tullut katkeraa oloa kun aina toisilla onni onnistuu ja ei koskaan itsellä? Vaikka yrittää antaa kaikkensa niin koskaan ei toimi, paitsi tietenkin muilla. Kaikilla muilla nuo suhteet luistaa, etenkin omasta ikäryhmästä ja turha todeta tähän sitä klassista valhetta "kyllä sullekin on se oikea" tms...
No kai sen elämän voi yksinkin viettää. Kunpa joskus saisi EDES oman lapsen.
No kai sen elämän voi yksinkin viettää. Kunpa joskus saisi EDES oman lapsen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joskus nuorempana oli tuollaisia katkeriakin hetkiä. Nykyään ei enää ole. Nykyään on vain syvä pettymys omaan itseeni. Koska en ole vieläkään "kelvannut" minua kiinnostavalle naiselle, niin vika on minussa. Joko minussa ei ole niitä piirteitä joita naiset haluavat mieheltä, tai sitten vaadin ihan liikoja omaan tasooni nähden.
Olisi helppo lohduttautua sillä että "En vain ole tavannut oikeanlaista naista", mutta ei se tunnu enää realistiselta selitykseltä. Olen tavannut sinkkuaikanani niin monta naista, että kyse ei ole mistään yksittäistätapauksista. Vika on minussa, eikä kyse ole pelkästä huonosta itsetunnosta.
"Kyllä sinä vielä jonkun löydät"
En usko. En ole tähänkään asti löytänyt, vaikka olen ollut nuori, mukava ja fiksu mies. Vanhenen koko ajan. Tuskin se löytäminen ainakaan helpottuu.
Voin kuvitella tunteesi, koska itsellä sama juttu. En vain sytytä (?) mutta muuten kelpaisin erinomaisesti. Naiset vakuuttaa ettei minussa ole vikaa, mutta onhan minussa kun en kellekään kelpaa. Ja naisia on ollut, ei siitä kiinni.
Miksi te, jotka ette vielä ole löytänyt "paria" syytätte aina itseänne? Eikö asia voisi olla toisinkin päin - että vika onkin siinä toisessa. Jospa itse onkin kunnollinen, mutta jostain syystä kohtaa niitä, jotka ei osaa arvostaa ko piirrettä teissä itsessänne? Jospa kiinnitätte vääränlaisiin ihmisiin huomiota...
Entäpä jos alkaisitte ihan oikeasti arvostaa itseänne ettekä antaisi epäonnistumisten kolahtaa heti itsetuntoon. Naiset haluavat monesti miehen, joka arvostaa itseään ja osaa käyttäytyä naista kohtaan hyvin, eivät mitään nynnyjä, jotka aliarvioivat itsekin itsensä. Terve itsetunto on paras markkinointimenetelmä.
Vika ei minusta ole aina välttämättä teissä - nykyajassa on jotain hyvin raadollista ja kylmää, mutta muistakaa nyt sentään, että kaikki parisuhteet eivät todellakaan ole onnellisia. Eikä isot ja komeat häät takaa onnellista avioliittoa. Katsokaa tilastoja avo- ja avioerojen kohdalla. Lukekaapa parisuhdeongelmista vaikkapa täältä suomi 24:ltä ja miettikää, onko kaikki aina todellakaan sitä miltä ehkä ulospäin näyttää. Paljon tuskaa koetaan ovien sisäpuolella ihmissuhteissa, ja samaan aikaan työ- tai opiskelutoveritkin voivat jopa kadehtia tällaisia ihmisiä, koska harvemmin julki tuodaan sitä huonoa puolta - kun kaikilla pitää mennä niin helvetin hyvin toisten silmien alla. Monet suhteet perustuvat valheelle ja pettämiselle - ei kaikki käsikädessä kävelevät todellakaan ole ihannepareja, vaikka sitä yritetäänkin muille esittää (mistä syystä??). Aikojen myötä ainakin minulle on tullut sellainen käsitys, että mitä enemmän onnellista, rakastunutta ja hyvin menestyvää esitetään, niin sitä enemmän hälytyskelloni alkavat soida suhteen todellista luonnetta kohtaan.
Ei onnea tarvitse esittää muille, jos sellaisen omistaa. Sen pitää yleensä omana tietonaan eikä sitä julisteta kaikelle kansalle. Kell onni on, se onnen kätkeköön.
En ole koskaan ollut kateellinen kenellekään toiselle heidän parisuhteittensa takia, sillä en ole vielä nähnyt sellaista parisuhdetta ja kumppania, jollaisen itse haluaisin.
Nuorempana tuli useinkin - nyt 27-vuotiaana lähinnä välillä ihmettelen, miten muut onnistuvat löytämään niitä suhteita jos se kerta on aina "lottovoitto", mutta asia ei sen kummemmin enää häiritse rauhaani kuin aniharvoin. Väitän, että se johtuu siitä, että vapaa-aikaa on työelämään siirryttyä vähemmän, ja se on paljon helpompi täyttää eikä ehdi enää pyörittelemään niitä ajatuksia liikaa päässään. (Tietysti foorumikirjoittelusta voisi päätellä toisinkin, mutta nämä jutut tulevat vanhalla rutiinilla melkein kuin itsestään).
Ja nyt kun huomasin vielä viimeisen lauseen, niin on kai todettava, että koskaan en ole omaa lasta halunnut. Korkeintaan muutaman kerran, nähtyäni jonkun kaverin ja tämän lapsen, olen miettinyt, että olisiko se niin kamalaa, mutta sitten käyn kaupassa ja kuulen jonkun halvatun toukan rääkyvän karkkihyllyllä, ja palaan järkiini.