Onko joskus pakko tosiaan luovuttaa miehen suhteen jota rakastaa ja jonka tietää minuakin rakastavan. Mikäli miehellä on niin suuri pelko aloittaa kanssani mitään koska on aikaisemmin pahoja kolhuja kokenut.
Hän mielummin seurustelee ihmisen kanssa josta välittää, mutta joka ei aiheuta vuoristoratamaisia tunteita.
Tuntuu pahalta kun huomaa hänen ahdistuksensa. Mutta miten käy jos jätän hänet rauhaan. Unohtaako hän minut lopullisesti? Ainakin luulen että sitä hän nyt haluaisi.
Hän mielummin seurustelee ihmisen kanssa josta välittää, mutta joka ei aiheuta vuoristoratamaisia tunteita.
Tuntuu pahalta kun huomaa hänen ahdistuksensa. Mutta miten käy jos jätän hänet rauhaan. Unohtaako hän minut lopullisesti? Ainakin luulen että sitä hän nyt haluaisi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ole mikään pakko luovuttaa. Ihan sama miten sen teet, kontaten tai ajamalla autolla seinästä sisään kunhan tuut takas.
Vaatii ehkä hiukan jotain valmisteluita jos hän asuu vaikkapa neljännessä kerroksessa mutta kuitenkin.
on yhteen tarkotettu niin se tulee takasin kun sen aika lopulta on. Onko sillä loppujen lopuksi väliä, mitä se siihen asti tekee..
Ei oikeastaan.
Jos ihminen jostain syystä menee pois mun sydämestä, vaikka mistä syystä.. (niitä riittää elämäs), niin en minä sitä takaisin odota, eikä se minun sydämeen enää takaisin pääse. Eli on sillä väliä.. On olemassa ainutlaatuisia asioita jotka ei ole palautettavissa.
jota rakastan, pysyy sydämessä kyllä aina ellei se sitä rakkautta jotenkin tapa(esim.väkivaltaisuus), mutta ei se mistään sellasesta mun sydämestäni häviä, että ois jonkun toisen kanssa tai että kuluisi paljon aikaa tai jotain.
eipä mulla silti oo ku yhden miehen kanssa näin tapahtunut, mut kuitenkin.
Näin minäkin olen välillä ajatellut, ehkä kaikilla tosiaan on oma aikansa. Ei hänkään ajatuksiaan karkkuun pääse. Tietysti hän on parempi asioita järkeistämään.
Mutta luulen myös, että jos meidät on yhteen tarkoitettu niin jossain vielä kohtaamme. Aika ehkä selventääkin tunteet paremmin. Ja ei sillä ole väliä mitä sen aikaa teemme. Opimme ehkä itsestämme.
Voihan elämänsä jättää elämättäkin onneaan odotellessa. Vaan kannattaako se?
et jättää elämänsä elämättä. Voihan sitä nyt töitä tehdä, harrastaa, matkustella, ja nauttii elämästään just niillä tavoin mitä itselleen sopii.
En nyt tajua, et miten se, et rakastaa (ja ehkä odottaa) jotain ihmistä, sulkee muun elämän pois?
Se sulkee mahdollisuuden kohdata sama tunne jonkun toisen kanssa. Kun hirttää itsensä yhteen ihmisen pakkomielteenomaisesti, ei huomaa elämän ja onnen kulkevan ohi. Minä kun en usko siihen yhteen ja oikeaan, koska minäkin olen seurustellut jo useamman "yhden ja oikean" kanssa.
Sinänsä on mielenkiintoista, että vakuutat olevasi tilanteeseesi onnellinen ja silti vaikutat jatkuvasti kovin melankoliselta. Se ei oikein vastaa minun käsitystäni onnellisesta elämästä. Mutta kukin tavallaan.
Ei ole pakko luovuttaa, mutta rajansa kaikella mielestäni.
On olemassa se yksi värssy, joka tulee aina silloin tällöin mieleen. Laitanpa sen tähän teidän pällisteltäväksi.
Jos rakastat jotakuta, laske hänet vapaaksi.
Jos hän tulee takaisin, hän on sinun aina.
Jos ei, ei ole koskaan ollutkaan.
Jatko-osa taisi olla sellainen että...
Jos hän makaa sohvalla, sotkee,
syö ruokasi, vie rahasi
ja käyttäytyy kuin et olisi laskenut häntä vapaaksi,
olet naimisissa hänen kanssaan.
***
Eli minusta kannattaisi kaikesta huolimatta pitää ne silmänsä auki.
Miehet on aina hajalla.