mikä vikana

Pakko kysellä täältä apua jos joku saman kokenut osaisi auttaa. Eli tilanne on se että puolitoista vuotta sitten erosin viiden vuoden kestäneestä hyvästä suhteesta. Nyt olen jo alkanut kylläöstymään sinkkuiluun mutta kukaan ei tunnu kelpaavan. Treffeillä olen käynyt vaikka kuinka mutta kukaan ei vaan jostain syystä kelpaa. En ole itse todellakaan täydellinen mutta juomaan etsiväni toisista vikoja ja selitteleväni itselleni ettei juuri hän kelpaa tietyn vian vuoksi....miksi teen näin? :(
5401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on vähän sama tilanne. Ahdistaa hiton paljon. Kukaan ei tunnu kelpaavan ja jos kelpaisi sitä toista ei kiinnostakaan. Tosi ärsyttävää. Musta tuntuu että mun toiveet on miesten suhteen ihan toivottomia. Ei sellasta miestä kai olekaan, jota yritän etsiä. Sinkkuna en jaksa enää yhtään. Olis kiva perustaa perhekin tässä jossain vaiheessa. Mittariin tulee kohta 25.

Äänestä
  • Ihan sama meininki ja kaiken kukkuraksi olen löytänyt itsestäni ikävän piirteen. Tuntuu että vain ne varatut miehet ovat niitä jotka kelpaisivat!:(
    Ja ongelma syntyy siitäkin jos väkisin yrittää kehittää suhdetta jonkun kanssa ja unohtaa ne asiat mistä ei pidä. Sitten alkaa ahdistaa pelkkä yhdessäolo ja seurusteluajatus vaikka ihan valmis olisin jo sitoutumaan ja vakiintumaan! :/

    Äänestä

  • Ryövärin tytär kirjoitti:

    Ihan sama meininki ja kaiken kukkuraksi olen löytänyt itsestäni ikävän piirteen. Tuntuu että vain ne varatut miehet ovat niitä jotka kelpaisivat!:(
    Ja ongelma syntyy siitäkin jos väkisin yrittää kehittää suhdetta jonkun kanssa ja unohtaa ne asiat mistä ei pidä. Sitten alkaa ahdistaa pelkkä yhdessäolo ja seurusteluajatus vaikka ihan valmis olisin jo sitoutumaan ja vakiintumaan! :/

    Tai sitten et vaan oikeesti oo valmis/osunu oikee ihminen kohalle. Itekki uskottelin että olin joskus valmis, mut myöhemmin ymmärrän että en ollut. Koitin pakottaa itteäni suhteeseen, mutta ei siitä mitään tullut.Toisen läsnäolo lähinnä oksetti. Varatut saattavat kiinnostaa koska he ovat vaikeasti saavutettavia. Jos taas tämä varattu ihastuisi sinuun, juoksisit itse ehkä karkuun. Minulle kävi tuota että mies juoksi perässäni, annoin pakit, loppujen lopuksi minä juoksin miehen perässä ja sain pakit. Ihminen ahdisti siis minua jos henkilö halusi vakavampaa.

    Kattele ihan rauhassa, omasta kokemuksesta voin sanoa että kun unohdat kriteerit ja sen että edes etsit miestä, saattaa eteesi pamahtaa oiva ehdokas äkkiä.

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    Edellinen viestittäjä on oikeassa. Silloin ei ole valmis, jos mitkään ei kelpaa ja selityksiä lötyy, että miksi ei. Sitä luulee olevansa valmis ja on VARMA, että on valmis, mutta ei ole. Vielä pitää elää vaan itselleen. Ja elää se aiempi suhde pois mielestä. Mutta mitäpä vikaa on yksin olossa? Ei tule helposti riitaa.

    Äänestä

voisiko olla nyt syyllisenä tuossa tilanteessasi alitajuntasi??
et ehkä ole päässyt eksästäsi yli tai sitten tietämättäsi etsit eksäsi kaltaista naista vierellesi etkä ole sellaista löytänyt.. ?? voisiko olla tässä vika??
ja elä vastaa suoraan kysymyksiin vaan mietippä niitä tovi jos toinenkin.. mieti oikeesti tarkkaan voisiko ongelmat olla noissa kysymyksissä.. tai ennemminki niiden vastauksissa... ??

itelläni oli pitkää sama ongelma, mutta sitten asia helpottu kun tapasin nykyiseni.. ensin etin hänestäkin vikoja ettei voida alkaa seurustelemaan, mutta mies oli tehny päätöksen tehdäkseen mitä tahansa että saisit mut omakseen.. ja niinhän siinä sitten kävi.. :) tosin reilu puoli vuotta tein töitä asioiden eteen.. mutta päivääkään en ole katunut..

mutta oikeesti.. ennenko meet uusille treffeille ni mieti tarkkaan mielessäsi voisiko syy löytyä mielestäsi??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ryövärin tytär kirjoitti:

Pakko kysellä täältä apua jos joku saman kokenut osaisi auttaa. Eli tilanne on se että puolitoista vuotta sitten erosin viiden vuoden kestäneestä hyvästä suhteesta. Nyt olen jo alkanut kylläöstymään sinkkuiluun mutta kukaan ei tunnu kelpaavan. Treffeillä olen käynyt vaikka kuinka mutta kukaan ei vaan jostain syystä kelpaa. En ole itse todellakaan täydellinen mutta juomaan etsiväni toisista vikoja ja selitteleväni itselleni ettei juuri hän kelpaa tietyn vian vuoksi....miksi teen näin? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu