KARAOKEKILPAILUT

Kisoihin osallistuja

Olipa isot tai pienet kilpailut, niin aina täällä kirjoitetaan, kuinka on väärät valinnat, tuomarit puolueellisia, sääntöjä ei noudateta jne.
Niin varmasti useasti onkin.
Nyt olisi kilpailujen järjestäjien aika tarkistaa omat säännöt ja jos niitä ei voi noudattaa, niin sitten muuttaisi ne, mutta laulajien kannalta on tosi ikävää, jos esim. ammattilaiset osallistuvat harrastajien kisoihin ja nappaavat pokaalit tai toisille annetaan eri vapauksia kuin toisille, myös edellisten vuosien voittajat ovat edelleen kilpailuissa mukana jne.
Olisi kohtuullista myös kertoa mitkä asiat vaikuttivat voittajien valintoihin.
Muuten on kyllä mukava, että on monenlaisia karaokekilpailuja, mutta säännöistä olisi kyllä pidettävä kiinni.
Tässä olisi hyvä aihe keskusteluun noin yleisesti, miten ne pitäisi olla ja mitä pitäisi huomioida.

15

2815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karaoken harrastaja

      Olen myös silloin tällöin kilpaillut. Mutta en uskalla mennä isoihin kilpailuihin mukaan. Toisaalta kun olen ollut kuuntelemassa niin siellä on tosiaan niin ammattimaisia laulajia ettei meikäläisellä sinne kärkisijoihin olisi mitään mahdollisuuksiakaan. Täytyy antaa heidän jotka osaa laulaa niin sitten vaan osallistua.

      • Kisoihin osallistuja

        Hm... mietin...miksi et uskalla mennä isoihin kilpailuihin mukaan? Jos ne on tarkoitettu harrastajille, niin ammattilaiset saavat itse hävetä, jos tulevat pilaamaan harrastajien kilpailut.
        Ei kilpailuihin pidäkään osallistua sillä mielellä, että pitää päästä kolmen parhaan joukkoon ja jos epäilee, ettei pääse, niin ei voi osallistua. Tietysti aina pitää pyrkiä parempiin sijoituksiin ja kehittää omaa laulutaitoaan. Vain osallistumalla saa kokemusta ja rohkeutta. Älä luovuta, en minäkään.

    • utelias?

      Kiinnostaisi kovasti tietää, missä muuallakin tälläistä toimintaa harrastetaan?...

      Oliko valinnat "vääriä", vai mitä tarkoitat tuolla ammattilaisilla ja viime vuoden voittajilla?...
      Se vähän kummastuttaa, jos kilpailuiden järjestäjät eivät edes itse tiedä sääntöjään?. Ja jos vielä, nämä säännöt kuitenkin ( yleisesti ottaen ) luetaan ennen kilpailun alkua?. Vai mahtoikohan nekin jäädä sitten lukematta, kun muutenkin vaikuttaa siltä, että kisassa toimittiin sääntöjen vastaisesti, vai tarkoititko sitä?

      • Kisoihin osallistuja

        Olen lukenut näitä viestejä täällä ja aina kun joku kisa on päättynyt, niin sama valitus. En siis puhunut mistään yksittäisestä kisasta missään, mutta tuloksia lukiessa, niin jotain on perääkin mm. ammattilaisuudessa.
        Se ammattilaisuus on joskus vaikea erottaa, mutta jos on esim. suorittanut jonkun musiikkialan pätevyyden ja vieläpä elättää sillä, niin on varmasti ammattilainen ja en puhunut vain viime vuoden voittajista, vaan yleisesti samojen kisojen aikaisempien vuosien voittajista. Eihän tangokuningas tai -kuningatarkaan tai missit enää hae titteliä, jos on jo sen saanut. VAI?
        Ihan yleisesti toivoin tähän keskustelua, ettei kohdistettais mihinkään, eikä kehenkään.
        Luetaanko muuten aina säännöt ennen kisaa, onko kokemusta?

      • tilletalle
        Kisoihin osallistuja kirjoitti:

        Säännöt ovat luettavissa kilpailujen järjestämillä sivuilla, jos ei nyt puhuta jostain paikallisen ravintolan kisoista. Yleensä sielläkin kerrotaan jotain hauskaa säännöiksi.

        Mutta se että osaavatko tuomarit tulkita koko kisakaaren ajan järjestäjän laatimia sääntöjä on yhtä epävarmaa kuin sen väitetään olevan varmaa.

