mieheni jätti minut kaksi päivää sitte. asumme yhdessä eikä meidän shde ole ruusuilla tanssimista ollu.
baari-iltojen päätteeksi väkvalta oli yleistä, ja selvinpäin oltiin asiasta katkeria ja vihaisia.
Kitenkin, olen niin rikki kun ihminen voi olla. en ole pystynyt syömään enkä nukkumaan. Minä vaan itken.
mieheni syy eroon on, ettei hän jakasa tapella. minä epäilen että hän on ihastunut toiseen. eilen ku tulin kotiin, hän puhui jonkun naisen kanssa pitkään.Myönsi että se oli nainen mutta sanoi vanhaksi tutuksi.. ;( Tiedän, että pystyisimme elämään ilman riitojakin.
Rakastan miestäni yli kaiken ja olen pyytänyt häneltä vielä mahdollisuutta korjata asiat.hän ei ole suoraan kietänyt sitä mahdollisuutta, mutta ei luvannutkaan. Pyysin häneltä, että sanoo ettei rakasta minua enää. lupasin lähteä samantien jos sen sanoo. ei sanonut. Olen vain itkenyt ja rukoillut mahdollisuutta mutta hän on vain kylmä ja etäinen. Sanoo ettei saisi jankuttaa.
Tiedän, että käyttäydn epätoivoisesti, mutta sitä olen. En halua rakkaastani erota ja muuttaa pois meidän kodista.
Olen yrittänyt ryhdistäytyä mutten pysty. Mieheni on nyt töissä. tänään hän aikoi sanoa, voidaanko yrittää vielä. Minua niin pelottaa. en koskaan ole ollut näin sekaisin surusta.
Pelkkä ajatus, etten koskaan enää saa halata ja koskettaa, mitään,saa minut raivoisan surun valtaan.
Minä rukoilen jumalalta että hän minut vielä pitää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tuntemukset, kuin itse olisin kirjoittanut.
siitä on 3 viikkoa kun mies ilmoitti haluavansa muuttaa pois. Asuntoa vielä odottelee.
Ja tiedän myös että hänellä on ollut suhde toiseen, ja ilmeisesti on tähän ihastunut myös...
järjettömän paha olo, ja yhtä epätoivoinen kuin sinulla. En tiedä miten tästä selviää.. itken yökaudet ja se vähän mitä nukun, näen painajaisia siitä uudesta naisesta.
en jaksa nyt edes enempää kirjoitttaa...