Mistä se johtuu, että monesti jonkun kuoltua saattaa kuvitella ihan varmasti näkevänsä tämän kuolleen ihmisen vaikka kadulla vastaankävelijöiden joukossa? ihan siis kuin henkilön kaksoisolennon. Varmaan, mitä läheisempi kuollut on ollut, niin sitä varmemmin tätä näkee.
muilla kokemusta?
Itse olen "nähnyt" monia tuntemiani kuolleita vaikka nämä nähdyt eivät edes ole olleet mitenkään läheisiä minulle. eivätkä kaikki edes hyviä tuttuja.
muilla kokemusta?
Itse olen "nähnyt" monia tuntemiani kuolleita vaikka nämä nähdyt eivät edes ole olleet mitenkään läheisiä minulle. eivätkä kaikki edes hyviä tuttuja.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ehkä tunnen ainoastaan persoonallisen näköisiä ihmisiä :)
mitään kummallista olisikaan mutta tuollaisen tapahtuessa väkisinkin tulee mieleen, eikö se toinen olekaan kuollut. onko muisti tehnyt tepposet ja vaikka sekoittanut sen johonkin toiseen ihmiseen.
vielä vaikeuksiin muistini kanssa tuon asia suhteen. Meinaan, se on ihan hirveetä kun joku kertoo vaikka jonkun kuolleen. Jos se kuollut on mulle ihan vieras ihminen, enkä osaa sitä yhdistää millään tavoin mihinkään, jolla saisin sen kuolleen liitettyä nykyhetkeeni, ei mitään kytköstä siis keneenkään mun tuntemaan ihmiseen eikä mihinkään mun nykyhetkessäni, niin mä en takuulla sitä tule muistamaan. Ja pelkään, et voin vahingossa tulla puhuneeksi siitä jossain toisessa yhteydessä, niinkuin mitään kuolemaa ei olisi tapahtunutkaan. Sehän voi olla kovakin loukkaus sille kertojalle.
Mäkin näin yhden puolivieraan ihmisen, joka mun mielestä on ollut jo vuosia kuolleena ja eka ajatus oli tottakai se, että eikö se olekaan kuollut. Ja niin paljon kuin muistini kätköistä pystyin kaivamaan, niin edelleen muistin että se on kuollut. Mutta voiko muisti tosiaan pettää noin paljon? Vai olenko vain omissa ajatuksissani saanut sen ihmisen kuolemaan, vaikkei se oikeasti olekaan. En vieläkään tiedä.
En tiedä, oliko se oikeesti se jonka sen kuvittelin olevan, vai ei. Mutta hiukan jäi vaivaamaan.
Tämä selittyy Cullbergilla traumaattisen kriisin yhtenä kriisin akuutin vaiheen "oireena". Ihan tavallista on olla myös mm. kuulevinaan kuolleen äänen jne. Ihan normaalia ja kuuluu mieltä järisyttäneen tapahtuman toipumisprosessiin. Ihan yhtä normaalia on olla näkemättä ja kuulematta kuollutta, joten älköön kukaan nyt tästä vetäkö herneitä nenään. Suru ilmenee monin eri tavoin.
Tämä on pikku kevennys.
Minulle kerrottiin lapsuudenystäväni menehtyneen liikenneonnettomuudessa ja kuulin kaiken yksityiskohtaisesti, Sitä henkilöä surinkin itsekseni ja puoli vuotta sen jälkeen näin tämän henkilön kaupassa kun yllättäen koputti olkapäälle ja sanoi moro.. meinasin pyörtyä ja sanoin etkö olekkaan kuollut? Ei hän selvisi rytäkässä hengissä.
tollanen varmaan hätkähdyttääkin aika pahasti :)
käsittelee, heidät saattaa "nähdä" .Jos on menettänyt kuoleman kautta ihmisen, näin saattaa käydä. Samoin eron tai muun menetyksen kautta. Joskus voi olla näkevinään myös muuten kaipaamansa ihmisen "joka toisessa" vastaantulijassa.
monta kertaa mä "näen" häntä jokapaikassa. Vastaantulevissa autoissa, kaduilla, kaupoissa... en nyt ihan päivittäin, mutta usein kuitenkin.:) Jopa vieraassa kaupungissa ollessani.... eli periaatteessa täysin mahdottomissa paikoissakin.
exäni aina joka paikassa erossa ollessamme ja suhteen jälkeenkin näin häntä vielä pari vuotta joka puolella. :D
Mun mielestä kyseessä on ikävä.. ja se, ettei suostu uskomaan tapahtumaa, ap:n aloituksen mukaan nyt vaikka kuolema.
