Avioerostani on jo aikaa puolitoista vuotta. Olen niin väsynyt tähän omaan olotilaan. Kun vieläkin tunnen suunnatonta vihaa exää ja hänen uutta naistansa kohtaan, jonka kanssa hän petti minua pitkään ennenkuin avioliittomme loppui. En jaksaisi enää hetkeäkään näitä tunteita mutta sieltä ne tulee aina uudelleen ja uudelleen pintaan.
Olen itse elänyt elämää laastareiden ja muiden suhteiden merkeissä täs eron jälkeisen elämän. Olen myös elänyt yksin ja välillä vähemmän yksin.
Nyttenkin olen suhteessa ja kaiken pitäisi olla hyvin. Tunnen välistä itseni mielisairaaksi näiden vihantunteiden kanssa. Tuntuu aivan kamalalta kun tämä nainen on lasteni äitipuoli ja lapsia lahjotaan ja lellitään aina tässä kodissa.
Miten saisin vihani helpottamaan ja itseni siihen "kuntoon" etten enää jaksaisi välittää. Joudun juuri lasten takia kuulemaan tuosta naisesta viikottain ja se on raskasta. Tunnen myös suurta vihaa exääni kohtaan mutta sillä on taas toiset kasvot. Koska hän oli se joka asui ja eli meidän perheen keskellä ja rikkoi sen omilla tarpeillaan. Haluaisin vaan päästä tuosta turhasta vihasta eroon ja nyt olisi jo mielestäni aika ettei tuota tarvitsisi kokea.
Olen itse elänyt elämää laastareiden ja muiden suhteiden merkeissä täs eron jälkeisen elämän. Olen myös elänyt yksin ja välillä vähemmän yksin.
Nyttenkin olen suhteessa ja kaiken pitäisi olla hyvin. Tunnen välistä itseni mielisairaaksi näiden vihantunteiden kanssa. Tuntuu aivan kamalalta kun tämä nainen on lasteni äitipuoli ja lapsia lahjotaan ja lellitään aina tässä kodissa.
Miten saisin vihani helpottamaan ja itseni siihen "kuntoon" etten enää jaksaisi välittää. Joudun juuri lasten takia kuulemaan tuosta naisesta viikottain ja se on raskasta. Tunnen myös suurta vihaa exääni kohtaan mutta sillä on taas toiset kasvot. Koska hän oli se joka asui ja eli meidän perheen keskellä ja rikkoi sen omilla tarpeillaan. Haluaisin vaan päästä tuosta turhasta vihasta eroon ja nyt olisi jo mielestäni aika ettei tuota tarvitsisi kokea.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aikoinaan minutkin jätettiin toisen naisen takia. Viha kohdistui minulla enemmänkin tuohon uuteen naiseen, kuin kumppaniini. Meinasin oikeasti sairastua tuohon vihaan, ahdistukseen...mutta ymmärsin jossain vaiheessa, niin kuin itsekin olet havahtunut, että tuo tunne ei tee sinulle hyvää. Ethän halua kärsiä. Vaan elää täyttä elämää. Vapaana ja onnellisena. Siinä on juuri hyvä alku. Alkaa korjata itseään. Ja tilanteeseesi varmasti auttaisi keskustelu esim. psykologin kanssa. Vihasta ja muista "sairastuttavista" tunteista pääsee irti. Kun antaa itselleen ja puolisolleen/uudelle kumppanille anteeksi. Ja hyväksyy tapahtuneen. Näin itse asian näen. Ja omalla kohdallani se oli ainoa vaihtoehto.
Hae rohkeasti apua esim. terveyskeskuksesta lääkärin kautta, tai suoraan psykologille soittaen. Tai yksityispuolelta psykologipalveluista.
Voimia. Olet vahva nainen!
Kannattaa päästä exästä eroon niinkin täydellisesti, ettet kuule hänestä mitään. Varmaankin yhteiset lapset vaikeuttaa tilannettasi?
Minulla ja exällä ei ole lapsia, mutta ensimmäinen vuosi meni hyvinkin ristiriitaisissa tunnelmissa. Yritettiin olla eron jälkeen "kavereita", tai jotain, käyttäytyä sivistyneesti. Soiteltiin joskus ei kuitenkaan aivan viikoittain. Joskus tavattiin jonkun käytännön asian yhteydessä. Ne sujui ok, kun eivät kestäneet liian pitkään. Mutta liian pitkään kun oltiin yhdessä alkoi taas tulla kärhämää ja mulla noisu vitutus, että minkä helvetin takia olen missään tekemisissä sen kanssa. Eipä se tietty pahaa mulle halunnut, me vaan ei voitu olla. Kun sillä oli vielä se uusi akkakin. Sori vaan.
Vasta kun kuudennentoista kerran jälkeen sille meni jakeluun etten halua enää kuulla siitä, niinkuin en kuullut ennen ensimmäistä tapaamistammekaan, niin vasta sitten alkoi hellittää. Viikko kerrallaan, kuukausi kerrallaan. Välillä toki vedet silmiin jostain tuli kun muisteli miten joskus oli hyvin ja nyt ei olekaan...
Vähitellen oma elämäni alkoi muokkautua ja sopeuduin siihen "yksinäiseen" elämään. vasta kun olin siihen sopeutunut kykenin edes nauttimaan miehen läheisyydestä. Toki pari laastaria oli kokeiltu mutta enemmän vaan vitutti että sellaiseen sorruin ;)
Nykyään mies ei kuulu edes satunnaiseen elämääni. Viime jouluna ei edes korttia!! mikä tietty tuntui hiukan pahalta ensin mutta järkeilin sen hyväksi, ja sitten se myös tuntui hyvältä.
Kolmatta vuonna vapaalla jalalla enkä voisi tätä vaihtaa uuteen suhteeseen ainakaan ihan helpolla :)
Itse erosin omasta halustani eikä exällä ollut uutta naista eli pettämisestä ei ollut kyse, joten en ole varmaankaan oikea henkilö kommentoimaan asiaa siinä mielessä.
Melkein sanoisin, että jos exän näkeminen aiheuttaa voimakasta vihaa niin ehkä voisi olla hyvä pitää taukoa suhteesta. Oletko lukenut Fisherin Jälleenrakennus-kirjan. Siinä käsitellään tuota viha-asiaa.
Itse en vihaa exää mutta ärsyttää kun hän edelleen nälvii minua milloin mistäkin. Oikeastaan ihmettelen exän käytöstä, itse kun haluaisin olla hänen kanssaan neutraaleissa väleissä. Tapailen häntä erinäisten asioiden vuoksi aina silloin tällöin ja minusta me voisimme olla sellaisia "kavereita".
Olen lukenut Fisherin kirjan jne. Tässä takana paljon asioita joihin en nyt mene. Exän kanssa tekemisessä vain ja ainoastaan lasten asioissa. Omat tunteeni häntä kohtaan ovat oma asiansa ja ne juontaa taas kaikesta koetusta. Kertaakaan en ole häntä takaisin haikaillut ja päätin silloin et se loppui tähän.
Tuo vihan tunne kun ei vaan helpota tuota toista naista kohtaan. Haluaisin olla täysin neutraali kaikissa asioissa, mutta siihen en pysty. No ehkä sitten kun saan enemmän vuosia ja siellä ei tapahdu niin paljon ymmärtämättömiä asioita. Esim. rattijuopumista lapset autossa... (ihan vain ettette käsitä minua väärin).
No kai se siitä ajan kanssa, olen ammattilaisellakin käynyt keväällä mutta silloin yritin vahvistaa omaa luottamustani exään lasten isänä. Ja ammattilainen sitten totesi että tämä tässä ja enää ei tarvitse sitten tapailla. No toivotaan että tästä pääsee eteenpäin... joku kaunis aurinkoinen päivä.
Kun se kauhea vihantunne seuraavan kerran tulee, istu alas ja mieti, mistä se tulee. Mistä se oikeesti tulee! Onko se loukattua ylpeyttä? Riittämättömyyttä? Rakkautta entiseen puolisoon? Mustasukkaisuutta?
Ei viha "vain" tule. Kun se tulee, se tulee jostakin sinusta ja sinun satutetuista tunteistasi. Vasta kun tiedät, mikä osa sinussa reagoi niin voimakkaasti, voi olla itsellesi armollinen ja päästä irti siitä.
Minulla oli aivan kauhea viha. Sellainen, joka valtasi koko kropan vyöryessään päälle. Vasta kun pysähdyin miettiin, että mistä se tulee (terapeutti auttoi), niin tajusin, että taustalla oli hyvinkin raadollinen "ylpeys on saanut kolauksen"-tunne. Loukatun naisen sydroomaksi sitä itse kutsuin....
Sitten oli pakko alkaa miettiin asioita uudella tavalla. Kasvattaan oikeaa nahkaa ympärille. Ymmärtään, että muut tekee mitä tekee, mutta vain ja ainoastaan minä voin ja saan määrätä itsestäni ja tuntiestani. Valta tuntiestani oli aiemmin exlläni ja hänen uudella, vaikka he eivät siitä edes tienneet. Sitä en halunnut heille antaa, vaan otin sen takaisin itselleni.