        Tajuavatko tuomarit että heidän tulee noudattaa sääntöjä, vaikka kuinka olisi tuttuja kilpailemassa, ja tuijottavatko he laiskoina kilpailijan meriittiin ja jättävät kuuntelematta heidätkin (mm. ihan töppäykset)

        Meidän kilpailuissa harvoin osataan tulkita sääntöjä oikein, eli ei tiedetä mitä on lavakarisma,- säteily, mitä on tulkinta, persoonallisuus jne. Farkut ovat varma valinta puhuttaessa pukeutumiskriteeristä. Karaokekisat ovat jämähtäneet paikoilleen, koska ensisijaisesti siellä ei aseteta ketään taitojensa mukaan ns. arvojärjestykseen.

        Olen kerran itse ollut kisoissa, jossa tuomariston valtuuttama tuomari pikaisen yhteenvedon mukaan kertoi kilpailijoille mitä oli hyvää ensimmäisessä esityksessään ja mihin voisi keskittyä toisessa esityksessään, jotta onnistuisi niiden kriteerien mukaan, jotka tuomaristo täysin tiesi. Oli kiva saada kuulla heti palautteen. Toki palautetta antavat joskus tuomaristo vapaaehtoisesti, mutta vasta kilpailun jälkeen. Hyvähän sekin on, mutta sillä kertaa peli on jo pelattu. Mitens sitten kilpailija suoriutui... (huono sana luoduudessa)

        Itse olen ollut tuomaroimassa, joka on hiton mukavaa touhua. On upeata istua kuuntelemassa laulajia, joiden antaumiseen kisaan aistii selvästi. Jokaisen. Toiset vähemmän välittäen toiset enemmän. Oli hienoa tehdä töitä itsekseen ja verrata toisten tuomareiden mielipiteitä - ei yhtään epäselvyyttä. Kyllä parhaat erottuvat - jos tuomaristo sitä itse haluaa...! Ei tullut narinoita ja olisin mielelläni vastannut, jos olisikin tullut.

        Entisenä liikkeenharjoittajana tiesin parin tunnin sisällä, mitkä tuotteet menevät jopa yhden päivän aikana ja viikon sisällä tiesin jo usean kymmenen suosituimman tuotteen järjestyksen. Meillä ihmisillä on yllättävän samanlainen maku - jos siihen ei sotketa omia pippureita tai chilejä liikaa. Eli pidetään ne omat vääristävät tuntemuksen kurissa, kuten kateus, vaatteisiin tuijottaminen, syynääminen, tuominta, ikään ulkonäköön tuijottaminen. Tuomaroinnissa pitää nähdä oman itsensä yli - suoraan kilpailijan tulkintaan, joka pitää sisällään paljon paljon asioita. Virheelliset lauluvalinnat on aika selkeä tappio kilpailijalle, sillä silloin kärsii koko luovuus ja tulkinta. Käsi siellä, käsi täällä-tuijottamisperiaate on aika valju ammattilaisuuden osoitus tuomaristolta. Silmät kiinnikin voi kuunnella: kahdesta syystä, näkee, kuulee tulkintaa tarkemmin tai ei tarvitse tuijottaa jotain, joka alkaa ärsyttää joitakin muita tärkeämpiä seikkoja enemmän. Ihmisillä on nykyään hyvin alhainen ärsytyskynnys, varsinkin jos ei ole sinut itsensä kanssa. Minä ainakin nautin jokaisesta esityksestä, mutta jokainen niistä teki toinen toisistaan poikkeavan vaikutuksen... Sääntöjä hiukan muistellen, oli helppo valita melko tasavertaisista erilaisista suorituksista se, jonka esitykset olivat lähinnä kilpailunjärjestäjän sääntöjä. Terveisin omahyväinen ja täydellinen tilletalle.

      • Sivusta seurannut
        tilletalle kirjoitti:

        Itse seurasin viimeisintä SM-Iskelmää. Täytyy olla tyytyväinen tuomariston toimintaan, sillä puoli- ja koko ammattilaiset joutuivat tiukempaan syyniin kuin harrastajat. Kävikin niin, että aivan tavallinen harrastaja tuli ja pesi koko muun porukan. Seniorisarjassa kolmanneksi sijoittunut oli kilpailujen vanhin osanottaja ja kertoi olevansa pelkkä harrastaja. Lisää tallaista tasapuolisuutta, niin kisailut alkavat kiinnostaa minuakin.