Ikävällä on kasvot.
että kyseessä on ikävä. Uskon, että kyseessä on se, kun ko. henkilö on paljon joko ajatuksissamme tai alitajunnassamme.
Minulla on tästä oma esimerkki - katsoin jonkin aikaa sitten kaikki Mullan alla -sarjan jaksot suht lyhyessä ajassa (n. 3-4 jaksoa päivässä, 5 tuotantokautta) ja sekä katsomisen aikana että sarjan päätyttyä kadulla kävellessäni olin vähän väliä näkevinäni sarjan hahmoja kävelemässä yms. Tätä tapahtui muutaman kerran, mutta nyt kun siitä on jo aikaa kun sarjan katsoin enkä ole sitä enää miettinyt niin en ole nähnyt hahmojakaan :)
Eli kun joku kuolee, niin se pyörii meidän ajatuksissamme ja/tai alitajunnassamme, jolloin helposti luulee vähänkään heidän näköisiää henkilöitä ko. henkilöksi jota miettii.
sitä kutsutaan psykoosiksi. En ole kyllä nähnyt.
kyse oli "näkemisestä" ei näkemisestä .
Jos siis näkee kuolleita ihmisiä kadulla ja vaikka kotonaankin, niin se on silloin aika tyypillistä psykoosia. Jos taas oli kyse siitä, että on näkevinään jonkun kuolleen henkilön silloin tällöin, niin lienee kyse vähän samasta, että minä kerran, pari kuussa olen näkevinäni jonkun tutun jossain kadulla, mutta sitten tajuankin, että erehdyin...
Voi olla joku stressireaktiokin.
dazu tämä asia ihan uudestaan..
sä oot nyt ottanut mun ohjastajan roolin... kerro nyt, mitä ajattelin väärin.
et vain tiedä, mihin vastasit.
Sitä minä tarkoitin.
Annan sulle vinkin! Siperia opettaa.
olet sitä mieltä, että olen joku honkkeli, joka vastaa törkeästi herkässä tilassa oleville ihmisille. Ehkäpä olet yksi niistä, jotka väittävät minun olevan MMies? Sitä kutsutaan virheelliseksi argumentiksi.
Mäkin annan sulle saman vinkin, eli Siberia opettaa.
Luuletko, että se sun asuinpaikka käy Siberiasta?
Koska mulle on aivan sama kuka on MMies tms.
Mietin vain sun kokemuksias ja toisaalta tota ikuista psykologiaas.. ristiriita. Mäkin voisin siteerata vaikkapa raamatun. En silti ymmärrä siitä mitään. Älä sinäkään puhu psykoosista tai muusta mielenhäiriöstä tilanteissa, joista et tajua.
Ihan vain ystävällisesti mainitsin tuon siperian :)
Kun haluat tietää elämästä, katso itseäsi.
Anteeksi vain, jos jollain tavalla sinua omakohtaisesti loukkasin tuolla jutullani, mutta mitään leimaa en ollut tässä tosissani kehenkään lyömässä. Ehkä en ymmärtänyt tilannetta oikein, mutta siinä tapauksessa olen saattanut jäädä jonkinlaiseen kommunikaation peittoon, aloituksen tilannetta kuvaavien tietojen niukkuuden vuoksi.
Vähän hassua, että neuvot minua katsomaan itseeni, vaikka olen kyllä melkoisen perusteellisen katselmuksen itseeni tehnyt. Mikäli haluat asiassa ohjeistusta, niin voin kyllä sitä antaa.
Kävit kiinni nyt hieman helppoon saaliiseen, joten ehkä pieni sisäinen katselmus olisi itse kullekin paikallaan.
ps. minä mainitsin Siberian puhtaasti lähentelytarkoituksessa
dead peoples..
Minun piti kirjoittaa tuo!
"Mistä se johtuu, että monesti jonkun kuoltua saattaa kuvitella ihan varmasti näkevänsä tämän kuolleen ihmisen vaikka kadulla vastaankävelijöiden joukossa?"
