Seuraa taas yksi vajaan kolmekymppisen miehen vuodatus, varoituksena allergisille. Joskus pitää päästä vähän näin anonyyminä purkautumaan.
Kuten jo varmasti arvasitte, oon yksi tämän yhä kasvavan kansanosan edustajista, eli sinkkumies joka ei tunnu kelpaavan kenellekään.
Kokopäivätöissä, taskussa on kohta tohtorin tutkinto hyvin työllistyvältä alalta, raitis, savuton, normaalipainoinen, jonkin verran kuntoileva. En ole epäsosiaalinen siinä mielessä, että arkisin tulee juteltua paljon tuttujen ja tuntemattomien miesten ja naisten kanssa, mutta baareissa ei tule liikuttua, ihmisten ilmoilla päiväsaikaan kyllä muuten. Matkailen, opiskelen kieliä, nautin kahviloista ja kirjakaupoista. Ulkonäöltäni olen mielestäni ok, pukeudun melko rennosti farkkuihin, yksinkertaisen siistiin nahkatakkiin ja -kenkiin, t-paitoihin ja neuleisiin, hiusmalli ja muukin karvoitus on siistin lyhyt, hygieniastani huolehdin, kehyksetkin ovat merkkikehykset, noihin ei pitäisi kaatua. Eivätkä naiset varsinaisesti mua välttelekään, kielikurssillakin tulevat oma-aloitteisestikin viereen. Enimmäkseen optimisti, joka hymyilee paljon ja pitää elämästä, saan useimmat ihmiset helposti hymyilemään ja jopa nauramaan, peruskohtelias niin miehille kuin naisillekin, eikä kyynisyyskään vaivaa, mitä nyt joskus on heikkoja hetkiä, kuten nyt.
Mutta: Romanttista kiinnostusta en tunnu herättävän koskaan kenessäkään. Aloitteitani seuraa poikkeuksetta kohteliaat pakit. Olen jo viitisen vuotta kokeillut ajoittain nettideittailuakin, ja onhan sieltä muutama tyttö kahville jopa lähtenyt, mutta yksikään ei ole edes vastannut, jos olen toiste pyytänyt (vaikka olen mielestäni ollut kohtelias ja päällekäymätön). Netissä naiset ovat kertoneet mun olevan liian lyhyt (173 cm), romanttinen (tuntuu olevan paha asia, kun kirjoittaessaan käyttää kekseliäämpiä ilmauksia), tai muuten vaan "ei oikein hänen tyyppiään" (heti kuvan "vaihdettuaan" = nähtyään mun kuvani lähettämättä kuitenkaan lupaamaansa omaansa). Nämä kommentit siis tapaamatta kertaakaan, pituuskommentit itseäni selvästi lyhyemmiltä naisilta.
Kaipaan läheisyyttä, tahdon rakastaa ja tulla rakastetuksi. Onko se todellakin niin väärin?
Kuten jo varmasti arvasitte, oon yksi tämän yhä kasvavan kansanosan edustajista, eli sinkkumies joka ei tunnu kelpaavan kenellekään.
Kokopäivätöissä, taskussa on kohta tohtorin tutkinto hyvin työllistyvältä alalta, raitis, savuton, normaalipainoinen, jonkin verran kuntoileva. En ole epäsosiaalinen siinä mielessä, että arkisin tulee juteltua paljon tuttujen ja tuntemattomien miesten ja naisten kanssa, mutta baareissa ei tule liikuttua, ihmisten ilmoilla päiväsaikaan kyllä muuten. Matkailen, opiskelen kieliä, nautin kahviloista ja kirjakaupoista. Ulkonäöltäni olen mielestäni ok, pukeudun melko rennosti farkkuihin, yksinkertaisen siistiin nahkatakkiin ja -kenkiin, t-paitoihin ja neuleisiin, hiusmalli ja muukin karvoitus on siistin lyhyt, hygieniastani huolehdin, kehyksetkin ovat merkkikehykset, noihin ei pitäisi kaatua. Eivätkä naiset varsinaisesti mua välttelekään, kielikurssillakin tulevat oma-aloitteisestikin viereen. Enimmäkseen optimisti, joka hymyilee paljon ja pitää elämästä, saan useimmat ihmiset helposti hymyilemään ja jopa nauramaan, peruskohtelias niin miehille kuin naisillekin, eikä kyynisyyskään vaivaa, mitä nyt joskus on heikkoja hetkiä, kuten nyt.
Mutta: Romanttista kiinnostusta en tunnu herättävän koskaan kenessäkään. Aloitteitani seuraa poikkeuksetta kohteliaat pakit. Olen jo viitisen vuotta kokeillut ajoittain nettideittailuakin, ja onhan sieltä muutama tyttö kahville jopa lähtenyt, mutta yksikään ei ole edes vastannut, jos olen toiste pyytänyt (vaikka olen mielestäni ollut kohtelias ja päällekäymätön). Netissä naiset ovat kertoneet mun olevan liian lyhyt (173 cm), romanttinen (tuntuu olevan paha asia, kun kirjoittaessaan käyttää kekseliäämpiä ilmauksia), tai muuten vaan "ei oikein hänen tyyppiään" (heti kuvan "vaihdettuaan" = nähtyään mun kuvani lähettämättä kuitenkaan lupaamaansa omaansa). Nämä kommentit siis tapaamatta kertaakaan, pituuskommentit itseäni selvästi lyhyemmiltä naisilta.
Kaipaan läheisyyttä, tahdon rakastaa ja tulla rakastetuksi. Onko se todellakin niin väärin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet törmännyt vääriin naisiin, muuta selitystä en keksi. Toisaalta jos olet liian herkkä niin se voi joidenkin naisten mielestä olla huono asia.
Et ole oikeasti edes lyhyt, 173cm on mielestäni sopivan pitkä aika monen pituiselle naiselle.
sähän oot nuori vielä.. tossa iässä vielä kaikki ongelmat tuntuu niin lopullisilta kun sitä elämänkokemusta ei vielä niin kamalasti ole
kehonkielestä? Viestitkö vääriä asioita? Tuo lyhyys on ihan tekosyy, taustalla täytyy olla jotain muuta. Nimittäin, itse olen lyhyt, 170 cm, olen hoikka mutta treenattu. Olen akateeminen ja hyvin heikosti toimeentuleva. Elän kädestä suuhun. Pukeudun vähän miten sattuu, mutta silti pukeutumistani (tai mitä se tyyli on sitten) on kehuttu usein. En koe että minua olisi ihmeemmin torjuttu. Mulla on ollut muutamia pitkiä seurustelusuhteita, mutta viihdyn itse parhaiten sinkkuna.
Osaan puhua ihmisten kanssa mielestäni ihan sujuvasti. Osaanko oikein arvioida itseäni, mutta ajattelen että olemuksessani on jotain ristiriitaista. En ole hissukka, mutten päällekäyväkään. Tykkään huomiosta ja tavallaan vaadinkin sitä. Kokoni on varmaan tästä syystä etu. En ole uhkaava jos suorasukainen olenkin. En osaa sulle keksiä muuta kuin ehkä voisit tarkkailla miten olet missäkin tilassa. Miten liikut, miten istut, miten reagoit... Voi olla että tämä ei ole ongelmasi, mutta toivottavasti tässä tuli jotain ajatusta. Netissä pituus (lyhyys) on ongelma, livenä ei. Monet muutkin pienet haittatekijät voi livenä peittää omilla hyvillä ominaisuuksilla.
Olen itsekin joskus ajatellut, voisiko kehonkielessäni olla jotain pielessä, ja olen tietoisesti pyrkinytkin parantamaan sitä. Pyrin pitämään olemukseni avoimena ja helposti lähestyttävänä (missä uskon onnistuvanikin useimmiten), kävelemään määrätietoisin askelein selkä suorana ja rinta ulkona ja hakemaan katsekontakteja vastaantulijoihin.
Liikun kuulemma yleensä hyvin rauhallisesti - en hitaasti, vaan teen kuulemma hyvin vähän "turhia" tai "ylimääräisiä" liikkeitä. Ihmiset ovat sanoneet saavansa minusta harkitsevan ja rauhallisen kuvan, eikä se täysin väärä kuva ole. En ole kuitenkaan mitenkään kylmän looginen ihminen, vaan mielestäni pidän "pääni kylmänä ja sydämeni lämpimänä" - koen olevani hyvin empaattinen, ja uskon monien ihmisten näkevän sen, koska ihmisten tuntuu olevan helppo puhua mulle.
Mutta ehkä tuolta saralta voi vielä löytyä kehittämistä. Täytyy kiinnittää asiaan lisää huomiota. Kiitos ideasta. Totta puhuen noita muita ketjuja katsellessani en uskonut saavani noin asiallista palautetta viestiini.