      • pohjamaalta karaokeharrastaja
        Kisoihin osallistuja kirjoitti:

        Olen lukenut näitä viestejä täällä ja aina kun joku kisa on päättynyt, niin sama valitus. En siis puhunut mistään yksittäisestä kisasta missään, mutta tuloksia lukiessa, niin jotain on perääkin mm. ammattilaisuudessa.
        Se ammattilaisuus on joskus vaikea erottaa, mutta jos on esim. suorittanut jonkun musiikkialan pätevyyden ja vieläpä elättää sillä, niin on varmasti ammattilainen ja en puhunut vain viime vuoden voittajista, vaan yleisesti samojen kisojen aikaisempien vuosien voittajista. Eihän tangokuningas tai -kuningatarkaan tai missit enää hae titteliä, jos on jo sen saanut. VAI?
        Ihan yleisesti toivoin tähän keskustelua, ettei kohdistettais mihinkään, eikä kehenkään.
        Luetaanko muuten aina säännöt ennen kisaa, onko kokemusta?

        - Ammattilaisuudesta (kts ammattilaiseksi sellaiset jotka tekevät keikkaa on se sitten vähistä tai paljon keikkaa, joilla on ns.ohj.tsto joka markkioi kyseistä laulajaa, lisäksi saa palkkion tekemästä laulukeikasta)
        - ja edellisten vuosien karaokevoittajat ei myöskään sovi tulla - eikä saa osallistua samoihin UUSIIN KARAOKEKILPAILUUN mukaan, mielestäni ei ole reilua peliä.
        Lisäksi heidän tulisi itse ymmärtää jättää väliin sellaiset kilpailut jossa on nämä säännöt, toki järj.ohj.tson joka järkkää karaokekisat tulee ehdottomasti noudattaa myös sääntöjä.
        Muutenkin yleesäkin karaokekilpailun tuomareista ei mielestäni saa olla mukana edell. vuoden/vuosien voittajia, väittäisin että tasapuolisuus ja jääviys kärsii tuomaroinnissa, näin se vain on tässä karaokekilpailumaailmassa. Monessa karaokekilpailussa olen laittanut merkille että tuomarit eivät välttämättä ole asiantuntioita, siinä on mukana omaa väkeä ja sisäpiirihommaa jne. siitä mielestäni on paljon kirjoitettu negatiivistä palautettua täälläkin palstoilla, kun jotkut kilpailut on käyty ja valinnat tehty. Sen olen myöskin laittanut merkille jos tuomarit on ammattitaitoisia, niin eipä täällä mitään negatiivistä kirjoittelua ole ollutkaan. Mielestäni siinä asian ydin ja olisi karaokekilpailuihin järj. tuomareihin ulkopuolisia ammattituomareita, jotka tuntevat musiikin/laulu-alaa, esiintys/lavakarismaa jne. silloin saadaan samalla kyseiseen kilpailuun tasoakin mukaan, ettei ne jää jonkun karaokebaarin omiin sisäisiin kilpailuhin. Jos ns ammattilaiset haluavat osall. kilpailuihin onhan niitä Suomessa monia joissa ei ole kielletty ammattilaisen osallistumista siellä on heidän oikea paikka kilpailla, löytyy ns ammattil.laulukilpailuja kuin myös karaokekilpailuja joissa säännöissä ei ole kieltoa ammattilaisen osallistumisesta, vaan onko kyse siitä että eivät pärjää niissä, niin tulevat karaokekilpailuihin, jossa on ns.amatöörilaulajia. Vaikka väittäisin näissä amatöörilaulajissa = karaokelaulajissa on todella hyviä, joskus parempiakin kun ammattilaulajat.
        Säännöt ovat monessa kisoissa "pimennossa" ei ainakaa lueta niitä eikä toki noudata myöskään, sen olen huomannut, toki poikkeuksiakin on Suomessa järj.karaokekilpailussa. Valintakriteerit olisi myös hyvä ilmottaa ennen kilpailua mitkä ne ovat sekä antaa palautteen laulajille.
        Kaikki mukaan laulamaan karaokea, kyllä siinä on hyviäkin puolia vaikka näissä kisoissa ne tulee esiin ikävätkin asiat.

