Olemme mieheni kanssa seurustelleen n. 8kk. Ylä- ja alamäkiä on ollut koko ajan, mutta viime kuukaudet olen miettinyt eroa n. kerran viikossa, kun mieheni lähtee "tapaamaan kavereitaan", ts. juomaan. Yhteistä aikaa on viikossa aika vähän, kun minä saan jakaa mieheni ajan työn, hänen lapsiensa ja kavereidensa kesken. Tuntuu, ettei hän tahdo meille yhteistä tulevaisuutta, että näin on hyvä. Minä taas haluan perheen ja kodin, jossa ei tarvitsisi läträtä sen kaljan kanssa joka viikko... Ja kumppanin, johon voin luottaa. Edellisissä suhteissa minua on aina petetty, kun ovat olleet kännissä, miksei siis tämäkin?
Tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, kun näinkään ei ole hyvä ja pidemmän päälle haluamme eri asioita. Mutta miksi sen ratkaisun tekeminen on niin pirun vaikeaa?? Pelkään, että masennun erosta, tai että palaamme taas yhteen, ja sama rumba jatkuu... Mies ei muutu, mutta kuitenkin rakastan häntä kun olemme yhdessä. Vaadinko liikaa, pyytämällä että rauhoittuisi ja lopettaisi jokaviikkoisen juomisen? Alan jo epäillä itseäni, että tuo onkin normaalia ja nipotan turhista.... Olen kyllä kuullut, että suht raittiitakin miehiä on, mutta lieneekö urbaanilegendaa?
Tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, kun näinkään ei ole hyvä ja pidemmän päälle haluamme eri asioita. Mutta miksi sen ratkaisun tekeminen on niin pirun vaikeaa?? Pelkään, että masennun erosta, tai että palaamme taas yhteen, ja sama rumba jatkuu... Mies ei muutu, mutta kuitenkin rakastan häntä kun olemme yhdessä. Vaadinko liikaa, pyytämällä että rauhoittuisi ja lopettaisi jokaviikkoisen juomisen? Alan jo epäillä itseäni, että tuo onkin normaalia ja nipotan turhista.... Olen kyllä kuullut, että suht raittiitakin miehiä on, mutta lieneekö urbaanilegendaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä turhaan huoli. Miehet on miehiä ja rakkautesi varmastikin vain pelkää sitoutumista. Niin kuin me kaikki miehet...
Asiat pöytään ja kysy suoraan kumpaa haluaa! Muuten saatat menettää suuren rakkauden ja pahoittaa mielesi... Miehet haluaa ja välttelee samaa aikaan samaa asiaa.
Olenkin kysynyt, ja jättänytkin juomisen takia. Olen sanonut, juominen tai minä. Olimme erossa reilun viikon, kunnes hän sanoi miettineensä asioita ja haluavansa takaisin. Minä tyhmä otin. Mikään ei kuitenkaan siitä muuttunut, ja tässä ollaan taas. Jos olisin silloin pitänyt pintani, voisin nyt olla oikein tyytyväinen sinkkuna, ja avoin uusille mahdollisuuksille. Toisaalta ehkä katuisin jos en olisi antanut toista tilaisuutta ja katsonut mitä siitä tulee... Mutta nyt on nähty. Silti vielä toivon, että jos hän kuitenkin tajuaisi, mikä elämässä on tärkeää, ja kuinka hyvä nainen hänellä on. Järki ja tunteet... *huoh*
Tuosta edellisestä viestistä on siis kohta puolisen vuotta. Miehen juominen on ollut sitä samaa, eli kerran vkossa vähintään pitää "päästä". Olen jo alkanut tottua, mutta samalla huomannut muita epäkohtia tässä suhteessa. Hän ei halua suunnitella kanssani asioita, ei yhteisiä juttuja. Yhteenmuuttamisesta ollaan puhuttu ihan yleisellä tasolla, ei mitään sen tarkempaa. Sanoo kyllä, että voisi muuttaa yhteen, sitten vuoden-parin päästä. Minä olisin valmis, mutta toisaalta en... Pelottaa, mitä siitäkin tulisi, jos jo nyt epäilen. Tuntuu ettei mies välitä, kun viittaa kintaalla minulle tärkeisiin asioihin. Toisaalta mietin, etsinkö kriisejä tyhjästä, onko se vika sittenkin minussa, kun en osaa olla tyytyväinen tähän, elää tätä päivää? Miehen kanssa on vaikea puhua, kun hän ei halua puhua, tulee riita, en jaksa tapella... Masennun riidoista pariksi päiväksi, ja se olen aina minä, joka antaa periksi. Milloin minusta tuli tällainen tohvelin alla asustaja? Erossa ollaan oltu pari kertaa, hän se on aina takaisin halunnut. Ylistää maasta taivaisiin, rakastaa muutaman viikon... Sitten sitä taas ollaan samassa paskassa kuin ennen eroakin. Itsellä on todellisuudentaju jo tainnut hämärtyä. Palautusta maan pinnalle kaivattais!