Nyt menee paremmin. Kun tunteisiin tutustuu, niitä voi myös hieman ohjailla siten, että ne eivät ohjaile holtittomasti meitä. Se on elämänhallintaa parhaimmillaan.
jos tunteena on inho exää kohtaan? Siis aivan karmea puistattava inho, näkyy myös ulkopuolisen silmään. Johtuu väkivaltaisuuksista ja pettämisistä ym. Halusin itse eron yli 5 vuotta sitten. Alkuun oli viha, mutta nykyään pelkkä inho. Olen joutunut viime aikoina muutaman kerran olemaan hänen kanssaan tekemisissä, ihno tulee esiin puistatuksena ja oksettavana tunteena. Paha olo kesti viimeksikin koko illan
Erostahan on kulunut VASTA 1, 5 vuotta! (Ei siis jo 1, 5 vuotta.)
Lisäksi kirjoitat: "Olen itse elänyt elämää laastareiden ja muiden suhteiden merkeissä täs eron jälkeisen elämän."
Mieleeni tuli, että ehkäpä tuossa piilee yksi vastaus vaikeuksiisi, sillä milloin/millä ajalla sinä oikeastaan olisit ehtinytkään eroa työstääkään ?
(Lapsetkin olemassa ja käynet myös töissä.)
Saattaa olla jopa niin, että olet piilotajunnassasi itseesi tyytymätön johtuen laastarisuhteilusta ja jotenkin tiedostamattasi purat myös sen exään ja hänen nyxään.
Ystävällisin terveisin, eräs jätetty
vaikka itse erosin omasta halustani ja lapsia ei ollut. Ero oli helpotus, mies oli hyvin vaikea, pettänyt hän ei kertaakaan. Mulla on erosta kaksi vuotta, siltikin vielä toisinaan mietin pitäisikö mennä eroseminaariin tms. että osaisi elää tätä elämää nyt.
Laastarisuhteita on ollut - varmasti: yksi kuuma lomaromanssi, yksi mies, joka olisi halunnut perustaa kanssani perheen (jonka jätin) yksi hylätyksi tuleminen, joka vaivaa vieläkin. Eli kaikenlaista on yritetty, pääosin kuitenkin elän elämääni sinkkuna. Ystäviä on, työtä, harrastuksia, kaikkea ns. kivaa. Silti olo on vieläkin välillä hyvin lohduton, yksinäinen ja hylättykin (hullua, vaikka en varsinaisesti ole hylätty).
Tuli mieleen, voisitko sanoa ex-miehellesi, että hoidat lapsia koskevat asiat vain hänen kanssaan? Ei sinun tarvitse olla "ystävää" kenenkään toisen naisen kanssa. Jokainen valitsee itse ystävänsä ja ne ihmiset joiden kanssa on tekemisissä.
Lisäksi olen eri mieltä tosta vihan tatuttamisesta. Viha on ihan oikeutettu tunne, ei sitä tarvitse hävetä. Se pitää käydä läpi samalla tapaa kuin surukin. Sinua on loukattu ja SAAT olla loukkaantunut. En tiedä päteekö tämä sinuun, mutta lakkaa vertaamasta omaa tilannettasi exääsi. Sinulla ei esim. tarvitse olla uutta miestä, vaikka exälläsi onkin toinen. Sinun pitää oppia rakastamaan nyt itseäsi, ei ketään muita. Vasta sitten voit jatkaa eteenpäin.
Sinun kannattaisi mennä terapiaan, jossa annetaan keinot siihen, miten pääset yli vihan tunteistasi ja voit jatkaa omaa elämääsi. Tsemppiä Sinulle!
meni 5 vuotta kun kävin eroani läpi,vaikka tein sitä jo ennen eroa.Ex.llä on ollut koko ajan kumppani,eli sama jonka kanssa seurusteli jo ennen eroamme.
Mutta,myös laastari-suhteen kokeneena,voin kertoa,että vasta kun laastarisuhde loppu,aloin elää omaa elämääni.
Ja eipäs tunnu yhtään pahalta enää nämä viikonloput,vaikka yksin olenkin.Kyllä minäkin vihasin ex.ää kauan,enkä halunnut nähdä,mutta nykyisin en juuri noteeraa,toivon vaan hyvää elämää hänelle myös.
Eli aika tekee tehtävänsä,ja itseä olen oppinut rakastamaan,viimeinkin.Kävin kyllä eroseminaarin,kun erosta oli aikaa 2 vuotta,ja olin aviossa vuosikymmeniä,sanotaan,että,mitä kauemmoin aviossa,sitä kauemmin kestää erosta toipuminen.
Pitänee paikkaansa,kohdallani.Olisinko onnellinen,jos olisin jäänyt avioliittoon,jossa oli pettämistä,väkivaltaa,jatkuvaa pelkoa ym.Olihan hyviäkin asioita,mutta?
Näin on parempi,ja itse erosin,miksi mitään katuisin enää.
Itseään ei saa hylätä.