      • myös pohjalainen
        pohjamaalta karaokeharrastaja kirjoitti:

        kirjoitit sinäkin. Itse olen ilmeiseti entinen karaokeharrastaja, koska minua harrastus on vienyt niin pitkälle, että teen tosiaan vähäistä keikkaakin.
        Surettaa se , etten kehtaa osallistua joka kisaan sen "ammattilaisuuden" takia, vaikka pidän itseäni vielä paremminkin karaokelaulajana.
        On mulle siitäkin huomautettu "fiksusti", että vieläkö säkin jaksat kulkea karaokessa.
        Miksi ihmeessä en jaksaisi, koska tykkään siitä?
        Säännöistä sen verran, että jos sellaiset on, niin herranenen aika eikö ne ole tehty noudatettaviksi.
        Valitettavasti itsekin oon joskus kisoissa törmänny noihin epäkohtiin; säännöt ei ole samat kaikille.
        Sellaiset kisat saa jättää omaan arvoonsa.
        Ei tulisi myöskään mieleenkään osallistua kisaan, jonka olen jo voittanut, vaikka säännötkin sen sallisisivat.

      • muuten kans pohjanmaalta
        myös pohjalainen kirjoitti:

        Samaa mieltä kuin edelliset kirjoittajat (pohjanmaalta) ammattilaisten tulosta kisaan mukaan, jotka on tarkoitettu ns karaokeharrastelijoille, eipä siihen tarvitse lisätä enää juuri mitään, siinä oli ne tärkeimmät ydinasiat ovat jo kirjoitettu. Sen verran lisäisin että mielestäni vaikkakin on ns ammattilainen on ihan hyvä ja hieno juttu, että vielä harrastaa karaokea ihan tavallisissa karaokeilloissa, mehän kaikki tykätään karaokesta sen takia me mennään yksin tai porukalla laulamaan ja pitämään hauskaa. Kaikki on voi tulla laulamaan karaokea on se sitten ammattilainen tai karaokeharrastaja. Toki voi ottaa osaa kisoihin missä ei ole kielletty ammattilaisten osallistumista, löytyy niitäkin kisoja Suomesta. Osallistuminen johonkin karaokekisaa jossa on voittanut ei ole sallittua! Mielestäni niissä jossa on voittanut ei missään tapauksessa osallistu enää ko kilpailuun, se ei ole reilua muita kilpailijoita kohtaan, voin toki mennä kuulijaksi ja kannustamaan kavereita.

    • kun miettii

      asiaa, niin eikös muillakin kilpailusaroilla viime vuoden voittajatkin ole yhtä lailla mukana? Onpa joku saattanut voittaa jopa useampana vuonna peräkkäin, ja silti vielä mukana? Ihan MM-tasollakkin? Ja jopa olympialaisissa?

      Tä?

      • Kisoihin osallistuja

        Olet siinä ihan oikeassa, on kilpailuja, joissa puolustellaan edellisten vuosien voittoja kynsin ja hampain ja taas on kilpailuja, joissa annetaan vain kerran se voittajan titteli.
        En ole kyllä kuullut että laulukilpailuissa mm. tangokisoissa, enkä noissa klassisen puolen kilpailuissakaan ole kuullut, että jos on jo kerran voittanut, niin vielä vaan uudestaan kilpailemaan.
        Onhan karaoken MM- kisatkin, enpä ole huomannut että niissäkään aiemmin voittaneet olisi uudelleen kisassa mukana.
        Ehkäpä tältä osin kilpailujen järjestäjien olisi tarkistettava säännöt, ei tulisi turhia jälkipuheita, niinkuin nyt viime aikoina on ollut.
        Yleensäkin kaivataan sääntöihin selkeyttä ja että niitä myös noudatetaan.

      • uudestaan voittajat

        ei sellaisia kisoja ole jossa voittajat tulevat uudelleen kisaa mukaan, se on aiva eri asia jos on palkintosija on toinen tai kolmas sija, nehän voivat uudestaan yrittää seuraavana vuonna. sama periaate tulisi olla myös karaokekisoissa kuin näissä valtakunnallisissa arvostetuissa laulukisoissa esim.tangomarkkinnat jne.

      • MS
        uudestaan voittajat kirjoitti:

        ei sellaisia kisoja ole jossa voittajat tulevat uudelleen kisaa mukaan, se on aiva eri asia jos on palkintosija on toinen tai kolmas sija, nehän voivat uudestaan yrittää seuraavana vuonna. sama periaate tulisi olla myös karaokekisoissa kuin näissä valtakunnallisissa arvostetuissa laulukisoissa esim.tangomarkkinnat jne.