Tuosta kuvittelusta? En tiedä. Ei ole kokemusta. Mullan alla-viittaus toi mieleen liian vilkkaan mielikuvituksen.
paitsi ilman ässää toi viimeinen sana. Miten niin pilkunpiälle.
Koska ei ole omalle kohdalleni sattunut. Mutta voisi kuvitella, että juuri kuolleesta tai muuten jollain tapaa itselle tärkeästä ihmisestä on aivoissa tuore ja vahva muistijälki, jolloin aivot saattavat yhdistää tuohon kuolleeseen ihmiseen viittaavia piirteitä omaavan henkilön hieman liian yksioikoisesti suoraan siihen kuolleeseen. Aivot oppivat koko ajan yhdistelemällä samankaltaisia asioita ja kokemuksia toisiinsa. Jos esim. tapaisit uuden ihastuksen jostain eri maasta, saattaisit huomata vaikkapa lehtiä lukiessa, että kirjoitetaanpa siitä maasta yhtäkkiä paljon. Artikkelit toki olisivat lehdissä muutenkin, mutta vain kiinnität niihin vain erityistä huomiota ja huomaat ne paremmin, koska tuttavuutesi on siitä maasta. Jos tietyn rotuinen koira hyökkää kimppuusi, kavahdat vastedes ainakin jonkin aikaa kaikkia sen rotuisia koiria. Kuolleen tapauksessa voi olla, että koska samanlaisia ärsykkeitä ei ole niin paljoa, aivosi vetävät "=" -merkin samankaltaisia piirteitä omaavasta henkilöstä siihen edesmenneeseen, jolloin hän käsittelyn tuloksena aivojesi päättämänä tosiaan näyttää siltä samalta?
"Jos esim. tapaisit uuden ihastuksen jostain eri maasta, saattaisit huomata vaikkapa lehtiä lukiessa, että kirjoitetaanpa siitä maasta yhtäkkiä paljon."
...juttu. Useamman kerran olen kokenut tuollaista, ja vaikka se varmasti on jotain sellaista, että jotkut tietyt nimet tai paikkakunnat tai maat vain tarttuvat paremmin silmiin tai korviin kun ne sattuvat liittymään johonkin tuoreeseen mieleen jääneeseen asiaan, niin silti useamman kerran olen myöskin miettinyt sitä, jotta aika merkillisiä sattumia niistä välillä muotoutuu kun ne myös tuntuvat kasaantuvan, ja sitten "ei mitään", niihin ei enää törmää, vaikka voisin väittää että niihin silti tulisi kiinnitettyä samalla tavalla huomiota kuin silloin, kun ne ovat silmille tai korville hypänneet. Sainpa pitkähkön lauseen aikaiseksi.
Mutta jos huomaa, ettei jostain maasta tai aiheesta kirjoitetakaan enää mitään, voisi se loogisesti johtua joko siitä, että edelleenkin alitajuisesti aivot etsivät sitä informaatiota ja on pelkkää sattumaa, ettei siitä kirjoiteta, tai sitten siitä, että huomaa jonkin ajan kuluttua (kun ko. ihminen sattumalta tai jostain muusta syystä tulee mieleen) että ettei ole enää nähnyt juttuja siitä, jolloin kyse voi olla siitäkin että ko. ihminen, paikkakunta tai maa on unohtunut ehkä sen takia , että on ollut muuta mietittävää tai sitten se ihminen on alkanut olla vähemmän tärkeä tai ajankohtainen asia pitää mielessä tms?
Pitkä huono lause.
Mä olen kokenut tuon saman, että on läheinen kuollut ihminen "tullut kadulla vastaan", se on tosissaan outo fiilis ja silloin herää paljon ajatuksia tästä ihmisestä.
Mä kerran kokiessani vastaavaa näin kuolleen läheiseni "kaksoisolennon" mutta todella huonovointisen oloisena ja kipeänä.. Siitä mulle tuli surullinen mieli. Se, mistä se johtuu että näkee näitä niin sanottuja kaksoisolentoja johtuu varmaan alitajuisesta kaipauksesta ja toiveesta jälleennäkemisestä. Tämä nimittäin toistui mulla kun olin muuttanut kauemmas pois kaksoissisareni lähettyviltä, ku ollaan aina oltu erottamattomat niin ekana vuotena näin häntä vähän väliä missä milloinkin vaikkei hän ollut edes samassa maassa :D Sitä se ikävä teettää.