänyt pois tuo on pesästään vaikkakin vanhemmuus ei päätykkään koskaan ainahan niitä huolia ja murheita mutta myös iloa ja onnea. Niin elämän sanotaan opettavan.. opettaako se koskaan tarpeeksi..ja oppiiko ihminen virheistään.. mitä voisi viellä tehdä tai koittaa paremmin.. ja jotain ihminen aina halajaa... onko se jotain saavuttamatonta..
Ymmärrän hyvin tunteesi, itsekin joskus samanlaisessa tilanteessa olleena. Tee omat päätökset itse, mutta myös itseäsi sekä toista arvostaen. Lapset vaistoavat tunteesi, eikä se liene hyvä malli heille, jos vanhemmat eivät hellittele ja näytä toisilleen tykkäämistään.
Maltti on valttia, riistetty vapauskin usein itse luotu tunne. Olen itse kirjoittanut ikäänkuin päiväkirjaa, silloin kun on ollut oikein vaikeaa, se helpottaa jollain tavalla.
Elä tässä päivässä, opettelen itse tätä neuvoa noudattamaan myös..
Mitäs vielä, hirveästi ajatuksia, vaan jokaisen on itse erehdyksensä elettävä. Voimia sulle!