Tosi vaikea kysymys... Olen itse perus suomalainen mies...aavistuksen puustaveistetyn oloinen(niin kaikki sanovat, kuulemma ihan ok...). En tiedä/osaa kuvitella mitään niin kaunista kuin naisen, jonka saisin aidosti hymyilemään ja hän minut, punan poskille. En osaa arvostaa sitä jännitystä ja haastetta, mistä puhutaan, olen vähäpuheinen, luonnon läheinen. Arvostan arjen hyviä hetkiä, niitä pieniä iloja joka päivässä...
Olen kuullut kommenttia kumpaankin suuntaan:
Vahvuuksiani ovat mielikuvitus ja lojaalisuus: olen kuullut kommenttia usein, että minulle on tosi helppo puhua asioista ja rauhallisuuteni ja tukeni ovat kuulemma jotenkin... enpä tiedä...toimin usein ns ihmissuhde terapeauttina kavereiden kesken ja saan kommervenkitt hoidettua ihmisten välillä.??? :D.
Minulle nyt vain on itsestään selvyys että jokaista pitää kuunnella ja tukea niin hyvin kuin pystyy, jos tarve on. Ketään ei saisi jättää yksin kulkemaan.
Tykkään myös kirjoitella novelleja, piirtää ja soitella jousisoittimia, mistä olen saanut myös positiivista palautetta... Nostalgia on lähellä sydäntäni.
Kommenttia puoleen ja toiseen ovat herättäneet parta ja tukka: satun omistamaan luonnon kiharan leijonan harjan ja pienen leukaparran...sekä kuulemma hyvin värein valitut mutta silmiin pistävät intia-tyyppiset kuteet.en tiedä mikä niissä muka mättää, itse pidän niitä osana minua...
Suurin heikkouteni on vähäpuheisuus ja paikon reikäinen itse luottamus mikä on peräisin perhe ja kasvu-oloistani. Olen kuunnellut huutoa ja haukkumista koko ikäni ja vasta viimevuosina alan päästä siitä yli, olla pala palalta sujut itseni kanssa. Tosin rauhallisuus ja aitous, oma itseys kuulemma korjaavat tilannetta mutta eite koe olevani ikinä kokonainen :/.
Miksei nykymaailmassa kukaan voi olla täysin oma itsensä ilman että täytyy pelätä muiden torjuntaa ja pois sulkemista? Olisi helpompaa jos ihminen tuksi enemmän toista, auttaisi pärjäämään ja osaisi katsoa sen kuoren läpi...
Olen kuullut kommenttia kumpaankin suuntaan:
Vahvuuksiani ovat mielikuvitus ja lojaalisuus: olen kuullut kommenttia usein, että minulle on tosi helppo puhua asioista ja rauhallisuuteni ja tukeni ovat kuulemma jotenkin... enpä tiedä...toimin usein ns ihmissuhde terapeauttina kavereiden kesken ja saan kommervenkitt hoidettua ihmisten välillä.??? :D.
Minulle nyt vain on itsestään selvyys että jokaista pitää kuunnella ja tukea niin hyvin kuin pystyy, jos tarve on. Ketään ei saisi jättää yksin kulkemaan.
Tykkään myös kirjoitella novelleja, piirtää ja soitella jousisoittimia, mistä olen saanut myös positiivista palautetta... Nostalgia on lähellä sydäntäni.
Kommenttia puoleen ja toiseen ovat herättäneet parta ja tukka: satun omistamaan luonnon kiharan leijonan harjan ja pienen leukaparran...sekä kuulemma hyvin värein valitut mutta silmiin pistävät intia-tyyppiset kuteet.en tiedä mikä niissä muka mättää, itse pidän niitä osana minua...
Suurin heikkouteni on vähäpuheisuus ja paikon reikäinen itse luottamus mikä on peräisin perhe ja kasvu-oloistani. Olen kuunnellut huutoa ja haukkumista koko ikäni ja vasta viimevuosina alan päästä siitä yli, olla pala palalta sujut itseni kanssa. Tosin rauhallisuus ja aitous, oma itseys kuulemma korjaavat tilannetta mutta eite koe olevani ikinä kokonainen :/.
Miksei nykymaailmassa kukaan voi olla täysin oma itsensä ilman että täytyy pelätä muiden torjuntaa ja pois sulkemista? Olisi helpompaa jos ihminen tuksi enemmän toista, auttaisi pärjäämään ja osaisi katsoa sen kuoren läpi...
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihmisen, joka olisi täysin valmis?
Niin. En minäkään.
Siksi on tämä elämä.
Pikkuhiljaa mennään, ja eri järjestyksessä.
Toiset vaan huijaa hyvin.. ;)
"fake it ´till you make it". Eikä siinäkään mitään huonoa ole.
liian vaikeita kysymyksiä, en valitettavasti osa siihen vastata. Välillä kyllä tuntuu siltä, että pitää olla jotain, jonkinlainen ja kuitenkin jonkun mielestä aina vääränlainen. Joten, kai sitten voi olla vain oma itsensä, vaikka kukaan ei siitä tykkäisikään.