Olen aivan umpikujassa ja sekaisin tunteideni kanssa.Olen 22 vuotias ja mieheni on 26 vuotias. Olemme seurustelleet mieheni kanssa 8 vuotta josta saman katon alla on asuttu 4 vuotta ja kihloissa 3,5 vuotta. Ja nyt ahdistaa.
Mikä on ahdistuksen syy,en osaa sanoa,ehkä.
Tämä ahdistus alkoi lievänä reilu puoli vuotta sitten tunteella että haluaisin olla yksin.Puhuimme tuolloin asiasta kun se meni niin pahaksi että minua itketti jo töissäkin tunteeni.Silloin asia meni "ohi",tai niin luulin.Koko puolisen vuotta tunsin määrittelemättömän möykyn mahassa mutten osannut sanoa mikä se oli.sitten noin 7 viikkoa sitten möykky purkaantui kunnolla.Se oli se haudattu,kiistetty,kielletty tunne yksin olosta ja ahdistuksesta. Se alkoi purkaantua jo hieman aiemmin kun myimme vanhaa asuntoamme ja ostimme uuden.Luulin aluksi että uusi asunto ahdistaa,luulen edelleen,mutta sitten toisaalta luulen ettei se ole se?
Yritin haudata tunnetta uudelleen.Mutta oloni vain paheni.Olin viikon lomalla muuton jälkeen enkä saanut tehtyä mitään.Olin masentunut ja ahdistunut.Sitten ahdistus purkautui liiankin rajusti ja tässä ollaan.
Mies oon meinannut heittää ulos jo monta kertaa mutta en ole suostunut lähteä.Olen puhunut hänelle kaikesta mitä tunnen ja yhdessä on itkettykin.
Suuria inhottavia tunteita ovat tuo ahditus joka välillä tyyntyy möykyksi mahassa ja välillä kasvaa koko kroppaa hallitsevaksi.Lisäksi on hirveä tulevaisuuden pelko siitä jos erotaan niin mitäs sitten,miten jatkaa?en tiedä muusta kun olen ollut mieheni kanssa 8:lta luokalta eikä näin pitänyt ikinä käydä.Aina olen rakastanut mutten tiedä rakastanko enään.Sitten on murskaava syyllisyys jos erotaan.Olenko johtanut miestä harhaan ja haluamattani tuhonnut hänen elämänsä?Mutta vuosi takaperin en olisi ikinä itsekään uskonut tällaista tapahtuvan!Silloin vielä ajatus yhdessä olon ihanuudesta oli ikuinen..
Ja se epäonnistumisen tunne jos erotaan!Että olen epäonnistunut elämässä ja ihmisenä..
Sitten on tulevaisuuden pelko jos jatketaan.Valehtelenko itselleni ja tukahdutan tuon tunteen taas vain pieneksi huomaamattomaksi möykyksi joka kerää mahani pohjalla voimia tulla taas esiin ehkä vielä pahemmassa tilanteessa?ja vielä voimakkaampana.Jos tunne pysytteleekin selittämättömänä möykkynä,ehkä vain kutinana viisikin vuotta?sitten se taas työntyy pintaan ja sitten on menoa?
Onko muilla kokemusta tällaisesta?Haen tukea ihmisistä jotka on ehkä kokenut saman?
Mikä on ahdistuksen syy,en osaa sanoa,ehkä.
Tämä ahdistus alkoi lievänä reilu puoli vuotta sitten tunteella että haluaisin olla yksin.Puhuimme tuolloin asiasta kun se meni niin pahaksi että minua itketti jo töissäkin tunteeni.Silloin asia meni "ohi",tai niin luulin.Koko puolisen vuotta tunsin määrittelemättömän möykyn mahassa mutten osannut sanoa mikä se oli.sitten noin 7 viikkoa sitten möykky purkaantui kunnolla.Se oli se haudattu,kiistetty,kielletty tunne yksin olosta ja ahdistuksesta. Se alkoi purkaantua jo hieman aiemmin kun myimme vanhaa asuntoamme ja ostimme uuden.Luulin aluksi että uusi asunto ahdistaa,luulen edelleen,mutta sitten toisaalta luulen ettei se ole se?
Yritin haudata tunnetta uudelleen.Mutta oloni vain paheni.Olin viikon lomalla muuton jälkeen enkä saanut tehtyä mitään.Olin masentunut ja ahdistunut.Sitten ahdistus purkautui liiankin rajusti ja tässä ollaan.
Mies oon meinannut heittää ulos jo monta kertaa mutta en ole suostunut lähteä.Olen puhunut hänelle kaikesta mitä tunnen ja yhdessä on itkettykin.
Suuria inhottavia tunteita ovat tuo ahditus joka välillä tyyntyy möykyksi mahassa ja välillä kasvaa koko kroppaa hallitsevaksi.Lisäksi on hirveä tulevaisuuden pelko siitä jos erotaan niin mitäs sitten,miten jatkaa?en tiedä muusta kun olen ollut mieheni kanssa 8:lta luokalta eikä näin pitänyt ikinä käydä.Aina olen rakastanut mutten tiedä rakastanko enään.Sitten on murskaava syyllisyys jos erotaan.Olenko johtanut miestä harhaan ja haluamattani tuhonnut hänen elämänsä?Mutta vuosi takaperin en olisi ikinä itsekään uskonut tällaista tapahtuvan!Silloin vielä ajatus yhdessä olon ihanuudesta oli ikuinen..
Ja se epäonnistumisen tunne jos erotaan!Että olen epäonnistunut elämässä ja ihmisenä..
Sitten on tulevaisuuden pelko jos jatketaan.Valehtelenko itselleni ja tukahdutan tuon tunteen taas vain pieneksi huomaamattomaksi möykyksi joka kerää mahani pohjalla voimia tulla taas esiin ehkä vielä pahemmassa tilanteessa?ja vielä voimakkaampana.Jos tunne pysytteleekin selittämättömänä möykkynä,ehkä vain kutinana viisikin vuotta?sitten se taas työntyy pintaan ja sitten on menoa?
Onko muilla kokemusta tällaisesta?Haen tukea ihmisistä jotka on ehkä kokenut saman?
Vastaukset 107
Vanhimmat
Mietiskele ja etsi se syvin rakkautesi miestäsi kohtaan..?näytä tunteesi äläkä pidättele niitä sisälläsi.Mieti koska olet viimeksi sanonut/tunnustanut rakkautesi?tai miksi olet rakastanut häntä melkein 8 vuotta?Olen itse ollut tuossa samanlaisessa tilanteessa vuosi sitten kun ensimmäinen lapsemme syntyi.Tällä hetkellä meillä menee hyvin ja suunnitteilla on toinen lapsi.
Kun en tiedä onko sitä rakkautta jäljellä,välillä tuntuu että olisi mutta en tiedä.Onko se vain tottumusta?
En halua sanoa sitä koska puolen tunnin kuluttua tunne voi olla kadonnut ja tilalla sama tuttu ahdistus.Jos sanoisin sen ja sitten tulisi taas ahdistus,tietäisin että se satuttaa miestäni niin paljon...
opettele tunnustaan rakkautesi aina kun siltä tuntuu?voi olla että satuttaa tai sit ei.Miten voit ikään löytää rakkautesi jos et uskalla sitä tunnustaa?
miten teillä muuten menee?miten sänkyhommat?kotityöt?ruuanlaitto?
Täytyy tunnustaa että nuo sänkyhommat on ollut vähän tauolla :(
Kotityöt tekee yleensä mies(pyykinpesun,siivouksen jne),minä hoidan eläimet(kissan ja koiran) ja useimmiten ruuanlaiton ja välillä siivoan..
Viime päivät on ollut voimakkaampi halu olla vain yksin..mies ei kuitenkaan suostu siihen että kokeilisimme "asumuseroa",olisimme yhdessä mutta muuttaisin hetkeksi toiseen asuntoon.Ei kuulemma ole kenelläkään ikinä toiminut(vertaa siskooni) ja mitä naapuritkin ajattelisi(eihän sitä niille tarvi kertoo!)
Varmaan miehesi halut ovat tallella?Sen verran tiedän miehistä ettei miestä kannata pitää puutteessa?alkaa pian katseleen muualle.Eikä sun tarvi antaa aina seksiä voit hoitaa sen muutenkin.
Sun kertomas mukaan miehesi taitaa olla aika täydellinen?kotityöt tekee ja noin?Sellaset miehet on tosi harvassa?ja siitä kannattaa pitää kiinni tosissaan eikä kokeilla mitään asumuseroa.Joku toinen pian nappaa miehesi sun nokan edestä.Mulle ja monelle mun kavereista kyllä kelpais tuollainen mies...
tai sit vaan päästät miehesi menemään?ja annat jonkun muun naisen tulla onnelliseksi hyvästä miehestä..Kerran teillä on oma asunto olette kihloissa,molemmat töissä?Teillä on kaikki mitä elämältä voi toivoa!Pidä miehestäsi kiinni!!menkää naimisiin hankkikaa lapsia eläkää onnellinen loppuelämä!
oletko kokeillut pettämistä kokeile etsiä joku toinen ja katso kumman kaa on mukavampaa?tutun ja turvallisen?vaiko jännittävän ja tuntemattoman?
Onpa käsittämättömän huono neuvo! Mitä luulet, lisääntyykö ahdistus jos pitää vielä pettämistä salailla? Kaltaisesi ihmiset toimivat välikappaleina parisuhteiden hajoamiseen, sillä kriisissä pitäisi nimenomaan löytää ratkaisu parisuhteen sisältä, ei sen ulkopuolelta. Pettäminen on varmasti viimeinen naula suhteen arkkuun. Tuntemattoman salasuhteen ansa on siinä, että kun ei tunne tyyppiä, voi haaveilla ja kuvitella sen hyviä puolia, todellisuus paljastuu vasta, kun on auttamattomasti liian myöhäistä. Oman kokemukseni mukaan ihmistä auttaa pysymään ehyenä se, että on vain yksi parisuhde kerrallaan. Ensin on käytävä tie yhden parin kanssa loppuun ja siitä ehetyä ennnenkuin voi aloittaa uutta.
Mulla on yksi hauska juttu.Kaverini akka päätti ennen kuin se häipy niin tilasi kaverilleni pumpattavan nuken.sai sen postista seuraavana päivänä kun muija oli lähteny.Mun mielestä aika huvittavaa makso jotain 50 euroo ja hyvä oli...
Mulla oli kans ongelmia mieheni kanssa 5 vuotta sitten oltiin ennen sitä seurusteltu 10 vuotta.Emme ole kumpikaan seurusteltu koskaaan muitten kanssa..Tunsin kans ahdistusta ja halusin olla yksin.Mieheni halusi kokeilla jos palattaisiin alkuaikoihin..Meillä oli aika hurjaa alkuaikoina seksin suhteen kokeiltiin monia leluja,asentoja kaikkea mitä aluksi haluttiin kokeilla.Jotka ajan myötä jäi pois ja seksistä tuli sitä tavallista.Löysimme rakkauden kipinän kokeilun ja seksin kautta.
Tällä hetkellä elämä hymyilee.Esikoisemme syntyy jouluna.Hyvää parisuhdetta ei kannata menettää vaan tehdä töitä ja löytää se rakkaus uudestaan.Näytä sanoilla,teoillasi rakkautesi miestäsi kohtaan.Aina kun siltä tuntuu!kokeilkaa pari viikkoa elää normaalisti.Teette kaikkia niitä asioita mitä teitte ennen kuin masennuit.Ja sä kokeilet olla miettimättä koko ahdistusta!
Meillä kans toimi toi seksi juttu.Menimme viikonloppu lomalle kahdestaan oltiin melkein koko ajan hotellissa hommissa.Kummankin haaveena oli alkuaikoina kokeilla kimppaa.Ostettiin semmonen mies nukke.joka on vieläkin silloin tällöin käytössä.onneksi mieheni on bi...
Meillä oli joskus aika samanlaista.Kun ei asuttu vielä yhdessä vaan molemmat vanhempiensa luona niin lähdettiin vaikka autolla jonnekin ja hommailtiin autossa.
Makuukamarin puolella oli mukana lelut ja fantasiat ja koko ajan kokeiltiin eri asentoja.Mutta viime vuosina tuo on jäänyt.Olen halunnut kokeilla hierontaöljyjä yms pehmo osastoa mutta mies ei niistä innostu..
Ehdotin kyllä tuota reissu ja oltiin muka lähdössäkin yhdessä vaiheessa mutta viimeksi kuin kysyin mies ilmaisi ettei häntä huvita lähteä mun kanssa mihinkään. Muutenkin viime viikonloppu tuntui raivostuttavalta,tuntui kuin mies olisi yrittänyt pakottaa mua päätökseen sillä ettei hän tehnyt yhtään mitään.Yritin saada häntä mukaani lenkille tai kauppaan tai jonnekkin kun oli todella kaunis ilma niin ei.Kökötti vain sisällä tv:tä katsoen tai pelaillen..
Tuolla tyylillä se päätös ei ainakaan ole se hyvä päätös.. :( Muutenkin olen aina ollut liikunnalisempi kuin mieheni niin tuollainen tahallinen saamattomuus raivostutti!
Mutta ehkä yritän vielä ehdottaa sitä reissua...
ei ole yhtään ihme jos miehesi ei halua lähteä reissuun jos olet piinannut häntä päätöksellä 7 viikkoa.
Ymmärrän kyllä ettei halua mutta tuntuu kuin hän olisi jo luovuttanut :(
No ottakaa alun fantasiat ja halut uudestaan esille puhumalla?tai viestittelemällä?jos ei puhuminen onnistu.
Saat miehesi varmaan innostumaan reissusta jos vaan osaat manipuloida miestäsi?anna hänelle jotain mitä hän haluaa tällä hetkellä?jos et tiedä kysy häneltä?ja sit vihjaat reissuun mitä siellä voi saada?
Jos kimpasta tykkäätte kokeilkaa sitä nuken avulla.Meistä se on mahtavaa eikä ole pettämistä.
tuskin
Pitää yrittää ;)
Enköhän mä saa häntä hiukan manipuloitua että sinne lähdettäis..haluan todellakin koittaa kaikki keinot ennen kuin lyödään hanskat tiskiin.Sitten vasta kun kaikkea on kokeiltu suhteen pelastamiseski ja elvyttämiseksi eikä ole auttanut niin sitten vasta saa luovuttaa.Ettei tarvitse sitten katsoa taaksepäin ja harmitella jos kuitenkin.Kaikkeni aion tehdä.Ero oon vasta viimeinen vaihtoehto.Toivottavasti.
toivottavasti ei ole..en saa hänestä välillä selvää.Välillä hän kysyy miksen vain jo pakkaa tavaroitani ja lähde ja hetken päästä,kun esim tulen koiran kanssa lenkiltä mieli on jo ihan eri(siis hänellä).. ?
Katselin valokuvia tämän kesän festareilta miehestäni,sydämessä vihlaisi kun hän näytti niin onnelliselta.
Samalla tuli vastaan kuvia entiseltä asunnolta,voi että kuinka kaipaan sinne.En tiedä miksi ajattelen että jos emme olisi muuttaneet asiat olisi helpompi korjata?Minulla on niin ikävä vanhaan pieneen asuntoomme,miksi tämä suurempi ahdistaa minua?
Aikuistu ei se asunto mitään muuta
Tiedän että olet täysin oikeassa.olen vain niin sekaisin. AARGH!
lopeta miettiminen ja tunnusta rakkautesi miestäsi kohtaan ja alkakaa elään onnellista elämää!teidän suhteessa ei ole mitään vikaa....vika sun mielessä!olen lot@n kanssa samaa mieltä
Olette kyllä oikeassa ja tiedän että koko tämä juttu on mun mielessä..
sitä olen miettinyt että johtuuko se siitä että mieheni on aina kotona,hän ei kulje kavereidensa kanssa missään ja jos kulkee niin minä olen mukana..ehkä tämäkin on hyvä asia?En siis tyrkytä itseäni mukaan vaan olen sanonutkin hänelle että mene omien kavereidesi kanssa mutta ei hän halua..Sanoo viihtyvänsä paremmin kotona,tai sitten olemme minun ystävieni ja heidän miestensä seurassa.Toisaalta tarvitsisin sitä omaa aikaa minäkin.Mies saa aikaa aika paljon koska tulen töistä 2-3tuntia hänen jälkeensä ja käyn harrastuksissa pari kertaa viikossa.
Teillä taitaa olla liian vähän yhteistä aikaa.Sun kannattaisi viettää enemmän aikaasi miehesi kanssa eikä haluta olla yksin.Se voi vaan pahentaa se yksin oleminen sun mieltä.
Varmaan sulla on sit aamusta aikaa olla yksin?jos miehelläsi on kerran illasta?
Jos teillä kerran on eri seksi fantasiat niin teidän kannattaisi kokeilla et joka toinen kerta tehään kuten toinen haluaa..kerrot vaan sen miehellesi se varmaan haluaa?varmaan kiinnostuu enemmän sun fantasioista kun eka toteutat sen fantasian sit seuraavan kerran toisin päin...kysyt vaikka siltä kesken päivän tekstiviestillä mitä se haluaa?ja sit toteutat sen.ja seuraavan kerran tehään kuten sä haluat.
mieti mitä ajattelit tulevaisuudesta 7 vuotta sitten?MIksi et ajattele enää samoin?mikä siinä on muuttunut?
Miehesi joutuu varmaan sen takia hoitaan kotityöt kun sinä taidat olla vielä hieman lapsellinen mieheesi verrattuna?varmaan hoitaa yhteiset laskutkin sun puolesta?Miehesi on jo sen ikänen,että luulisin hänen ajattelevan pian naimisiin menoa ja perheenlisäystä?Mutta oikeeati susta ei ole siihen vielä moneen vuoteenetkä varmaan edes halua koskaan lapsia?taidat vain tykätä eläimistä?.Haluisit vain olla yksin.koska pelkäät sitoutumista uuteen asuntoonne ja mieheesi.Olet henkisesti vielä kehitys vaiheessa kehityt vain vähän normaalia hitaammin..
Sulle suosittelen muuttamista vanhempien luokse kasvamaaan.Koska et pysty hoitaan elämiseen tarvittavia asioita yksin.
Miehellesi voit kertoa ilmaisen neuvon?Yrittää löytää oman ikäsensä naisen joka on valmis sitoutumaan vakavaan suhteeseen.
suosittelen teille eroa.
Tiesitkö, että ihminen kehittyy ja muuttuu tosi paljon 20-ikävuoden kieppeillä? Oon kuullu monia tarinoita siitä, miten teini-iässä aloitetut suhteet ovat kariutuneet juuri sen asian takia. En usko lapsena aloitettujen parisuhteiden kestoon. Itse elin hullun nuoruuden kokeillen erilaisia partnereita ja lyhyitä seurustelusuhteita. Olen todella kiitollinen niistä kokemuksista nyt 3-kymppisenä.
Olen seurustellut n.5 vuotta samanikäisen miehen kanssa, kuin itse olen ja mulla on samoja tuntemuksia kuin sullakin, eli ne ei ole millään tavalla kypsymättömyyteen liittyviä. Ne liittyy elämiseen, haluun kokea asioita vielä lisää ennen kuin perustaa perheen, ettei sitten myöhemmin tarvitse katua.
Avomieheni on kanssa kova pelailemaan ja möllöttelemään kotona. Hän on käytännössä aina kotona kun tulen töistä tai harrastuksista. Minä puolestani olen oppinut itsenäiseksi ja ärsyynnyn, kun en saa omaa tilaa. Hän ei asiaa ymmärrä ja muutenkin olemme kuin yö ja päivä sieluiltamme, hän tasainen ja arka kokeilemaan uutta, minä seikkailunhaluinen ja rajojen rikkoja. Emme ole esim koskaan käyneet kahdestaan ulkomailla, koska hän jollain tasolla pelkää minun mahdollisia tempauksiani siellä reissussa. Kuulostaa naurettavalta, mutta niin se on...
Olen harkinnut, että jätän hänet ja muutan toiseen kaupunkiin töihin, koska tunnen elämäni olevan monitasoristeys-kohdassa. Meillä ei ole edes läheisyyttä, enkä nauti seksielämästämme. Minulla ei siis ole mitään menetettävää.
Varsinkin sinä, nuori ihminen, ryhdistäydy!!Sulle on vielä niin monia hyviä miehiä tuolla odottamassa, ettet arvaakaan!! Sulla on niin paljon vielä kokematta!! Sitten kun oikea löytyy, niin ei siinä 8 tai 5 vuotta seukkailla, silloin pistetään asiat toimimaan ja mennään naimisiin ja perustetaan perhe!! Mutta ei tämän miehen kanssa muru..etsi itsesi uudelleen ja itsenäisty ja nauti, sä olet sen ansainnut ja niin olen minäkin:):)!!
Voimaaja poweria sulle:):)!!
Tiude 32 tuo on kuin suoraan mieheni suusta..ja niin totta,en voi ajatellekaan lapsia vielä piitkään aikaan.Ja kyllä,mies hoitaa yhteiset laskut.Mutta tämä ei johdu siitä että olisin lapsellinen vaan siitä että olen hirveän huono pitämään paperini järjestyksessä,hoidan yhteiset laskut omieni kanssa jos niitä silloin on kun maksan laskujani.Yleensä ne hoituvat suoraveloituksella..
Missukka,Olen miettinyt sitä jos ero tulee pystynkö jäädä tähän kaupunkiin..vaikka minun koko muu elämäni on täälä..Välillä olen ollut lähdöstä niin varma ja sitten rupean miettimään miestäni ja hänen tunteitaan..
Juuri sitä en ymmärrä mikä on eri lailla kuin vaikka pari vuotta sitten,sen tiedän mikä on erilailla kuin 7 vuotta sitten.7 vuotta sitten olin teini jolla oli haastavat kotiolot joka tahtoi vain kotoa pois,ja kun siihen tarjoutui tilaisuus..Kaikki aika vietettiin poikaystävän kanssa ettei tarvinnut olla kotona.Ja siitä suhde on jatkunut ja syventynyt tähän päivään asti,niin kunnes puoli vuotta sitten tuli kuvaan tuo ahdistus.
Tässä pari päivää on kyllä mennyt tosi hyvin :) ei hirveästi ole ahdistanut ja yhdessä on tehty juttuja
Kun luin tekstisi näin siinä heti itseni ja omat fiilikseni, joita haudoin noin puoli vuotta takaperin.. epämääräsitä ahdistusta, outoa tunnetta mahassa, kiukkuisuutta..
Seurustelin siis tuolloin ex-mieheni kanssa, ensirakkauteni.. olimme olleet kuusi vuotta yhdessä, itse vasta 16 vuotias kun tapasimme ja aloimme seurustelemaan. En osannut kuvitella ketään muuta vierelleni, kaikki oli periaatteessa hyvin, tai niin ainakin luulin.. en voinut tietää kun en ollut koskaan ikinä kenenkään muun kanssa seurustellut tai tuntenut niin kuin tunsin ex-miestäni kohtaan.
Silti minua epämääräisesti ahdisti enkä tiennyt mitä se oli, kaikenhan piti olla hyvin.. ainakin näennäisesti.
Erosimme tosiaan n. puoli vuotta sitten monien asioiden summana, päällisin puolin kuitenkin lopulta molemminpuolinen epämääräinen "paha olo" syynä.. mietittiin ollaanko me niitä oikeita toisillemme jne... mekin olimme juuri ostaneet (mieheni) oman uuden asunnon, isomman ja hienomman kuin vanha.. ja siitä se ahdistus vasta paheni. Myöhemmin tajusin ahdistukseen syyn ja vasta nyt ymmärrän, kun aikaa on kulunut ja asioihin saanut etäisyyttä, miksi juuri tämä ratkaisu oli oikea ja miksi molemmilla oli niin paha olo.
Kumpikaan meistä ei todella tuntenut itseään. Kumpikaan ei koskaan ollut tutustunut itseensä, siihen todelliseen "minään" joka jokaisella ihmisellä on ja joka monelle on itsestäänselvyys. Olimme eläneet sen "kriittisen kasvun" vaiheen jollekkin toiselle, siis toisillemme. Oikeastaan siis koko itsenäistymisen vaihe ja minäkuvan rakennus oli jäänyt kummankin "kehityksestä" pois, tai ainakin vajaaksi. Kummankin omakuvaan kuului vain "me", ei sitä kuka minä todella olen itsenäisenä persoonana ominen ajatuksineni, tunteineni ja mielipiteideni. Tajusin, että koska en tuntenut itseäni, ei se toinen osapuolikaan voinut tuntea minua ja sitä kautta voinut sanoa olenko juuri minä se oikea. Ja sama toisinpäin; en voi tietää millainen mies on minulle juuri se sopiva, kun en tunne edes itseäni ja sitä, misät todella pidän ja mitä arvostan kumppanissa. Okei, tiedän kyllä mitä arvostan, mutten kertakaikkiaan voinut tietää mistä niistä asioista olen valmis tinkimään.
Oma mielipiteeni on nyt, että toista ei voi tulisesti ja täydellä roihulla rakastaa, saatika tuntea toisen olevan juuri " niin se oikea minulle" jos ei tunne itseään.. koska silloinhan ei todella tiedä mitä haluaa ja/tai etsii toisesta. Samaten olen tajunnut kuinka tärkeää on ns. kokemus miesrintamalla ja nyt en tarkoita pelkästään niitä seksikokemuksia.. niin monen kohdalla voi todeta, että "no tollasta en ainakaan voisi sietää" tai että "voi kun ihana tollanen piirre tossa tyypissä", että alkaa pikkuhiljaa muodostumaan käsitys mitä OIKEASTI haluaa siltä elämänsä rakkaudelta. Joillekkin se toki on se ensirakkaus, riippuu niin paljon ihmisistä.. meidän kohdalla oli kummallakin jäänyt kasvu kesken kun olimme niin "me".
En tiedä menikö vähän liian lennokkaaksi.. pointtina kuitenkin se, että rohkeasti kuuntele sun sydäntä mitä se sanoo.. jos haluat olla yksin, niin tee se. älä tukahduta sitä pientä ääntä joka oikeasti kertoo sun omista tarpeista ja tunteista. Itse olen jo tässä ajassa oppinut niin paljon itsestäni etten ikinä olisi uskonut, sama ex-mieheni.. tosi hyvissä väleissä muuten ollaan vieläkin ja mahdollisuudeksi jätettiin josko palattaisiin yhteen vielä.. aika näyttää, ehkä palataan ehkä ei, mutta molempien mielestä tä on ollut nyt tosi oikea ratkaisu. Aika näyttää ollaanko juuri me ne oikeat toisillemme vai toimiiko homma paremmin sitten jonkun muun kanssa.
Paljon tsemppiä ja rohkeutta, joskus pitää mennä kauas että näkisi lähelle. Ja toisaalta (vaikka onkin ihan hirveä klisee) niin se mikä ei tapa vahvistaa. itse olen ainakin sen tässä huomannut.
eikö sinulla mäpämä ollut epäonnistumisen tunnetta joka johtuisi erosta?
MIkset vaan jätä sormusta ja avaimia pöydälle ja pakkaa tavarasi ja häivy????naurettavaa täällä valittaa!!!!
Osta miehellesi tekopimpero kun et muuten anna!
tein päätöksen ja lähdin paras päätös ikinä
jonkun verran oli sellainen olo että oonko nyt ihan totaalisen epäonnistunut.. mutta sitten mietin uudestaan ja totesin, että oikeastaan olin todella onnistunut; pystynyt elämään pitkässä suhteessa ja vieläpä niin nuorella iällä.
Minusta on parempi ajatella niin, että tosi hyvä juttu että on pystynyt sitoutumaan toiseen ihmiseen, tekemään kompromisseja yms ja vielä niin nuorena. Monet eivät koskaan pysty sitoutumaan pitkiksi ajoiksi ja/tai olla parisuhteessa, ottaa se toinen huomioon jne.
Joten minä ainakin pitäisin sua voittajana! Ihminen vain muuttuu niin paljon varsinkin just siinä teini-iästä aikuiseksi vaiheessa, että loppujen lopuksi tosi harvat "teinisuhteet" kestää ihan läpi koko elämän.
ole ylpeä itsestäsi! ja kuuntele itseäsi.. näillä pääsee jo pitkälle.
Paljon tsemppiä sulle!
Ihan kuin olisin lukenut itseni kirjoittamaa tekstiä, tästä epämääräisestä olosta ja halusta (samalla myös pelosta) olla yksin. Ehkäpä omakin tilanteeni joskus ratkeaa.. Onko parempi olla turvallisessa suhteessa jossa ei ole onnellinen, vai kohdata koko maailma yksin ensimmäistä kertaa? Who knows..
itse en muuten ole tuota kirjoittanut.
..että kohdata koko maailma yksin ensimmäistä kertaa. Vaan niin voi löytää jotain tosi hienoa ja "elämää suurempaa". Kukaan ei ole ansainnut olla onneton. Pitää vaan uskaltaa hypätä pois siitä "mukavuusalueelta".. tulee todennäkösesti saavuttamaan paljon enemmän elämässään kun uskaltaa vaan. Ja loppujen lopuksi ei kukaan ole yksin tässä maailmassa, tästäkin viestiketjusta sen huomaa jo. :)
:)
tässä on nyt kokeiltu elää niin kuin silloin kun muutimme yhteen..mieli on ollut ihan hyvä,on yritetty huomioida toisemme ja viettää aikaa yhdessä.Sinne reissuunkin piti lähteä. Sitten eilen mies käski puremaan hotelllivarauksen tai että menisin jonkun muun kanssa,ei tästä kuulemma mitään tule.Siis mitä? En ymmärrä ollenkaan olen luullut että hänkin haluaa yrittää ja löytää onnen.Tai en tiedä yrittääkö hän silottaa minulle tietä että olisi helpompi lähteä?Mutta miksi nyt kun luulin että rupeaa menemään paremmin???
Ehkä miehesi on löytänyt uuden ihastuksen?Tai sitten hän on huomannut ettei enää kannata yrittää?
Varmaan vaan luovuttanut?Huomannut että paremman onnen voi löytää jonkun toisen kanssa.Lopettakaa taistelu ja erotkaa.........
ei helkkari.menen koko ajan vain enemmän sekaisin tästä tilanteesta.
Eilen mies ilmoitti tehneensä päätöksen ja haluavansa erota,kaikki oli hänelle niin selvää.Tänä aamuna kuitenkin kysyi tuntoja ja sanoi että eilen vain testasi haluanko oikeasti erota!Mitä helvettiä,en kestä talläista,kertoi aamulla myös haluavansa palata siihen miten asiat oli vuosi sitten.
Mä oon tällä hetkellä niin sekaisin etten tiedä mitä ajatella tai tehdä.Ahdistaa niin paljon tällä hetkellä.
En saa edes tuntojani kirjoitettua kun ne on yhtenä suurena ahdistuksena.
Eli te taidatte asua saman katon alla vähän kuin kavereina?katsotte telkkaa ja vietätte aikaa yhdessä?Séksi on jääny kokonaan pois?
miehesi taitaa elätellä turhia toiveita ja haaveita yhteisestä tulevaisuudesta?etkä sä taida tosissaan edes haluta häntä enää?edes seksuaalisesti? Tiedän ,että miehelläsi on vielä aika paljon haluja ainakin ikäänsä nähden?Eikö olisi helpompaa jo todeta ettei tästä tilanne tule enää muuttumaan?Ja muuttaa pois?
Vai meinaatko ,että tilanne helpottaa jos löydät uuden miehen ja sit lopetat vanhan?Varmaan sitä haetkin?ennen pitkää varmaan ihastut uuteen?vai oletko jo?Kerran et enää rakasta etkä halua miestäsi seksuaalisesti?
olen kokenut saman kuin miehesi eikä se meillä onnistunu naiseni löysi uuden ja sit vasta lähti.Älä satuta häntä sillä enää enempää...
Miehesi on liian hyvä sydämminen kun jaksaa odottaa sun päätöstä?
Meillä oli kanssa kuiva kausi seksin suhteen.kun entiseni mietti mitä tehdä.Mutta suostui tyydyttään haluni muuten kuin yhdynnällä?Mitenkäs teillä?annatko miehesi vain vonkua aamusta iltaan?Me jopa katsottiin yhdessä pari pornoelokuvaa.Mä sain tyydytyksen ja entiseni vain katsoi ja auttoi.Kai sä jotenkin autat miestäsi jaksamaan?
entiseni suostui katsomaan pornoleffoja sen takia koska halusi pitää mut tyytyväisenä.Vaikka ei itse saanu mitään.Katsoi vaan kuin jotain tavallista elokuvaa.
Suosittelen että autat miestäsi jotenkin?Jos haluat pitää hänet tyytyväisenä.kyllästyy varmaan pian omaan yksinäiseen käteen?ja alkaa katsoon pornoa sulta salaa netistä.ja etsiin sieltä seksi seuraa?netistä sitä löytyy nykyään niin helposti.
En odota ketään muuta enkä voisi kuvitellakaan ihastuvani kehenkään muuhun..en halua satuttaa miestäni enempää kuin olen jo satuttanut mutta tuntuu että jos jään satutan häntä ja jos lähden niin satutan..mutta en tiedä kumpi sattuu enemmän..?
Se riuduttaa mua sisäisesti kun tiedän että häneen sattuu kokoajan...
Kyllä tuohon seksi hommaan varmaan pitää keksiä jokin ratkaisu..en tiedä..?
meillä kanssa mies ehdotti pornoelokuvien katselua.Eka suutuin hänelle tosi lujaa koska ajatuskin pornon katselusta oksetti.Sit yhtenä iltana joimme pari pulloa viiniä ja ite halusin katsoa.Kokeilla katsomista.siitä lähtien olemme katsoneet pornoelokuvan kerran kuukaudessa ja juoneet puanviiniä.
Käy tosi hyvin esileikistä hyväilemme itseämme samalla kun katsomme.ja kun elokuva loppuu käymme toistemme kimppuun.Usein sitä toivois ,että loppuis jo ettei vaan malta enää odottaa..
Monelle naiselle pornon katsominen on kova kynnys kuten mulle alussa?en tiedä mistä se johtuu?saahan siinä ite kanssa nähtyä hyvävartaloisia miehiä isojen kanssa?eka pitää vain hyväksyä oma vartalo.
Älä missään tapauksessa lähde kokeilemaan toisia miehiä!!!
Kummallinen pettämisohje oli tuolla aiemmin - toivottavasti kukaan ei ota sitä tosissaan!
Eihän miehiä voi lähteä vertailemaan ja kilpailuttamaan, hyvänen aika.
Ymmärrät itsekin, että käyt jotakin omaa prosessia läpi, etkä ole tyytymätön mieheesi.
Miehesi on hieno ihminen, kunnon mies.
Minulle tulee mieleeni tälläisiä ajatuksia:
Olet aloittanut seurustelun tosi nuorena, jopa lapsena. Olet vieläkin nuori, kehittymässä vielä aikuiseksi.
Mitä, jos todella hetkeksi muuttaisit omaan asuntoon? Et eroaisi, mutta saisit tilaa itsellesi, ajatuksillesi ja unelmillesi? Jos lähtisit opiskelemaan toiselle paikkakunnalle/toiseen maahan ja kävisit viikonloppuisin
kotona esimerkiksi, jos olisit toisella paikkakunnalla?
Tai tekisit matkan lomallasi. Olisit muualla vaikkapa 3-4 viikkoa?
Joillakin ihmisillä on suurempi tarve omaan tilaan kuin toisilla. Se ei tarkoita sitä, että teidän täytyisi erota.
Voisittekohan hyötyä parisuhdeneuvonnasta?
Oletko lukenut sen alan kirjoja, niitähän on nykyään paljon.
Minusta tuntuu että olen ollut omana itsenänikin hukassa tämän puolisen vuotta..tuntuu etten tunne enään edes itseäni?
Olen yrittänyt ehdottaa miehelle tuota muualla asumista,mutta hän ei suostu.Jos lähden, lähden kuulemma kokonaan. :(
Tiedän kyllä että mieheni on hyvä mies.ihmeellisen kärsivällinen kyllä.Ja että tämä on minun ongelmani.
Meillä on vähän erikoisempaa tuo seksin harrastus nykyinen vaimoni opiskeli seurustelun aikana.Ja sillä oli raha aika tiukassa.Suositteli mulle et jos maksaisin sille seksistä aina pienen rahallisen palkkion.Aluksi suutuin ettei mun tarvi seksistä maksaa!Mutta pari päivää sitä miettien suostuin kokeilemaan.Olen aika tarkka rahoistani enkä anna niitä helposti varsinkin jos tiedän etten saa rahojani takaisin.Siinä meni opiskelu aika hyvin toimi ainakin meillä.Vaikka summat oli pieniä?Kyllä sillä rahalla kuukaudessa aina jotain osti.
Tänä vuonna vaimoni jäi työttömäksi ja masentui siitä.Ettei seksi enää huvittanut ehdotin ,että jos otetaan sama käytäntö takasin pienellä suostuttelulla suostui.Vaikka vaimoani ei aina huvita niin suostuu aina pienestä summasta?Siinä kaikki voittaa minä pysyn hyvällä tuulella?ja vaimo saa jostain edes vähän taskurahaa.
Tomii meillä ainakin hyvin tällänen käytäntö.
Mulle tulee ainakin jotenkin niin halpa olo et oma avokki maksaisi seksistä..?Tai jotenkin?Tuntuu niin typerältä..
Siis ei meillä aina makseta.Nyt kun vaimo on masentunut eikä seksi huvita niin saa siitä maksun,että mä pysyn tyytyväisenä ja onnellisena.Haluatko et miehesi alkaa hakeen tyydytyksen muualta?esim katselemalla netissä pornoa?
Meillä vaimo ei ainakaan hyväksy nettipornoa.Koska tietää etten kauaa jaksa olla ilman.Koska miehen mielessä on melkein aina seksi.Pahimmillaan miehesi voi etsiä seksi kumppanin.Kun ei muuten saa...
Osuit aivan naulan kantaan.....broken et varmaankaan halua yllättää miestäsi housut kintuissa katsomassa netistä pornoa....?tätähän pitää kans ehdottaa vaimolle kun ei muuten meinaa saada!rahaa panosta.
toimintaa! :D Huoraa oman rouvan kanssa. Oot mun uus henkilökohtainen idoli!
Oletkohan Broken käymässä jotakin henkistä kriisiä läpi?
Voisikohan psykoterapiasta, jonkinlaisesta olla sinulle hyötyä? Voisit saada siellä henkisessä mielessä omaa tilaa, mahdollisuutta löytää ja tutustua itseesi. Olethan ollut todella hyvin nuori seurustelun alkaessa.
Ja olet vieläkin mielestäni hyvin nuori.
Terapiaa on monenlaista.
Minusta tuntuu, että sinulla on jonkinlainen kasvukriisi menossa, mikä on ihan positiivinen asia.
Etsit ehkä itseäsi: kuka olet sinä omana itsenäsi, itsenäisenä naisena?
Miestäsi varmaankin pelottaa tämä sinun kriisisi, vaikka ei syytä ole.
Mitä jos kertoisit hänelle, kuinka paljon häntä arvostat ja että et ole jättämässä häntä?
Rauhoittaisiko se tilannettanne?
Olen mietteinyt tuota terapiaa jos se auttaisi löytämänn itsensä..mutta en tiedä,jos se ei auta vaan vahvistaa lähtö päätöstä?mulla on hirveä syyllisyys siitä että mulla on tällaisia tuntemuksia..mutten voi niille mitään.Kumpa voisinkin luvata etten ole lähdössä,mutten voi luvata sellaista.Arvostan toki miestäni ja tiedän että hän on liiankin hyvä minulle..Toisaalta syylllisyys painaa siitäkin,hän voisi saada niin paljon paremman kuin minä..
Olipa hullua lukea näitä viestejä, en tiennytkään että tämä paljon puhuttu tunne on näin yleinen, kuvailet tosiaan saman tilanteen jossa olen itse ollut noin vuosi takaperin. Osui tosiaan niin kohdalleen, että olemme myös saman ikäisiä, sinä ja minä sekä miehemme. Tästä syystä oli ihan pakko vastata jotain, vaikken yleensä tätä niin harrasta.
Minä ja silloinen mieheni emme olleet seurustelleet yhtä pitkään kuin te, mutta saman katon alla kuitenkin asuttiin melkein neljä vuotta. Samanlaiseen tilanteeseen kuin sinä jouduin noin vuosi vuotta takaperin. Pahinta asiassa oli tosiaan se, ettei mieheni mielestä mikään ollut vialla, mutta hän joutui kuitenkin kyselemään minulta miksi itkeskelin öisin. Kamalaa tilanteessa oli tosiaan tuo tunne, ettei itsekään tiennyt mikä oli vialla: Suhteessamme ei ollut mitään vikaa, tulimme loistavasti toimeen keskenämme, seksissä ei mitään valittamista, kaikin puolin kaikki tuntui olevan hyvin, mutta silti se ei vaan jotenkin riittänyt, ajatus muutosta suurempaan asuntoon vain ahdisti. Mieheni oli oletettavasti samantyyppinen kuin sinun, pitää pelailusta, tietokoneilusta, kotona olosta, kavereidensa kanssa kun oli niin minäkin olin aina mukana kun toista ei kiinnostanut ilman minua mennä. Ainoa asia mitä olisin suhteeseemme kaivannut, olisi ollut enemmän asioiden yhdessä tekemistä, jotain kotimme ulkopuolella. Meillä oli myös ehkä jonkin verran ongelmia keskustella suhteestamme syvällisellä tasolla näin jälkikäteen ajatellen
Olin hyvin neuvoton tuohon aikaan, itseasiassa en vieläkään tiedä mikä olisi ollut paras ratkaisu tilanteeseen, en siis yritä neuvoa sinua, kerron vain oman tarinani. No, tilanne tosiaan eteni siihen että olin äärettömän ahdistunut, ja pahinta siitä teki se, etten tiennyt miksi, enkä näin ollen voinut puhua asiasta mieheni kanssa. Ero tuntui aivan järkyttävältä ajatukselta mutta toisaalta taas tuntui vaikealta kuvitella yhteistä loppuelämää. Minulle ratkaisu asiaan tuli siitä kun pääsin kouluni kautta vaihto-opiskeluun. Vaihtoaikani ei ollut loputtoman pitkä, joten mieheni suostui lähtööni ja minä ajattelin saavani tarvitsemaani etäisyyttä tilanteeseen. Ulkomailla olo helpotti uskomattomasti oloani, uusia tuntemattomia ihmisiä, yksineloa, uusi ympäristö. Kaikin puolin minulle tuli paljon itsenäisempi olo, eikä minusta enää tuntunut että olisin tarvinnut miestäni auttamaan minua hengittämään (näin vertauskuvallisesti sanoen). Kaikesta tästä huolimatta, olisin palannut mieheni luokse, ja pelkäsin hieman, että kaikki olisi samanlaista kuin ennenkin, mietin oliko tästä mitään hyötyä. Kaikki muuttui kun tapasin vaihdossa jonkun, joka aikalailla vei minulta jalat alta. Minulla alkoi sitten hänen kanssaan jonkinlainen suhde, vaikka olin vielä yhdessä mieheni kanssa (Voi sitä syyllisyyden määrää jonka tunsin, mutta se on ihan toinen juttu). Puhuin hänen kanssaan varmaankin tuntikausia poikaystävästäni ja tilanteestani, ja loppujen lopuksi se oli hän, joka antoi minulle rohkeutta ja voimaa erota ja uskoa siihen että osaisin elää ilman häntä. Näin sitten loppujen lopuksi kävikin, ja voin sanoa, että on vienyt aikalailla vuoden, ennen kuin pystyin varmaksi toteamaan tehneeni oikean ratkaisun. Näin jälkikäteen on helpompi nähdä asiat selkeästi, ja nyt tiedän, että meidän olisi pitänyt erota jo paljon aikaisemmin.
Tästäpä tulikin nyt pitkä juttu, voisin varmaan kirjoittaa asiasta loputtomasti, ei ollut kuitenkaan aivan näin pitkään tarkoitus alkaa jaarittelemaan, tuntuu että taidan terapoida tässä samalla itseäni. Joka tapauksessa pointti oli, että sinäkin kun olet seurustellut noin pitkään ja nuoresta, on aika selvää, että jossain vaiheessa alkaa ahdistamaan. Ongelma tulee sitten vain siinä, että mitä sen suhteen tekee. Oma mielipiteeni on, että kaikki tarvitsevat jossain välissä nuoruuttaan niin kutsutun "menovaiheen", ennen kuin aloittavat sen (toivottavasti) lopullisen suhteen. Toisaalta, jotkut ovat vain niin luotuja toisilleen, että eipä siinä sitten mitään. Luonnollisesti kannattaa kokeilla kaikki mahdolliset keinot suhteen elvyttämiseksi, ja katsoa miltä tuntuu. Mutta toisaalta kunnon ero voi myös olla se ratkaisu. Mikäänhän ei tietenkään estä palaamasta myöhemmin takaisin yhteen, jos huomaa että toinen oli sittenkin se ainoa oikea. Tuossa tunteessa ei kuitenkaan kannata pitkiä aikoja rypeä, tiedän itsekin kuinka raastavaa se on, kyllä asioille pitää jotain tehdä.
Olipa sekavaa. Toivottavasti edes jotain hyötyä :) Tsemppiä!!
Tuo kuulosti hyvin samalta kuin erään ystäväni tilanne noin vuosi sitten.Hän oli ollut pidemmässä suhteessa kuin minä ja häntä ja hänen miestään yhdisti todella moni asia.He olivat mm muuttaneet aikoinaan suomeen yhdessä.Sitten ystäväni lähti vaihtoon 3kk:ksi ja lopetti suhteen sieltä tultuaan,se oli hänelle tosi vaikeaa eikä kyseessä ollut kolmatta osapuolta mutta hän kertoi että jos on 3 kuukautta maapallon toisella puolella eikä tunne yhtään ikävää toista kohtaan,on jotain pielessä.
on hieman parempi päivä.Ei ahdista niin voimakkaasti.Taas tuntuu että ehkä tämää tästä,mutta tiedän että jossain tuola taustalla se ahdistus piilee.. :( asiaa ei helpota se että kaverimme ovat ruvenneet kyselemään yhteisen illavieton perään,se kun oli aiemmin hyvin yleistä,mutta mies meinaa että kaikki huomaavat välillämme olevan etäisyyden.Mutta en tiedä,ehkä tekisi hyvää kokoontua ystäväpariskuntien kanssa ja viettää mukava ilta,jos oma suhde rupeaisi taas näyttämään hyvältä.Ehkä kutsumme heidät meille nyt kun meillä on tilaa ettei tarvitse olla eri huoneissa osan porukasta..
mähän en tota brokenia takas ottasi vaikka siitä maksettais!jos kerran haluaa erota saa mun puolesta sit lähteä lopullisesti!!mulle jää kaikki meidän yhteiset tavarat koska mä olen ostanut kaikki huonekalut ja viihdevälineet ja kaikki kodinkoneet!!eli mitä brokenille jää??mattoja ja verhoja?Eikä se pysty edes pitään vaatteitaan kaapissa ne lojuu pitkin makuuhuonetta...
Ja mitä seksiin tulee sitä ei ole näkynyt....en edes muista koska olisin saanut......Kiva asua kylmässä ja seksittömässä suhteessa.Ja siivota asuntoa koska en tosiaan tykkää asua sikolätissä missä taas broken tykkää!vaatteita,pölyä,papereita asunto täynnä....ja pestä vielä pyykit,Että ei ole mullakaan helppoa!
Siis mitä!!!eikö broken osaa/jaksa pitää vaatteitaan kaapissa?vaan ne on makuuhuoneen lattialla?Ja ymmärsin tuolta ylhäältä kun luin et sä siellä siivoat?peset pyykit?ja teet vielä ruuan?Mitä pirua broken tekee?ei taida tehdä mitään muuta kuin täällä vain valittaa kuinka huonosti menee?mikset vaan pistä sitä vaihtoon mieluummin vähän ajettuna kuin loppuun poljettuna?
Menee liian hyvä mies hukkaan tollasen kanssa!
Pakko vielä jatkaa!Kerroin mun miehelleni millasta teillä on niin voi sitä naurun määrää.......!!
Ällöttävää kirjottelua. tekisit jotain elämäs eteen etkä vaan valittais täällä. Säälittää sun miehen elämäkin.
ei se tajuu....?eikä sillä ole paikkaa eikä rahaa mennä muuta kuin vanhempien luo...?
siis.ihan totta mä siivoan joka viikko pesen pyykit ja pidän muutenkin kodin siistinä.ja pihan,haravoin nurmikon.Ja keräsin marjapuskista marjat....broken ehkä oli 15 minuuttia apuna.Jos haluan syödä muutakin kuin nuudeleita tai makaroonia tonnikalla.on itse myös tehtävä ruuat!onnekss osaan ja tykkään tehdä ruokaa.Broken ei oikeastaan tee mitään muuta kuin leikkii koiran kanssa.
Vaatteita ei saa kaappiinsa vaan niitä lojuu ympäri asuntoa.Makuuhuoneen lattia on ihan täynnä brokenin vaatteista...kaapit tyhjinä ja vaatteet pitkin lattiaa...jos hän vaikka syö sohvalla telkkaria katsomassa lautanen jää sohvalle niin kauaksi et minä korjaan....
olis kivaa jos broken asuisi yksiössä niin käydä kylässä 2 kuukauden päästä muutosta.Olisi asunnossa varmaan sellanen polku vessaan,keittöön ja makuuhuoneeseen.muuten ympärillä olisi vaate kasoja.Keittiön pöydät notkuisi likaisista astioista ja limsapulloista.Jääkaappi olisi täynnä tyhjiä rasioita ja pusseja......
Tällästä on elää brokenin kanssa ja sit täällä valittaa päivät pitkät kuinka vaikeeta elämä on!
Ei se nyt ihan noinkaan mee..
No vaatteet eivät nyt masennuksen aikana oo löytäny kaappiin vaan jääny senkin päälle tai vaatekaapin eteen.
Kuitenkin olen koko ajan pitänyt keittiön suhteellisen hyvässä kunnossa,mutta aina ei voi olla putipuhdasta.Ja kyllä viime päivinä se miehen lautanen on sinne sohvalle jäänyt.
Mitä ruokaan tulee.On se vähän eri asia tehdä ruokaa kun tulee kun tekee "normaalia" päivätyötä,silloin ehtiikin tehdä ruokaa,mutta minä tulen töistä 6-7 aikaan illalla,joskus 9tuntisen työpäivän jälkeen ja siinä pitäisi tehdä ruoka,sitä kun useimmiten ei ole tehty.Helpoin on heittää pussinuudelit veteen tai ranskikset uuniin.Silloin teen kunnon ruokaa kun siihen on aikaa.
Ja vai että vain leikin koiran kanssa.Hoidan sen ruuat,koulutuksen,liikutuksen ja sosiaalistamisen että saataisiin yhteiskuntakelpoinen koira.Joka sunnuntai aamu nousen 8-9 aikaan koiran kanssa lenkille vaikka olisi se mukava nukkuakin,koska tiedän että mies tykkää nukkua myöhään,koirahan se syyt saisi jos pissaisi sisälle siksi kun kukaan ei ole jaksanut nousta.Samoin iltapissatukset hoidan,ei se ei ole sama asia että koiran päästää viideksi minuutiksi takapihalle.
En kirjoittanut näitä mollatakseni miestäni tai muita,vaan osoittaakseni etten ole laiska paska kuten ylemmistä viesteistä voi tajuta.Miehestänikin löytyy "vikoja" siisteyden ja kodinhoidon suhteen mutten rupea niitä nyt kostoksi tai itseäni nostaakseni luettelemaan,jokainen ajatelkoot mitä ajattelee.Tiedän että nuo viestit on kirjoitettu suutuksissa ja yritetty,ilmeiseti onnistuttu,saada minut näyttämään huonolta.
Eiköhän tämän keskustelun voisi jo lopettaa??olen seurannut tätä alusta lähtien ja nyt päätin sitten kirjottaa!Sehän on tullut jo pahasti ilmi et sun ja miehesi väliin on tullut koira sä annat kaiken huomion ja aikasi koiralle etkä miehellesi!
Aikaa selvää on myös se ettei teillä ole enää seksielämää?joka on aika epänormaalia teidän ikäsillä?eikö miehesi enää kiihota sua?vai etkö sä kiihota miestäsi?Täältä löytyy sellanen keskustelu kuin mieskunto.Olen lukenut sieltä et melkein jokainen mies runkkaa päivittäin jos seksi on jäänyt vähemmälle?Mitenkäs teillä runkkaako miehesi sulta salaa?
meillä ei ainakaan tarvi jos on menkat tai muuten ettei kerkee seksiä harrastaan?autan miestäni runkkaamaan?pelkkä hyväily saunassa,suihkussa,sängyssä samalla kun mieheni kättelee..Koska mun mielestä on tosi tyhmää jos parisuhteessa toisen pitää tyydyttää yksin?aina yhessä!
No niin tässä mun tarinani
Aloitin seurustelun 13 vuotiaana 17 vuotiaan mieheni kanssa.Mulla ei ole muita seurustelu kumppaneita.Mieheni on hieman mua kokeneempi.Olemme seurustellet nyt 9 vuotta saman katon alla 5 vuotta.Meillä tuli pian yhteiseen kotiimme muuton jälkeen niin sanottu tavallinen arki.Joka sai minut miettin ,että tätäkö se loppuelämä nyt sit on.Seksiä meillä oli 4-5 kertaa viikossa.Lapsen saannin jälkeen se on nyt vähän jäänyt?mut aina kun mahdollista?Tyydytämme kuitenki toisemme lähes päivittäin..Tulin raskaaksi 20 vuotiaana.Pelkäsin aluksi vanhemmaksi tuloa.Koska olin itsekkin vielä lapsi.Vanhempani kyllä rohkaisivat et aikuistun siinä raskauden aikana.Ja niin siinä lopulta kävi.Ja näin jälkeen päin ajateltuna raskausaika oli mulle hyvää aikaa kehityin siinä vähän niin kuin pakolla aikuiseksi.Ja monelle mun kaverille on käynyt samoin..Nyt kun olemme oikea perhe(eläimiä ei voi laskea oikeiksi perheen jäseniksi)Niin meillä menee tosi hyvin suhdetta pitää viedä aina vähän eteenpäin ettei tule tollaisia masennus oireita.Eikä se pidä paikkaansa et teinisuhteet ei kestä tiedän monia jotka on seurustellu nuoresta asti saman kanssa.Tietysti nuorena aloitetut seurustelu suhteet etenevät sit muita nopeammin lasten tulo naimisiin menot ja omakotitalot tulee hankittua nuorena.Mut mitä sillä on väliä?ei kaikkien tarvi kokeilla montaa miestä ja elää irtosuhteissa 30 VUOTIAAKSI!
Nyt broken lopetat täällä valittamisen ja alat tekeen sen suhteen eteen jotain?etkä vain sen koiran!Ehkä teidän suhde on kanssa jumiutunut vähän niin kuin paikalleen? voisitteko hankkia lapsen?Vaikka se tuntuu siltä ettet ole vielä valmis.Mut kyllä sä raskauden aikana kehityt ja alat oleen valmis äidiksi?niin mulle ainakin kävä enkä kadu sitä yhtään et sain lapsen 20 vuotiaana.Tietysti monilla mun kavereilla oli kanssa lapsia.jotkut mun kavereista pelkäsivät raskauden aikana sitä et miten kaverit suhtautuu kun nuorena saa lapsen.Hyvin ainakin mun kaverit?
Tai sit vaan eroatte.Käy niin sääliksi noin hyväsydämmistä miestä joka tekee melkein kaiken.Ja on jaksanut taistella sun vierellä näinkin kauan...Ei tosiaan ole helppoa kun sä et osaa päättää ollakko vai ei?Mut jos seksi ei enää toimi ei mun mielestä kannata enää yrittää.
Meillä ainakin olen huomannut ettei mieheni kiihotu enää mun alastomasta vartalosta?niin kuin ennen?Katsookohan se netistä pornoa?tuntuu aina olevan koneella kun tulen Kotiin?Sen olen huomannut et jossain sarjassa tai elokuvassa vilahtaa naisen rinnat tuntuu et sillä rupeisi seisoon?ainakin tyynyn aina pistää eteen tai menee kumaraan?en ole kyllä ikään uskaltanut kysyyn?olen suunitellut et jos saisin sen jotenkin houkuteltua katsoon jonkun elokuvan alasti missä näytettäisiin naisten rintoja huomaisin ainakin selvästi jos rupee seisoon.
Mun on ihan pakko kysyä kun tuolla ylempänä sanoit et sä tykkäät pehmoseksistä?niin millasesta miehesi sit pitää?
Joo jätätte ehkäsyn pois niin saatte jännitystä sinne makkariin;-))
No ei se lapsi ainakaan mikään ratkaisu ongelmiin ole! Aika typerää edes ehdottaa moista ahdistuneelle naiselle..
Ensin oma pää kuntoon ja sitten vasta muut hömpötykset!
Kyllä ne teinisuhteet kestää jos itse niin haluaa!olen saanut ekan lapsen 17 vuotiaana ny olen 28 ja neljäs tulos.Eikä yhtään kaduta!!
Mut broken taitaa olla enemmän sitä eläinkansaa?et just sama vaikka miehellä olisi flunssa kunhan koira vaan voi hyvin?Kyllähän sen huomaa et koira vie brokenin ajasta suurimman osan.Ei ole ihme jos suhde on mitä sattuu..Mun isosisko on just samanlainen eläin intoilija 3 koiraa 2 kissaa ja vielä hevonen joka pitää hoitaa.Ei ole miestä näkynyt eikä kuulemma edes halua koskaa miestä vierelleen kun eläimet on aina tärkeimpiä.
Suosittelen sinullekin et eroatte otat pari koiraa elämääsi niin murheet häviää?opetat koiran hoitaan miehen tehtävät?sekin on kuulemma mahdollista?olen ainakin videon nähnyt...Toivottavasti miehesi ymmärtää lopettaa kun sä et nähtävästi sitä itse tajuu...!
Mä en ymmärrä ihmisiä jotka tulee tänne keskusteluun haukkumaan minua.Tämä on mulle väylä avautua ja kirjoittaa tuntemuksiani.En hae neuvoa tilanteeseeni,ehkä vain hieman tukea.Joskus vain on helpompi jakaa tunteensa ja kertoa niistä tuntemattomalle mieluummin kuin kaverille.
Hei sisko. Itselläkin on myös välillä aikoja ettei kiinnosta seksi, mutta niin on miehellänikin. Aluksi mietin että mikä minussa on vikana, koska mielestäni olen aina ollu seksuaalisesti aktiivinen ja niin miehenikin. Päädyin kuitenkin lopettaa murehtelemisen ja otin asian puheeksi mieheni kanssa. Pienen riidan ja sen jälkeisen keskustelun jälkeen päätimme piristää maakukammaria erilaisilla seksivälineillä ja aluksi se auttoikin. Olen myös huomannut että vaikka seksi ei kiinnostaisikaan niin sitä kannattasisi siitä huolimatta harrastaa, koska kun antaa kiihotuksen nousta pintaan, niin kyllä ne halutkin löytyvät. Nykyisin miehelläni ja minulla on aktiivista. Asiaa auttoi kommunikointi ja sitäkautta se että mieheni tietää mistä pidän ja toimii sen mukaisesti. Nautin seksistä paljon enemmän nyt kuin aikaisemmin, mikä tietenkin lisää seksin janoani.
Yksi vaihtoehto voisi olla se että yhdessä miehesi kanssa etsitte halusi. Anna hänen hyväillä ja antaa sinulle suuseksiä. Pääasia olisi se että ette panisi, vaan sinä nauttisit ja olisit pelkästään ottavassa roolissa. Ja kuka ties vaikka myöhemmin halusi löytyisikin ja innostuisit repimään vaatteet miehesi päältä. Ideana olisi että panostaisitte iltaan yhdessä tekemällä ympäristöstä mahdollisimman seksikäs. Illatkin ovat jo pimeitä joten polttakaa kynttilöitä ja kuunnelkaa jotain sellaista musiikkia mikä saisi ilmapiiristä mahdollisimman rennon, mutta aistikkaan. Seksillekkin kannattaa joskus varata aikaa.
Oletko miettinyt syitä miksi seksi ei kiinnosta? Mainitsit että käytitte liukuvoidetta. Mahtoiko syy siihen olla se, että et ollut tarpeeksi kiihottunut ja siksi et kostea? Seksikin voi tuntua ihan erilaiselle ilman liukuvoidetta. Ja miten seksin laatu noin yleisesti, eli saatko orgasmeja miehesi kanssa? Entäs itsetyydyttäessäsi? Tietääkö miehesi mistä oikeasti seksissä pidät ja mikä sinusta tuntuu hyvälle.
luettuani tekstisi olisin voinut lukea omaani, minulla on aivan sama tilanne. Miten teillä tällä hetkellä menee? onko helpottanut, oletko tehnyt ratkaisua? minä olin jo vuokraamassa asuntoa ja olisimme asuneet loppuvuoden erillään, mutta en saanut sitä asuntoa. nyt sitten sovittiin että yritän saada ajatuksistani selvää, mutta vaikeaa on. nyt tuntuu hyvältä olla yhdessä ja kohta taas olisi tarve erota...
elämme kämppä kavereina tämän vuoden loppuun ja sit laitetaan asunto myyntiin ja muutamme eri osoitteisiin....ero on paras ratkaisu kun kumpikaan ei enää rakasta toista sillai palavasti.
Ettei käy aivan täysillä. Et taida avopuolisoasi paljoakaan arvostaa. Suutuksissa kirjoittaminen ei ole mikään syy tai selitys sille että on tarkoitus ainoastaan satuttaa toista.
Älä Broken09 jatka tuollaisessa parisuhteessa, rikot vain itsesi. Ei ahdistus noin suuressa mittakaavassa kuulu suhteeseen ja tulet sen vielä huomaamaan. Itse elin aikoinaan useamman vuoden miehen kanssa, joka lopetti koulunsa kesken (ja tämähän oli minun syyni kun ei olisi jaksanut molempia, koulua ja minua, samaan aikaan), jäi työttömäksi (kun olevinaan ei töitä löytänyt) ja oli päivät pitkät kotona tietokoneen ääressä nettipelejä pelaten. Aikuinen mies! Silloin ei ollut hyvä mennä kotiin, mies valitti kaikesta (juurikin asunnon "likaisuudesta", koulukirjoista ja papereista pöydillä, jne) mutta loppupeleissä ei ollut valmis tekemään itse paljoakaan. Minä opiskelin ja tein töitä, olin pitkää päivää kotoa pois. Minä olin se huono ja paha ihminen, kaikki oli minun syytäni koska olin miehen mukaan niin hankala, minua ei voinut rakastaa. Ei vaikka kuinka yritin olla parempi ihminen. Olin sanojasi lainaten todella hukassa itseni kanssa: en enää tiennyt mitä halusin itseltäni ja elämältäni, en pitänyt itseäni minään/ minkään arvoisena, olin muutaman vuoden aikana sulkeutunut kuoreeni niin pahoin etteivät kaikki ystävänikään osanneet enää lähestyä minua. En ollut enää minä.
Tilanne äityi siihen, että mies alkoi heilastella erästä "kaveriaan". Asia paljastui kun luin tekstiviestit (siinä vaiheessa jo epäilin vahvasti ettei kaikki ole kunnossa, aiemmin näin kuinka mies viestitti tytölle "ite oot söpö" tms samalla kun itse olin hänen kainalossaan katsomassa elokuvaa) ja minä olin jälleen se johon ei voi luottaa ja jolle sai nauraa päin naamaa. Minusta tuli välinpitämätön miestä ja miehen tekemisiä kohtaan -en kysellyt tai kiinnittänyt muutenkaan mitään huomiota- ja sekös miestä suututti. Erään riidan jälkeen olin valtavilla mustelmilla ympäri kehoa (tönimistä, kaatamista, ym). Etsin oman asunnon ja muutin pois. Ja järkyttävintä oli se, että silloinkin yritin vielä miellyttää miestä. En osannut päästää irti.
Ei mennyt kauaa kun tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa olen saanut taas kasvaa itsekseni ja olla minä. Ja hän rakastaa minua siitä huolimatta. Hän on parasta ja tärkeintä mitä minulla on, suhteemme on turvallinen, tasapainoinen ja hyvä. Voin luottaa mieheeni ja siihen ettei hän satuta minua tarkoitushakuisesti, tai jätä puolustamatta tilanteen vaatiessa. Hänen seurassaan saan olla heikko eikä hän käännä sitä minua vastaan. Jos vaatteet jäävät lattialle tai lautanen sohvan käsinojalle, siitä ei nouse kynnyskysymystä suhteellemme tai se tee minusta huonoa/ sotkuista ihmistä. Ne tulee kyllä raivattua pois tieltä. Jos olen pitkän päivän pois kotoa ja mieheni on täällä ennen minua, hän toivottaa minut lämpimästi tervetulleeksi, halaa ja lähdemme yhdessä laittamaan ne ranskalaiset uuniin ellei hän ole ehtinyt laittaa muuta ruokaa. Olen onnellinen. En olisi koskaan uskonut että tällaista voisi kohdalleni sattua. Meillä saa riidellä, suuttua ja huutaa pelkäämättä että jää henkisesti yksin tai menettää arvoaan toisen silmissä. Meillä saa puhua suoraan. Ei ahdista vaikka yhteisiä vuosia saman katon alla on takana jo vuosia ja se tavanomainen, "tylsä" arki on astunut mukaan kuvioon.
Uskalla sinäkin lähteä tavoittelemaan sitä onnea mitä parisuhde parhaimmillaan antaa. Toivotan onnea matkaasi! :)
Nimim. ensi kevään morsian
^ole tuota taaskaan kirjoittanut!helvetti
Tilanne käy entistä kummallisemmaksi.raastavaa.
Mies on sanonut että päätän jäädä tai lähteä,hän on kuitenkin jo päättänyt erota.Kysyin että mitä ihmettä sitten vielä siinä tekee,odottaa kuulemma mun päätöstä.Mitä ihmettä?
Lisäksi hän on ottanut vittuilu kannan tässä asiassa,vain ärsyttääkseen minua.esim tuossa yhtenä päivänä hän etsiskeli kaapeista jotain kulhoa tms ja kysyin mitä hän etsii,vastaus oli:Itseäni,vähä niinku säkin. Lisäksi seksittömyydestä vittuilee,toteaa että olen nunna ym.
Riidellessämme tilanteestamme on uhannut jättää minut eron tullessa tyhjän päälle koska hän on miltei kaiken ostanut ja vie osan niistäkin mitkä on yhteistä.
Tiedän että hänestä tuntuu pahalta,niin minustakin,mutta miksi sitä pitää tuolla lailla purkaa?Ehkä hän haluaa että minulla on vielä pahempi mieli.
Välillä ottaa toisen kannan ja rupeaa puhumaan yhteisistä muistoista ja muista.Kuin syyllistäen minua,ja syyllinen olo minulle tuleekin ja alan itkemään.
Miksi kun itsellä on paha olla,pitää toiselle saada vielä pahempi olo?
Miksi tämän täytyy olla näin vaikeaa..
Päätimme jo että lähdemme eri teille kun mies rupesi perumaan.Perui kaikki puheensa ja kertoi sanoneensa ne vain siksi koska oli vihainen.Tajusi tilanteen vasta kun olin oikeasti lähdössä.Nyt vakuuttelee rakkauttaan ja että kyllä minäkin tästä selviän..mutta en tiedä.On ollut pari parempaa päivää mutta silti tunnen ahditukseni olevan kokoajan läsnä.En enään todellakaan tiedä mitä haluan.Tiedän että jos nyt vain rupean elämään katsoen tulevaan,tuo ahdistus korventaa minua koko ajan sisältä.Hyvänäkin päivänä tuntuu että haluan jotain muuta kuin tätä,mutta mitä?en tiedä itsekään..
En tiedä olenko hänen kanssaan vain säälistä?siksi etten halua satuttaa?etten kestä jos hän vihaa minua lopun elämänsä?
Voin suositella sinua eroamista. Mietin itse oikeastaan koko tämä vuoden eroa ja kerroin kaksi viikkoa sitten avopuolisolleni halustani erota. Päätöksen jälkeen olo on ollut helpottunut, tietenkin surullinen & haikea sekä pelokaskin tulevaa kohtaan. Ahdistuksen kanssa oli kamalaa elää, välistä meni paremmin kunnes se nosti jälleen päätään.
Muuta edes yksiksesi miettimään asioita. Uskon, että siinä huomaat nopeasti mitä oikeasti haluat. Tietenkin aluksi olo voi olla surullinen ja ikävöit puolisoasi, mutta jos tunnet helpotusta ja ahdistus on pois, olet tehnyt oikean ratkaisun.
Olimme jutelleet eron mahdollisuudesta aiemminkin, mutta silloin kummallakaan ei ollut rohkeutta toteuttaa sitä. Yritin itse ajatella, että ajan myötä tilanne kohenee, mutta ei. Tuntui kuin olisin näytelmässä, jota katselen ulkopuolisin silmin. Kun tilannetta on pohtinut tarpeeksi kauan, tietää mitä tulee tehdä.
Tsemppiä sinulle!
tyttö, tämä saattaa kuulostaa törkeälle mutta toivottavasti kun oivallat tämän se myös vapauttaa sinut:
SINÄ TEET ITSE OMAA ELÄMÄÄSI KOSKEVAT PÄÄTÖKSET. KUKAAN MUU EI NIITÄ TEE.
tutulle.Koin pahaa oloa pitkään enkä osannut tehdä asialle mitään eikä mieskään tehnyt hyvä kun edes käsiään levitteli. Arki oli niin piinaavaa ettei edes kaupassa käynnistä yhdessä meinannut tulla mitään, kommunikaatio ei enää pelannut, kumpikaan ei ollut kiinnostunut toisessta enää parisuhdenäkökulmasta. Olimme tietämättömän tyytyväisiä ja ajattelimme että tällaista se sitten on. Itse osasin tietysti eritellä asioita joihin en ollut tyytyväinen mutta niihin ei tullut ratkaisua.
Alkoi tulla fyysisiä oireita kuten hyperventilaatiota, rintakipua ym. eikä tämä johtunut siitä että olisin tuntenut syyllisyyttä vaan koin puhtaasti ahdistusta tilanteessani ja tuntui että maailma kaatuu ja kaikki on vastuullani koskien tätä parisuhdettakin. Kamalaa aikaa. Tiedän ihan tasan tarkaan tunteen kun ei uskalla erota, tuntuu ettei pärjää, mitä on elää ilman toista jonka varaan on kaikki kortit laittanut. Mutta sitten toisaalta ei näinkään voi jatkaa ja haaveilee paremmasta.
Joskus ratkaisu on ollut nenän edessä jo pidempään, sitä ei ole vain uskaltanut tehdä eikä sitä voikkaan ennenkuin on valmis luopumaan.
Tiedän että teen itse päätökseni,mutta näistä asioista kirjoittaminen helpottaa kun saa ne ulos itsestään.
Eilen sovimme mieheni kanssa "tauosta" olemme eri osoitteissa mutta yhdessä.Eilen tuntui ihan hyvältä mutta aamulla ahdisti kamalasti..Epätietoisuus mitä tehdä tulevaisuudessa ahdisti..
Siis mikä teitä nykyajan nuoria vaivaa kaikki täällä kertoo kuinka ahdistaa!siis ei ole ihme et kaikki terapeutit tienaa hyvin asiakkaita ainakin näyttää löytyvän.Ja uutisissa puhutaan paljon siitä kuinka nuorilla on mielenterveys ongelmia.Mä tekisin ihan mitä vaan jos mun mies suostuisi tekeen ruokaa ja siivoomaan.Teilläkin on varmaan ollut yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia?Mun mielestä sun kannattaisi palata miehesi luo ja nopeasti.Jos kerran se on niin hyvä mies kun täällä kerrot sen olevan?
Siis eihän tässä ole mitään järkeä tässä ketjussa?Nyt nainen järki käteen?Sulla on ihana ja hyvä mies ja teillä olisi hyvä elämä ja tulevaisuus?Nyt mietit miksi olet seurustellut sen kanssa noinkin kauan?ja mietit niitä unelmia mitä olet halunnut sen kanssa saavuttaa?Mikä sinussa on muuttunut niin paljon et suunnittelet eroa?
Kaikkea hyvää teille......
Hei tyttönen nyt menet nopeesti miehesi luo ja rakastelette kiihkeesti!ja sit haette sun tavarat ja unohdatte noi tauko jutut!Menet kotiisi varmista et miehesi on siellä.Ette puhu yhtään mitään revit sen vaatteet kiihkeästi pois rakastelette oikein kunnolla ja kauan,ehkä kerran ehkä 2...ja sit kun olette rentoina sängyllä tai missä sit ikinä tahdottekaan?Niin uskon ja vannon et löydät rakkauden ja halun olla miehesi kanssa lopunelämää.Siis kyllä tästä ketjusta edes pari kunnollista naista kertoo kuinka ne on jo 20 vuotiaana saavuttaneet maailman ihanimman ihmeen lapsen.Ja niillä on varmaan kunnon parisuhde lopunelämän.
Toivon teille ihanaa yhteistä elämää Sulla on ihana mies,oma asunto,Molemmilla työpaikat?Mitä sä vielä voisit haluta elämältä?
Me ollaan mieheni kanssa olleet 35 vuotta yhdessä.Siitä naimisissa 28 vuotta. On meilläkin ollut vaikeaa välillä?mut kaikesta huolimatta ollaan selvitty.Ja rakastetaan toisiamme seksi on tosi ihanaa ja mahtavaa.Jos ei seksi toimi parisuhtees alkaa ongelmat.
Ei toi teidän tauko kuule mitään auta?joko päätätte jatkaa saman katon alla tai sit ilmotat et eroatte ja se siitä.Noi tauko jutut on niin tuulesta temmattuja.Yleensä kun toinen osapuoli haluaa erota mut ei vielä uskalla se keksii jostain tuollasen tauko jutun.Luulee et se helpottaa eroa?ehkä se sua voi helpottaa kun jo asut muualla.Ei tarvi kuin tekstiviestillä kertoa et haluat erota.Parisuhteen saa toimimaan vain yhdessä olemalla eikä erossa toisistaan,läheisyys ja kaikki katoaa pikkuhiljaa pian teidän välillä on niin paljon matkaa ettei enää mikään auta?tauon aikana teistä tulee sinä ja hän ennen oli te mut ei enää....
Täällä Kaikki puhuu vain seksistä?et sillä saa parisuhteen kukoistaan?mut entäs jos seksi on niin huonoa ettei sitä siksi esim vaikka tässä suhteessa harrasteta?Jos brokenin mies on muuten hyvä*?mut seksi sen kans on huonoa?
Tuolla ylempänä lukee et seksi on tauolla?etkö ole tyytyväinen miehesi suoritukseen?
Yö minun kanssa ja varmaan olisit taivaissa......26
jos sinusta tuntuu sille tee niin. Ei sitä kukaan ole tuomitsemaan vaikka ratkaise se ei varmasti niitä syvempiä ongelmia. Luin ketjuasi ja tuli sellainen kuva että miehesi ei halua muutta asioita tai ratkaista ongelmaa, hän haluaa vain pitää sinut. Hän kai on sitten tyytyväinen asioihin miten ne ovat nyt? Ongelmia tulee myöhemminkin elämän sykleissä ja jos niitä on, ne pitäisi pystyä ratkaisemaan jotta yhteinen elämä voi jatkua ja luottamus säilyy. Jos eropäätös on tehty eikä tunteita ole niin kaikkea ei kannata repiä auki, mutta vain asiat jotka vaivaavat, ettei ne jää vaivaamaan..
Tekstistäsi kuva ettei mies kovin hyvin lähtenyt kokeilemaan juttuja joita ehdotit, joten voit toki hänellekin sanoa ettet luota teihin tai siihen että hän olisi valmis tekemään suhteen eteen asioita jotka sinusta ovat tärkeitä. Tässä vaiheessa viimeistään miehen pitäisi terästäytyä. Lopulta kyse on sinun ja hänen mielikuvista toimivasta suhteesta ja sen kuvan pitäisi olla kai jotenkin yhtenäinen jotta yhdessä voi ylipäätänsä elää. Sitten tullaan siihen viimeiseen aspektiin että toista ihmistä ei voi muuttaa...se ei tietenkään tarkoita toisen syyllistämistä kaikesta. Suhde on kahden ihmisen summa eikä voi toimia vain toisen ehdoilla ja säännöillä. Tässä vain jotain ajatuksia. Neikin kai voi käsittää omalla tavallaan.
Hei broken09,
Vaikka nyt jälkikäteen kommentoin, niin itsekin olen miettinyt miettimistään ja päätynyt suhteessamme eroon..ns. hyvissä väleissä-tyyliin. Olen seurustellut mieheni kanssa 8,5 v (josta kihloissa oltiin 3 v) ja asutaan toistaiseksi vielä saman katon alla.
Ahdistus, pahaolo, epävarmuus kaikesta, alistuminen toisen tahtoon ja jne..Näistä olen kärsinyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vuosi sitten pahaolo suhteesta tuli ilmi avopuolison liiallisen ryyppäämisen takia. Olen niin täynnä sitä, että kaljasta on tullut hänelle se aamupala, lounas ja iltapala..ja muutenkin kaikki rahat ovat pikku hiljaa huvenneet siihen. Viimeisen vuoden olen teeskennellyt välinpitämätöntä ja huomannut, että suhteen alkuvuodet olivat rakkautta täynnä mutta nyt vaan sääli ja pettymys toiseen ovat olleet päällimmäisiä tunteita. Miksi olla parisuhteessa jossa toinen on päihdeongelmainen?
Asioista ollaan puhuttu eikä avopuoliso ole kieltänyt hänen ongelmaa alkoholiin. Viimeisien vuosien aikana hänen juominen on lisääntynyt enkä oikein ymmärrä mistä se johtuu. Olen ehdottanut katkolle menoa tai edes psykologin keskusteluita mutta avopuoliso torjuu ehdotukset heti kommentoimalla ettei hän ole hullu eikä hän siihen mitään lääkäriä tarvitse. Olen totenut, että selvä se enkä aihetta ole sen jälkeen ottanut enää puheeksi.
Itsessäni olen huomannut masennuksen piirteitä ja saamattomuutta, ja tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Ja kotiintulo tuntuu epämukavalta ja viikonloppu kun lähestyy niin ahdistus lisääntyy. Jos joku kysyisi miten teillä on mennyt niin en osaa varmaankaan vastata siihen, sillä viimeinen vuosi on ollut yhtä harmaata sumua.
Onneksi on kavereita jotka auttavat tällä hetkellä ja piristävät samalla päivää. Sain pitkän pohdinnan jälkeen tehtyä päätöksen, että ero olisi nyt paikallaan. Tuo päätös auttoi minua kohtaamaan asioita joita olin ennen peitellyt ja sain itsevarmuutta jatkaa päätöstäni siihen pisteeseen, että vuoden vaihteen taittuessa muutan pois ja aloita kaiken alusta YKSIN.
Olen psykologiaa opiskeleva neitonen ja haluisin kertoa mitä mieltä olen:
Sun lapsuutesi ei ole tainnut olla ihan helpommasta päästä?Perheesi sisällä on ollut erillaisia riitoja?Sulle on tullut nuorena eläimet terapeuttiseksi avuksi joille olet antanut ja saanut sitä rakkautta mitä vanhempasi ei ole sulle pystyneet antamaan?Ja huomaan kuinka tuolla ylempänä Kerrot kuinka yrität tehdä koirastasi yhteiskunta kelpoista?otat ehkä koiran kasvatuksen vähän liian tarkasti?Sulla on sellainen hoiva vietti joka yleensä vasta syntyneiden äideillä.Pidätkö koiraasi vauvanasi?tunnetko olevan sen äiti?
Kun tulet illalla töistä koirasi taitaa olla sua vastassa?juttelet sille?leikit sen kans?pussailet sitä?mitäs miehesi saa kun saavut kotiin?ei varmaan mitään?Silloin kuin teillä pitäisi olla yhteistä laatuaikaa.niin sun keskittymisen ja ajan vie leikit koiran kanssa?Koira on tullut sun ja miehesi väliin eikö totta?Miten siinä voi parisuhde korjaantua jos ei teillä ole yhteistä aikaa illalla yhtään?
Taidat olla jollain palvelualalla kun tulet arkisin niin myöhään kotiin?tuntuuko aamusin vaikealta lähteä töihin ja jättää koira?Epäilen et olet pitänyt viimme aikoina paljon töistä vapaata?Vapaapäivän vietät suurimman osan ajastasi koiran tai kavereiden kanssa?Ja siinä sivussa jää kotityöt tekemättä?
Ja tuolla ylhäällä kerrot et kuinka sänkyhommat ovat tauolla?Niin uskallan epäillä ettei sulla ole aikaa tarpeeksi viettää siellä miehesi kanssa?esim esileikin aikana et pysty tarpeeksi keskittymään teidän yhteiseen aikaan?Koska koira on makuuhuoneessa joko sängyllä?tai sängyn vieres?Ja se keskeyttää sun keskittymisen?nainen tarvitsee keskittyä seksiin ja esileikkiin paljon enemmän kuin miehen.Ja loppujen lopuksi koira saa sen mitä haluaa eli sut pois sängystä ja sen kanssa temmeltään?Ja miehesi jää sänkyyn yksin?
Teidän pitäisi oikeasti viedä koira hoitoon viettää ihana viikonloppu ihan kahdestaan?Keskittyisitte vain toisiinne.Ostaisitte mansikoita ja kermavaahtoa makkariin,kynttilöitä.Viettäisitte aikaa kahestaan niin kuin olette ennen tehneet?kävisitte syömässä?ehkä jonkun bändin keikalla?ihan vain te kahdestaan?
Paitsi se on kylmä totuus et jos miehesi ei enää kiihota sua niin ei siinä kermavaahdot auta?
Jos sun pitäisi valita miehesi ja koirasi väliltä niin varmaan valitsisit koiran?se tuntuu olevan sulle tällä hetkellä miestäsi tärkeämpi?En tiedä minkä ikäinen koirasi on mut epäilen et ongelmat räjähti käsiin pian koiran tultua?mun mielestä sun pitäisi enemmän huomioida miehesi ja jättää koira vähemmälle?
Ja tuolla ylhäällä kerroit ettet ole valmis hankimaan lasta vielä pitkään aikaan?ihmettelen vain sun äidillisiä vaistoja ja hoivaamis intoa koiraasi kohtaan?
menisit psykologille puhuun ongelmistasi ne osaa varmaan auttaa ammattitaidoillaan sua?
Toivoisin broken et kertoisit pitikö epäilykseni totta?ja missä menin vikaan?
Aika oikeassa olet suurimmalta osin..Minulla oli vaikea lapsuus,tai oikeastaan teini-iän kynnys ja teini ikä.Tuolloin vietin kaiken mahdollisen ajan eläinten kanssa,joko kotona tai tallilla.Mutta samoihin aikoihin aloin myös seurustella mieheni kanssa,joka oli myös kortti pois kotoa.
En koe olevani äiti koiralleni tai kissalleni,en voi sietää kun ihmiset sanovat olevansa eläinten äiti tai isä..Vaikka olen kyllä sanonut koiraa vauvaksi.
Mutta tuosta lapsi asiasta,en ole ikinä piitanut lapsista,en vain pidä niistä,ehkä joskus haluan oman lapsen mutta tiedän että sen aika ei ole vielä pitkään aikaan.
Kyllä olen töissä palvelualalla ja muutenkin olen sosiaalinen ihminen,vapaa päivät menevät koiran tai kavereiden kanssa tai tallilla.Mielestäni vapaa päivänikin pitää saada jotain tehtyä,muutakin kuin oltua kotona.
Eläimet ovat aina olleet minulle todella tärkeitä.Varhaisteininä jopa ihmiskontakteja tärkeämpiä.Vieläkin voin unohtaa kaiken stressin ja ulkomaailman paineet vain ollessani hevosten kanssa.Taidan saada tästä paljon haukkuja täällä mutta näin asia vain on.Vaikka olen todella sosiaalinen ihminen on minussa vetäytyvämpi puolikin jonka pitää päästä aika ajoin yksin tallillle hiljentymään.
Juttelin luokkakavereiden kanssa tilanteestasi.Yleensä eläimiin kiintyvät lapsena helposti sellaiset ihmiset joiden kotona on ongelmia ja se näkyy sit helposti myös aikuisena.
Ja sama pätee helposti siihen ,ettet oiken pidä lapsista etkä tiedä edes haluatko koskaan omia lapsia?Pelkäät et jos niille tulee samanlainen lapsuus kuin sulle?
Onko sulla ollut ikään vauvakuumetta?Koska?miksi?minne se sit hävisi?
Oletko tyytyväinen kun teillä on kissa ja koira?Vai haluaisitko vain lisää eläimiä?Voisit ottaa varmaan vielä toisen kissan?ja sit pian uuden koiran?Sun mielestä olisi kivaa jos olisi eläimiä oikein paljon ja voisit hoitaa ja huolehtia niistä?
luokkatoverini mielestä olet jotenkin riippuvainen eläimistä?Sulla on tarve hoitaa ja huolehtia elämistä kovin suuri?mutta entä jos se onkin vauvakuumetta?et vain osaa yhdistää sitä siihen?Olet varmaan tosi tarkka siitä mitä kaverisi sanovat koirastasi?ylhäällä kerroit kuinka uusi asunto ahdistaa ehkä ystäväsi eivät tykänneet?
Miehesi on sen ikäinen et se varmaan haluaa pian lapsia?vai oletteko puhuneet lapsista?mun mielestä sun pitäisi sille sanoa ettet halua lapsia vielä pitkään aikaan?tai et ollenkaan?Koska sä vain kulutat siinä miehesi aikaa jos se haluisi jo lapsen?Kerran te ostitte isomman asunnon olette seurustelleet jo 8 vuotta.Suhteessa joko mennään eteenpäin tai sit erotaan?Se on normaali elämän rytmi.
tässä sivusta vain, että onpas sulla ratkaisukeskeiset metodit "alan opiskelijana". Oletkohan päivääkään varsinaista vastaanottotyötä tehnyt? Et ole kuullut kuin osan ap:n asioista ja olet jo tekemässä höpöhöpödiagnooseja asiasta. Oletkohan vähän liian innokas...ei terapiankaan tavoite ole laittaa ajatuksia asiakkaan päähän tai antaa ratkaisuja.
Tilanne ei ole edennyt minnekään..
Asuin muutaman päivän vanhempieni luona mutta se ei auttanut mitään,ahdisti vain enemmän,mutta syyt siihen ovat toiset.Olen käynyt juttelemassa asiasta ammattiauttajalle kun tuntuu että siitä kahdestaan puhuminen ei auta. Tuntuu kyllä että ei ammattiapukaan auta.Välillä olen niin kyllästynyt asiasta puhumiseen ja haluaisin jo päästä ratkaisuun!Mies sanoo että tietää että tulemme eroamaan ja ratkaisu pitäisi jo tehdä.Jos hän on siitä niin pirun varma niin miksei lähde itse?
Nyt ole tilanteessa jossa en enään vain jaksa ja hautaan kaikki tunteeni jonnekin syvälle ja vain olen.Tiedän,tunteet pitäisi näyttää ja välillä näytänkin mutta jos tunne on negatiivinen,kiukki,ärsytys,saan vain valitusta.
Ja ystävilleni en kuulemma saisi asiasta puhua.Ei kuulemma kuulu muille.Mutta pakkohan minun on hyvälle ystävällekin tästä puhua eikä esittää että kaikki olisi hyvin.Se vasta raastaakin sisintä.
Mikset sinä sitten lähde?Kerran sinähän tässä koet ,että olet ahdistunut?Sunhan se siitä pitäisi lähteä?eikä miehesi?ehkä sun pitäisi näyttää niitä muitakin tunteita muutakuin ne negatiiviset?Tasapuolisesti näytät hyviä ja sit taas niitä huonoja kun siltä tuntuu?etkä vain hautaa..
hyvässä liitossa pitää näyttää positiivisia tunteita enemmän kun näyttää negatiivisia.Ja kyllä kun näitä sun tekstejä lukee huomaa helposti ettei teillä seksiä ole?ei ole ihme jos kumpikin on vähän kireellä päällä?Seksi on hyvän parisuhteen kulmakivi.Ja sen olen oppinut mies kestää kiukutteluakin paljon paremmin kun sillä on maha täynnä ja pussit tyhjät:-) eikä silloin katsele niin helposti aidan vihreälle puolelle.
Mut näyttää ihan siltä ,että sinä olet jo luovuttanut?kiukuttelet miehellesi ja pidät sen puutteessa?Miehesi alkaa pian käymään vain poikien kanssa baareissa?ja miehen aivot löytyy usein sieltä haarojen välistä varsinkin jos on pahasti puutteessa?Ja ennen kuin sä huomaatkaan niin sillä on uusi.
Luin ketjun läpi ja pakko todeta, että toi vaikuttaa selkärangattoman vätyksen touhulta. Kiva luuseri.
Siinä et miehet ajattelee suurimman ajan alapäällä...
Meillä on tällänen käytäntö et jos mieheni lähtee viihteelle joko rakastelemme tai sit hoidan sen muuten ennen lähtöä...ja sama käytäntö toisinpäin..Kummatkin on tyytyväisiä tyydytettynä on kiva sit lähteä juhliin eikä tule syrjähyppyjä.
Broken sehän on aivan selvää et teidän väliin on tullut koira.Teidän välit on viilenneet sen takia kun oot kaiken ajan vain koiran kanssa.Iltasin varmaan vaan leikit sen kanssa?kun teillä pitäisi olla miehesi kanssa yhteistä aikaa.Mut sä et kerkeä keskittyyn kuin koiraasi.Ja ei ole ihme jos olette molemmat kiukkuisia jos ette ole orgasmia saaneet pitkään aikaan?
Ottakaa omaa kahdenkeskistä aikaa vaikka joku viikonloppu?viette koiran hoitoon ja keskitytte toisiinne?vietätte pari päivää ihan kahden ja suurimman osan siitä sängyssä jutellen ja toisianne hyväillen.
Jos haluat et miehesi vielä jaksaa odottaa sun päätöstä?auta häntä vaikka käsin tai suulla pysyy ainakin paremmalla päällä?eikä haikaile aidan toiselle puolelle...?
ei ole brokenilla ihan kaikki muumit laaksossa/yläkerrassa kaikki huoneet lämpöisenä:-)
Sun suurin kammo on sitoutuminen et halua sitoutua mieheesi ja kun ostitte isomman asunnon...hui kauheeta tässäkö se mun loppu elämä nyt sit pitää viettää...näin sinä sen ajattelet...
Olisko kannattanut puhuu ennen uuden ostoa tuosta ahdistuksesta?häh?Olet alannut niin nuorena seurusteleen?etkä ole saanut olla vapaana,bailata etkä kokeilla muita miehiä...Nyt sulle on tullut halu tehdä noita kaikkea?eikö totta?Varmaan kaverit kertoneet kuinka hurjaa niitten teinivuodet oli ja kuinka ne kokeili kaikenlaista.Kun taas sä olit vaan tutun ja turvallisen kanssa.Johon olit niin kovasti rakastunut.Ja nyt sulle on tullut halu olla sinkku ja kokeilla kaikkea minkä teininä jätit taaksesi.Mieti välillä niitä ihania muistoja joita teille on tullut ja ihania puolia miehestäsi.Äläkä aina niitä huonoja!
Ja näin suoraan sanottuna sun ongelmat räjähti käsiin kun teille tuli koira.Ei ole ihme jos siinä sivussa parisuhde on ajautunut näin vakavaan tilanteeseen?tuolla ylempänä kerrot kuinka sulle välillä on eläin kontaktit tärkeämpiä kuin ihmisen kanssa!et siitä on jo helppo ajatella miksi rakkaus on hävinnyt?Kerrot kuinka hoidat koiraa ja kissaa?mut huomioitko miestäsi?miten sä hoidat teidän suhdetta?et varmaan mitenkään?ku eihän sulla ole aikaa eikä halua kun on kokoajan koira joka tarvii sun kaiken huomion ja rakkauden!!
Totuus on se ettei miehesi ole 8 vuoden aikana muuttunut miksikään?no vähän vanhentunut?Sama ihana mies se on jota olet rakastanut vielä vuosi sitten.Ja luuletko et se muuten katselis vielä sua jos se ei tosiaan sua rakastaisi?Mulla on pari kaveria joitten parisuhde meni karille just sen takia kun tuli koira ja nainen ei muuta enää huomionut kun sen ihanan pörröisen kaverin!et tiedän mistä puhun!Ja luuletko et jos eroatte löydät helposti uuden miehen joka jaksaa olla sun kans loppuelämän?jos sun kaikki aika menee koiran kanssa?etkä hoida parisuhdetta?eivät tosiaan jaksa!sä eristäydyt pikku hiljaa miehistä ja otat vain eläimiä?Niin kuin sua on täällä moni neuvonut viette sen koiran hoitoon tai annatte pois!ja vietätte aikaa ihan kahdestaan tehden niitä juttuja mitä olette tehneet vaikka nyt pari vuotta sitten?Varmaan pian huomaat kuinka ihanaa on olla kun on joku joka rakastaa ja jolle voi antaa rakkautta!(enkä nyt tarkoita eläimiä)
Te olette saavuttaneet yhdessä jo niin paljon ja yhteistä taivalta on takana monta vuotta!ettei todellakaan kannata päästää irti miehestä joka siivoo,pesee pyykit hoitaa yhteiset laskut...Ja muutenkin on kärsivällinen.
Mieti vähän kuinka paljon miehesi on kestänyt?ja et kestäisikö moni muu?
Nyt yrität vain hyväksyä sen mitä olet saanut ja keskityt mieheesi ja parisuhteeseen ja sitte eläimiin...
Tässä sulle nyt hieman kovaa tekstiä?kun sun pitää itse se tajuta?että sulla on asiat paremmin kun ne on monella muulla?miksi pilata se kaikki?ei sua kukaan voi auttaa?sun on itse se ymmärrettävä!!!
Ja samat ongelmat palaa enne tai myöhemmin sun uuteen suhteeseen?kun tuot ne mukanasi....Jätät vaan se koiran huomioimisen vähemmälle?et etille jää sitä yhteistä aikaa?jos olet kyllästynyt puhumaan ja ajattelemaan...?niin vaikuttaa ihan siltä et haluisit palata siihen normaaliin arkeen mitä oli vielä vuosi sitten?Mikset palaa jos oikein kovasti yrität ja haluat se onnistuu?sovitte ettei kumpikaan puhu kavereille eikä kellekkään tilanteesta vaan annatte ajan kulua ja teette just niitä asioita mitä olette jo monena jouluna tehneet.nyt kun joulukin on tulossa niin tunteita ja yhteistä aikaa peliin niin ensi vuosi alkaa hyvin ja onnellisesti oman kullan kainalossa....Ja sit monen vuoden jälkeen nauratte tälle tilanteelle.....Hyvää joulua ihanaa elämää teille molemmille!
Etkö ymmärrä miksi miehesi haluisi et jo päättäisit?Luuletko että se kauaa jaksaa enää odottaa?kun pidät sitä puutteessa?edes käsihoitoa sille voisit antaa varmaan pysyis tyytyväisenä ja jaksaisi paremmin.....?
sääliksi käy miestäsi...........
Siis broken sÄ OOT SAAVUTTANUT tosi paljon ikääsi nähden!olet jo ostanut toisen asunnon isomman....sulta ei enää puutu kuin vihkisormus ja liuta lapsia..:)Ja sä haluut heittää ny kaiken mistä moni vielä haaveilee niin menemään?Luuletko kuinka moni sun ikäinen vielä asuu vuokralla ja haaveilee et kunkpa voisi ostaa oman edes pienen?
Luuletko että, on kiva alottaa miesten tapailu 10 vuoden suhteen jälkeen?aloitat ihan pohjalta kaiken...tapailut..jne...kuinka vaikeaa sun on löytää samanlaista kuin miehesi oli koska siihen sä vertaat kaikkia miehiä?vaikka löydätkin hyvän ja olette tapailleet sit muutatte yhteen siinä ne huonot puolet sit alkaakin näkyyn?molemmissa!ja helposti taas joko sinä tai mies lähtee...ja taas olet yksin?se on kuule paljon vaikeampaa kuin luulet se uuden elämän aloitus...Yrität nyt vain pysyä siinä suhteessa.Aloittakaa vaikka joku uusi harrastus?
Ja kyllä sitä omaa aikaa pystyy järjestään vaikka samankaton alla asuttekin?esim kun sulla on vapaapäivä silloin sulla on omaa aikaa?jätät vaan harrastuksia ja kavereiden tapailua vähemmälle?sit vaikka menet lenkille miettiin?tai aamuisin kun miehesi ei ole kotona?
Seminaarin käyneenä suosittelen sinulle Fisherin eroseminaaria. Siellä saat vertaistuen ja työkalut parisuhteesi käsittelyyn. Voit oppia paljon parisuhteestasi ja myös toimivamman parisuhteen rakentamisesta. Ei tarvitse ystäviä rasittaa jutuilla, jotka on pakko käydä kuitenkin läpi perusteellisesti kyetäkseen ne aikaaan jättämään taakseen ja eheytymään. Sinun loppuelämästäsi on kysymys, satsaa siis iteesi!
luulen että olet masentunut ja terapia olisi paikallaan. et tunnista asia ja luulet että ongelma on suhteessasi vaikka oma olosi heijastuu siihen. noin voi käydä. terapia auttaa sinua näkemään selvästi.