        Olen samaa mieltä,etteivät kisaan saa,eivätkä haluakaan uudestaan,edellisten kisojen voittajat.
        Ammattilaiset taas harvoin tulevat pilaamaan mainettaan kisoihin,joissa voi olla etteivät voitakaan.
        Karaokehan on kansanhuvia, johon voivat osallistua kaikki kynnelle kykenevät, määriteltyjen alkoholi-
        ym sääntöjen mukaan.
        Karaokekilpailut ovat jo eri asia.Niihin osallistuvat ihmiset,jotka osaavat tai luulevat osaavansa laulaa.
        On mielestäni turha valitella ,jos on arvioinut väärin laulutaitonsa. Kilpailu on kilpailu,jossa yritetään voittaa toiset, yleensä laulutaidolla.
        Eri asia on kilpailun kriteerit: tuomarit ja arvosteluperusteet, ym, jos ne eivät ole rehellisiä tai heittävät häränpyllyä ammattitaidottomuuden takia. Tällöin on syytä valittaa,mutta varovasti, ettei syyllisty herjaukseen.
        Mielestäni tärkein kriteeri on osata laulaa todella hyvin, eikä vaan esiintyä !!!

      • Kisoihin osallistuja
        MS kirjoitti:

        Kyllä jotkut edellisten kisojen voittajat haluaa tulla uudelleen kilpailemaan ja noita tuloksia tarkastellessa ovat osallistuneetkin, eivätkä toistamiseen ole voittaneet. Mielestäni ei pitäisi tulla muuta kuin korkeintaan esiintymään, jos mahdollista, se olisi hieno juttu.
        Ammattilaisiakin on näkynyt harrastajien kisoissa ihan pokkana, mutta ne mitä olen kuullut, eivät olekaan mitään julkkiksia (tarkoitan pinnalle päässeitä), he eivät tule. Mukava heitä on sitten joissain tavallisissa karaokepaikoissa kuunnella, olen monta julkkista kuullut laulavan karaokea, siitä pidän etteivät ole nostaneet itseään jalustalle.
        Kilpailujen luonteesta riippuu sitten se, mitä pidetään tärkeimpänä, onko pelkkä hyvä laulaminen riittävä peruste palkintosijoille, vai pitääkö osata myös esiintyä. Mielestäni kokonaisuus pitää ottaa huomioon. Jos laulaa hyvin, mutta ei osaa esiintyä viihdyttävästi lainkaan, ei ole pukeutunut asiaankuuluvasti, käyttäytyy ylimielisesti tai muuten huonosti ym. niin mielestäni ei ansaitse palkintoa.
        Siinä olen täysin samaa mieltä että kilpailu on kilpailua, eikä kaikki voi voittaa, ei sillä mielellä pidä edes osallistua. Niin ja vaikkei palkinnoille aina pääsisikään, ei se tarkoita ettei olisi onnistunut laulussa. Yleisön reaktiosta muuten näkee hyvin menikö esitys putkeen.

      • käynty kisoissa

        Asiaa tuossa olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja ja myöskin nimimerkeillä pohjalainen... niissä kannanotoissa on juuri ne mitä itsekin mietin kun ajattelen karaokekilpailuja ja myöskin muitakin laulukilpailuja. Se mitä ja ketkä on oikeutettuja saamaan tai pokkaamaan parhaat pokaalit on juuri näin että monesta kisoista puuttuu se voittajien kokonaisuuden huomioiminen, se ei riitä että ääntä riittää vai se kokonaisuus niitähän katsotaan ns suurissa laulukilpailuissa. Nytkin on tässä palstalla viitattu muutamiin viimeisimpiin karaokekilpailuihin elo ja syyskuun aikana, sillähän on juuri nämä ongelmat tulleet esiin. Ei todellakaan valita voittajiksi sellaisia laulajia joilla on esityksen kokonaisuus hallinnassa jne muut kriteerit joita täällä on jo kerrottukin, paljolti on tuttujen kauppaa voittajien valinnat ja tuomarit näissä pienimuotoisissa kilpailuissa on vain kulissi koko kilpailun ketjussa. Tässä asiassa karaokekilpailut tulisi muuttaa käytäntöä jotta saataisiin siihen epäoikeuden mukaisuuset pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6514
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3890
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3305
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      378
      1783
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1043
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe