Mitä mieltä olette?

Suhde on puolitoista vuotta vanha. Miehen aiemmasta suhteesta oleva jälkikasvu on tulossa miehen luo viikoksi ja naisystävä ilmiottaa oleskelevansa pääasiassa omassa asunnossaan kyseisen viikon. Mies tokaisee että "tuu nyt sitten edes pikapanoille jos ei muuta". Nainen loukkaantuu, koska ajattelee, että mies on suhteessa vain seksin takia. Mies pyytää anteeksi ja sanoo sen olevan vitsi, mutta nainen haluaa tietää mitä mies suhteesta oikein ajattelee. Mies suuttuu naisen johtopäätöksestä ja vaatii, että nainen pyytää reaktiotaan anteeksi. Nainen ei voi pyytää anteeksi, sillä kaikki alkoi miehen kommentista. Välit menevät (kaiketi hetkellisesti) poikki. Miten tämän ratkaisisi?
2235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että kumpikin tekee kärpäsestä härkästä! Periaatteestakin ollaan nyt niin saakelin suuttuneita ja katkeria...
No: voinpa melkein sanoa, että "tiedän tunteen" ; seurustelin ensimmäistä kesää nykyisen mieheni kanssa, kun hänen edellisen liittonsa lapset tulivat isälleen lomalla pariksi viikoksi. Mies totesi silloin, että taitaa nyt jäädä Ne Hommat vähemmälle... Jaaha. Olisin tietysti tuosta voinut vetää herneen nokkaani niin kuin sinäkin, mutta kun tiesin, että välimme ovat ok eikä olla mitään pelkkiä panoja toisillemme, annoin kommentin mennä "ohi".
Jos nyt alatte siitä riitelemään, kenen syytä tilanne on, sovinto tuskin häämöttää ihan näköpiirissä. Ettekös voisi vain todeta, että sanottua tuli puolin jos toisin, ja ne voidaan jättää taakse?

Äänestä

kyseisen viikon omissa oloissaan, ehkä mies veti siitä johtopäätöksen että naista ei kiinnosta perhe-elämä hänen kanssaan, vaan pelkkä seksi??? Meidän suhteessamme on se vika että mieheni ei halua edes esitellä minua lapsilleen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CompaQ00 kirjoitti:

Suhde on puolitoista vuotta vanha. Miehen aiemmasta suhteesta oleva jälkikasvu on tulossa miehen luo viikoksi ja naisystävä ilmiottaa oleskelevansa pääasiassa omassa asunnossaan kyseisen viikon. Mies tokaisee että "tuu nyt sitten edes pikapanoille jos ei muuta". Nainen loukkaantuu, koska ajattelee, että mies on suhteessa vain seksin takia. Mies pyytää anteeksi ja sanoo sen olevan vitsi, mutta nainen haluaa tietää mitä mies suhteesta oikein ajattelee. Mies suuttuu naisen johtopäätöksestä ja vaatii, että nainen pyytää reaktiotaan anteeksi. Nainen ei voi pyytää anteeksi, sillä kaikki alkoi miehen kommentista. Välit menevät (kaiketi hetkellisesti) poikki. Miten tämän ratkaisisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu